IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Vankila / TyöKeskiviikko 28.06.2006 14:44

VANKILASSA suurin osa ajasta vietetään 2 x 2.5 metrin sellissä.
TÖISSÄ puolestaan istut päivästä toiseen 1.5 x 2 metrin sermisolussa.

VANKILASSA saat kolme ilmaista ateriaa päivässä.
TÖISSÄ on palkaton ruokatunti ja lounas on maksettava itse.

VANKILASSA hyvällä käytöksellä voi saada lomaa.
TÖISSÄ sinut palkitaan hyvin suoritetusta työstä lisäämällä työtä.

VANKILASSA vartija avaa ja sulkee ovet puolestasi.
TÖISSÄ täytyy kantaa avainkorttia ja avata ja sulkea ovet itse.

VANKILASSA saa katsella televisiota ja pelata pelejä.
TÖISSÄ pelit ja television katselu voivat aiheuttaa potkut.

VANKILASSA saat oman vessan.
TÖISSÄ et tiedä kenen jälkeen joudut vessaa käyttämään.

VANKILASSA perhe ja ystävät voivat käydä tervehtimässä.
TÖISSÄ ei voi edes puhua perheestä ja ystävistä.

VANKILASSA veronmaksajat hoitavat kaikki kulusi täysin ilman vastiketta.
TÖISSÄ maksat itse kaikki kulusi ja lisäksi palkastasi vähennetän veroja esim. vankiloiden ylläpitämiseksi.

VANKILASSA kaipaat vapautta katsellen ristikoiden takaa ulos.
TÖISSÄ vain haluat pois etkä voi edes katsella ulos.

VANKILASSA on vartijat, joita on usein sanottu sadistisiksi.
TÖISSÄ heitä kutsutaan päälliköiksi.

TV:n korjausopasTiistai 27.06.2006 18:53

10 KOKEMUKSEN SANELEMAA SYYTÄ JOS
TELEVISIOSSANNE ON HÄIRIÖITÄ

* Kuvaruudussa vinoja viivoja.
Naapurisi ajaa taas partaansa.
* Näet pahoja varjokuvia.
Vähemmän alkoholia, enemmän vissyä.
* Televisiossa on kuva mutta ei ääntä.
Katselet mykkäfilmiä vuodelta 1921.
* Et näe lähetystä.
Tarkista omistatko lainkaan televisiota.
* Et näe kuvaa, mutta ääni kuuluu.
Istut television takana.
* Ei kuvaa eikä ääntä, mutta TV on kytketty päälle.
Seinäkosketin on irti.
* Et näe kuvaa mutta ääni kuuluu hyvin.
Katselet radiota.
* Kuva liikkuu, mutta musiikkia ei kuulu.
Katselet pesukoneen ikkunaluukkua.
* Kuvaruudussa lumisadetta.
On talvi.
* Ohjelma on värillinen, ja huono.
Vastaanottimesi on täysin kunnossa.

MISSÄÄN NIMESSÄ ANTENNI EI VAIKUTA ASIAAN !

KapakkaopasMaanantai 26.06.2006 22:06

K A L J A V E I K O N K A P A K K A O P A S

( soveltuu myös tekniikan opiskelijoille )

OIRE : kaljanjuonnista puuttuu maku; paidanrintamuksesi on märkä.

SYY : et muistanut avata suutasi hörpätessäsi tai kallistit tuoppia kasvojesi väärää osaa kohti.

TOIMENPITEET : hae uusi tuopillinen ja harjoittele juomista peilin edessä. Jatka niin kauan että juomatekniikastasi tulee täydellinen.


OIRE : kaljanjuonnista puuttuu maku; oluesi näyttää epätavallisen vaalealta ja kirkkaalta.

SYY : tuoppisi on tyhjä

TOIMENPITEET : etsi joku, joka tarjoaa sinulle tuopillisen.


OIRE : jalkasi ovat kylmät ja märät.

SYY : kallistat tuoppiasi liian jyrkässä kulmassa.

TOIMENPITEET : käännä tuoppisi niin, että avoin eli ns. suuosa osoittaa kattoa kohti.


OIRE : jalkasi ovat lämpimät ja märät.

SYY : sinulle on käynyt vahinko.

TOIMENPITEET : hivuttaudu sen asiakkaan viereen, jolta on jäänyt sepalus auki. Vähän ajan kuluttua kysyt närkästyneenä, miksi hän sen teki ja vaadit korvaukseksi tuopillisen.


OIRE : et löydä tuoppiasi mistään, ja takkisi sekä housusi ovat märät.

SYY : tuoppi, jonka piilotit povitaskuusi ei ollutkaan tyhjä.

