IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Älä sano miehelle, että…Maanantai 06.08.2007 01:52

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset pitävät peniksen pituutta tärkeämpänä seikkana kuin sukupuolivalistajat ovat vuosikymmeniä väittäneet. Moinen on suoranainen isku seksivalistajien vyön alle, sillä heidän mukaansa peniksen koolla ei ole merkitystä.

Olivatpa naiset sitten mitä mieltä tahansa miehen peniksen pituudesta, heidän on syytä muistaa se, että miehet ovat hyvin arkoja sukupuolielimensä pituuden suhteen. Joten aivan kaikkea penikseen liittyvää ei miehen kuullen kannata sanoa. Todelliset totuudet on syytä lausua vain naisseurassa. Olen koonnut tähän pienen muistilistan lauseista, joita kannattaa välttää silloin, kun miehellä on sen pituinen se.

– Onpas se söötti! Ihan kuin vauvan pippeli.

– Osanottoni!

– Onneksi otin mukaani paketillisen prinssinakkeja. Niistäkin on enemmän iloa kuin tuosta nykeröstä.

– Jestas sentään! Kuka sinut on ympärileikannut?

– Tiesitkö, että Virossa tehdään nykyisin peniksen pidennysleikkauksia?

– Mahtavaa! Kaikki se, mitä sinulla on tuolla alakerrassa, mahtuu reilusti suuhuni.

– Siis mikä toi on?

– Jostain kumman syystä minun alkoi tehdä mieli ranskanperunoita.

– On se kyllä hyvä, että osaat antaa kunnon suuseksiä.

– Minun mielestäni peniksen koolla ei ole mitään merkitystä. Joskus kyllä toivoisin, että sinun olisi edes hitusen isompi.

– Joko se on sisällä? Ai on vai?

– Onko täällä jossakin venttiili, josta kokoa saa hiukan suuremmaksi?

– Tiesitkö, että Alfred Kinseyn mukaan vain 5 prosentilla miehistä on erektiossa alle 9 senttiä pitkä penis? Sinä olet siis melkoinen harvinaisuus.

– Ahaa! Tämän takia ihmisiä ei pitäisi arvostella fyysisten ominaisuuksien vaan persoonallisuuden mukaan.

– En ole koskaan nähnyt mitään noin hämmentävää.

– En tiennytkään, että se voi olla noin pieni.

– Olen kuullut, että ylenpalttinen masturbointi pienentää peniksen. Pitäisiköhän sinun harkita itsetyydytyksen lopettamista?

– Mitäpä, jos vain tekisit sen minulle sormin?

– Sattuisiko sinulla olemaan sokeripalaa ja pinsettiä, että pystyisin houkuttelemaan peniksesi ulos luolastaan?

– Kasvaisikohan se, jos sille antaisi vettä ja lannoitusainetta?

– Kauhistuttavaa! Onko sinun peniksesi jäänyt sirkkelin väliin?

– En olisi kyllä uskonut, kun sinulla on kuitenkin noin suuri nenä. Se siitä ja muinaisista uskomuksista.

– Voinko sanoa sinulle erään asian ihan rehellisesti? Tiesitkö, että sinulla on naurettavan pieni penis?

– Onko sinun kylmä, vai onko se oikeasti noin pieni?

– Kai se silti toimii?

– Olen aina halunnut leikkiä aarteenetsintää.

– Ilmankos sinulla on Ferrari! Ikävää, ettei urheiluauton penistä pidentävä vaikutus ylety sänkyyn asti.

– Minä arvasin tämän! Sinä vaikutit alusta lähtien liian hyvälle, että epäilin sinun olevan joko homo tai sitten sinulla on pieni. Harmi kun et ollut homo. Siis just minun tuuria!

– Älä menetä toivoasi. Olen kuullut, että on oikeasti olemassa naisia, jotka pitävät miehistä, joilla on pieni. Hah, hah, haa! Ei kaikkea sentään kannata uskoa.

– Edellisellä poikaystävälläni oli muuten vähintään neljä kertaa suurempi kuin sinulla.

– Miten kehtaat mennä uimarannalle?

– Älä välitä! Minä osaan kyllä tyydyttää itseni.

– Niin, seksihän on kuulemma muutakin kuin yhdyntää.

– Yäk! Sinun haarovälissäsi kiemurtelee muutaman sentin mittainen mato.

– Muistaakseni minulla oli dildo jossakin yöpöydän laatikossa. Voisitko ystävällisesti käyttää sitä?

– En tiennytkään, että sinussa on taikurin vikaa. No niin, voisitko taikoa sen nyt takaisin.

– Haittaako sinua, jos juon itseni humalaan? Näen silloin kaiken kahtena ja nyt siihen tuntuisi olevan enemmän kuin tarvetta.

– Nyt ainakin tiedän, mitä ostan sinulle syntymäpäivälahjaksi – penispumpun.

– Mitäs jos sammuttaisimme valot? Muuten purskahdan nauruun.

– Emättimen keskimääräinen pituus on 8 senttiä. Eihän sinun peniksesi jää siitä kuin muutan sentin.

– Nyt selvisi, miksi klitoris on naisen herkin kohta.

– Oletko muuten kuullut 20 Fingersin kappaleen Short Dick Man?

– Erotiikkakaupoissa on myynnissä eräänlaisia kondomeja, jotka lisäävät peniksen pituutta ja paksuutta. Ei sillä, että sinulla olisi pieni, mutta olisihan se joskus hauska kokeilla, miltä todella iso penis tuntuisi.

– Minun täytyy varmaan käydä optikolla, sillä en millään hahmota, missä peniksesi oikein on.

– Aina kannattaa katsoa asioiden valoisat puolet. Sinä et ainakaan töki minun emättimen takaseinämää tärviölle kuten edellinen poikaystäväni teki.

– Oletko vielä murrosiässä? Tietääkseni se voi kasvaa pituutta armeijaikään saakka.

– Taidat olla neitsyt. Olen nimittäin kuullut, että jollei sitä käytä, niin se häviää.


Avioliiton vaikutuksia


Pitkää ikää ja hyvää elämää

Vihkimisen aikana Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan/todistajien läsnä ollessa luvataan olla kumppanille uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan asti. Mikäli olet aikeissa naida (tai olet nainut) vanhan ja rahakkaan ukonrähjän, joka vetelee mielestäsi viimeisiä virsiä juuri ennen Pyhää Pietaria ja taivaan portteja, kannattaa seuraavat tutkimuslyhenteet lukea erityisen tarkkaan.

Avioliitossa elämä saattaa nimittäin olla odotettua pidempi. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että avioliitossa päivät olisivat niin tylsiä ja pitkäveteisiä, että ne tuntuvat kestävän iäisyyden. Elinikä näyttää nimittäin lisääntyvän avioliiton myötä ja myös terveys paranee. Viikatemies ei siis ole heti ensimmäisenä kolkuttamassa avioon astuneiden ovelle, joten elinkumppaniksi on syytä valita henkilö, josta aidosti pitää. Tai sitten kannattaa hankkia itselleen nuori rakastaja, jonka kanssa voi lähteä vaikkapa Rivieralle törsäilemään aviomieheltä kieroudella (lue seksillä) haalittuja taskurahoja. Näin aika perintö odotellessa kuluu huomattavasti joutuisammin.

Jo 1850-luvun Ranskassa havaittiin, että avioliitossa elävien kuolleisuus on alhaisempi kuin muilla siviilisäätyryhmillä. Vahva näyttö asiasta saatiin, kun Robert Kaplan ja Richard Kronick Kalifornia yliopistosta keräsivät tietoja lähes 67 000 amerikkalaisesta. Tämä hiljattain julkaistut tutkimus osoittaa selvästi, että avioliitossa elinvuodet pitenevät.

Vastaavaan tulokseen on tullut tutkija Kaisla Joutsenniemi Kansanterveyslaitokselta. Hänen mukaansa esimerkiksi vuosina 1996–2000 naimattomien miesten kuolleisuus oli lähes kolminkertainen naimisissa oleviin miehiin verrattuna. Joutsenniemen mukaan jälkikasvu pidentää myös elinikää. Joutsenniemen mukaan avioliitossa elävät perheelliset ihmiset elävät pidempään kuin lapsettomat avioparit.

Torontolainen tohtori Brian Baker tutkimusryhmineen sai selville, että hyvä ja onnellinen avioliitto pitää verenpaineen alhaalla ja ehkäisee valtimoiden ennenaikaista vanhenemista. Bakerin mukaan avioliitto, jossa kommunikoidaan, nauretaan, tehdään ja harrastetaan yhteisiä asioita sekä keskustellaan syvällisesti, edistää selvästi puolisoiden fyysistä terveyttä.

