IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Kannattaako kumppanille kertoa kaikki?Sunnuntai 03.01.2010 01:19

Mitä kannattaa jättää sanomatta? Vai pitääkö kertoa kaikki? Kannattaako esimerkiksi uskottomuudesta kertoa kumppanille?

Toisinaan pieni valhe saattaa olla jopa paikallaan. Esimerkiksi rakastellessa kannattaa pysyä mieluummin vaiti kuin töksäyttää toiselle esimerkiksi hänen erektiovaikeudestaan. Seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvistä asioista on järkevämpi puhua pystyasennossa.

Kaikkea parisuhteessa ei ainakaan kannata sanoa suoraan. Esimerkiksi maailman murjoessa hyvä kumppani ei liity murjojiin, vaikka tunnistaisikin kritiikissä totuudensiemenen. Hän ymmärtää odottaa mieluummin "hyvää päivää" ja ottaa petraamisen mahdollisuus rakentavasti esiin viittaamatta "huonoon päivään".

Yksityisyys on lupa säilyttää

Myös oma yksityisyytensä on lupa säilyttää. Esimerkiksi aiempien seksikumppaneiden lukumäärä ja henkilöllisyys ovat yksityisasioita, joita ei tarvitse kertoa.

Lisäksi seksifantasiat ovat sellaista yksityistä omaisuutta, jotka saa halutessaan pitää omanaan. Jokaisessa parisuhteessa tarvitaan sekä omaa, että yhteistä.

Mutta suhteen kannalta merkityksellisistä asioista kannattaa kertoa. Jos toisen toiminnassa on esimerkiksi jotain epätyydyttävää tai loukkaavaa.

Myös omista traumaattisista kokemuksistaan olisi hyvä kertoa, koska esimerkiksi jokin seksuaalinen toiminta tai vaikkapa asento voi palauttaa tämän traumaattisen kokemuksen mieleen.

Pitääkö uskottomuudesta kertoa?

Entä sitten uskottomuus? Pitääkö siitä kertoa? Kannattaako siitä kertoa?

Erityistason seksuaaliterapeutti Maaret Kallio Rakkudeksi.fin sivuilla seuraavasti:

- Myrkylliset valheet tulevat parin välille ja estää löytämästä yhteyttä. Yhä vaikeammaksi käy silloin myös aidon yhteyden löytäminen seksuaalielämänkään alueella. Myrkyllisistä valheista voi muodostua salaisuuksia, jotka syövät suhdetta ja omaa hyvinvointia. Uskottomuuden salaisuuteen kietoutunut tietää myrkyllisen salaisuuden yhteistä energiaa syövän luonteen.

Seksuaaliterapeutti neuvoo, että rehellisyys on ovi kasvuun, jossa voi muuttaa ja työstää itseään sekä suhdettaan parempaan suuntaan.

Kun yksi rakas ei riitä...Perjantai 01.01.2010 03:45

Monirakkaussuhteet ovat todellisuutta Suomessakin. Polyamoria on elämäntapa, jossa seksuaali- ja rakkaussuhteet eivät rajoitu vain yhteen henkilöön.

- Pettäminen on vastoin useita polyamorian keskeisiä arvoja. Polyamoria korostaa nimenomaan vastuullisuutta ja rehellisyyttä sekä tasa-arvoa, sanoo seksuaaliterapeutti Aune Karhumäki.

Polyamorialla tarkoitetaan seksuaalista tai romanttista suhdetta useampaan kumppaniin yhtä aikaa. Polyamoria tulee kreikankielisistä sanoista viitaten useaan rakkauteen.

Polyamoria on sekä valtavirrasta poikkeava elämäntapa että sosiaalinen liike. Sen kantavana ajatus on, että on mahdollista ja tarkoituksenmukaista elää monirakkaussuhteissa, jotka perustuvat intiimeihin, rehellisiin ja tasa-arvoisiin suhteisiin kumppaneiden kesken.