TOIMENPITEET : tönäise lähintä seisoen juovaa asiakasta. Vaadit häneltä tuopillisen korvaukseksi vaatteittesi kastumisesta.


OIRE : kapakka näyttää epäterävältä.

SYY : katsot kapakkaa tyhjän tuoppisi pohjan läpi.

TOIMENPITEET : etsi joku, joka tarjoaa sinulle tuopillisen.


OIRE : kapakka liikkuu.

SYY : sinua kannetaan ulos.

TOIMENPITEET : kysy, kantavatko he sinua kenties toiseen kapakkaan - ellei, huuda elämäsi hädässä, että sinut kidnapataan.


OIRE : huomaat, että vastapäinen seinä on täynnä kattolamppuja.

SYY : olet kaatunut selällesi.

TOIMENPITEET : jos lasisi on vielä täynnä ja jollei kukaan seiso sitä pitelevän kätesi päällä, voit jäädä tähän asentoon. Ellei näin ole, huuda joku avuksesi ja sido itsesi baaritiskiin.


OIRE : silmissäsi mustenee ja sinulla on suu täynnä irtonaisia hampaita.

SYY : olet kaatunut turvallesi.

TOIMENPITEET : katso ohjeet edellisestä kohdasta.


OIRE : heräät ja huomaat että vuoteesi on märkä ja kylmä. Et tunne ympäröiviä seiniä ja kattoa.

SYY : olet viettänyt yösi kapakan pisurännissä.

TOIMENPITEET : katso kellostasi onko jo avaamisaika - jollei, ota vielä nokoset.

OIRE : kaikki pimenee yhtäkkiä.

SYY : valomerkki. Kapakka suljetaan.

TOIMENPITEET : PANIIKKI !

TyöSunnuntai 25.06.2006 03:48

Tämä virus-varoitus on aito. Liikkeellä on uusi virus, nimeltään "työ". Jos vastaanotat "työtä" missään sen ilmenemismuodoissa, joko sähköpostin tai internetin välityksellä tai yksinkertaisesti vain kollegaltasi:
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ AVAA SITÄ!

Kyseinen virus on kiertänyt työpaikallamme sitkeästi jo kuukausia ja ne, jotka ovat joutuneet houkutuksen valtaan ottaa "työtä" vastaan - tai edes vilkaista "työtä" - ovat pian havainneet, että heidän sosiaalinen elämänsä on häipynyt ja heidän aivonsa ovat lakanneet toimimasta kunnolla.

Jos joudut vastatusten minkäänsorttisen "työn" kanssa, sähköpostin välityksellä tai muutoin, välttyäksesi tartunnalta, lähetä pomollesi seuraavansisältöinen sähköposti:
"Olen saanut tarpeekseni tästä paskasta, läksin pubiin."

Jos vastaanotat "työn" paperidokumentin muodossa, yksinkertaisesti nosta dokumentti varovasti nenäliinalla, vie se lähimpään roskikseen (kansi päälle!) sekä pue yllesi pomppa ja pipa ja lisäksi suuntaa lähimpään baariin kahden kaverin kera ja tilaa kolme tuoppia (tai paukkua).

Kun olet toistanut toiminnon 14 kertaa, tulet huomaamaan, että "työstä" ei ole enää sinulle minkäänlaista vaaraa ja että "Scooby Doo" on paras piirretty ikinä.

Lähetä tämä viesti eteenpäin jokaiselle osoitekirjassasi. Jos osoitekirjassasi ei ole ketään, pelkäämme pahoin, että on jo myöhäistä.

TilastojaLauantai 24.06.2006 03:06


Tutkimusten mukaan vain 10% suomalaisista omistaa television. Yli puolella on kuitenkin kotonaan erittäin moderni akvaario. LÄHDE: TELEHALLINTOKESKUS, TV-LUPATARKASTUSOSASTO

Joka kymmenennellä peruskoululaisella on kotonaan herätyskello, jossa on valmistusvirhe.
LÄHDE: OPETTAJAIN AMMATTILIITO.

