IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

SavolaisistaPerjantai 24.02.2006 12:19

Vaikka suurimmassa osassa synkintäkin Ylä-Savoa tulee melko hyvin
toimeen suomella, kannattaa matkailijan opetella savonkielen alkeet.
Savolaiset itse ovat, kuten kaikki maailman kulttuurikansat, iloisia
siitä, että vierailija on vaivautunut opettelemaan sanan tai kaksi
heidän omaa kieltään. Vaikka valitset sopimattomia savolaisia sanoja tai
lausut virheellisesti, savolaiset korjaavat virheesi kärsivällisesti
eivätkä paiskaa kalakukkoa kasvoillesi.

Esperanton ja flaamin tavoin savo voi aluksi tuntua vaikealta kieleltä,
mutta kun perehdyt sen saloihin, opit ilmaisemaan tavallisimpiakin
teonsanoja kymmenillä tavoilla.
Savonkielen taito ei ole hyödyllinen pelkästään Savoon suuntautuvalla
lomamatkalla. Se saattaa parantaa parisuhdetta, nopeuttaa ylenemistä
työelämässä tai edistää koulumenestystä eli valaista käytännössä kaikkia
inhimillisen elämän osa-alueita.


Kun os rauniot rahoina,
Pienet kivet penninkinä,
Pitäisin minäin piian,
Ottaisin minäkin orjan,
Jos se ruvata eläis,
Vaatteheta tarkeneis....

* *

Tule, neitonen, minulle,
Mokomalle muikarille,
Tälle Savon Sankarille!
Kolome on aittoo minulla:
Yks on tuolla Vehko suolla,
Toinen Parkki kankaalla,
Kolomas on kotona tyhjä.

Tule, neitonen, minulle
Mokomalle muikarille,
Tälle Savon sankarille!
Kaks on lehme(e) minulla:
Yksi puarma, toinen siäski.



Avainsanontoja


Ole hyvä = he!
Anteeksi, olen eri mieltä = pölöjä
Koti = kojt
Noin = sitä mehtee
Niin = nuinnikkää
Ehkä = suahannähä
En ole varma = tiijähäntä
Ehkä ei kannata = Tokkopa tuota toentaa
Samalla = yksillä tulilla
Hyvänen aika = voe tokkiisa
Koko ajan = päntiönnään
Huolimaton = piätön kana
Vastenmielinen henkilö = helevetin killukka
Kukka = jorriini
Naapuri = nuapurj
Hieno = eto
Saastuttaminen = iliman pilluu


Tervehdyksiä

Hyvää päivää = hyvvee päevee
Hyvää iltaa = ehtoon tähykkätä
Hei! = heeeheee!
Näkemiin (siviilit) = nähhään
Näkemiin (kalamiehet) = kirreitä siimoja
Näkemisiin = kääkeehän!


Avainkysymyksiä

Miksi? = minkä taotta?
Niinkö? = tokko?
Voisitteko ystävällisesti sanoa? = ruahtisiako työ sannoo?


Julkinen liikenne

Meneekö tämä linja-auto kaupunkiin? = männöökö tämä linjakas kaapuntiin?
Voinko nousta kyytiin = passooko astuva röyhhäättee sissään?


Tärkeimpiä verbejä

Juoda = kullauttoo
Kävellä = jylykyttää
Puhua = huastoo
Miettiä = huarikoeja
Viitsiä = kehata
Laiskottaa = kehtuuttoo
Isotella = kekkuloeja
Kirota = noetua
Murjottaa = örmöttää
Murjottaa (juovuksissa) = örnöttää


Ruoka, juomat yms.

Ruoka = ape
Iso tuoppi = huarikka
Olutpullo = syhvi
Pullonavaaja = syhhäötin
Kaalilaatikko = kualluatikko
Juoda viinaa = kytkytellä
Juoda kahvia = naakasta ihvettä
Ota myös pullaa = laetahhan sekkaan
Kastike = livetin
Polttaa tupakka = öykkyyttää vöyssi
Mennä tupakalle = männä törrölleen
Ravintola = puari


Ajanmääreitä

Eilen = öyllösä päevänä
Eilen illalla = männä ehtoona


Lukusanoja

Yksi = yks
Kaksi = muutama
Kolme = kolome jne.


Vapaa-ajanvietto

Hauskat juhlat = ärreet kinkerit
Ryhmäseksi = mulukkutalakoot
Huoleton nainen = vosu
Pelata sököä = mättee sökköö



Savolaisvitsejä

Savolaiset on niin kieroja, että jos ne nielee naulan, niin
se tulee mutterina ulos.;)

Savolainen makasi viimeisillään ja pappi haettiin hänen luokseen. Pappi
kysyi sairaan
syntejä, jotka tämä tunnustikin. Viimein pappi sanoi: - Eikö ole enää
mitään syntejä?
Savolainen rupesi itkemään ja myönsi vielä yhden olevan. Papin
kysymykseen, mikä
se olisi, vastasi savolainenyhä nyyhkyttäen: - Kumminä raukka oun
savolaene!
Pappi lohduttelemaan: Ei se synti oo, vaan suuri häppee.


Matkustaja kysyi Savossa konnarilta: "Onko tulolla perässä tilloo ?"
Konnari vastasi: "On siellä tilloo, vaan kun ei oo junnoo"
Vastaavanlainen matkustajan ja konnarin (savolainen) keskustelu ennen
junan
lähtöä:
- Missähän päin tässä junassa on vapaita paikkoja ?
- Sitä on etupiässä takapiässä
- Ai missä ?
- Takapiässä etupiässä
- Eihän tosta nyt saa mitään selvää
Mies löytää istumapaikan viimeisestä vaunusta. Kun konduktööri tarkastaa
lippuja:
- Tuollako niitä vapaita paikkoja on (osoittaen junan peräpäähän)
- Ee, eehän siellä oo vaanujakkaan


Savolaisukko oli käymässä Helsingissä ja näki talon seinässä
palokellon, jossa luki "Riko lasi ja paina nappia !" Ukko teki työtä
käskettyä, ja kohta paloauto saapui paikalle pillit ulvoen. Kun
miehet näkivät, että hälytys oli väärä ja ukko savolainen, joku
totesi: "Savossa noita hulluja kasvaa kyntämäti ja kylvämäti" Ukko
vastasi: "Kyllä kai, mutta tiällä niitä tulloo nappia painamalla"

Millainen on paras savolainen seksipubi?
Semmonen, missä kaikilla asiakkailla on kolopakko.

Missa kulkee Hameen ja Savon raja?
Siella missa hauskan nakoiset tytot muuttuvat haaskan nakoisiksi.

Herra Kauppinen muuttii Savoon, jossa häntä virheellisesti kutsuttiin
Kaappiseksi.
Herra Kauppinen ei pitänyt lainkaan, että häntä nimitellään
aivan jollain muulla nimellä, mikä hänelle oikeasti kuului.
No, koska tunnetusti Savolaisten mielipiteen kääntäminen on niin
kovin hankalaa, hän päätti muuttaa nimensä Kaappiseksi,
jotta mokoma virhe saadaan korjattua.
Vaan eivät ne Savolaiset mokomaa uskoneet, vaan rupesivat
heti pikimmiten kutsumaan entistä Kauppista, nykyistä Kaappista,
Kuappiseksi.