Erasmus yliopistossa Rotterdamissa tehdyssä tutkimuksessa tuli esille, että naimisissa olevilla ihmisillä on pienimmät sairastavuusluvut. Vastaavasti eronneilla ihmisillä luku on kaikkein suurin. Chicagon yliopiston professori Linda Waite sai tutkimuksissaan selville, että avioliitossa asuvat sydänkohtauksen saaneet miehet tai naiset, elävät lopulta noin 1 400 päivää vanhemmaksi kuin sinkut, joiden sydän on kaikin puolin kunnossa.

Yalen yliopistossa taas havaittiin, että naimisissa olevat miehet, jotka tupakoivat yli askin päivässä, elävät kuitenkin yhtä pitkää kuin tupakoimattomat eronneet miehet. James Goodwin ryhmineen sai selville, että syövästä toipuu huomattavasti paremmin, jos sattuu olemaan naimisissa.


Hanki kodinhoitaja!

Edellisistä tutkimuksista huolimatta, avioliitto voi kuitenkin vaarantaa naisten terveyden. Tähän tulokseen tulivat ainakin Kaliforniassa sijaitsevan Duken yliopiston tutkijat. Tutkijoiden mukaan naimisiin meno kasvattaa naisten stressiä, nostaa verenpainetta ja lisää yleistä väsymystä. Tutkijat arvelevat syyksi sen, että avioliitossa nainen vastaa yleensä ruoanlaitosta, siivouksesta, lapsista ja jopa miehen hyvinvoinnista. Edellisten lisäksi monella naimisissa olevalla naisella on myös oma uransa hoidettavanaan. Nämä velvollisuudet ovat liikaa useimmille naisille ja sen vuoksi ne ajavat naiset ylirasituksen partaalle.

Jo oman terveytensäkin takia naisen kannattaa sopia tulevan aviomiehen kanssa siitä, että perheeseen tulee automaattisesti kodinhoitaja. Hoitaja on tietysti joko mies tai hyvin iäkäs miehiä vihaava nainen. Muuten on se riski, että aviomies alkaa pelehtiä hoitajan kanssa.


Lyhyttä tai pitkäaikaista iloa

Yhdysvalloissa tehtiin vuosina 1984–1995 tutkimus, johon osallistui 24 000 ihmistä. Tutkimuksessa kartoitettiin avioparien tyytyväisyysastetta. Tutkimuksen mukaan hääpäivä tekee sulhaselle ja morsiamelle pienen henkisen piristyksen. Valitettavasti tuo piristävä vaikutus ei kestä pitkään, vaan elämä jatkuu yhtä harmaana kuin ennenkin.

Teksasin yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa selvitettiin avioliiton kestävyyttä. Tutkimuksen perusteella tutkijat tulivat siihen tulokseen, että mikäli pari on vielä kahden vuoden yhdessäolon jälkeen tyytyväisiä toisiinsa, on heillä suhteellisen hyvät mahdollisuuden tulla keskenään toimeen jatkossakin.

Family Matters -lehdessä julkaistiin australialainen tutkimus, jossa oli mukana 10 641 henkilöä. Psykologi David de Vaus sai tutkimuksessaan selville, että avioliitto tekee kummastakin osapuolesta tyytyväisiä. Avioliitossa elävät henkilöt kärsivät huomattavasti vähemmän stressistä ja masennuksesta kuin sinkut. Erityisesti lapset tuovat elämään piristystä ja henkistä hyvinvointia. De Vaus on siis lapsien vaikutuksesta täysin samaa mieltä kuin Joutsenniemi.

Myös Ohion yliopistossa tehtiin tutkimus, joka osoittaa, että avioliitossa elävät ovat vähemmän masentuneita kuin sinkut tai avoliitossa elävät. Mikäli elämä kuitenkin on kurjaa, on se sitä enemmän avioliitossa kuin avoliitossa. Yalen ja UCLA:n yliopistoissa tehdyissä tutkimuksissa tuli myös esille, että avioliitossa olevilla ihmisillä esiintyy vähemmän psyykkisiä sairauksia kuin sinkuilla tai eronneilla ihmisillä.


Enemmän parempaa seksiä

Brittiläisen terveyslehden Top Santen teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa naisista nauttii seksistä eniten avioliitossa. Vain 13 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista on sitä mieltä, että seksi oli parempaa sinkkuna. Yhdeksän prosenttia naisista pitää seksistä eniten syrjähypyissä.

Avioliitossa olevat miehetkin ovat tyytyväisiä seksiin, vaikka usein toista väitetään. 50 prosenttia avioliitossa olevista miehistä on sitä mieltä, että avioliitossa seksi on sekä henkisesti että fyysisesti erittäin tyydyttävää. Vastaavasti sinkuista 39 prosenttia on sitä mieltä, että sinkkuna seksi vasta hyvää onkin.

Avioliitossa seksiä saa myös useammin kuin sinkkuna ollessa. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan noin 25 prosenttia sinkkumiehistä ja 30 prosenttia sinkkunaisista viettää seksitöntä elämää.


Miehestä tulee enemmän symppis

Harvardin yliopistossa tehtiin mielenkiintoinen tutkimus. Siinä selvitettiin sinkkumiesten, naimisissa olevien miesten sekä naimisissa olevien perheellisten miesten testosteronitasoja. Tutkimuksessa saatiin selville, että sinkkumiehillä on huomattavasti korkeammat testosteronitasot kuin muilla tutkimukseen osallistuneilla miehillä. Vastaavasti miehillä, jotka viettivät paljon aikaa puolisonsa ja lastensa kanssa, on selkeästi alemmat testosteronitasot kuin muilla miehillä.

Toisessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tuli esille, että lapsen syntymä alentaa uuden isän mieshormonien määrää. Kyseisen tutkimuksen mukaan tuoreilla isillä on 33 prosenttia alemmat testosteronitasot kuin muilla miehillä. Myös vauvan piteleminen alentaa miehen testosteronitasoja.

Tutkijoiden mukaan alentuneet testosteronitasot saavat aikaan miehissä hoitovietin laukeamisen. Lisäksi miesten kilpailuhenkisyys saattaa alentua ja he voivat olla parisuhteessa uskollisempia kumppaneita kuin ne miehet, joiden testosteronitasot ovat korkealla. Aiemmissa tutkimuksissa on nimittäin tullut esille, että korkeat testosteronitasot korreloivat melko hyvin miehen uskottomuuden suhteen. Kiinteä parisuhde siis alentaa mieshormonitasoja, mutta ero vastaavasti nostaa niitä. Tämä on luonnollista, koska miehen täytyy kyetä kilpailemaan markkinoilla olevista naisista muiden miesten kanssa.

Avioliitossa oleva mies ei siis ole niin kilpailuviettinen ja naisia metsästävä alfauros kuin sinkkumiehet. Avioliitossa oleva mies voi jopa toisinaan olla ihan söötti, söde ja symppis.


Positiivinen rahavirta

Pääasiassa yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa on tullut esille, että avioliitossa olevat henkilöt ansaitsevat hyvin ja heidän maallinen mammonansa karttuu huomattavasti nopeammin kuin sinkuilla tai eronneilla. Avioliitto on siis oiva keino parantaa elintasoaan, vaikka sitä rikasta miestä ei sattuisi naimaankaan.

Itämaisuutta seksiinLauantai 04.08.2007 20:05

Henkisyys on nykyään todella IN. En yhtään ihmettele, että ihmiset haluavat löytää elämäänsä tarkoitusta tässä armottomassa hullunmyllyssä, jonka ainoa missio näyttää olevan mahdollisimman suuret optiot raharikkaille. Myös seksiin etsitään uudenlaista syvällisyyttä. Esimerkiksi taoismia käsittelevistä kirjoista voidaan löytää erilaisia rakasteluun liittyviä ohjeita.

Ohjeita ja kehotuksia

Taoismin mukaan rakastelu ja lukeminen yhtaikaa eivät ole viisasta. Tämä johtuu siitä, että silmät ovat sielun peili ja energiaa katoaa jatkuvasti silmien kautta. Jokaisen tulisikin rakastella silmät kiinni tai ainakin harrastaa lukemista jonain muuna ajankohtana. Tämä ohje on muuten aivan päinvastainen kuin yhdysvaltalaisen seksiguru David Schnarchin antama. Schnarch nimittäin oikein painottaa sitä, että rakastelun ja orgasmin aikana tulisi pitää silmät auki. Lukemisesta hän tosin ei mainitse mitään.

Täydenkuun aikana ei pidä rakastella. Taoismin mukaan elimistöön tulee tuolloin liikaa energiaa ja on vaarana, että kehossa tapahtuu ylikiihottumista. Myöskään uudenkuun aikana ei pidä rakastella, koska silloin energiatasot ovat alhaiset. Rakastelua vihaisena tulee edelleen välttää. Viha nostaa sydämen sykettä ja aiheuttaa kiihtynyttä hengitystä, mikä vastaavasti lisää elimistössä kuona-aineiden syntymistä. Tämä taas johtaa sisäisen epätasapainotilaan.