Erityistason seksuaaliterapeutti Aune Karhumäen mukaan polyamoria on nostanut ilmiönä päätään erityisesti viime vuosina.

- Etenkin nuorten aikuisten keskuudessa se vaikuttaa tarjoavan mahdollisuuden elää parisuhdetta toisin. Vaihtoehtoisena elämäntapana se muodostuu usein tärkeäksi osaksi identiteettiä. Moni varttuneempikin elää monirakkaussuhteessa, vaikkei määrittelekään itseään polyamoristiksi.

"Laillistettua" pettämistä?

Polyamoristien määrästä ei ole saatavilla lukuja. Yleisyydestä kertoo kuitenkin se, että Suomen isoimmissa kaupungeissa järjestetään tapaamisia, joissa polyamoristit voivat kohdata toisiaan.

Poly-suhde saattaa koostua esimerkiksi useamman aikuisen perheestä, jossa on rajattu ulkopuoliset suhteet ehdottomasti pois. Yhtä hyvin poly-suhde voi olla myös avoin kaikille seksuaalisille ja romanttisille suhteille. Säännöt sovitaan yhdessä sellaisiksi, että ne sopivat kaikille.

Joku voi pitää polyamoriaa "laillistettuna" pettämisenä.

- Pettäminen on vastoin useita polyamorian keskeisiä arvoja. Polyamoria korostaa nimenomaan vastuullisuutta ja rehellisyyttä sekä tasa-arvoa. Sen arvopohja on ehdottomasti toisen ihmisen kunnioittamiseen, autonomiaan ja tasa-arvoon perustuva, kuvailee Karhumäki.

Ei sovi kaikille

Polyamoristinen elämäntapa edellyttää seksuaaliterapeutin mukaan kiinnostusta kohdata omat ja kumppanin tunteet sekä halua kehittää itseä ihmisenä.

- Monirakkaussuhteessa eläminen voi lisätä osapuolten itseymmärrystä toiminnastaan ihmissuhteissa, rakkaudessa ja seksuaalisena olentona. Näin parhaimmillaan, mutta poly-suhteissa on kaikkien muiden ihmissuhteiden tapaan omat vaikeutensa.

Yksistään ajankäyttö voi olla varsin haasteellista ja aiheuttaa tyytymättömyyttä ja mustasukkaisuutta eri osapuolissa.
Naiset pettävät miehiä todennäköisemmin, kertoo Briteissä tehty kysely.

Joka viides nainen on varma, että aloittaisi suhteen toiseen mieheen ihastuessaan. Miehistä taas vain yhdeksän prosenttia on valmis pettämään kumppaniaan.

Miehiä on kautta aikojen pidetty petollisempina, joten deittipalvelu Coffee and Companyn kyselyn tulosta voidaan pitää yllättävänä.

Kaikkein pahimpia pettäjiä ovat kyselyn mukaan 35-40-vuotiaat naiset. Monet heistä ovat lapsettomia ja he ryhtyvät lyhyisiin suhteisiin toiveenaan tulla raskaaksi.

Miehet ovat naisia hiukan valmiimpia antamaan pettämisen anteeksi. Miehistä 15 prosenttia ja naisista 12 prosenttia voisi ottaa vieraaseen sänkyyn eksyneen kumppanin takaisin.

Sinkkutytöistä lähes neljäsosa voisi ajatella suhdetta naimisissa tai vakiintuneessa parisuhteessa olevan miehen kanssa. Miehistä taas vain 12 prosenttia voisi ryhtyä moiseen.

- Joskus tarve kokea äitiys ajaa toisen henkilön avioliitossa antamien lupausten ja moraaliarvojen ylitse, kommentoi deittipalvelun johtaja Lorraine Adams.

Kyselyyn vastasi 3 000 ihmistä. Tutkimustuloksista kertoi The Sun.