1) Tästä Kauppinen kimpaantui niin, että muutti sukunimensä
Komeroiseksi.
2) No herra Kaappinen, ent. Kauppinen, tasta suivaantui ja muutti
nimensa
viela kerran, talla kertaa "Kuappiseksi" - silla seurauksella etta
kukaan savolainen ei osannut enää häneen nimeään lausua.



Savolainen renki oli Pohjanmaalla hommissa. Pian tuli kuitenkin
takaisin ja kaverit ihmettelivat. Renki selitti etta kerran oli
raskaan päivän paalle menty murkinalle. Isäntä sitten totesi:
Syö sää varista, niin mää syön parasta!

Kertokaapa savolainen vastine Walkmanille...
No tietenkin: Kaik män!

Savolaisessa peruskoulussa:
-Montako tavua on sanassa kolme? .... Elli.
-Kolome.

Savolainen Punahilkka: -Voe isoäet, ompa teillä mahotol leokavärkki.


Savoksi laulettu "Don't Worry, Be Happy":
-Elä hötkyile, ollaav vuan ku ei oltaskaa.

Tämä tapahtui syksyllä -86:
Muutama savonlinnalainen nuorimies oli tullut käväisemään vanhalla
Toyotan romullaan pääkaupungissa. Stokkalle oli tullut asiaa ja niinpä
nämä älypäät jättivät autonsa ihan siihen pääoven eteen, melkein
ratikkakiskoille.
No, eihän pojat pitkään sisällä olleet, vaan tulivat takaisin autolle,
mutta silloinpa auton luona oli jo pari poliisia pyörittelemässä
päätään, kirjoittelemassa pysäköintivirhemaksua, tilaamassa hinausautoa
ja
ties mitä. Paikalla käytiin seuraavanlainen keskustelu:
- Mikä hätänä...?
- Ai että mikäkö hätänä. Kuulkaahan pojat, kun teillä siellä Savossa
(autossa oli M-alkuiset rekkarit) on kaksi autoa, niin se on ihan sama
panetteko te ne peräkkäin vai vierekkäin vai mahdollisesti päällekkäin.
Mutta kun meillä tällä HELSINGISSÄ on autoja vähän enemmän, niin...
- Nii, olj meilä sielä kolomaskii auto, mutta kun työ tulitta ja
räjjäytitte sen paskaks...
Poliisien puheenvuorot muuttuivat välittömästi korostetun asiallisiksi,
pojat saivat pvm:nsa, mutta ympäröivät ihmiset poistuivat nauraen vedet
silmissä.

Tositapahtuma Savosta:
Tilasin rommikolan ravintolassa, mutta maistettuani sita en voinut olla
toteamatta tarjoilijatytolle:
"Nyt taijat tarjota mulle ihan paljasta kolloo!"
(baarimikko OLI unohtanut viinat paukusta pois)

Jos vaikka Pohjanmaalla onkin niin pitkiä sarkoja, että
hevoselta kestää päivän kulkea niiden päästä päähän, niin
kyllä Savosta löytyy niin huonoja hevosia, että vastaava matka
kestää vielä kauemminkin.


Sekalainen seurue savolaisia eläkeläisiä oli bussissa turistimatkalla
Saksassa. Hampurissa kun oltiin niin suomalaisille
turisteille päätettiin näyttää tietysti myös Reberbahnin katuja. Bussi
ajeli katuja hiljalleen eteenpäin ja kadun molemmin
puolin notkui vähäpukeisia naikkosia. Niinpä eräs vanha mummo kysäisikin
oppaalta:
- Keetä nuo naekkoset tuolla ulukona oekkeen on?
Johon opas vastasi kohteliaasti:
- No ne on nyt niitä Reberbahnin kuuluisia prostituoituja.
Mummo korjaili lasejaan, tuijotti ulos ihmeissään ja tokaisi:
- Ka mitenkäs se minusta näättää että siellä on muutama huorahhii
seassa.

K: Miksi sanotaan kaunista naista Savossa?
V: Turistiksi



Savolainen renki teki aitaa Pohjanmaalla ja sai isännältä ohjeet;
Kunhan teet sellaista ettei itikka mee läpi eikä yli.
Sitten isäntä meni katsomaan. Renki oli tehnyt tavattoman korkean aidan
ja tukkinut sammalilla raot ja kun katsoi niin läpi ei mennyt mutta joku
huimapää lensi vielä yli..

Savolainen kyseli hämäläiseltä, kuka hän oli ja mistä tulossa ja oliko
hänellä velijiä. Toinen sanoi ainoan veljensä kuolleen.
Mihin se kuoli? uteli savolainen.
Hämäläinen vastasi:
Se kyseltiin Savon vesillä kuoliaaksi..;)

Asiakas kysyi savolaissyntyiseltä tavaratalon myyjältä:
Onkohan tiällä munakoisoo?
Sitä ei sattunut olemaan, mutta seuraavana päivänä myyjä huomasi
liikkeessä saman asiakkaan ja kertoi:
Nyt meillä ois sitä leppeevee munnoo...;)

Miksikäs juna pysähtyy Mäntyharjussa?
- savon kielen tulkki nousee siellä junaan!

-:Kirje:-Torstai 23.02.2006 14:18

Oheinen kirjoitus on aidon suomensomalin kirje suomalaiselle
kehitysapuystävälleen Afrikkaan, joka luki kirjeen Ibrahimin suvulle.

Rakas velini!

Nyt minä päättänyt kirjoittaa sinulle, jotta sinä kerto minusta minun suku,
joka ei osaa lukea. Minä ollut monta vuotta Suomessa nyt. Minä voida hyvin.
Minä hankkinut oma perhe. Suomalainen tyttö. Hän saada lapsi ja minä saada
raha Suomen valtio. Hän saada lapsi lisä raha Suomen valtio. Tarvitse
Camel-boots kenkä. Mutta
vaimo noita, ottaa taikapilleri, ei tule lapsi, ei munulle kenkä. Minä nyt
etsi uusi nuori tyttö, joka ei noita.

Sitten minä joutu täällä työ, katsoa kun suomi mies teke työ. Sitten minä
väsyä. Mutta minä mennä hyvä pakolaislääkäri. Hän sanoa minulla
kulttuurishokki kun katsoa niin paljon työ. Nyt minä toimessa
Sairasvakuutuskassa. Hyvä firma. Ei paljon työtä, saada vaan
rahaa.Joskus minä työssä toinen firma, sosiaalitoimisto, iso firma. Mutta
siellä
paljon jojo, halua oma toimisto,kunnon palvelu.

Suomi miehet tyhmä.Ne aina vain teke työ. Ei tulla hulluksi vaikka minä
käydä tervehtiä hänen vaimo. Hän sano demokratia. Hän tulla vain
hulluksi jos kana asunnossa. Vain nuorimies pystytukka ei pidä minä
kokeile hänen
tyttö. Riehuu kovasti. Silloin tulee poliisi korjaa pois rähinämies. Jos
me pakolainen vähän raiska suomityttö, saada vain sakko, jonka firma
maksaa.
Suomen rasisti saada monenkerta sakko kun ei päästä pakolainen ravintola.
Suomi turvallinen maa oikein hyvä.