Rakastelu suihkun jälkeen ei ole hyväksi keholle ja mielelle. Kuuma vesi saa jo itsessään aikaan voimakkaita ärsykkeitä ja seksi vain lisää elimistön ärsykkeiden määrää. Tämä aiheuttaa elimistössä epätasapainoa. Taoismin mukaan suihkun ja kylvyn jälkeen tulee odottaa vähintäänkin puoli tuntia ennen seksuaalisen kanssakäymisen aloittamista.

Vanhan taoismiin perustuvan tiedon mukaan miehellä on tietty ejakulaatiorytmi. Tämä tarkoittaa sitä, että mies voi ejakuloida tietyn periodin aikana tekemättä itselleen haittaa. Kaksikymppinen mies voi ejakuloida joka neljäs päivä. Kolmikymppinen joka kuudes päivä. Nelikymppisen tulee pitää jo kahdeksan välipäivää. Viisikymppisen ei parane ejakuloida kuin joka kymmenes päivä. Kuusikymppisetä vaaditaan edellisestä ejakulaatiosta toipumisen jo 12 päivää. Mikäli mies kaikesta huolimatta ejakuloi useammin, on hän väsynyt ja hänen kehostaan katoaa tärkeitä ravintoaineita.

Miehen siemensyöksyn voidaan toki estää painamalla Jen-Mo -nimistä akupistettä. Piste sijaitsee välilihan alueella siittimen ja peräaukon puolivälissä. Pistettä tulee painaa etu- ja keskisormella juuri ennen siemensyöksyä.


Terveydeksi

Paras kellonaika seksin harrastamiseen on kello kuusi aamulla tai auringonnousun aikaan. Mikäli yhdynnällä haetaan parantavia ominaisuuksia, tulee se suorittaa tiettynä kellonaikana. Aamupäivällä kello 3–5 suoritettu yhdyntä vahvistaa keuhkoja. Rakastelu kello 5–7 vahvistaa paksusuolta. Vatsa pitää rakastelusta kello 7–9. Perna ja haima vahvistuvat mikäli rakastelu tapahtuu kello 9–11. Sydän vahvistuu kello 11–13. Ohutsuolen vuoro on kello 13–15.

Virtsarakolle tekee hyvää rakastella kello 15–17. Kello 17–19 vahvistuvat munuaiset. Sydänlihas voimistuu kello 19–21 suoritetun rakastelun avulla. Rauhaset voimistuvat kello 21–23. Rakastelu kello 23–1 voimistaa sappirakkoa ja kello 1–3 on maksan vuoro. Kokonaisvaltaisen terveyden vuoksi kannattaa siis vaihdella rakasteluaikoja tai rakastella ympäri vuorokauden.

Kipeän selän hoitamiseksi ei kannata heti suunnata kulkuaan fysioterapeutille tai kiropraktikolle. Kiinalaisen uskomuksen mukaan kipeä selkä paranee rakastelemalla. Yhdyntä tulee suorittaa asennossa, jossa nainen makaa selällään ja mies on polvistuneena hänen päällään. Miehen tulee liikehtiä hitaasti ja olla ejakuloimatta.

Taolaisen uskomuksen mukaan peniksessä on omat refleksologiset alueensa. Peniksen terskan pää stimuloi sydäntä. Terskan kyljet stimuloivat keuhkoja. Peniksen varren yläkolmannes stimuloi pernaa ja haimaa. Varren keskiosa stimuloi maksaa ja alin osa varresta vastaavasti munuaisia. Vastaavat alueet löytyvät myös naisen emättimestä. Emätin on jaettu alueellisesti neljään osaan. Emättimen etuosa stimuloi munuaisia. Toinen neljännes maksaa. Kolmas neljännes stimuloi pernaa ja haimaa ja emättimen takaosa vastaavasti sydäntä ja keuhkoja. Peniksen ollessa täysin emättimen sisällä toisiaan vastaavat osat saavat ärsykkeitä.


Emättimestä ja naisen orgasmista

Emättimessä on kahdeksan laaksoa. Luutun kieli sijaitsee yhden tuuman syvyydessä. Vesikastanjan hammas on kahden tuuman syvyydessä. Pikku virta sijaitsee kolmen tuuman syvyydessä. Musta helmi löytyy neljän tuuman syvyydestä. Laakson omin on viiden tuuman syvyydessä. Syvä huone sijaitsee vastaavasti kuuden tuuman syvyydessä. Sisäisen oven syvyys on 7 tuumaa ja pohjoisnapa sijaitsee kahdeksan tuuman syvyydessä. Tuuma oli tapana mitata siten, että se on miehen vasemman käden keskisormen kauimmaisesta nivelestä sormenpäähän oleva matka. Naiset käyttivät mittauksessa oikean käden keskisormea.

Taoismin mukaan nainen etenee yhdeksän porrasta matkatessaan kohti orgasmia. Ensimmäiseksi naisen emättimen syljeneritys kiihtyy ja hänen hengityksensä syvenee. Toiseksi nainen alkaa suudellessaan työntää kieltään miehen suuhun. Seuraavaksi naisen lihaksistossa tapahtuu muutoksia ja nainen pyrkii yhä lähemmäksi miestä. Neljänneksi naisen emätin on hyvin kostea ja hän saattaa tuntea kouristuksia emättimessä.

Viidennessä vaiheessa nainen pehmenee. Tämä esiintyy nivelten elastisuutena. Edellisen johdosta nainen kiemurtelee kuin käärme ja pyrkii kietoutumaan miehen ympärille. Seitsemässä vaiheessa nainen on vailla järkeä, mutta hän on erittäin aktiivinen ja pyrkii koskettelemaan miestä joka paikasta. Kahdeksannen portaan kohdalla nainen pyrkii puremaan miestä ja tarttumaan tämän nänneihin. Naisen lihakset ovat täysin rennot ja pehmeät. Lopulta nainen kokee pienen kuoleman ja vajoaa täydelliseen pimeyteen. Hän on tuolloin täysin tyydyttynyt. Kiinalaisten mukaan länsimaisessa seksissä nainen ei saavuta kuin neljännen tason. Nainen ei siten koskaan saa täydellistä tyydytystä ja on sen vuoksi onneton. Tutkimusten mukaan näin näyttäisi todellakin olevan. Yksi syy naisen orgasmin puuttumiseen on tietysti se, että yhä edelleen väitetään, ettei nainen tarvitse orgasmia.


Peniksen hyveet

Peniksellä on viisi hyvettä. Vanhan taolaisen opin mukaan penis on kiltti. Se on tehty palvelemaan naista ja sen vuoksi se antaa ja antaa. Penis on myös oikeamielinen. Se suorittaa tehtävänsä kunnes on sisältä tyhjä. Mitään se ei pidä itsellään. Kolmantena hyveenä on kohteliaisuus. Penis työntyy tai vetäytyy juuri oikealla hetkellä. Penis on oikeaan aikaan myös kova tai veltto. Penis ei satuta eikä osoita kurittomuutta.

Peniksen hyveenä on myös viisaus. Penis tietää kuinka naista tulee hyväillä, jotta tämä tuntee mielihyvää. Penis käyttää kaiken voimansa ja tietämyksensä naisen tyydyttämiseksi. Viimeisenä hyveenä on rehellisyys. Penis tekee työtä kunnes sen velvollisuus on täytetty. Mikäli se ei voi täyttää velvollisuuttaan, se luovuttaa täydellisesti. Penis on siten erittäin rehellinen. Jokainen mies voi sitten kohdallaan miettiä, kuinka hyvin oma penis nuo hyveet täyttää.


Lähteet: Douglas Wile, Art of the bedchamber.

Stephen Chang, The Tao of sexology.


Onko vuoden- ja vuorokauden ajalla merkitystä seksuaaliseen halukkuuteen?


Aurinko ja lämmin ilma herättää halut

Marja Paasio on kirjoittanut hauskan kirjan Pilvihin on piian nännit (Otava 1985). Kirja esittelee kansanomaista seksiperinnettä. Kirjasta löytyy tietoa myös vuodenaikojen merkityksestä seksiin. Ilmajokelaisen sananlaskun mukaan naisen seksuaalinen kiihkeys lisääntyy maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien ja jatkuu puolikesään. Kiikalalaisten mukaan poikien juoksu alkaa katajan kukkiessa eli touko-kesäkuussa. Kansa on siis syvissä riveissään pistänyt merkille, koska alapäätä alkaa siinä mielessä kutkuttaa.

Jo kreikkalainen historioitsija Herodotos (n. 464–420 eKr.) ymmärsi ilmaston vaikutuksen ihmisen seksuaaliviettiin. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että lämpimässä ilmastossa asuvat ihmiset harrastavat seksiä enemmän kuin kylmässä ilmanalassa asuvat. Herodotoksen mukaan lämpimän ilmaston asukkaat ovat myös seksuaalisesti estottomampia. Tutkija Murdock tutki vuonna 1980 Herodotoksen teorian paikkansapitävyyttä ja tuli tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että Herodotoksen teoria pitää paikkansa. Miksi aurinko sitten saa hormonit hyrräämään?