7 vinkkiä parisuhteen parhaaksiTiistai 29.12.2009 04:03

Näe vaivaa ja arvosta itseäsi sekä kumppaniasi. Älä pidä rakastasi itsestäänselvyytenä.

Kahden toistaan kunnioittavan ja rakastavan, toisiinsa sitoutuneen ja elämäänsä jakavan aikuisen ihmisen seksuaalinen rakkaussuhde, parisuhde, on todella arvokas ja elämää monella tapaa rikastuttava asia. Parisuhteelle on ominaista se, että se usein vahvistaa itsetuntoamme, lisää terveyttämme ja hoitaa sydäntämme, mutta se ei ole aina hauskaa, ei helppoa eikä mutkatonta. Siksi parisuhteen eteen on nähtävä vaivaa ja itseään sekä kumppaniaan on tärkeää arvostaa.

Liian helposti käy niin, että se toinen ihminen, kumppani, alkaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä ja kalustoon kuuluvalta. Ne asiat, joihin hänessä oli ihastunut, ovatkin nyt niitä joihin vihastuu.

Kumppanin kanssa jaamme arkea, joka on usein tylsää. Tällöin on vaarana, että heijastamme tylsän ja väsyttävän arjen myös kumppaniimme.

Tietoisia valintoja parisuhteen eteen

Elämällä ja erityisesti ajalla on taipumus täyttyä kaikesta. Siksi meidän itsemme on tehtävä tietoisia valintoja sen suhteen, mihin aikaamme käytämme. Kaikki ihmissuhteet vaativat huolenpitoa, tiedostamista ja panostamisensa. Parisuhde on juuri tällainen ihmissuhde.

Jo pienillä arjen teoilla, sanoilla ja sanomatta jättämisillä voi olla suuri merkitys. Kyse on samasta ilmiöistä kuin arkiruoassa. Sillä mitä juhlissa syömme, juhlistamme jotain, mutta arjen valinnat vaikuttavat terveyteemme. Tekemällä pieniä hyviä päätöksiä arjessa, voi saada paremman parisuhteen ja itselleen mukavamman elämän.

Asiantuntijoiden vinkit

1 Ostakaa tuplapeitto ja nukkukaa alasti. Näin iho, ihmisen suurin elin, tulee kosketusravituksi yhdessä nukuttujen öiden aikana.

2 Viettäkää yksi televisio-vapaa-ilta viikossa.

3 Anna kumppanillesi suukko, joka kerta, kun lähdet kotoa. Tämä on hyvä tapa, joka ajanoloon lisää läheisyyden kokemusta.

4 Kun haluat puhua jostain tärkeästä asiasta, kerro heti alkuun: "Tämä on minulle tärkeää..." Muista ettei toinen tiedä eikä arvaa sinun tarpeitasi.

5 Älä milloinkaan ivaa tai pilkkaa puolisoasi. Älä arvostele, jos paikalla on muita!

6 Opettele sanomaan ääneen kolme hyvää asiaa jokaista kriittistä kommenttiasi kohden.

7 Ilmaise tarpeesi ja toiveesi suoraan. Ei näin: "Minua ärsyttää se, että istut aina tietokoneesi äärellä." Vaan voit kertoa hänelle: "Toivon, että tulet luokseni..."
Riiteleminen on terveen suhteen merkki. Osataanko teillä riidellä oikein?

Onnellinen pari ei korota ääntään toisilleen, saati riitele. Tarua! Riiteleminen on terveen suhteen merkki.

Riitelemistä ei tarvitse varoa, sillä maton alle lakaiseminen on parisuhteelle haitallisempaa kuin asioiden käsittely. Jos ääni asioita käsitellessä nousee, ei siitä ole mitään haittaa.

Riidat ovat oiva paikka tuoda esiin niitä omia tarpeita, jotka eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota. Useimmat ristiriidat ratkeavat, kun niistä keskustellaan.