Minulla oikein hieno asunto. Me vain ulkomaalainen, jolla hieno asunto.
Ne kallis.
Suomi kansa hyvä, mutta vähän tyhmä. Ei saada pitä vuohi tai kana
asunnossa.
Suomi mies ei ansaita niin paljon raha kuin me. Hän vain paljon työ.
Koko päivän hän ansaita hyvin vähä raha, joka mene valtiolle, joka anta
raha
minun firma. Se hyvin hyvä. Jos ei pidä tapetti tai keittiö kaappi, vain
sutata tapetti ja potkia mäskä kaappi. Kaupunki lähettä laitta mies uusi
hieno. Turku hyvä kaupunki. Saa palkinto pakolainen hoitamisesta.

Minun mieli te koko suku tulla Suomi. Te vain pyytä lentolippu Suomen
Punainen Risti. Ne kerä täällä ovi ovelta raha teidän lentolippu. Suomi
kylmä maa niin minun firma osta meille paljon lämpimät vaatteet.
Suomalainen ei vaan osta Luhta vaatteet. Ainoa valkoinen Don Johnson kun
vara pitä
Luhta vaate. Mutta hänkin ulkomaalainen.

Ne rakenta uusi taloja joki ranta. Se tulla paljon kallis, me saada ne koko
perheelle. Suomilainen perhe ei vara asua siinä, me saada se. Minä puhua
minun firman kanssa. Minä toivo te kaikki tulla. Teitä varmaan nyt yli 120.
Jos teillä AIDS tai hepatiitti tulla tänne. Minun firma Sairaskassa
maksa teille palkka kun saa hoita teitä.
Tervetulla Suomen Turkuun.

Terveisin Ibrahim

(julkaistu somalin luvalla)

NAARAS II-Projekti: Johtoryhmän loppuraportti


NAINEN TIETEEN VALOSSA


Nainen on tieteelliseltä nimeltään Homo Sapiens Feminina. Näin tiede eroittaa kyseisen eläinlajin luomakunnan kruunusta eli miehestä, joka
on nimeltään Homo Sapiens Masculina. Nainen kuuluu imettäväisiin, ja on tasalämpöinen (noin 36.6 Celsiusta) paitsi silloin kun hänessä palaa
intohimon tuli tai kun hänessä on kuumetta. Nainen on levinnyt yli maapallon ja heitä tavataan puistokaduilla, kahviloissa ja ravintoloissa.
Naisen kutsumanimiä ovat mm. doris, kinkku ja pakkaus. Oman luokkansa muodostavat tilastopakkaukset, joita tavataan lähinnä
maantieteen ja biologian laitoksilla varsinkin lounasaikana.

Ennenkuin nainen on nainen, hän on tyttö, neito tai neitsyt. Oltuaan nainen naisesta tulee akka. Naiset voidaan jakaa useaan eri luokkaan,
joista mainittakoon kokematon, kokenut, irtonainen ja kone sekä edelleen morsian, rouva, leskirouva ja varsin erikoinen laji vanhapiika.

Tieteellisen tutkimuksen tärkeimpänä alueena voidaan pitää naisen anatomiaa. Anatomisesti nainen voidaan jakaa päähän, raajoihin sekä
vartaloon, joista seuraavaksi tärkeimpiä havaintoja.

Naisella on pää, jotta hänellä olisi paikka, johon sijoittaa hattu. Pään sisällä hänellä on mielikuvitus, jonka avulla hän sijoittaa hatun päähänsä.
Muuten pää on sisäpuolelta täysin tyhjä. Pään yläosassa kasvaa tukka, jonka värin perusteella naiset jaetaan vaalea-, tumma ja ristiverisiin
sekä punatukkaisiin. Tiede ei ole toistaiseksi päässyt selville, minkä vuoksi kolmen ensimmäisen ryhmän naiset ovat verisiä.

Naamataulun koillis- ja luoteispuolella ovat silmät. Silmillään nainen etsii miestä. Naisen tuijotusta sanotaan jostain kumman syystä
sielukkaaksi katseeksi. Tuntiessaan olonsa yksinäiseksi tai ollessaan muuten vain puutteessa nainen suuntaa silmänsä mieheen ja sulkee ne
useaan eri otteeseen lyhyin väliajoin. Näin silmät ovatkin muodostuneet naisen pyydystysvälineiksi.

Naamataulun alaosassa sijaitsee suu, jonka reunoja sanotaan huuliksi. Suu on saanut nimityksensä suutelemisesta. Varsinkin kokeneilla
naisilla koneista puhumattakaan voidaan havaita useita erilaisia suutelutekniikoita. Nainen voi käyttää suutaan myön niinsanottuun suuhun
ottamiseen. Suun alapuolella riippuu leuka, joka on sitä varten, ettei suu olisi aivan naamataulun alareunassa. Tämä olisikin melko ikävän
näköistä ja epäesteettistä. Monet naiset pitävät siitä, että heitä otetaan leuasta kiinni, mikäli leukoja ei ole kaksi tai useampia.

Kokonaisuutena pää siis muodostaa naisen koristuksen poiketen siten miehestä, joka tarvitsee päätä myös järkensä koteloksi. Tällä selittyy
naisen ennalta-arvaamattomuus ja epäloogisuus. Hehän joutuvat aivojen puuttuessa toimimaan pelkästään ytimenjatkeen varassa.

Kummalakin puolella päätä ovat yleensä korvat, joista toisesta puhe menee sisään ja toisesta tulee ulos. Tämä koskee erityisesti miesten
puhetta, toisten naisten juoruja nainen kyllä jaksaa kuunnella uskomattoman pitkään. Pään etupuolella siis oli naamataulu ja takapuolella ovat
takaraivo ja niska. Naamataulusta käytetään myös nimitystä kasvot. Takaraivoaan nainen käyttää raivostumiseen ja niskaansa
nakkelemiseen.

Raajat jaetaan ylä- ja alaraajoihin. Yläraajat alkavat kainalokuopista ja päättyvät sormiin. Sormien päässä ovat kynnet, joita naiset muiden
petojen lailla hiovat lakkaamatta mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vasemmassa kädessä naisella on viisi sormea, joista kahdessa hän saattaa
pitää sormuksia sen merkiksi, että hän kuuluu jollekin miehelle. Tosin nainen voi kyseisellä tavalla yrittää hämätä miehiä saadakseen olla
rauhassa esimerkiksi ravintolassa. Myös oikeassa kädessä on viisi sormea, joten niitä on naisella yhteensä kymmenen.

Naisen peukaloilla on ihmeellinen ominaisuus, sillä niiden sanotaan olevan keskellä kämmentä. Tosin tiede ei ole todistettavasti tavannut
tälläista mutaatiota. Sormet yhtyvät kämmeneksi, jossa kulkee viivoja. Näistä viivoista nainen useimmiten näkee, että hän kohtaa
tulevaisuudessa ristiverisen miehen, joka ottaa hänet omakseen.

