IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Suhde seksiin on yksilöllinenTorstai 18.10.2007 02:43

Ihmisen suhde seksiin on yksilöllinen. Se on kuin sormenjälki; kahta samanlaista ei löydy. Seksistä puhuttaessa käsite normaaliudesta voidaan kokonaan unohtaa, sillä kaikki mikä tuntuu hyvältä ja tuottaa tyydytystä on sallittua, kunhan se sopii suhteen molemmille osapuolille. Seksiä voi mainiosti harrastaa myös soolona. Itsetyydytys eli autoerotiikka on turvallinen, terveellinen ja yleinen tapa purkaa seksuaalista jännitystä ja saada tyydytys sekä nauttia omasta kehostaan. Parhaimmillaan seksi on raikasta estottomuutta ja monipuolisuutta sekä nautintoa omasta ja toisen kehosta.

Seksi merkitsee jokaiselle ihmiselle erilaisia asioita. Se voi olla iloinen ja tärkeä juttu, mutta se voi olla eri syistä myös ahdistava, jopa pelottava kysymys. Suhde seksiin liittyy voimakkaasti ihmisen persoonallisuuteen, lapsuuteen, nuoruuteen, ihmissuhteisiin sekä kokemuksiin. Osalle ihmisistä seksi on tärkeää ja heillä on voimakas seksuaalisen tyydytyksen tarve.



Osalla ihmisistä seksin tarve on vähäinen. Jotkut ovat luontaisesti vähemmän seksuaalisia. Voimakkaan ja vähäisen halun väliltä löytyvät tietysti kaikki muutkin vaihtoehdot. Kaikki tarveasteet ovat normaaleja. Seksin toteuttamisen määrä vaihtelee yksilöllisesti ja elämäntilanteiden mukaan. Siihenkään ei ole olemassa mitään normiarvoja tai -lukuja. Jokainen voi ja saa harrastaa seksiä niin paljon tai vähän kuin haluaa. Toivottavaa tietysti on, että parisuhteessa elävien kohdalla tarpeen määrä olisi edes suunnilleen samanlainen.

Useilla ihmisillä on suhteessaan seksiin solmukohtia, rajoja ja kiellettyjä alueita. Osa niistä johtuu luonteesta, osa lapsuuden opeista ja osa vaikeista, satuttavista kokemuksista. Oli syy mikä tahansa, jokaisella on lupa olla juuri sellainen kuin on. Toista ihmistä ei saa pakottaa eikä painostaa seksiin, eikä kenenkään tarvitse ryhtyä siihen vastoin tahtoaan. Ihmisen keho on hänen yksinomaisuuttaan ja vain hänellä on siihen määräysvalta.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.