Onnellinen pari kykenee ottamaan esiin kummallekin tärkeät seikat ja tarvittaessa riitelemäänkin niistä. Riiteleminen vie asioita eteenpäin, toisin kuin vaikeneminen, saati mykkäkoulu.

Riita voi korjata suhdetta

Onnellinen pari osaa kohdata erilaisia asioita tavalla, joka luo läheisyyttä suhteeseen. Ei voi elää onnellisena, jollei missään vaiheessa voi tuoda esille itsellensä tärkeitä seikkoja ja omia tarpeitansa sekä tunteitansa.

Riitelemällä voi jopa korjata suhdettansa. Tämä vaatii omien tunteiden avointa ilmaisua - ja voi vaatia "riitelyä". Riitely kannattaa kuitenkin suorittaa rakentavasti, sillä nimenomaan rakentava riitelyllä voi saada paremman parisuhteen.

Rakentavassa riitelyssä on olennaista, että kumpikin osapuoli saa tuoda omat tärkeät asiansa, tunteensa ja tarpeensa esille. Se siis vaatii omien asioiden esilletuonnin lisäksi tarkkaa sekä aktiivista kuuntelemista.

Eipäs se noin ole -riitelyt eivät vie asiaa eteenpäin. Toisen kuunteleminen on kuitenkin paljon parempi polku.

Näe viat myös itsessäsi

Toki on sellaisiakin ristiriitoja, jotka eivät ole ratkaistavissa edes puhdistavalla riidalla. Toisinaan voi olla sellaisia ikuisuusongelmia, jotka eivät kerta kaikkiaan ole ratkaistavissa. Kyse voi olla vaikkapa persoonallisuuteen liittyvistä peruseroista.

Niiden kanssa on vaan opittava elämään. Olette erilaisia tässä asiassa; hyväksykää se. Siitä tosin kannattaa keskustella, mikä vankkumattoman kantanne taustalla on. Miksi asian pitää olla juuri näin?

Moni ei jaksa tehdä tätä, ja eroaa. Kannattaisi kuitenkin pohtia tarkasti, mistä suhteen ongelmat johtuvat. Mitä jos vika on itsessä? Silloinhan löytää samat ongelmat taas edestään uudessakin suhteessa. Kannattaa miettiä mitä taustalla oikeasti on, jos sukista saa monta kertaa viikossa ison riidan. On huomattavasti helpompi syyttää toista kuin nähdä vikaa itsessään.

Kehity paremmaksi riitelijäksi

1 Älä pelkää riitoja. Näe riita mahdollisuutena saada asioihin muutos.

2 Älä syyttele. Unohda lauseet, jota alkavat: Sinä et koskaan... Sinä aina...

3 Suosi lauseita, jotka alkavat: Minun mielestäni... Minusta tuntuu...

4 Vältä arvostelemasta kumppaniasi ja hänen sukuaan tai kavereitaan.

5 Anna toisenkin sanoa sanottavansa.

6 Älä keskeytä toista hänen kertoessaan omaa kantaansa. Kuuntele häntä aktiivisesti.

7 Toista toisen viesti. Näin varmistat, että ymmärsit oikein sen, mitä hän halusi sanoa.

8 Riitaa ei tarvitse voittaa. Järkevämpi tulee vastaan. Tärkeintä on, että tyytymättömyyttä aiheuttavia asioita käsitellään.

9 Ottakaa aikalisä ja jatkakaa keskustelua tilanteen rauhoituttua.

10 Muistakaa tarvittaessa pyytää toisiltanne anteeksi.
Takkuaako rakkauselämäsi? Syy saattaa löytyä tältä listalta.

Oman kullan löytäminen on kuitenkin hankalaa, jos lähetät ympäristöösi vääränlaisia viestejä tai tavoittelet vääränlaista kumppania. Naisten sivusto The Frisky listasi kahdeksan syytä, jotka saattavat olla onnistumisesi esteenä. Älä annan näiden tulla tiellesi!