Alaraajat sijaitsevat vartalon alla ja niitä on terveesti kehittyneellä yksilöllä yksi pari eli kaksi. Naisen alaraajassa voidaan erottaa neljä
pääosaa eli nilkka, sääri, polvi ja reisi. Nilkan jatkeena oleva jalkaterä haaraantuu kärjessä viideksi varpaaksi, jotka vuorostaan hajaantuvat
liikavarpaiksi. Viimeksi mainittujen lukumäärä on riippuvainen jalan ja jalkineen suuruuden suhteesta. Nilkka voi olla joko ohut, paksu tai
korkea. Sääri saattaa olla pihti, suora tai väärä. Suorat sääret ovat suosituimmat vaikkakaan eivät valitettavasti yleisimmät. Sääriään nainen
käyttää niiden näyttelemiseen mieluiten ohuen sukan läpi.

Naisen polvet on tarkoitettu miehen eteen polvistumiseen. Miehen polvet puolestaan ovat polveutumista varten, mistä osoituksena sana
`miespolvet`. Naispolvistahan ei puhuta mitään. Naisen reisi on sitä varten, että hänellä olisi jotain näyteltävää miehelle myös halkio- tai
minihameen alta.

Vartalosta on vaikea puhua, sillä siinä on hyvin paljon salattua. Vaatetuksen riisuminen naiselta vaatii yleensä jonkin verran suostuttelua eli
miesten kesken puhuen hierontaa tai hehkuttelua. Tosin tiede on tavannut joitakin yksilöitä, jotka alkoivat esitellä alusvaatteitaan yleisessä
ravintolassa. Kuitenkin nainen pukeutuu mielellään siten, että vaatetus alkaa vasta viime hetkessä ja päättyy niin pian kuin suinkin.

Vartalon ja pään välissä sijaitsee naisen kaula, joka on välttävätön helmikaulanauhojen, riipusten ynnä muiden koristeiden ripustuspaikkana.
Heti kaulan alla käsien kiinnityskohdassa ovat olkapäät. Niillä on kaksi tarkoitusta. Toisaalta niiden varassa roikutetaan vaatetusta ja toisaalta
ne ovat välttämättömät olankohauttelussa. Olankohautus tarkoittaa samaa kuin `en ymmärrä`, mikä sivumennen onkin naiselle erittäin
tyypillistä.

Toisin kuin miehellä on naisella kaksi rintaa. Ne ovat muihin ruumiinosiin verrattuna huomattavan pehmeät ja iän mukana niiden pehmeys
lisääntyy ilmeten vanhemmiten riippumisilmiönä. Tästä iän paljastavasta ominaisuudesta johtuen nainen miltei aina verhoaa rintansa etelän
uimarantoja lukuunottamatta. Rinnoista voidaan vielä todeta samoin kuin esimerkiksi autoradoista, että ne ovat alunperin tarkoitettu lapsia
varten, mutta miehet niillä pääasiassa leikkivät.

Rintojen takana on naisen selkä. Sitä nainen tarvitsee halutessaan. Jos nainen taas ei halua, kuten usein tapahtuu miehen sitä ehdottaessa,
nainen käyttää selkäänsä niinsanottuun selänkääntämiseen.

Rintojen alapuolella vartalo on kapeimmillaan, tai ainakin sen tulisi olla. Kapeinta kohtaa sanotaan uumaksi. Tältä kohdalta naisen vartalo on
erittäin taipuisa, mitä ominaisuutta hän mieluusti käyttää halutessaan herättää miehen huomion. Vartalon etupuolella, siis samalla puolella kuin
rinnatkin, on vatsa, joka sekin miltei kaikkien naisen ruumiinosien tapaan on pyöreä. Tosin nainen on väsymätön pyrkimyksissään estää
vatsaa näkymästä.

Vatsan molemmin puolin vartalo leviää suurimpaan mittaansa muodostaen lantion. Reisien ja lantion välissä takapuolella, siis toisella puolella
kuin rinnat, ovat rintoja jossain määrin muistuttavat pakaroiksi kutsuttavat lihaskasaumat. Ne ovat lähes yhtä pehmeät, mutta miltei
poikkeuksetta isommat ja laakeammat kuin rinnat, ja nainen tarvitsee niitä istumisen pehmeyden lisäämiseksi. Nainen käyttää pakaroitaan
myös miesten mielenkiinnon herättämiseen, jolloin hän verhoaa ne mahdollisimman tiukalla kankaalla tai sitten hän ei verhoa niitä ollenkaan.

Toisin kuin rinnoissa pakaroiden keskellä ei ole nännejä, mikä istuessa varmasti olisikin melko kiusallista. Edellämainitusta seikasta varmasti
olisi kyllä hyötyäkin esimerkiksi silloin, kun naisen joutuu kääntämään vatsalleen siksi, että tämän naamataulu on kuin petolinnun peräpuoli.
Naisen pakarat yhdessä muodostavat käsitteen, jota kutsutaan nimellä peppu, perä tai jopa perse. Miesten suosittu ajanviete on seurata
pakaroiden pyörähtelyä esimerkiksi puistokaduilla.

Kaikkein eniten nainen poikkeaa miehestä vartalon etupuolella aivan sen alaosassa sijaitsevan ruumiinosansa puolesta. Nimittäin siellä missä
miehellä on miehuutensa, naisella ei ole yhtään mitään. Kaikki nämä tuhannet vuodet nainen on onnistunut salaamaan totuuden antamalla
kaikin tavoin miehille enemmän ja vähemmän epämääräisen mielikuvan, että sieltä löytyisi elämän totuus. Kokonaisen ammattikunnan,
nimittäin gynekologit, nainen on onnistunut puijaamaan tätä salattua totuutta etsimään. Viimein tiede on kuitenkin joutunut karmean tosiasian
eteen - siellä ei ole yhtään mitään. Tutkimukset tosin jatkuvat NAARAS III -projektin muodossa.

Matematiikan koeTiistai 21.02.2006 14:16

Helsingin Kaupunki Malmin Yläaste

Erityisluokkien matematiikan koe
Sanalliset tehtävät


1. Aleksilla on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä
patruunaa. Yhdessä patruunassa on keskimäärin 88 kpl 0,3 gramman
painoisia lyijyhauleja. Jos aina yhden patruunan hauleista 44 menee
ohi, mika on patruunoiden osumisprosentti ja kuinka paljon haitallista
lyijylippaallisesta menee luontoon?

2. Omarilla on 12 grammaa kokaiinia. Hän myy 3 grammaa Vodelle 1.000
mk:lla ja 2 grammaa Sparalle 650 mk:lla. Mikä on loppuerän katukaupan
päivänarvo, jos Omar ei vedä siita itse ja myy sitä kolmen gramman
erissä samaan hintaan kuin sai Vodelta? Paljonko Omar saa yhteensä
rahaa?

3. Helsinkiläisravintolassa on kolme tallinnalaista huoraa. Jos yhden
hoidon hinta on 200 mk, josta ravintoloitsija saa 120 mk, kuinka monta
asiakasta taytyy huorien hoidella, etta ravintoloitsija pääsee 6700 mk:n
matkalla Pattayalle?