Käpyrauhasen toiminta ja melatoniini

Käpyrauhanen on väliaivojen yläosassa sijaitseva pieni rauhanen, joka erittää muun muassa melatoniini-nimistä hormonia. Käpyrauhanen löydettiin 1500-luvulla, jolloin sen kuviteltiin olevan sielun istuin. Käpyrauhasta on myös pidetty kolmantena silmänä.

Melatoniini on käpyrauhasessa serotoniinista tuotettava hormoni. Serotoniinia taas tuotetaan tryptofaani-nimisestä aminohaposta. Melatoniinimäärät ovat yöllä 4–6-kertaiset päivän arvoihin verrattuna. Melatoniinia onkin siksi kutsuttu myös pimeähormoniksi. Melatoniini säätelee muun muassa meidän unirytmiämme. Käpyrauhasen toiminta vähenee ihmisen ikääntyessä, jolloin melatoniinia erittyy vanhuksilla vähemmän kuin nuorilla. Tämä selittää sen ilmiön, miksi vanhuksilla on usein uniongelmia.

Melatoniinilla on merkitystä myös seksikäyttäytymiseen. Yhdysvaltalainen biologi George Bentley on tutkinut japanilaisten kollegoidensa kanssa melatoniinin vaikutuksia eläinten vuodenajan mukaiseen paritteluun. He ovat havainneet, että melatoniini vaikuttaa eri eläimiin eri tavoin. Hyvin useat eläimet innostuvat parittelemaan silloin, kun melatoniinin eritys on mahdollisimman matala. Lampaat taas ovat siinä mielessä erikoisia, että ne parittelevat silloin, kun melatoniinimäärät ovat korkealla. Ihmiset eivät kuitenkaan ole lampaita vaan lähinnä hiiriä. Melatoniini nimittäin vähentää ihmisten paritteluhalukkuutta, kuten käy esimerkiksi hiirillä. Mutta miksi näin on?

Ihmisillä ei ole mitään erityistä kiima-aikaa kuten eläimillä, mutta vuodenajoilla näyttää silti olevan merkitystä meidänkin paritteluhalukkuuteen. Gynekologi Wichmann tutki kollegoidensa kanssa jo 1960-luvulla vuodenaikojen merkitystä ja havaitsi, että hedelmöityksiä tapahtuu Suomessa kesäisin huomattavasti enemmän kuin talvella. Syntyvyysluvut taas ovat korkeimmillaan keväällä. Mitä tekemistä tällä sitten on melatoniinin kanssa? Kauppila sai 1980-luvulla selville, että synkkinä kuukausina melatoniinin eritys on huomattavasti korkeampi kuin valoisina kuukausina. Melatoniinin eritys vaihtelee siten myös vuodenaikojen mukaan.

Lisäksi luteinisoivan hormonin (LH) eritys on matalalla kun melatoniinia on paljon. LH säätelee sukupuolirauhasten toimintaa. Bentley ryhmineen havaitsi, että melatoniinilla on mahdollisia vaikutuksia myös aivojen hormoniin nimeltä GnIH (gonadotropiinia ehkäisevä hormoni). Gonadotropiini on myös sukupuolirauhasten toimintaa stimuloiva ja säätelevä hormoni. Kun luteinisoiva hormoni ja gonadotropiini ovat alhaalla, on ihmisen halukkuus myös alhainen.

Israelilainen tutkimusryhmä sai aivan hiljattain selville, että voimakas plasman melatoniinimäärä heikentää miesten siittiöiden laatua. Siittiöiden liikkuvuus taas lisääntyy merkittävässä määrin keväällä eli valoisaan aikaan. Nuo pikku veijaritkin heräävät talvisesta horroksestaan. Lisääntynyt seksuaalinen kanssakäyminen taas parantaa siittiöiden laatua.


Testosteroni ja halut

Melatoniinin ohella erityisesti testosteroni vaikuttaa ihmisen seksuaalikäyttäytymiseen. Erinäisten tutkimusten perusteella ihmisen seksuaalinen aktiivisuus on suorassa suhteessa mieshormonien määrään. Mitä enemmän mieshormoneja on, sitä suurempi libido. Tutkimuksissa on havaittu, että testosteronin erityksessä on selvä vuorokausi- ja vuodenaikarytmi.

Kevään kynnyksellä miesten ja naisten testosteronin eritys voimistuu ja on korkeimmillaan kesä- ja heinäkuussa. Sen jälkeen tasot laskevat ja saavuttavat pohjan syyskuussa. Syyskuun jälkeen hormonitoiminnassa tapahtuu lievää nousua niin, että pieni huippukohta saavutetaan tammikuun alussa. Nyt on siten odotettavissa seksuaalisesti aika harmaata aikaa, vaikka kaduilla näkyykin kondomimainoksia.

Hormonit pitävät huolen siitä, että seksuaalinen aktiivisuus lisääntyy keväisin ja kesäisin. Tämä näkyy myös kondomien myyntiluvuissa. Grosersin ja kumppaneiden tekemän tutkimuksen perusteella kondomeja myydään todella runsaasti heinäkuun lopussa. Suurin myyntipiikki on kuitenkin viikkoa ennen joulua! Joten katumainokset ovat hiukan liian aikaisessa tai sitten jälkijunassa.

Ja nyt vihdoin selitys siihen, miksi Lassis2 ja monet muut miehet kokevat selvää halukkuutta kukonlaulun aikaan. Miesten testosteronimäärät ovat nimittäin kello 7.00–10.00 jopa 20–30 prosenttia korkeammalla kuin iltapäivällä. Yön aikana testosteronia erittyy voimakkaasti REM-univaiheen yhteydessä ja etenkin ensimmäisen REM-unen aikana. Siksi miehet saavat erektion juuri REM-unen aikana. Tämä selittää miesten aamuisen voimakkaan erektion. Suurimmalla osalla miehistä testosteronitasot ovat myös korkeimmillaan viikonloppuisin.
Vaikka naiset ovat teoriassa vasta nykyaikana saavuttaneet määräämisvallan omasta seksuaalisuudestaan, on historiassa aina ollut naisia, jotka ovat tyydyttäneet omat seksuaaliset halunsa miesten mielipiteistä piittaamatta.

Länsimaissa miehet ovat tyypillisesti määritelleet naisten seksuaalisuuden. Naisia ja heidän seksuaalisuuttaan on vähätelty, kontrolloitu ja tuhahdettu. Naiset on nähty miehiä alempiarvoisina olentoina. E-pillerin keksimisen myötä naiset vihdoin vapautuivat seksuaalisesti. 1960-luku olikin naisten seksuaalisen heräämisen aikaa. Nyt 2000-luvulla on vihdoin tultu siihen vaiheeseen, että naiset voivat häpeilemättä ilmoittaa haluavansa seksiä. Tilanne on mennyt jopa niin pitkälle, että miehistä ei ole ollutkaan vastaamaan naisten seksuaalisiin tarpeisiin. Onko miesten valta-asema seksuaalisuudessa siis ohi? Sen saamme tietää vuosien saatossa.

Vaikka naiset ovat teoriassa vasta nyt saavuttaneet määräämisvallan omasta seksuaalisuudestaan, on historiassa aina ollut naisia, jotka ovat tyydyttäneet omat seksuaaliset halunsa miesten mielipiteistä piittaamatta. Suurin osa näistä naisista on tosin ollut valta-asemassa. Seuraavassa muutama seksuaalisesti hyvinkin aktiivinen historian kirjoihin päässyt nainen.


Mnesarete

Mnesarete (eli 300-luvulla eKr.) oli ateenalainen hetaira (hyvin koulutettu prostituoitu, joka osasi myös lemmentaikoja, verrattavissa japanilaisiin geishoihin). Mnesaretea kutsuttiin lempinimellä Fryne (inhottava olento, rupisammakko). Nimitys on sikäli humoristinen, että Mnesarete oli luultavasti yksi aikakautensa kauneimmista maksullisista naisista.

Ateenalainen kuvanveistäjä Praksiteles oli yksi niistä monista miehistä, jotka olivat ihastuneet Mnesareten suloihin. Praksiteles ikuisti Mnesareten kauneuden jälkipolvien ihailtavaksi. Mnesarete oli Praksitelesin veistämän knidolaisten Afroditen mallina, jota pidetään kyseisen kuvanveistäjän loistokkaimpana työnä (kopio työstä löytyy Louvren museosta).