1. Negatiivisuus

Olet kyllästynyt elämäntilanteeseesi, etkä jaksa innostua mistään. Jokainen tyyppi, jota olet viime aikoina tapaillut, on ollut mielestäsi pienempi tai suurempi pettymys. Pidät jokaisia treffejä uutena tilaisuutena epäonnistumiseen. Tällainen negatiivinen ajattelu näkyy ulospäin, ja vaikuttaa siihen millaisen kuvan treffikumppani sinusta saa. Sinkkustatuksesi murehtimisen sijasta sinun kannattaisi keskittyä positiivisiin asioihin: mietipä vaikka sitä, että sinulla on aikaa ystävillesi tai mahdollisuus kehittää kaikessa rauhassa itseäsi. Jos negatiivisten ajatusten noidanpyörästä irrottautuminen on vaikeaa, pidä vähän aikaa taukoa deittailusta ja lataa akkusi.

2. Olet liian valikoiva

Sinulla on mielessäsi pitkä lista ominaisuuksista, joita tulevalla kumppanillasi on oltava. Vähempään tyytyminen ei tule kysymykseen. Ikävä kyllä ihmisiä ei voi valikoida samalla tavalla kuin vaikkapa uutta sohvakalustoa: liika ronkelius ei kannata. Mieti vaatimuksesi uusiksi ja rajoita vaatimuslistasi maksimissaan viiden kohdan pituiseksi. Elämässä on jätettävä tilaa myös yllätyksille ja varauduttava siihen ettei kaikkea pysty määrittelemään ennakolta.

3. Tavoittelet kuuta taivaalta

Tavallisen tallaajan ei kannata tavoitella tähtiä. Jos haikailet vaikkapa huippujohtajan tai tähtinäyttelijän perään, missaat monta tilaisuutta tavata muita kiinnostavia ihmisiä. Ole mieluummin rehellinen itsellesi ja mieti mihin asetut muihin miehiin tai naisiin verrattuna. Vaikka itseluottamus onkin hieno juttu, on itseään paljon kauniimman, nuoremman tai rikkaamman kumppanin metsästäminen usein silkkaa ajanhukkaa.

4. Et osaa tehdä kompromisseja

Sinulla ei ehkä ole vaikeuksia seuralaisten löytämisessä, mutta suhteet eivät tahdo. Kumppanin löytäminen on kuitenkin vasta yksi osa taistelusta. Yhteiselämä ei onnistu, jos et pysty hyväksymään sitä etteivät asiat aina mene sinun haluamallasi tavalla. Sinun on myös opittava tekemään uhrauksia parisuhteesi eteen ja ottamaan toisen tunteet huomioon.

5. Olet epätoivoinen

Jos olet valmis tekemään mitä tahansa saadaksesi parisuhteen, ja valmis suhteeseen kenen kanssa tahansa, voit olla varma siitä että tämä myös näkyy ulospäin. Epätoivoisuus on varma tapa karkottaa potentiaalinen kumppani nopeasti ja kauas. Kumppanisi haluaa tuntea olevansa sinulle erityinen, eikä vain kuka tahansa joka sattui täyttämään vapaana olleen paikan.

6. Elämässäsi ei ole tilaa parisuhteelle

Vaikka sinulla ei olisikaan kumppania, ei sinun silti tarvitse tehdä töitä joka viikonloppu ja täyttää joka iltaa harrastuksilla. Järjestä elämääsi enemmän vapaata, niin potentiaalisen kumppanin on helpompi astua siihen.

7. Olet liian helppo nakki

Liiallinen innokkuus säikäyttää toisen taatusti. Voit olla liian helppo muutenkin kuin seksuaalisessa mielessä: jos kutsut toista tyttö- tai poikaystäväksesi jo toisilla treffeillä tai hylkäät kaikki suunnitelmasi ja ryntäät hänen luokseen aina ja joka kerta kun hän soittaa, ei suhteella ole paljoakaan mahdollisuuksia. Tutustu toiseen kunnolla, ennen kuin päätät haluatko viettää hänen kanssaan loppuelämäsi. Odota jonkin aikaa, ennen kuin kerrot tunteistasi, äläkä paljasta heti kaikkea itsestäsi.