4. Taisto ja Valde saavat virolaiselta keräilijältä BMW:n hankkimisesta
1.000 mk, Toyotasta 800 mk ja Mazdasta 400 mk. Jos pojat hankkivat
neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa heidän pitää vielä
löytää, jotta he saavat 5.000 mk kumpikin?

5. Allanin isä istuu taposta saamaansa kahdeksan vuoden kakkua
vankilassa. Hän sai tehtävän suoritettuaan 21.000 mk:n palkkion, josta
sijoitetaan 500 mk viikossa Vermoon. Keskimäärin sijoituksen hoitaja
häviää 200 mk viikossa sijoittamistaan rahoista. Paljonko palkkiosta
on jäljellä, kun Allanin isä pääsee ehdonalaiseen yhden vuoden
istumisen jälkeen?

6. Jos spraymaalipurkki peittää keskimäärin 3 neliömetriä ja yksi kirjain
on keskimäärin 0,06 neliömetriä, kuinka monta nelikirjaimista tagia
taggeri voi tehda neljällä spraymaalipurkilla?

7. Nahka-alan käsityöläinen Hassan iski yhdessa kuukaudessa 6 yläasteen
samalla luokalla olevaa tyttöä Forumissa. Kuinka monta kuukautta
Hassanin papereita on maahanmuuttovirastossa käsiteltävä, etta hän
ehtii hoitaa kaikki tämän ja rinnakkaisluokkien 56 tyttöä ulkomaan
kansalaisena?

Kirjeitä PukilleMaanantai 20.02.2006 12:53

Dear Santa.......

You must be surprised that I'm writing to you today,
the 26th of December. Well, I would very much like
to clear up certain things that have occurred since the
beginning of the month, when, filled with illusion, I
wrote you my letter. I asked for a bicycle, an electric
train set, a pair of roller blades, and a football uniform.
I destroyed my brain studying the whole year. Not
only was I the first in my class, but I had the best
grades in the whole school. I'm not going to lie to
you, there was no one in my entire neighborhood
that behaved better than me, with my parents, my
brothers, my friends, and with my neighbors. I
would go on errands, and even help the elderly
cross the street. There was virtually nothing within
reach that I would not do for humanity.

What balls do you have leaving me a fucking yo-yo,
a stupid whistle and a pair of socks?? What the fuck
were you thinking, you fat son of a bitch, that you've
taken me for a sucker the whole fucking year to come
out with some shit like this under the tree?? As if you
hadn't fucked me enough, you gave that little faggot
across the street so many toys that he can't even walk
into his house. Please don't let me see you trying to
fit your big fat ass down my chimney next year. I'll
fuck you up. I'll throw rocks at those stupid reindeer
and scare them away so you'll have to walk back to the
fucking North Pole, just like what I have to do now
since you didn't get me that fucking bike.

FUCK YOU SANTA. Next year you'll find out how
bad I can be, you FAT-SON-OF-A-BITCH.

Sincerely,
Little Johnn


BARBIE'S LETTER TO SANTA:

Dear Santa,

Listen you fat troll, I've been saving your ass every year,
being the perfect Christmas Present, wearing skimpy
bathing suits in December and dressing in fake Channel at
sappy tea parties. I hate to break it to ya', Santa, but
it's payback time. There had better be some changes around
here, or I'm gonna call for a nationwide meltdown, and
trust me, you don't wanna be around to smell it.

These are my demands for Christmas 1999:

1. Sweat pants and an oversized sweatshirt. I'm sick of
looking like a hooker in hot pink bikinis. Do you have
any idea what it feels like to have nylon and Velcro up
your butt? I don't suppose you do.

2. Real underwear that can be pulled on and off. That
cheap-o molded underwear some genius at Mattel came up
with looks like cellulite!

3. A REAL man... I don't care if you have to go to Hasbro
to get him, bring me GI JOE. Hell, I'd take Tickle-Me-Elmo
over that pathetic bump of a boytoy, Ken. And what was
up with that earring anyway? HELLO!?!

4. It's about time you made us all anatomically correct.
Give me arms that actually bend so I can push the
aforementioned Ken-wimp away once he is anatomically correct.

5. Breast reduction surgery. 'Nuff said.

6. A jog-bra. To wear until I get the surgery.

7. A new career. Pet doctor, schoolteacher and make real
money.

8. A new, more 90s persona. Maybe "PMS Barbie," complete
with a pint of cookie dough ice cream and a bag of chips.

9. No more McDonald's endorsements. The grease is wrecking
my vinyl complexion.

10. Mattel stock options. It's been 40 years - I think
I deserve a piece of the action. Considering my
valuable contribution to society and Mattel, I think these
demands are reasonable. If you don't like it, you can
find yourself a new bitch for next Christmas. It's that
simple.

Yours truly,
Barbie

.Maanantai 20.02.2006 00:16


|* Koff *| || ' |''\,__.
|_..._...____===|=||_|'_ |
"(@) '(@)"*'(@)(@)****(@)*

/¯/)
/¯¯/
/-../
/´¯//'.'//´¯`·
-/´¯/-- /---// ---/¨¯\
('-(---(´--(´ -¯~/'--)
-\
'---./
--\
.·´
---\

Nainen-analyysiLauantai 18.02.2006 12:36

Aine: Nainen

Lyhenne: W, N, F

Keksija: Aatami

Atomipaino: hyväksyttävissa 65 kilon tietämilla, mutta tiedetään
vaihtelevan 45 ja 90:n välilla.

Esiintyy: tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueilla.

Fyysiset ominaisuudet:
1) pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien yhdistelmä
2) Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä.
3) Sulaa käsiin, jos käsitellään asiaankuuluvasti.
4) Kitkerä väärinkäytettynä

Kemialliset ominaisuudet:
1) Reagoi hyvin herkästi kultaan, hopeaan, platinaan ja jalokiviin.
2) Pystyy absorboimaan suuria määriä kalliita hyväntuoksuisia nesteitä.
3) Saattaa räjähtää spontaanisti, jos jätetään yksin miehen seuraan.
4) Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta
reagointivaste pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä.
5) Vääntyy, mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.

Käyttötarkoitukset:
1) Erittäin koristeellinen, varsinkin kallissa urheiluautoissa
2) Yksi parhaista rahavarantojenvähennysestereistä.
3) Oikein kohdeltuna suuri apu rentoutumisessa.
4) Väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.

Tunnistetaan seuraavilla testeilla:
1) Punastuu yläposkista, mikäli tavataan luonnollisessa asussaan.
2) Muuttuu vihreäksi häväitessään päremmän naköisen lajitoverinsa.

Varoitus:
1) Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä.
2) On laitonta omistaa enemman kuin yksi.

Suhteet:
Ensinnakin, miehet eivät kutsu suhdetta suhteeksi - he viittaavat
siihen esimerkiksi "se olis sita aikaa kun Sanna ja minä kuljettiin
yhdessä".

Kun suhde loppuu, nainen itkee ja uikuttaa sydänsurujaan kaikille
ystävilleen. Tämän jälkeen hän kirjoittaa runon "kaikki miehet ovat
sikoja" ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä.

