IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Aikuisen naisen seksuaalisuusTorstai 11.10.2007 19:38

Seksuaalisuudestaan jokainen löytää niin paljon, kun on valmis etsimään ja näkee sen verran kun uskaltaa katsoa. Kyse on elämisen taidosta. Miten tulla toimeen itsensä kanssa ja oppia valitsemaan elämän mahdollisuuksista sekä rohkeudesta elää tätä päivää? Seksuaalinen elämäntaito on perustarve, johon kuuluu mm. hellyys, aistillisuus ja läheisyyden tarve.

Aikuiselle naiselle rakkauden saaminen auttaa häntä tunnistamaan myös seksin tarpeensa. Rakastelu on ehdotonta avautumista toiselle ihmiselle sekä syvän läheisyyden keskinäistä ilmaisemista. Käsikirjoituksen jokainen valitsee kohdaltaan. Monille naisille avautuminen seksiin onnistuu vasta sitten kun he tuntevat kunnolla kumppaninsa ja luottavat häneen.

Seksuaalisuuteen liittyy usein paljon valtapelejä ja rooleja, joista on hyvä luopua. Naisen ei tarvitse kilpailla esimerkiksi median luomien unelmanaisten kanssa eikä pyrkiä muokkaamaan vartalostaan täydellistä, sen sijaan voisi keskittyä muokkaamaan viestiä seksille myönteiseen ja hyväksyvään suuntaan.

Seksillä on kuitenkin paljon myönteistä annettavaa niin keholle kuin mielellekin. Siksi kannattaa pyrkiä elvyttämään liiankin helposti latistuva seksielämä. Hankkimalla tietoa ja tarvittavia apuvälineitä niin mielen kuin kehonkin tarpeisiin, voi saada oman seksielämän vielä tuottamaan iloa ja tyydytystä elämään.
Nykyisin paljolti käytössä oleva vaihdevuosien hormonikorvaushoito poistaa näitä oireita tehokkaasti. Seksuaalinen halukkuus, kiihottuminen ja seksuaalifantasiat lisääntyvät keskimäärin estrogeenihoidon seurauksena. Jotkut pitävät parempana kestää muutosoireet ja sopeutua sitten uudenlaiseen hormonitasapainoon. Lääkärin kanssa keskustelu auttaa päätöksen tekemisessä ja asiallinen tieto vähentää pelkoja ja ristiriitaisia tunteita.

Vaihdevuosien jälkeen osalla naisista seksuaalinen halukkuus vähenee. Tähän selityksenä on ikä ja juuri estrogeenin loppuminen. Kiihottuminen saattaa hidastua, mutta orgasmin kokeminen säilyy lähes muuttumattomana läpi elämän, vaikka supistukset saattavat vähentyä, intensiteetti ja kesto alentua. Halu ja aistillisuus eivät katoa, eteenkään niiden naisten keskuudessa, jotka ovat aikaisemminkin arvostaneet seksiä ja sen tuomaa nautintoa. Toisaalta seksuaalinen kiihottuminen ei saa kilpailla ahdistuneisuuden kanssa, vaan ensin on purettava paineet ja pahamieli.

Seksuaalinen hyvinvointi on osa elämänlaatua. Tänä päivänä ei ole mitään syytä opetella elämään ongelmien kanssa. Älä vähättele itseäsi ja terveyttäsi, turhan moni ajattelee vaivojen kuuluvan ikääntymisen tai ei tiedä erilaisista vaivoja helpottavista mahdollisuuksista. On hyvä kysyä itseltään onko seksuaalielämä rajoittunut jonkin vaivan tai vaivojen vuoksi? Onko seksuaalinen viehätysvoimasi heikentynyt vaikkapa virtsankarkailun seurauksena?

Seksuaalisuus on halu ja taito iloita oman ruumiin elämyksistä ja elämykset ovat erilaisia eri ikäkausissa.



Monet aikuiset naiset ovat selvittäneet estonsa ja rohkenevat uusiin seikkailuihin vaikkapa sen vanhan kumppanin kanssa. Seksuaalisuuden tuoma nautinto lisääntyy iän myötä, sillä naiset kypsyvät myöhään. Äidin ja vaimon rooli valtasivat suuren osan ajasta aikaisemmin, nyt on aikaa omalle itselle. Nainen on täyttänyt naiseuteen kuuluvat velvollisuutensa.

Aikuisen naisen seksuaalinen ja sukupuolinen identiteetti ja minäkäsitys voivat saada uusia piirteitä mahdollisen parisuhteen ja lasten hankkimisen myötä. Omat tarpeet eivät tällöin aina sovittaudu ongelmitta perhe-elämän tai parisuhteen todellisuuteen. Omien tarpeiden, tunteiden ja ajatusten tiedostaminen ja niiden esiintuominen olisi tällöin erityisen tärkeää.

Käsitteet vanhapiika, sinkku, yksineläjä, jne. kuvaavat toisenlaisia valintoja osittain arvottavaan sävyyn. Niin parisuhteet kuin perheetkin ovat kuitenkin moninaisia. Aikuisen naisen sukupuolisen ja seksuaalisen kasvun haasteena onkin sovittaa omat toiveensa, tarpeensa ja halunsa rooleihin (esim. äiti, kumppani, puoliso, vaimo, tytär, sisar, työkaveri jne.), joissa läheisyys ja mahdollisesti myös rakkaus ovat läsnä. Omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen kuuluu vastuun ottaminen itsestä ja mahdollisista huollettavista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.