8. Et ole päässyt yli menneisyydestä

Kukaan ei halua kilpailla exääsi vastaan. Tuomitset kaikki tulevat suhteesi, jos puit vieläkin menneiden suhteittesi aiheuttamaa surua, vihaa tai pettymyksiä. Selvitä ensin menneet, ennen kuin hyppäät uuteen suhteeseen.
Daily Mail -lehti listaa 10 merkkiä, jotka saattavat altistaa pettämiselle.

Oletko huolissasi miehesi luotettavuudesta? Ole erityisen varovainen, jos seuraavat seikat pitävät paikkansa suhteessanne. Daily Mail -lehden asiantuntijat listasivat 10 asiaa, jotka saattavat altistaa uskottomuudelle.

1. Tienaat enemmän kuin hän

Se, että nainen tienaa enemmän, saattaa syödä miehen itsetuntoa. Tutkimusten mukaan miehet, jotka ovat taloudellisesti riippuvaisia puolisoistaan, pettävät todennäköisemmin.

2. Hän työskentelee pitkää päivää

Tutkimuksen mukaan perheelliset pariskunnat viettävät aikaa toistensa kanssa vain 75 minuuttia päivässä. Parisuhteen pitäisi perustua yhdessäololle. Jos puoliso viettää paljon aikaa töissä, saattaa jompikumpi sortua pettämään.

3. Asutte yhdessä ennen avioitumista

Monet uskovat, että pariskunnan pitäisi totutella yhteiseloon ennen avioitumista. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että avoliitossa asuvat pettävät 40 prosenttia todennäkösemmin, kuin vasta avioliitossa yhteen muuttaneet pariskunnat.

4. Hänen perheessään on uskottomuutta

Myös geeneillä voi olla tekemistä uskottomuuden kanssa. Ruotsalaistutkimuksen mukaan huonot ihmissuhdetaidot saattavat periytyä isältä pojalle.

5. Hän on ollut naimisissa aiemmin (etkä sinä ole)

Vuonna 2009 tehdyn eurooppalaistutkimuksen mukaan aiemmin eronneet selviytyvät tulevista suhteistaan huonommin kuin ne, jotka eivät olleet kokeneet avioeroa.

6. Hän on seksiaddikti

Brittiläisen parisuhdeterapeutti Julia Colen mukaan miehet, jotka harrastavat internetseksiä tai katsovat pornoa netissä pettävät todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät luo seksisuhteita netissä.

- Kohtuuton chattailu, seksiviestittely ja pornon katsominen saattavat tehdä turraksi tunteille, joita normaalissa suhteessa tunnetaan, Cole sanoo.

7. Hän ei pidä perheestäsi tai ystävistäsi

Se, ettei mies pidä puolisonsa lähipiiristä saattaa enteillä uskottomuutta.

8. Hän on koukussa netin yhteisöpalveluihin

Brittiläinen lakifirma huomasi, että monet aviorikokset liittyvät Facebookiin.

- Tapaan jatkuvasti ihmisiä, joiden puolisot ovat pettäneet netissä, parisuhdeterapeutti Julia Cole sanoo.

9. Hänellä on matalampi älykkyysosamäärä kuin sinulla

Lontoolaistutkimuksen mukaan mitä älykkäämpi mies on, sitä epätodennäköisempää on, että hän pettää puolisoaan.

10. Asutte maaseudulla

Tutkimukset osoittavat myös, että maaseudulla asuvat pettävät todennäköisemmin kuin kaupungissa asuvat.

Kosketa halu takaisinTorstai 24.12.2009 14:31

Monen parisuhteessa kosketus on kadottanut tuntevuutensa ja syvyytensä.