Miehillä on hieman enemman vaikeuksia. Kuuden kuukauden kuluttua
suhteen loppumisesta mies soittaa humalassa ex-tytölleen kolmen aikaan
aamuyölla ja kertoo vihaavansa tätä ikuisesti, mutta olevansa kuitenkin
valmis ottamaan tämän takaisin jos hän suostuu tiskaamaan kuuden
kuukauden aikana kertyneen astiavuoren.

Seksi:
Naiset suosivat 30-40 minuuttia esileikkia. Miehet suosivat 30-40
sekunnin esileikkia. Miehet laskevat myös ajomatkan diskosta kämpille
osaksi esileikkiä.

Aikuistuminen:
Naiset aikuistuvat huomattavasti miehiä aikaisemmin. Useimmat
17-vuotiaat naiset osaavat toimia kuin aikuiset. Useimmat 17-vuotiaat
miehet nujakoivat keskenaan urheilutuntien jälkeen ja juovat viinaa
uutena vuotena ulkona -20°C:n pakkasessa. Tämän takia
lukiolaisromanssit harvoin onnistuvat.

Lehdet:
Miestenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Myös
naistenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Tämä johtuu
siitä, että naisen ruumis on kaunista luonnon taidetta ja ansaitsee
tulla julkisuuteen alastomana. Miehen ruumis sitävastoin on korni,
karvanen, eikä sita tulisi nayttä päivänvalossa.

Useimmat miehet kiihottuvat nähdessaan alastoman naisen. Useimmat
naiset huvittuvat nähdessään alastoman miehen.

Käsiala:
Hyväksi puolekseen miehet eivät käytä kovin koristeellista käsialaa. He
vain raapustavat harakanvarpaansa paperille ja sillä selvä.

Naiset sitä vastoin kirjoittaat hyvin sensuellia tekstiä, usein
erivärisilla kynillä. Heidän I-kirjaimiensa päällä olevat pisteet
muuttuvat hyvin herkästi ympyröiksi ja sydämiksi. Naisten kirjoituksen
tuntee myös naurettavan suurista kiemuroista p:n ja g:n alapuolella.

Todellista tuskaa aiheuttaa myös lukea naisten kirjoittamia
muistilappuja. Lukipa lapussa sitten "käyn kaupassa" tai "jätin sinut
ja muutan takaisin isän luokse", yhdeksän naista kymmenestä piirtää
hymyilevän naamankuvan sen loppuun.

Kylpyhuoneet:
Miehen kylpyhuoneessa on kuusi esinettä: hammasharja, hammastahnaa,
partavaahtoa, partahöyla, saippuapala ja lähimotellista varastettu
pyyhe.

Keskimääräisen naisen kylpyhuoneesta löytyy 437 esinettä.
Keskimääräinen mies ei osaa tunnistaa näista suurinta osaa.

Ostokset:
Kun nainen lähtee ostoksille, hän tekee listan tarvitsemistaan
tavaroista, lähtee kauppaan, ostaa tavarat ja palaa.

Mies taasen odottaa niin kauan kunnes ainoa jääkaapista loytyvä
ruokatavara on kuihtunut sitruuna ja puolikas oluttolkki. Mies lahtee
vasta tämän jälkeen kauppaan. Hän lappaa kärryihinsa kaiken mikä
nayttää hyvälta ja kassalle saapuessaan hänen kärrynsa on tupaten
täynna tavaraa. Tämä ei tietenkaan estä häntä liittymästa pikakassan
jonoon.

Kengät:
Kun nainen valmistautuu lahtemään töihin, hän pukeutuu Vero Modan
villapukuun, laittaa jalkaansa lenkkitossut ja ajaa töihin. Paikan
päällä hän hiljaisesti vaihtaa lenkkitossut puvunkenkiinsä ja istumaan
päästyään potkaisee ne pois - ei kukaan voi kävellä moisissa
piikkikoroissa vakavissaan koko päivää.

Mies käyttää samoja kenkiä koko paivän.

Liikkeellelähtö:
Kun mies sanoo olevansa "ihan just valmis" lähtemaan liikkeelle, hän on
kusitaukoa vaillle valmis lahtemään liikkeelle. Kun nainen sanoo
olevansa "ihan just valmis" lähtemaan liikkeelle, se tarkoittaa sita,
etta hän on valmis lähtemaan liikkelle kunhan saa silitettya pukunsa,
viimeisteltyään meikkinsä ja pestyään hiuksensa.

Kissat:
Naiset rakastavat kissoja.

Miehet sanovat myos rakastavansa kissoja, mutta kun naiset eivat näe,
miehet heittävät kissat ulos.

Jälkeläiset:
Naiset tietävat kaiken lapsistaan. Nainen tietää hammaslääkärikäyntien
ajankohdista, jalkapallo-otteluista, romansseista, parhaista
kavereista, mieliruuista, salaisista peloista ja toiveista.

Miehet ovat hämärästi tietoisia joistain heillä asuvista lyhyistä
ihmisistä.

Lyönti vyön alle:
Miehen ja naisen seuratessa televisiosta nyrkkeilyottelua nyrkkeilijä
iskee toista vyön alle. Nainen sanoo "aiai, tuo varmaan sattui". Mies
puolestaan ulvoo tuskasta, kumartuu kaksinkerroin ja todellakin TUNTEE
tuskan.

Pukeutuminen:
Nainen pukeutuu erikseen ostoksille menoa, koiran ulkoiluttamista ,
roskiksen tyhjentämista , puhelimeen vastaamista, kirjan lukemista ,
töihin menoa, ruuanlaittoa ja vierailuja varten.

Miehet pukeutuvat erikseen häitä ja hautajaisia varten.

David Letterman:
Men think David Letterman is the funniest man on the face of the Earth.
Women think he is a mean, semi-dorky guy who always has a bad haircut.

Pyykinpesu:
Nainen pesee pyykkia parin päivän välein.

Mies käyttaa joka ikista omistamaansa vaatetta, mukaanlukien
hiphop-housut jotka olivat muodissa 8 vuotta sitten, ennen kuin edes
ajattelee pyykinpesua. Kun mieheltä lopulta loppuvat puhtaat vaatteet,
hän kantaa pyykkivuorensa pesutupaan ja tunkee kaikki vaatteet kerralla
pesukoneeneeseen. Jos osa vaatteista ei mahdu, mies kirjoittaa
taloyhtiolle esityksen "kunnollisen pesukoneen" hankkimisesta. Miehet
odottavat myos aina tapaavansa pesutuvassa kauniita naisia - onhan
pyykinpesu naisten tyotä.

Sukat:
Miehet käyttävät käytännöllisia sukkia. Jopä häissa tai hautajaisissa
heidan vaateparteensa kuuluvat valkoiset tennissukat, jotka sentään
ovat samaa paria. Miesten sukkia pidetään harvoin seksikkääina.

Naiset puolestään kayttävät hyvin hassuja ja hankalasti puettavia
sukkia. Ne joudutaan vetamään jalkaan hankalasti kumartuen, ulettuvat
aina yläreiteen asti ja kiinnitetään nauhoilla vyötäröllä roikkuvaan
salaiseen vyöhön. Naisten sukkia pidetään hyvin seksikkäinä.