Koska Mnesarete oli kaunis ja myös taiteilijoiden suosima, oli hänen taksansa melkoiset ja suosio miesten joukossa valtaisa. Hänellä oli lukemattomia varakkaita rakastajia ja Mnesaretestä tuli itsekin erittäin rikas nainen. Mnesarete olisi jopa omilla varoillaan rakennuttanut Aleksanteri Suuren tuhoaman Theeban muurin, jos hän olisi saanut muuriin taulun, jossa olisi mainittu: ”Aleksanteri Suuren tuhoama, mutta hetaira Frynen uudelleen rakennuttama.” Tähän ei kuitenkaan suostuttu ja kesti peräti 20 vuotta ennen kuin muuria varten saatiin hankittua riittävästi rahaa. Jotakin mahtavien hetairoiden varallisuudesta kertoo myös se, että kuuluisa kreikkalainen Lamia sai Makedonian kuninkaalta Demetrios Poliorketesinilta (336–285 eKr.) palkkioksi rahasumman, jonka on arvioitu vastaavaan noin 60 miljoonaa euroa.


Kleopatra

Egyptin kuningatar Kleopatra VII (69–30 eKr.) oli paitsi kaunis nainen, myös seksuaalisesti hyvin viriili. Sanotaan, että Kleopatra otti ensimmäisen rakastajansa jo 12-vuotiaana ja käytti sen jälkeen seksiä sekä vallan että mielihyvän välineenä. Kleopatralla oli pieni temppeli, jossa hän piti nuoria rakastajiaan, joille syötettiin erilaisia rohtoja seksuaalisen kyvykkyyden lisäämiseksi. Pääasiassa näiden rakastajien kanssa Kleopatra harjoitti seksuaalisia taitojaan, jotka hän oli oppinut Aleksandrian hetairoilta.

Erotiikan historiaa tutkineen Jeff Pylen mukaan Kleopatra saattoi yhtenä yönä ottaa jopa sata miestä. Niin tai näin, Kleopatran viehätysvoima hurmasi Rooman hallitsijoista Caesarin ja Antoniuksen. Antonius antoi rakkaimmalleen lahjaksi Foinikian, Kyproksen, Syyrian, osan Arabian niemimaata, Juudean ja Sisilian. Nykypäivän naisten ei siis kannata tyytyä pelkkään muutaman sadan euron timanttisormukseen.

Kleopatra yritti päästä myös Julius Caesarin pojan Octaviuksen (myöhemmin nimeltä Augustus) suosioon. Kleopatra epäonnistui hankkeessaan kuitenkin pahasti ja Octavius vangitsi hänet. Legendan mukaan Kleopatra sai järjestettyä itselleen myrkkykäärmeen, jonka avulla hän surmasi itsensä. Sanotaan, että myrkkykäärme puri Kleopatraa käsivarteen. Toisen käsityksen mukaan käärme puri häntä rintoihin.


Julia

Augustuksen tytär ja samalla ainoa lapsi Julia (39 eKr–14 jKr.) oli erittäin kaunis, oppinut, älykäs ja sukkela nainen. Hänet naitettiin vuonna 25 eKr. Augustuksen sisarenpojalle Claudius Marcellukselle, joka kuitenkin kuoli muutaman vuoden jälkeen. Seuraava puoliso oli Augustuksen palvelija Agrippa ja tämän jälkeen Augustuksen poikapuoli ja tuleva keisari Tiberius. Julia oli huomattavasti kiinnostuneempi Rooman seurapiirien riemuista ja yltiöpäisistä huvituksista, kuin elämästä neljän seinän sisällä ja vaimona olemisesta.

Jo nuorena naisena Julialla oli tapana liikkua lähes alastomana pitkin Rooman katuja. Hyvin pian hän hankki itselleen rakastajia, joiden lukumäärä kasvoi kymmenistä satoihin ja lopulta kymmeniin tuhansiin. Sanotaan, että Julia kävi läpi lähes puolet Rooman viriileistä miehistä. Kun mielenkiintoiset miehet loppuivat, Julia tarjosi itseään Roomaan saapuneille ulkopaikkakuntalaisille. Julia toimi myös maksullisena naisena.

Vuonna 2 eKr. Julian irstas elämä vihdoin paljastui Tiberiukselle. Julian rakastajien lukumääräksi on arvioitu uskomattomat 80 000, joten olisi ollut todellinen ihme, jollei hän olisi jäänyt kiinni tekosistaan. Julia karkotettiin Pandaterian saarelle. Myös joukko Julian rakastajista joutui tilille. Kuuluisin heistä oli Marcus Antoniuksen poika Iullus, joka teki itsemurhan. Myös Julian ja Agrippan tytär Julia nuorempi karkotettiin Roomasta irstaan käytöksen takia. Äidillä ja tyttärellä oli siis muutakin samaa kuin etunimi.


Valeria Messalina

Rooman keisari Tiberius Nero ”Claudius” Drusus Germanicusen puoliso Valeria Messalina (22–48) piti kovasti rakastelusta. Mikäli hän ei ollut tyydytetty hovin orgioissa, suuntasi hän matkansa prostituoitujen talolle käyttäen itsestään nimeä Lycisca. Siellä hän antautui täysin himojensa valtaan, tarjoten itseään työmiehille ja muille kaupungin vähempiarvoisille.

Messalina haastoi jopa prostituoituja kilpailuun siitä, kuka oli vuorokauden aikana yhdynnässä useamman miehen kanssa. Messalina voitti kilpailun yhtymällä 25 miehen kanssa. Messalinalla arvoidaan olleen 8 000 rakastajaa. Claudius teloitti Messalinan saatuaan selville, että tämä oli mennyt naimisiin erään rakastajansa kanssa Claudiuksen ollessa itse sotaretkillä.


Keisarinna Theodora

Theodora (508–548) oli Itä-Rooman keisarinna ja Justinianus I:n puoliso. Nuoruudessaan Theodora oli näyttelijätär ja kurtisaani. Jotta Theodora ei olisi rikkonut julkisen alastomuuden kieltäviä lakeja, kietoutui hän ohuisiin nauhoihin ja rihmoihin, jotka eivät todellisuudessa peittäneet mitään hänen vartalostaan. Jeff Pylen mukaan Theodora saattoi mennä piknikille miesseurueessa ja nauttia seksistä yhtaikaa 10–30 miehen kanssa.

Kun Rooman hallitsija Justinus teki sisarenpoikansa Justinianuksen hallitsijatoveriksi vuonna 527, kruunattiin Theodora samalla keisarinnaksi. Justinus kuoli muutaman kuukauden kuluttua ja Justinianuksesta tuli yksinhallitsija. Theodora tuki vahvasti puolisoaan tämän hallituskautena. Theodoraa voidaan pitää eräänlaisena naisasialiikkeen pioneerina. Ulkonaisella hurskaudella Theodora pyrki luultavasti osittain sovittamaan syntistä elämäänsä. Theodora sai aikaan merkittäviä naisten oikeuksia parantavia lakeja. Naiset saivat oikeuden omaisuuden hallintaan, heille tuli oikeuksia avioerotapauksissa ja raiskaukseen liitettiin kuolemantuomio. Prostituoiduille rakennettiin suojakoteja ja laissa kiellettiin prostituutioon pakottaminen.


Kuningatar Zingua

Angolan kuningatar Zingua (eli 1600-luvulla) tuli kuuluisaksi kyltymättömänä ja erittäin julmana nymfomaanina. Zingualla oli suuri mieshaaremi ja hän oli erittäin mieltynyt gladiaattorikilpailuihin, joissa tapeltiin elämästä ja kuolemasta. Zingualla oli tapana harrastaa seksiä kilpailun voittaneen miehen kanssa. Zingua otti miehestä sanan mukaisesti viimeisetkin mehut irti, koska seksuaalinen kanssakäyminen jatkui läpi yön. Mikäli miehen taidot sängyssä eivät miellyttäneet Zinguaa, hän saattoi aamulla määrätä miehen mestattavaksi. Zingua oli siis eräänlainen mustaleski. Zingua mestautti myös raskaana olevia naisia, koska oli heille mustasukkainen. 77-vuotiaana Zingua kääntyi katolliseksi ja hylkäsi barbaarimaiset tapansa.


Ninon de LÂ’Enclos

Ranskalainen Ninon (Anne) de L’Enclos (1615–1705) oli aikansa kuuluisin eräänlainen seksologi. Ninon oli tunnettu kauneudestaan ja älystään. Hän oli mieluisa kumppani Pariisin seurapiireissä, joihin kuului ylhäisiä henkilöitä, oppineita sekä kirjailijoita. Ninon oli suhteessa monen sen ajan etevän miehen kuten Condéhen, La Rochefoucauld’hon ja Saint-Evremondin kanssa. Kardinaali Richelieu tarjosi 50 000 kruunua (lähes 20 000 euroa) yhdestä yöstä Ninonin kanssa. Ninon otti rahat, mutta lähetti kuitenkin paikalle naisystävänsä. Ninon de L’Enclosin kirjeenvaihdon, Correspondance authentique, mukaan hän harrasti seksiä 4 959 eri henkilön kanssa.