Mittavien tutkimusten jälkeen on todettu, että yli 60 % uusilla
urheiluautoilla ajelevista miehistä elää itseasiassa köyhyysrajan alapuolella.
LÄHDE: LIIKKUVAN POLIISIN NOPEUSVALVONTA

Valtavan suuri enemmistö, yli 80 % invalideista kokee ihmeparantumisen astuessaan ulos invapaikalle pysäköidystä autostaan.
LÄHDE YTV, PYSÄKÖINNINVALVONTAOSASTO

Havaintojen mukaan Aleksis Kivenkatu on Suomen monimutkaisin katu. 28 % siellä liikkuvista miehistä joutuu pysähtelemään jatkuvasti kysyäkseen neuvoja paikallisilta kotirouvilta.
LÄHDE: POLIISI

Suomen nuorisoa mollataan suotta. Yli 60 % ns. skinheadeista on itse asiassa pesäpallon innokkaita ystäviä.
LÄHDE: POLIISIN MELLAKANTORJUNTAOSASTO

Uusi veroilmoitusPerjantai 23.06.2006 15:14

Veroilmoitusta selkeytetään ja se muutetaan alla olevan malliseksi:
1. Onko teillä rahaa? Rastittakaa oikea vaihtoehto.
__ Kyllä __ Ei

2. Jos vastasitte Kyllä kohtaan 1, merkitkää tähän, kuinka paljon.
____________________ euroa.

3. Jos olette täyttänyt kohdan 2, kirjoittakaa tähän kohtaan osoite, josta rahanne voidaan tulla noutamaan.

Lähiosoite: ____________________________________
Postinumero: ____________
Postitoimipaikka: ____________________________________

Suomi - RuotsiTorstai 22.06.2006 03:00


Ajankohta. = Jag kör snart.
Hirvittää = Rusta med älgar.
Ilman häntä = Luftens svans.
Ilman muuta = Luftens annat.
Joukko-oppi. = Gruppen lärde sig.
Kaimaani. = Kanske mitt land.
Kasvannainen = Jag växer kvinnan.
Kesäpäivä Kangasalla. = En sommardag tyget under.
Kuka kukin on. = Vem är med blommor.
Kuuden maissa = I länder av sex.
Lakkasi satamasta. = Lackade frln hamnen.
Laskekaa lippu. = Räkna biljetten.
Lämmön turvin. = Med värmens mular.
Leivonnaisia = Jag bakar kvinnor.
Minun on käytävä teltalla. = Jag har korridoren pltältet.
Minun tähteni hän kaatui. = Min stjärna han föll.
Näkyville. = Visions-Vilhelm.
Palaveri. = Bitblod.
Papukaija. = Böna kanske och.
Polviansa = Knäfälla.
Posket pullollansa. = Kinderna pl sin flaska.
Purukalusto = Slgsplnmöblemang.
Puolinainen. = En halv kvinna.
Päinvastoin. = Med huvud och kvastar.
Päissään. = I sina huvud.
Satakieli. = Hundratunga.
Suinpäin = Med munnar och huvud.
Sympaattinen. = Sym med blten.
Takinlievettä. = Rockens kanske vatten.
Tietokone = Vetandemaskin.
Tuhatkunta. = Tusenkommun.
Töin tuskin. = Med arbeten och smärtor.
Vaikuttaa. = Fylla med öronvax.
Varsinainen. = Skaftkvinna.
Varsinkin. = Ocksl med skaft.
Vihdoinkin. = Ocksl med kvastar.
Vihon viimeinen. = Häftets sista.
Viikkokaupalla. = Veckan vid butiken.
Voi kurkkuani. = Smör min gurka.
Voi äiti, joulukuusi palaa. = Smör mamma, julsexan
kommer tillbaka.
Voiton päivä. = Dagen utan smör.
Vuorokausi. = Turperiod.
Älä tupakoi = Ej stugumal.

SeksiKeskiviikko 21.06.2006 03:01


Ylitalon ukko loi meidät ihmiseksi
Aatamin ensimmäiseksi
ja Eevan toiseksi
ihanaksi naiseksi
heidän välilleen tuli seksi

Se on havaittu peräti tarpeelliseksi
mekin on saatu se ilmaiseksi
joskus se on muuttunut maksulliseksi
joskus jopa luotolliseksi
mutta silloin se on tullut rikolliseksi
monet se tekee iloiseksi
toiset jopa totiseksi
kuutamoiltoina haaveelliseksi
kesäisin joskus metsäiseksi
silloin tulee helposti pihkaiseksi
joillekkin käypi iltaseksi
sen jälkeen tulee uniseksi
ja itsensä tuntee tyytyväiseksi
joskus saattaa jäädä aamuseksi
jolloin on varaa että menee nyhjäämiseksi
tai siirtyy peräti huomiseksi
varsinkin nuoret se tekee onnelliseksi
joskus aivan hysteeriseksi
vanhetessa menee silittelemiseksi
joskus vain kuvien katselemiseksi
jos huomaa itsensä yksinäiseksi
vetää se mielen murheelliseksi

tämä loru on tehty tilapäiseksi
eikä ole tarkoitettu haitalliseksi
vaan tekemään tämänkin kokouksen (iltamat) yhteiseksi
meidän kaikkien viihtymiseksi
niin ihmeellinen on seksi.

teilläkin meni taputtamiseksi
niin minäkin niiaan kiitokseksi.