Lempinimet:
Kun Susanna Virtanen, Niina Nykänen, Anne Mäntylahti ja Kati Terävainen
lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Susannaksi, Niinaksi, Anneksi ja
Katiksi.

Kun Mikko Virtanen, Petri Nykänen, Ossi Mäntylahti ja Janne Terävainen
lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Virtaseksi, Nykäseksi,
Mäntylahdeksi ja Terävaiseksi.

Laskun jakaminen:
... ja kun iloinen miesseurueemme saa eteensa 150mk:n laskun, jokainen
heittää poydalle satasen, kellään ei ole pienempää ja kukaan ei myönnä
haluavansa rahasta takaisin.

Kun naiset saavat eteensa 150mk:n laskun, sekunnin murto-osassa esiin
ilmestyvat taskukokoiset laskukoneet.

Peilit:
Miehet ovat tylsiä: he yksinkertaisesti katsovat peilistä miltä
näyttävät.

Naiset ovat naurettavia: he tarkistavat jokaisesta mahdollisesta
kiiltävästä pinnasta miltä näyttävät. Oli sitten kyseessä peili,
lusikka tai näyteikkuna.

Keksi-iän kriisi:
Kun nainen saapuu keski-ikään hän käy läpi valikoiman monimutkaisia
tunteellisia, psykologisia ja biologisia muutoksia. Nämä ovat
yksilöllisiä kullekin naiselle.

Miehillä taasen keski-ikään saapuminen aikaansaa kaikilla
samankaltaisen reaktion: he ostavat nahkaiset ajokäsineet, kampaavat
hiuksensa taase, ostavat Ray-banit ja Porchen.

Puhelin:
Miehet nakevät puhelimen yhteydenpitovälineena. He käyttävät sitä
välittaäkseen lyhyitä ja ytimekkäita viestejä toisille miehille.

Nainen saattaa vierailla ystävättärensa luona monta viikkoa, tulla
takaisin kotiin, soittaa tälle ja viettää puhelimessa kolme tuntia.

Autolla ajo:
Kun nainen ajaa autolla ja eksyy, hän pysahtyy huoltoasemalle kysymään
ajo-ohjeita.

Kun mies ajaa autolla ja eksyy, han ei pysähdy huoltoasemalle kysymään
ajo-ohjeita. Miehet pitävät moista heikkouden merkkina ja ajavat
mieluummin tuntikausia ympyrää nostaen samalla moraaliaan lausumalla
aika ajoin "Taidettiin loytää uusi tie kotiin" tai "hei, tuolla nakyy
Valintatalo, nyt ollaan lähella."

Virheiden myöntäminen:
Naiset myöntävät joskus tehneensä virheitä.

Viimeisin mies, joka myönsi tehneensä virheen oli kenraali Custer.

Richard Gere:
Naiset pitävät Richard Geresta koska hän tuntuu vaarallisen
seksikkäältä.

Miehet vihaavat Richard Gerea koska han muistuttaa heitä siitä
limaisesta kuntoklubin jätkästä joka käy treffeillä vain naimisissa
olevien naisten kanssa.

Madonna:
Sama kuin yllä, toisin päin, samasta syysta.

Lelut:
Pienet tytöt rakastavat leluja. 11-12 -vuoden iässa he menettävät
mielenkiintonsa näihin.

Miehet eivät koskaan menetä mielenkiintoaan leluihin. Kasvaessaan
vanhemmiksi heidan leluistaan tulee vain kalliimpia ja
epakäytännöllisempia. Tyypillisia miehen leluja ovat mini-TV:t,
autopuhelimet, grafiikkalaskimet, pienet robotit, jotka tarjoilevat
erilaisia drinkkeja komentojen mukaan, videopelit ja ylipäätään mitkä
tahansa esineet, jotka piipittavat, vilkkuvat ja vaativat 4 AA-patteria
toimiakseen.

Kasvit:
Nainen lähtee viikoksi matkalle ja pyytää miestä kastelemaan kukkaset.
Mies kastelee kukkaset. Nainen tulee takaisin viikon päästä ja loytää
asuntonsa täynnä kuolleita kukkasia. Kukaan ei tiedä miksi näin
tapahtuu.

Pukuhuoneet:
Miehet puhuvat pukuhuoneissa kolmesta asiasta: rahasta, jääkiekosta ja
naisista. He liioittelevat tulonsa, eivät tunne jaäkiekkoa läheskään
niin hyvin kuin luulevat ja keksivät tarinoita naisista.

Naiset puhuvat pukuhuoneissa vain yhdesta asiasta: seksistä. Eivätkä
suinkaan ympäripyöreästi - heidän kuvauksensa ovat äärimmäisen
yksityiskohtaisia, teknisiä ja kuvaavia. Eivätkä he koskaan valehtele.

Autotallit:
Naiset käyttävät autotallia parkkeeratakseen sinne auton ja
säilyttääkseen siellä ruohonleikkuria.

Miehet käyttävät autotallia askartelutilanaan, pitävät siellä
varastossa autonsa huoltosarjaa, polkupyörää, voimailyvälineitä,
kalastustarvikkeita ja siemenviljaa ruohikkoon. Autoa he eivät siellä
säilytä.

Elokuvat:
Jokainen naisnäyttelijä on suorittanyt yhden alastonkohtauksen. Tämä
johtuu siitä, että lähes kaikki elokuvaohjaajat ovat miehiä.

Ainoa mies, joka on esiintynyt elokuvassa alasti on Richard Gere. Tämä
on toinen syy, miksi miehet vihaavat häntä.

Jalokivet:
Naiset näyttävät kauniilta jalokivissa.

Miehella on hyväksyttävää löytyä yksi jalokivisormus vasemman käden
nimettömästa. Mikali koruja loytyy useampia, hän on hintti.

Maku:
Miehet pitävät naisista.

Naiset pitävät yksinkertaisista asioista - kuten miehistä.