Katariina Suuri

Venäjän keisarinna Katariina II eli Katariina Suuri (1729–1796) astui valtaan vuonna 1762. Hän oli naimisissa Pietari III:n kanssa. Avioliitto oli kaikkea muuta kuin onnellinen, Pietarin ollessa erittäin väkivaltainen. Sanotaan, että Pietarin esinahka oli niin tiukka, ettei hän saanut erektiota. Joissakin historiankirjoissa kerrotaan, että esinahan ahtaus olisi estänyt hapen pääsyn Pietarin aivoihin ja tämän vuoksi hän oli niin aggressiivinen. Tämä väite ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa.

Pietari leikki mieluummin tinasotilailla, kuin oli intiimisti Katariinan kanssa. Katariinan ja Pietarin välillä ei tiettävästi ollut laisinkaan seksiä. Katariina kesti tilannetta seitsemän vuotta ja hankki sitten ensimmäisen rakastajansa. Kyseinen mies oli kreivi Sergei Saltykov, jota seurasi kreivi Stanislaus Poniatowski, jota seurasi Gregori Orlov, jota seurasi Grigori Potemkin ja jota seurasi lukemattomat miehet. Kun Pietari murhattiin, Katariinan oli helpompi liehutella miesten kanssa. Katariinan sanotaan suositelleen, että seksiä tulisi harrastaa kuusi kertaa päivässä. Tiedetään, että hänellä oli ainakin 80 arvovaltaista rakastajaa ja joukko vähemmän tuntemattomia sänkykumppaneita.

Katariinan kuolemaan liittyy juoruja, että hän olisi kuollut harrastaessaan seksiä lempihevosensa kanssa. Tämä on todellakin vain juoru. Todellisuudessa Katariina kuoli voimakkaaseen sydänkohtaukseen ollessaan yöastialla.


Madamoiselle Dubois

Ranskalainen näyttelijätär Madamoiselle Dubois (?–1765) ilmoitti, että niiden 12 vuoden aikana, jolloin hän on ollut naimisissa, hänellä on ollut 10 000–12 000 eri rakastajaa. Päiväkirjamerkintöjensä perusteella hän rakasteli 20 vuoden aikana 16 527 eri miehen kanssa! Käytännössä tämä tarkoittaa noin kolmea miestä päivässä.


Sarah Bernhardt

Aikakautensa ehdottomasti kuuluisin ranskalainen näyttelijä Sarah Bernhardt [Henriette Rosine Bernard] (1844–1923) väitti, että hänellä on ollut yli tuhat rakastajaa. Ainakin näytelmiä hänelle kirjoittivat sellaiset kuuluisuudet kuin Alexandre Dumas nuorempi (1824–1895), Victorien Sardou (1831–1908) ja Edmond Rostand (1868–1918), jotka luultavasti olivat myös hänen rakastajiaan. Arvovaltaisin hänen rakastajistaan oli Englannin kuningas Edward VII. Bernhardtia kiehtoivat seksi, kuolema, veri ja eksoottiset lemmikit. Hän lienee ollutkin sängyssä melkoisen raju. Siitä ainakin kielii se, että hän ruoski usein rakastajiaan ja rakasteli heidän kanssaan itselleen tehdyssä ruumisarkussa.


Mata Hari

Mata Hari (Aamunkoiton silmä) eli Margaretha Gertruida Zelle (1876–1917) syntyi Hollannissa.

Margaretha suostui menemään naimisiin ensimmäisen häntä kosivan miehen kanssa. Kyseessä oli 39-vuotias kapteeni Rudolf MacLeod. MacLeod sai komennuksen Jaavalle, jossa Margaretha tutustui aasialaisiin temppelitanssijoihin ja oppi heiltä kuuluisat liikkeensä. Rudolf perehdytti vaimonsa myös orgioita harrastaviin piireihin.

Margaretha saapui Pariisiin 27-vuotiaana ja otti nimekseen Mata Hari. Samalla hän loi itselleen täysin uuden menneisyyden väittäen olleensa temppelitanssijattaren tytär. Mata Hari alkoikin esiintyä eroottisena tanssijana. Kohottaakseen sosiaalista asemaansa, Mata Hari ilmoitti, että hänen isänsä oli englantilainen lordi.

Tämä vakoilija kuuluisaksi tullut hollantilainen nainen toi eroottiseen tanssimiseen eksoottisuuden ja taiteellisuuden. Esiintyessään hän ei koskaan riisunut rintaliivejään, koska häpesi pieniä rintojaan. Mata Hari ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään tanssiin, vaan tarjosi seksuaalisia palveluita sitä haluaville. Mata Hari ylpeili usein, että aasialaisena naisena hän tunsi hyvin Kama Sutran salat.

Mata Harilla oli runsaasti kysyntää, ja useat miehet tekivät vararikon hänen takiaan. Hänen asiakkainaan olivat esimerkiksi Saksan ruhtinaat, Hollannin ministeripresidentit ja Ranskan ministerit. Totuutta Mata Harin osuudesta vakoiluun ei luultavasti koskaan saada. Jäädessään kiinni ranskalaisille vuonna 1917, hän väitti olleensa kaksoisagentti ja todellisuudessa vakoilleensa Ranskan hyväksi. Vaikka moni hänen varakkaista rakastajistaan meni tästä valalle, Mata Hari teloitettiin ampumalla.


May West

Legendaarinen yhdysvaltalainen näyttelijätär May West [Mary Jane West] (1892–1980) rakasteli omien sanojensa mukaan yhtäjaksoisesti 15 tuntia Ted-nimisen miehen kanssa. Tätä pidetään eräänlaisena epävirallisena ennätyksenä ja sen on kirjannut ylös lääkäri Vernon Coleman. May Westin mukaan hän teki parhaat suorituksensa sängyssä. Hänellä olikin lukuisia rakastajia, jotka olivat pääasiassa elokuvamaailmassa vaikuttaneita henkilöitä.


Ovulaatio saa naiset metsästämään miehistä miestä

Tutkija Alan Dixsonin mukaan yksi merkittävimpiä eroja ihmisen ja ihmiselle sukua olevien eläinten välillä on se, että naiset eivät mainosta ovulaatioonsa. Uusimmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että nainen viestii miehelle hedelmällisimmän hetkensä. Koska miehet eivät useinkaan ymmärrä tai huomaa näitä viestejä, niin naiset pistävät itse töpinäksi ja saalistavat ovulaation aikana halujensa kohdetta.


Ovulaatio muokkaa naisen viehättävämmäksi

Newcastlen ja Prahan yliopistoissa tehty tutkimus osoittaa, että naisen kasvoissa tapahtuu muutoksia kuukautiskierron aikana. Nainen on kyseisen tutkimuksen mukaan kauneimmillaan juuri ovulaation ajankohtana. Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, niin ovulaation lähestyessä huulten värityksessä ja koossa tapahtuu muutoksia. Myös naisen ihonväri muuttuu heleämmäksi ja hänen pupillinsa laajenevat.

Ovulaation aikana naisen rinnoista tulee symmetrisemmät. Mielenkiintoista on se, että rintojen koko ei kuitenkaan kasva merkittävästi ovulaation aikana. Rinnat nimittäin kasvavat kokoa juuri ennen kuukautisvuotoja. Symmetria tuntuu siten olevan parivalinnassa huomattavasti tärkeämmässä roolissa kuin koko. Ovulaation aikana myös naisen henkilökohtainen tuoksu muuttuu miellyttävämmäksi. Ihmisen tuoksulla on hämmästyttävän suuri merkitys parivalinnassa (katso aikaisemmat artikkelini feromoneista).


Ovulaatio saa naisen pukeutumaan seksikkäästi

Kalifornia yliopistossa aivan hiljattain suoritetussa tutkimuksessa saatiin selville, että naisen pukeutuminenkin muuttuu kuukautiskierron aikana. Tutkimuksen mukaan naisen pukeutuvat ovulaation ajankohtana muodikkaampiin ja paljastavampiin asuihin kuin kuukautiskierron muina aikoina. Tutkijoiden mukaan naisten pääasiallisena tarkoituksena on näyttää viehättävälle ja hyvälle eikä varsinaisesti seksikkäälle. Myös tutkija Grammerin ryhmä havaitsi, että naiset pukeutuvat diskoon mennessään huomattavasti paljastavampaan asuun ovulaation lähestyessä kuin muulloin.


Haussa maskuliinisia miehiä hetken huumaa varten

Bullivant tutkimusryhmineen havaitsi, että naiset flirttailevat vieraille miehille ovulaation aikana huomattavasti enemmän kuin kierron muina aikoina. Haseltonin mukaan ovuloivat naiset ovat myös seksuaalisesti kiinnostuneita muista kuin omasta miehestä. Erityisesti naiset, joiden oma mies ei ole järin seksikäs, saattavat harrastaa parisuhteen ulkopuolista seksiä. Kumppanin pettäjiä löytyykin niin miehistä kuin naisista ja prosentuaalinen ero pettävien miesten ja naisten välillä ei todellisuudessa ole järin suuri.