Milloin viimeksi olet silittänyt toisen ihoa niin, että olet voinut aistia hänen hengityksensä ihosi kautta? Milloin viimeksi koskettaminen on todella koskettanut sinua?

Milloin viimeksi sait nauttia kosketuksesta, joka ei vaatinut sinulta mitään? Josta pystyit herkuttelemaan hetki kerrallaan ilman pelkoa sen etenemisestä johonkin epätoivottuun? Milloin viimeksi tankkasit läheisyyttä, jotta jaksoit pusertaa arjen kiireissä?

Aikuisen kosketusmaailma voi kaventua pikaiseksi hyvänyön suukoksi tai jäykäksi halaukseksi kuin sukulaisten kesken. Seksi voi olla ainoa tapa koskettaa tai saada läheisyyttä. Kun ihonkaipuu on suuri, ei seksikään enää maistu. Se tuntuu liian intiimiltä tavalta olla lähellä, kun ikävä on suurempi iholla ja sydämellä.

Tunne kosketus

Muistatko vielä, kuinka tapailun tai suhteen alkuvaiheessa tunsit jokaisen rakkaasi kosketuksen? Tunsit säkenöivänä pienenkin ohimenevän hipaisun, joka kipusi pitkin kehoasi kihelmöiden. Miten suudelma tuntui kuumalta ja miten erotit hänen hengityksensä niskassasi.

Monen parisuhteessa kosketus on kadottanut tuntevuutensa ja syvyytensä. Usein kumppanit tuntevat toistensa ihon, mutteivät itse kumppaniaan. Mieli saattaa askarrella muualla, kun käsi lipuu toisen iholla.

Tunteva koskettaminen on haastavampaa. Siinä päästämme lävitse kokonaisen itsemme, olemisemme, toiveemme ja tarpeemme. Avaudumme enemmän, jolloin olemme myös herkemmin haavoitettavissa. Tunteva koskettaminen on pysähtymistä, läsnäoloa ja läheisyyttä.

Koskettamisella luodaan erotiikkaa

Varaa aikaa kumppanisi tuntevaan koskettamiseen. Katso häntä silmiin ja anna kätesi lipua pitkin hänen paljasta ylävartaloaan. Keskity tuntemaan kosketus ja hänet kosketuksesi kautta. Anna kätesi kuljeskella kumppanisi käsivartta pitkin ja keskity tuntemaan kosketus kädessäsi, kämmenesi kaarilla ja sormiesi päissä. Tunne ihon lämpö sulkien silmäsi tai katso häntä silmiin. Ole tässä hänelle juuri nyt, tuntien.

Onnellisissa parisuhteissa kumppanit koskettavat toisiaan enemmän ja pitävät yhteistä sidettä yllä pienin kosketusrituaalein. Suukottamalla toista tavatessa, halatessa lähtiessä ja hipaisemalla vieraiden läsnä ollessa vahvistaa parisuhteen ainutlaatuista sidettä toinen toistaan kohtaan. Koskettamalla osoitamme olevamme toisillemme jotain erityistä, ainutlaatuista ja muista ihmisistä erottuvaa.

5 noloa seksikysymystä ja vastaustaKeskiviikko 23.12.2009 02:09

Kaikkea ei aina kehtaa kysyä gynekologilta tai kavereilta. Ei hätää, tämän jutun voit lukea salaa.

Nolostuttaviin seksikysymyksiin oli etsinyt vastaukset Marie Claire -lehti.

Mikä määrittelee emättimen tuoksun?

Emätin on itsestäänpuhdistuva. Ulkoiseen pesuun riittää pelkkä vesi tai intiimialueille tarkoitettu pesuneste, jonka pH-arvo on sama kuin emättimen eli noin 4. Intiimipesunesteen tulisi sisältää maitohappoa, joka ylläpitää emättimen tasapainoa. Kuukautiskierron vaiheet vaikuttavat emättimen tuoksuun. Kierron tietyssä vaiheessa tuoksu voi olla vahvempi kuin muulloin. Jos alapää alkaa kuitenkin haista pahalta ja erilaiselta kuin normaalisti, mene lääkäriin. Tällöin sinulla on luultavasti jokin tulehdus.