Mies lemmikkinäPerjantai 17.02.2006 16:54

Mies on lemmikkieläimenä saavuttanut sellaisen suosion kuin se helposti
kesyyntyvänä ja miellyttävänä olentona epäilemättä ansaitseekin. Sillä onkin
muihin suosikkeihin kuten kissaan, koiraan tai kultakaloihin verrattuna
erinäisiä kiistattomia etuja, joskaan makuasioista ei kannata kiistellä. Eräskin
kasvattaja sanoi hiljattain, että hän tämän nykyisen miehensä jälkeen epäilemättä
ottaa jälleen miehen lemmikikseen, eikä esimerkiksi hamsteria, jota
myös oli ajatellut. Erityisesti miestä suositellaan yksinäiselle naiselle: mikäpä
olisikaan miellyttävämpää kuin töistä kotiin palatessa tavata kotiovellaan iloisesti häntäänsä
heiluttava mies. Lapsiperheet sen sijaan harkitkoon moneen kertaan, onko
heillä edellytyksiä todella pitää miestä jatkuvasti. Lapset nimittäin saattavat
herkästi ärsyttää joitakin mieslajeja, eikä vihainen ja ärsytettynä karjahteleva
mies ole lainkaan miellyttävä perheelle enempää kuin naapureillekaan. Sen sijaan
hyvin hoidettu, syötetty ja juotettu mies on oikea kaunistus kodille.
Ns. kesämiehen ottamista tulisi välttää. Kesän jälkeen hylätty mies villiintyy ja
kyvyttömänä huolehtimaan itsestään se voi jopa olla vahingoksi itselleen ja ympäristölleen.
Miehelle kelpaa jokapäiväiseksi ruuaksi oivallisesti tavallinen kotiruoka, joskin
vaihtelun vuoksi miestä on hyvä käyttää silloin tällöin varsinaisissa
ravintoloissakin. Juomien suhteen mies ei liioin ole nirso. Alkon koko nimikkeistö
tulee yleensä kysymykseen. Jotkut ovat saaneet miehensä käyttämään satunnaisesti
vettäkin, mikä on jo todella edullista. Mies on heti alkuunsa syytä totuttaa
oksentamaan samaan paikkaan, mihin se toimittaa muutkin tarpeensa, siihen
se yleensä oppii yhtä helposti kuin kissa. Vahinkojen sattuessa ei ole syytä
ankaruuteen, vaan lempeä kärsivällisyys on oikea asenne tuolloin.
Erityistä veroa ei miehen pitämisestä ole säädetty, minkä koiravaihtoehtoa harkitse
vat panevat merkille. Mies oppii yleensä helposti koko joukon hauskoja temppuja
joita se mielellään yleiseksi hauskuudeksi esittää vieraille illanistujaisissa.
Se kertoilee juttuja Pikku-Kallesta ja käyttelee latinankielisiä sitaatteja.
Jopa eräät yksilöt hoilottavat venäjänkielisiä laulujakin. No silloin on tietysti
kysymyksessä erittäin arvokas ja oppivainen yksilö. Tuollaiset suoritukset täytyy palkita
ylimääräisillä herkkupaloilla ja silityksillä, joista miehet erityisesti
pitävät. Sen sijaan eräissä lajeissa esiintyvä taipumus kertoilla sota- tai
kalajuttuja olisi pyrittävä jo alkuvaiheessa karsimaan lempeän tiukalla ankaruudella.
Miehen pito on siis kaiken kaikkiaan vaativa mutta antoisa harrastus. Miehen
omanneilla on totta tosiaan loputtomiin hupaisaa mielipiteen vaihtoa toisiaan
tavatessaan.

VILIMIN LATTAUSOHOJEET Torstai 16.02.2006 19:53


1. Vejä tuappäenkellausvippuu ylöspäen sikskunnes takakans aukiaap.

2. Lykkee vilimikassetti kammijoosa, paena tuappäenkellausvipu alas tarpeen
mukkaa sitä pöyräytellen.

3. Viännä viliminsiirtovippuu ettiäppäen silläviisiin, että vetopualan
vualeenharmoo hahlo aukeep täösi levällee.

4.Tyännä vilimin piä harmoon kiinnepitäjän alle ja siirrä vilimiä iha vua
hättäelemättä, kunnes vilimi molemmilta pualiltaan istuup kiinne piikpyärän
piikkelöissä.

5. Suleha takakans noe vua piänellä kollautuksella.

6. Siirrä vilimiä ettiäpäen kameroo silti välliin laakasematta kunnes
kuvalaskurii ilimestyypi "1", eikä vilimi ennää millää iliveellä eniämpää
liiku. Hyvässä lykyssä merkki-ikkunaan ilimestyypi kellanpunane viiva, joka
kuvvaamisen aekana ikkäänkuin viäntäytyy uuvelle paekalleen vasemmalle käelle.

7. Jos nytten kuittennii viivoo ei näy, niin mitteepä tuasta, alaha uuvestaan
kohasta 1.

OMG! Naisten ja miesten erot?Keskiviikko 15.02.2006 17:34

Naisen täydellinen päivä:

8:15 Herätys halauksiin ja suukkoihin
8:30 Vaaka näyttää 2kg vähemmän kuin eilen
8:45 Aamupala sängyssä, tuoreesta appelsiinista vastapuristettua mehua ja croisantteja
9:15 Kuuma kylpy liljan tuoksuisella kylpyvaahdolla
10:00 Kevyttä jumppaa klubilla komean, hauskan yksitysohjaajan seurassa
10:30 Kasvohoito, manikyyri ja hiustenlaitto kampaajalla
12:00 Lounas ulkoilmakahvilassa parhaan ystävän kanssa
12:45 Huomaat ex-poikaystävän vaimon, joka on lihonnut 15kg
13:00 Ostoksilla ystävien kanssa
15:00 Kauneusunet
16:00 Kukkalähetti tuo tusinan ruusuja, kortti on salaiselta ihailijalta
16:15 Kevyttä jumppaa klubilla, jonka jälkeen hieronta
17:30 Vaatteiden valinta illallista varten peilin edessä
19:30 Kynttiläillallinen kahdelle ja tanssia
22:00 Kuuma suihku(yksin) kotona
22:30 Rakastelua
23:00 Jälkikeskustelua sängyssä ja hykertelyä
23:15 Nukahdat hänen voimakkaalle käsivarrelleen

Miehen täydellinen päivä:

6:00 Herätys
6:15 Suihinotto
6:30 Kunnon panot samalla kun luet aamulehden urheilusivut
7:00 Aamupala. Pekonia, kananmunia, paahtoleipää ja kahvia
7:30 Limusiini saapuu
7:45 Lentokentälle. Matkalla otat limon minibaarista pari Bloody Marya
8:15 Yksitysjetillä Augustaan(Georgia, USA)
9:30 Limolla Augusta National Golf Clubille
9:45 Pelaat yhdeksän ensimmäistä reikää, tulos 2 alle par
11:45 Lounas kerholla, 3 Heinekeniä
12:15 Suihinotto
12:30 Pelaat seuraavat yhdeksän reikää, tulos 4 alle par
14:15 Limo takaisin lentokentälle, matkalla pari Martinia
14:30 Yksityisjetillä Nassauhun Bahama-saarille. Nokkaunet (pornoa)
matkalla
15:15 Iltapäivällä kalastusta. Yksityisjahdin naispuolinen (topless)
miehistö apunasi
16:30 Pyydystät maailmanennätys miekkakalan - 615kg
17:00 Jetillä takaisin kotiin, matkalla saat viestin Pamela Anderssonilta
ja Janita Frostellilta
19:10 Urheiluruutu
19:30 Illallinen. Alkupala hummeria, Dom Perignon (1963) ja 450g härän
sisäfilepihvi
21:00 Rentoutuminen seuranasi 1789 Auger Cognac ja kuubalainen sikari
22:00 Panot kahden 18-vuotiaan nymfomaanin kanssa
23:00 Kokovartalohierontaa
23:45 Sänkyyn
23:50 Päästät 12 sekuntia kestävän, 4 oktaavin pierun. Katsot kun koira
lähtee huoneesta
23:55 Naurat itsesi uneen