Fisher vastaavasti havaitsi, että naiset ovat ovulaation aikana huomattavasti kriittisempiä muiden naisten ulkonäköä kohtaan. Tämä on Fisherin mukaan osoitus siitä, että naiset kilpailevat ovulaation aikana miesten huomiosta ja katsovat nenänvartta pitkin kilpakumppaneitaan. Maajussien kannattaisi siis etsiä morsiantaan ovuloivista naisista, niin silloin jopa mehiläisfarmille saattaisi löytyä joku halukas.

Yhdysvaltalaiset Gangestad ja Thornhill havaitsivat tutkimuksissaan, että naiset suosivat ovulaation aikana miehiä, jotka ovat fyysisesti symmetrisiä. Vartalosymmetria on sekä miehellä että naisella merkki hyvistä geeneistä. Symmetriset miehet ovat tutkimusten mukaan yleensä lihaksikkaampia, pidempiä, elinvoimaisempia, terveempiä ja seurallisempi kuin epäsymmetriset miehet. Myös heidän siemennesteensä on parempilaatuista kuin epäsymmetrisillä miehillä. Lisäksi he kykenevät tuottamaan naiselle paremmin orgasmin.

Miehen symmetria selviää yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan vilkaisemalla seuraavia kohtia:

korvien pituus ja leveys, kyynärpäiden, ranteiden ja kämmenten leveys sekä jalkaterän ja nilkan paksuus.

Talvipakkasilla on tietysti hiukan kinkkistä arvioida nilkan paksuuksia tai kyynärpäiden leveyksiä, joten tarkkaavaisuus kannattaa suunnata korviin.

Ovulaation aikana naisen mielenkiinto kohdistuu myös miehiin, joiden kasvojen piirteet ovat maskuliiniset. Maskuliinisuus kertoo korkeista testosteronipitoisuuksista. Testosteroni vaikuttaa muun muassa miehen seksuaaliseen viettiin. On siten täysin loogista ajatella, että nainen etsii hedelmällisempänä aikanaan miestä, joka tarjoaa jälkeläisilleen hyvät geenit ja on kyvykäs sängyssä.

Huomioitavaa on se, että maskuliiniset miehet kiinnostavat naista pääasiassa lyhytaikaisissa suhteissa. Pitkäkestoisiin suhteisiin nainen valitsee miehiä, jotka ovat kasvoiltaan androgyynejä tai muuten piirteiltään feministisempiä. Naiselliset piirteet miesten kasvoissa kun kertovat paremmista jälkeläistenhoito-ominaisuuksista sekä rehellisyydestä ja emotionaalisuudesta. Tällainen mies on naisen kannalta pitkällä tähtäyksellä parempi valinta, koska testosteronia uhkuva mies saattaa liehutella vieraissa naisissa ja toisaalta omata aggressiivisia piirteitä. Tutkimuksissa onkin havaittu, että avioerot ovat yleisempiä niillä miehillä, joilla on korkeat testosteronitasot.


Lähteet:

Bullivant, S., Sellergren, S. & Co. (2004). Women's Sexual Experience During the

Menstrual Cycle: Identification of the Sexual Phase by Noninvasive Measurement of Luteinizing Hormone. Journal of Sex Research.

Gangestad, S., Simpson, J. & Co. (2004). WomenÂ’s Preferences for Male Behavioral Displays Change Across the Menstrual Cycle. Psychological Science.

Grammer, K., Renninger, L. & Co. (2005). Disco Clothing, Female Sexual Motivation, and Relationship Status: Is She Dressed to Impress? Journal of Sex Research.

Haselton, M. & Gangestad, S. (2006). Conditional Expression of WomenÂ’s Desires and MenÂ’s Mate Guarding across the Ovulatory Cycle. Hormones and Behavior.

Haselton, M., Mortezaie, M. & Co. (2006). Ovulatory Shifts in Human Female Ornamentation: Nera Ovulation, Women Dress to Impress. Hormones and Behaviour.

Roberts, S., Havlicek, J. & Co. (2004). Female Facial Attractiveness Increases During the Fertile Phase of the Menstrual Cycle. Biology Letters.

Seksikästä jouluaTorstai 02.08.2007 20:22

Mitä mies haluaisi saada?

Vuosi vuodelta naisilla tuntuu olevan suunnattomia vaikeuksia keksiä, mitä he ostaisivat miehelleen joululahjaksi. Mieleen juolahtavat jälleen kerran sellaiset lahjaideat kuin uudet sukat, partavaahto, partavesi ja alushousut. Mies tosin sai sukat jo isänpäivänä, mutta eihän se haittaa. Ainahan niitä käytössä kuluu ja nythän voisi ostaa sukat, joissa on Wagnerin kuva. Kirjastakin mies voisi tykätä, ja onneksi Remekseltä ilmestyy aina jouluksi uusi kirja, joka iskee miehen mieleen kuin miljoona volttia ja kymmenen Jerry Cottonia. Ja mikäs onkaan jouluna sen rattoisampaa katseltavaa, kuin mies, joka syö sikasukat jalassa sikaa, röyhtäilee, piereskelee ja kuuntelee Juice Leskisen Sikaa ja lukee siinä sivussa rasvaisilla kourillaan Remestä? Miehelle tila on varmasti auvoinen, mutta voisihan sitä joulua joskus toisellakin tavalla viettää ja antaa miehelle kerrankin sitä, mitä hän todella haluaa.

Mitä mies todella haluaa, on viettää laatuaikaa naisensa kanssa ja saada pullollisen jotain hyvää viiniä, viskiä tai konjakkia. Tilkka laadukasta alkoholipitoista juomaa rentouttaa kummasti kaiken kiireen jälkeen, mutta paras lahja on kuitenkin se oma rakas eli SINÄ. Todisteena tästä on se, että miehet ostavat naisille joululahjaksi erittäin usein jonkin seksikkään alusasun tai rintaliivit. Valitettavasti mies hahmottaa koon lähes aina väärin ja nainen joutuukin sitten joulun jälkeen vaihtamaan tuotteen sopivammaksi. Englantilaisen tutkimuksen mukaan myös kondomit käyvät parhaiten kaupaksi juuri joulun alla ja erotiikkakaupoissa on hurja sesonki. Anna siis kerrankin miehelle lahjaksi jotain, josta hän varmasti pitää eli sinut seksikkäässä asusteessa.


Fantasiaa ja vartalosuklaata

Merja Hirvisaari on viisaasti todennut, että seksikäs alusasu on erotiikan lähde niin sen kantajalle kuin sen katsojallekin. Näinhän se on ja asia on ihan tutkimuksissakin todistettu. Eroottinen asu tuo siis molemminpuolista iloa. Esimerkiksi Helmen kaupasta löytyy ihastuttavia asuja, jotka sopivat kaikille S-L -kokoisille naisille. Väreinä löytyvät punainen, musta ja valkoinen. Väriopin mukaan punainen on rehevä ja seksikäs. Musta taas on naisellinen ja viehkeä. Valkea edustaa puhtautta ja koskemattomuutta. Mieti siis, mitä sinä haluaisit viestiä miehelle ja valitse asun väri sen mukaan. Punainen tietysti sopii jouluun kuin nenä päähän ja viestii aina seksiä. 18 euron hintaa saat takuuvarman lahjan, joka pistää miehen kuumemmaksi kuin lämmin glögi tai joulusauna.

Kaikki naiset eivät kuitenkaan saa muodokasta vartaloaan mahdutettua edellä mainittuihin kokoihin, mutta ei hätää. Tarjolla on todella syötävän hyvä ratkaisu. Shunga on nimittäin valmistanut vartalosuklaan. Vartalosuklaan ja mukana tulevan siveltimen avulla voit vaikka kirjoittaa vartaloosi herkullisen ja seksikkään hyvän joulun toivotuksen, jonka rakkaasi voi nautiskellen nuolla pois. Ja viestihän saattaa sijaita ihan missä tahansa vartalon kohdassa.

Vartalosuklaa on todellinen sukupuoliviettiä kiihottava keksintö. Ensinnäkin suklaa näyttää vartalolla kiihottavan seksikkäälle. Toiseksi suklaan nauttiminen piristää kehoa ja mieltä. Suklaan maku jo itsessään tuottaa mielihyvää, mutta taustalla ovat myös hormonaaliset tekijät. Suklaa nimittäin sisältää fenyylietyyliamiinia (PEA), kofeiinia, teobromiinia ja anandamiidia. PEA on se samainen hormoni, jota erittyy ihmisen rakastuessa, kofeiinilla ja teobromiinilla on tunnetusti piristävä vaikutus ja anandamiidi aktivoi aivoissa samoja solureseptoreita kuin kannabis. Nämä tekijät pistävät aivoihin todellista vipinää.