PikkujouluohjeetKeskiviikko 21.06.2006 00:23


Pikkujoulujuhlan sivistyneen ja kunniakkaan onnistumisen kannalta on otettava vakaasti huomioon seuraavia asioita:

1. Tilaisuuteen saapuminen ja juhlapaikalla liikkuminen:
Tilaisuuteen saapujan on kyettävä liikkumaan juhlapaikalla pääasiallisesti omin voimin, siten että liikkumisen on tapahduttava suurimmaksi osin alaraajojen varassa. Liikkumisen suorittamista saa Avustaa vain yhdellä kädellä kerrallaan, samoin niin kutsuttu Otsanahkaeteneminen johtaa hylättyyn suoritukseen. Avustajaa saa käyttää ainoastaan sisääntulossa ja tällöinkin edellytetään, että avustaja on rekisteröity taksikuski, jolle on annettu ainakin 50 mk juomarahaa.

2. Virvokkeiden tilaaminen ja nauttiminen:
Tilaamisen tulee tapahtua turhaa melua ja ylenmääräistä huitomista välttäen. Mikäli tilaaja ei itse pysty tilausta suorittamaan, voivat hänen pöytäseurueeseensa kuuluvat sen suorittaa tai siinä avustaa. Nauttiminen tulee suorittaa hillitysti ja paikkoja sotkematta. Kannustushuutoja tulee välttää paitsi, jos on kyseessä kansainväliset säännöt täyttävä ennätysyritys.

3. Pöydän alla on kiertosuunta myötäpäivään:
Täällä ns. alakerroksessa kaikenlaista pysähtymistä on vältettävä, kuin myös siellä avautuvien näköalojen koskettelua ja äänekästä kommentointia näkymien yksityiskohdista.

4. Sosiaaliset yhteydenotot muihin pöytäkuntiin:
Pääsääntönä on, ettei vieraisiin pöytiin huudella paitsi, jos kyseessä on huutoäänestys tai iskuyritys - tai huuteleminen on muuten välttämätöntä.

5. Poistuminen tilaisuudesta:
Poistuminen tilaisuudesta tulee tapahtua mahdollisuuksien mukaan omin voimin, nyt kuitenkin on apuvoimien käyttö sallittua. Poistuttaessa on yritettävä ottaa kaikki omat varusteet mukaan. Vieraat esineet tulisi palauttaa viimeistään viikon kuluttua juhlista. Haluan vielä huomauttaa, että ovet, joissa on epätavallisen korkeat kynnykset, ovat ikkunoita ja niiden käyttöä poistumisteinä tulee välttää eritoten yläkerroksissa oleiltaessa.

Näin pilaat työpäiväsiMaanantai 19.06.2006 03:01


- ole heti aamusta pahantuulisen näköinen, äläkä missään tapauksessa vastaa, jos joku sanoo huomenta

- häärää ja huokaile omissa oloissasi

- perusta erilaisia kuppikuntia kahvi- ja ruokatunneilla ja puhu aina pahaa muista

- poistu aina paikalta jonkun muun tullessa kahville/syömään seuraasi, tai ainakin vähintään vaihda keskustelun aiheita ja suhtaudu tulijaan jäätävästi.

- jos näet toisten juttelevan iloisesti, kysy heiltä, että onko taas perustettu jokin salaseura tai toisten selkien takana juonia punova kokous

- kuvittele aina, että sinusta puhutaan selkäsi takana pahaa.

- tee ikäviä huomautuksia toisten ulkonäöstä tai vaatetuksesta

- äläkä missään nimessä auta työtovereita heidän ongelmissaan, päinvastoin kerro ne aina esimiehellesi

- ole aina johtajan kanssa samaa mieltä ja pidä huolta, että seurassasi lausutut eriävät mielipiteet menevät hänen korviinsa.

- utele ja kysele kaiken aikaa pysyäksesi selvillä toisten asioista ja kerro ne muillekin.

- sekaannu aina työtovereiden asioihin ja pyri hoitamaan niitä mahdollisimman hyvin.

- paiski ovia tarpeen tullen

- pura kaikki kotihuolesi työtovereihin

- huolehdi siitä että tiedät kaikkien työtoverienn tulemiset ja menemiset

- kaiken kukkuraksi kuvittele tietäväsi kaikki, osaavasi kaiken ja kunnioita vain omaa mielipidettäsi