Voiko niin sanottuja "emätinpieruja" jotenkin välttää?

Pierua muistuttava ääni syntyy, kun ilma pakkautuu yhdynnän aikana emättimeen. Jotkut asennot, kuten yhdyntä takaapäin niin, että nainen on kontillaan, aiheuttavat muita asentoja useammin ilman pumppautumista sisään. Jos äänet häiritsevät niin paljon, että olet valmis luopumaan niiden takia tietyistä seksiasennoista, kokeile olla päällä tai luottakaa perinteiseen lähetyssaarnaajaan.

Monissa pornoelokuvissa harrastetaan ensin emätinyhdyntää, sitten anaaliseksiä ja lopuksi suuseksiä. Onko tämä koskaan turvallista tosi elämässä?

Sukuelimet pitäisi aina puhdistaa ja vaihtaa kondomi, kun siirtyy anaaliseksistä emätinseksiin tai suuseksiin ja niin edelleen. Tämä estää suun, peräaukon ja vaginan bakteerien siirtymisen "väärille alueille" aiheuttamaan infektioita.

Kumppanini katsoo pornoelokuvia, joiden naiset ovat täysi vastakohtani. Pitäisikö minun huolestua siitä, etten vetoa häneen?

Porno on lähinnä fantasiaa. Moni ei edes halua kokeilla asioita, joita tykkää katsella lehdistä tai videolta. Mies voi katsella mielellään isoja rintoja turvalliselta etäisyydeltä, muttei välttämättä halua ollenkaan samaa aidolta kumppaniltaan. Joskus porno on yksinkertaisesti enemmänkin hauskojen, shokeeraavien ja irvokkaiden asioiden tirkistelyä kuin seksuaalisen kiihottuneisuuden purkamista. Luota siihen, että jos kumppanisi on kanssasi, hän haluaa olla kanssasi.

Onko normaalia fantasioida toisesta ihmisestä seksin aikana?

Noin puolet naisista ja 75 miehistä pyörittävät joskus mielessään fantasioita rakastellessaan kumppaninsa kanssa. Tämä saattaa olla vain tapa kiihottua ja ylläpitää aktiivista seksielämää. Fantasioihin turvautuminen ei tarkoita sitä, että rakkaus kumppaniin olisi lopahtanut. Fantasioinnista tulee ongelma vasta silloin, kun se häiritsee kykyäsi olla myös henkisesti yhteydessä tosi elämän kumppanisi kanssa tai jos sinun oikeasti tarvitsee aina kuvitella sänkyysi toinen ihminen, jotta pystyt kiihottumaan. Jos teillä synkkaa myös ilman mielikuvituksen avitusta, kaikki on kunnossa.
Nuorten japanilaisten seksihalut hiipuvat vauhdilla, kertoo uusi tutkimus.

Perjantaina julkaistun selvityksen mukaan 16-19-vuotiaista miehistä 36 prosenttia ja naisista 59 prosenttia ei ole kiinnostunut seksistä tai jopa pitää sitä vastenmielisenä ajatuksena. Vuonna 2008 samoin ajatteli 17,5 prosenttia miehistä ja 47 prosenttia naisista.

Kyselyn mukaan haluttomuus on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa, paitsi 30-34-vuotiaiden miesten kohdalla. Naimisissa olevista vastaajista 40 prosenttia ei ollut harrastanut seksiä ainakaan kuukauteen.

Viranomaiset ovat huolissaan Japanin syntyvyydestä, joka on maailman alhaisimpia. Terveysministeriön tilaamaan tutkimukseen haastateltiin 671 miestä ja 869 naista.