Lisäksi suklaa vaikuttaa aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan. Serotoniini taas on aivojen välittäjäaine, joka vaikuttaa muun muassa mielialaan ja seksuaalisiin tuntemuksiin. Tumma suklaa parantaa jopa reaktioaikaa, joten seksuaaliset ärsykkeetkin toimivat silloin nopeammin. Edellisten lisäksi suklaassa on arginiini-nimistä aminohappoa, josta tuotetaan typpioksidia. Typpioksidi mahdollistaa esimerkiksi sen, että klitoriksessa ja peniksessä olevat sileät lihassolut rentoutuvat ja verisuonet laajenevat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että verenkierto kyseisissä elimissä lisääntyy ja ne kasvavat kokoa eli tapahtuu erektio. Vartalosuklaa edustaa siten eroottisten tuotteiden ehdotonta huippua.

Toimi nyt!

Vietä siis kerrankin joulu, josta on hyötyä koko parisuhteelle, sillä saanut mieshän on tunnetusti leppoisa mies. Muista myös, että tutkimusten mukaan seksi nuorentaa vähintään kymmenen vuotta, eli se on tehokkaampi kuin mikään antioksidanttikuuri. Voitko siis parempaa lahjaa miehellesi antaa? Tuskin.

Seksikästä ja nautinnollista joulua kaikille!


Vaikuttaako ympärileikkaus seksuaaliseen nautintoon?

Julkisuudessa on välillä kirjoituksia siitä, että miehen ympärileikkaus tulisi sallia uskonnollisista syistä. Asian puolustajien mielestä miehen ympärileikkauksella ei ole mitään merkitystä miehen tai naisen seksuaalisen nautinnon kannalta. Ympärileikkausta perustellaan myös hygieenisillä ja terveydellisillä tekijöillä. Asian vastustajien mielestä miehen ympärileikkaus ilman lääketieteellistä perustetta on silpomista siinä missä naisenkin ympärileikkaus. Kumpi osapuoli sitten on oikeassa?


Ympärileikkauksen historiaa

Ympärileikkaus (kirkumkisio/circumcisio) on kansainvälisen mittapuun mukaan erittäin yleinen käytäntö. Arvioidaan, että maailmalla yksi kuudesta miehestä on ympärileikattu. Pohjoismaissa ympärileikkaus on silti suhteellisen harvinainen, sillä vain noin kaksi prosenttia pohjoismaalaisista miehistä on ympärileikattu. Vastaava luku on Yhdysvalloissa arvioiden mukaan peräti 90 prosenttia.

Mitään tarkkaa tietoa siitä, koska ja miksi moisia operaatioita on alettu suorittaa, ei ole. Edes antropologit eivät ole täysin yksimielisiä siitä, milloin ensimmäinen ympärileikkaus on tehty. Englantilainen egyptologi Sir Grafton Elliot Smith esittää, että ympärileikkaus olisi 15 000 vuotta vanha tapa. Egyptistä löytyy todisteita ympärileikkauksesta ainakin neoliittiselta ajalta eli noin 6 000 vuoden takaa. Kairon lähellä olevassa Ankh-Mahorin temppelissä on seinäkuvia ympärileikkauksesta. Ympärileikkauksia on tehty tuhansia vuosia paitsi Egyptissä, myös muualla Afrikassa, kuten Kalaharin busmannien sekä Australian aboriginaalien keskuudessa.

Ympärileikkausta perustellaan eri uskonnoissa eri tavoin. Juutalaiset omaksuivat ympärileikkauksen luultavasti egyptiläisiltä. Egyptiläiset nimittäin alkoivat jossain vaiheessa ympärileikata orjia. Orjien joukossa oli paljon juutalaisia. Juutalaiset omaksuivat ympärileikkauksen Jumalan ja Abrahamin välisen liiton merkiksi. Abraham itse ympärileikattiin 99-vuotiaana, koska silloin Herra ilmestyi hänelle ja käski miehiä leikkauttamaan esinahkansa. Juutalaisten ympärileikkaus tehdään siis puhtaasti uskonnollisista syistä. Juutalaisessa kulttuurissa pojat ympärileikataan kahdeksan päivää syntymän jälkeen. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on tästä selvät ohjeet. Lisäksi Herra käskee poistamaan kansansa parista kaikki ympärileikkaamattomat, koska kyseiset henkilöt ovat rikkoneet liiton. Ympärileikkauksella on siten huomattava uskonnollinen merkitys juutalaisten parissa.

Muslimeilla on kuusi erilaista koulukuntaa, ja niistä vain yksi (Shafiite) pitää ympärileikkausta pakollisena. Muut koulukunnat vain suosittelevat sitä. Ympärileikkauksesta ei ole mainintaa Koraanissa, mutta se on vanha arabialainen tapa ja perinteikkyytensä vuoksi edelleen voimissaan. Ympärileikkaus ei kuitenkaan ole muslimin ulkoinen merkki. Osa muslimeista pitää ympärileikkausta itse asiassa merkkinä seksuaalisesta voimasta ja viriliteetistä. Muslimit eivät määrittele tarkasti ajankohtaa, jolloin ympärileikkaus tulisi tehdä. Muhammed kuitenkin suositteli, että se tehdään nuorella iällä.

Englanninkielisissä maissa ympärileikkauksen historiaan liittyy terveysajattelu. Esimerkiksi tohtori Remondinon kirjoitti vuonna 1891, että ympärileikkauksella voidaan ehkäistä tai parantaa noin 100 erilaista vaivaa tai sairautta. Näihin kuului esimerkiksi alkoholismi, kihti, reumatismi, astma, epilepsia ja munuaissairaus. Ympärileikkauksella pyrittiin kuitenkin lopettamaan ennen kaikkea itsetyydytys – tutkimusten perusteella tosin erittäin huonoin tuloksin. Amerikassa ympärileikataan yhä 60–80 prosenttia miehistä, vaikka sille ei enää ole mitään varsinaista perustetta.

Suomessa käytäntönä on se, että ympärileikkaus tehdään sille henkilölle tai tämän poikalapselle, jonka kulttuuriset, sosiaaliset tai uskonnolliset syyt leikkausta edellyttävät. Selvä lääketieteellinen syy ympärileikkaukseen on liian ahdas esinahka eli fimoosi. Tämä tarkoittaa sitä, että esinahkaa ei pystytä vetämään vapaasti terskan taakse. Muita syitä ovat toistuva terskan tulehdus sekä niin sanottu esinahan kurouma (parafimoosi). Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa esinahka luiskahtaa terskan taakse eikä sitä saada sieltä ilman leikkausta pois. Kurouma aiheuttaa usein laskimosalpauksen, jonka johdosta sekä terska että esinahka turpoavat.

Erilaisia leikkausmenetelmiä esinahan poistamiseksi on kehitetty todella paljon. Myös erilaisia keinoja esinahan palauttamiseksi on kehitetty jonkin verran. Suomessa ympärileikkaus tehdään siten, että esinahkaa jää terskan reunaan enintään puolisen senttimetriä. Esinahan side jätetään paikoilleen. Leikkauksessa esinahka halkaistaan ensin pituussuunnassa, minkä jälkeen se poistetaan terskan ympäriltä. Verisuonet joko sidotaan tai poltetaan kiinni.


Ympärileikkauksen haitat ja terveysvaikutukset

Ympärileikkaus on operaationa yksinkertainen, mutta sisältää yllättävän paljon mahdollisia jälkiseuraamuksia. Aluksi saattaa esiintyä verenvuotoa, tulehduksia, haavan avautumisia, sekä terskan tai siittimen varren leikkausvaurioita. Ympärileikkauksen jälkiseurauksena voi olla avanne, siittimen ihon kuolio, ihopalan kiinnittyminen terskaan sekä siittimen tunnottomuus. Joissakin tapauksissa siitin on jouduttu jopa amputoimaan. Kaikki edellä mainitut jälkiseuraukset ovat ympärileikkaajan aiheuttamia. Sen vuoksi eettisetkin ympärileikkaukset tulisi aina suorittaa sairaalassa.

Vuonna 2003 julkaistiin tutkimus, jossa kerrottiin, että ympärileikkaus vähentää naisten kohdunkaulasyöpäriskiä. Ero oli kuitenkin suhteellisen pieni. Lisäksi seksikumppaneita täytyy olla yli viisi ennen kuin mitään eroa voidaan havaita. Ympärileikkaus vahvistaa terskan epiteelikudosta, jolloin mikrovauriot terskan iholla vähenevät ja tartuntariskit pienenevät. Tämän vuoksi oletetaan, että ympärileikkaus vähentäisi syfiliksen, penissyövän, virtsainfektioiden ja muiden sukupuolitautien, jopa hiv:n riskiä.

On esitetty, että ympärileikkaamattomilla miehillä saattaa olla peräti 3–40 kertaa suurempi riski sairastua penissyöpään kuin ympärileikatuilla miehillä. Hyvä hygienia kuitenkin vähentää penissyövän riskiä myös ympärileikkaamattomilla miehillä. Länsimaissa penissyöpä onkin hyvin harvinainen. Esiintyvyysprosentti on vain yksi. Afrikassa ja Aasiassa luku on 20 prosenttia.

On myös esitetty, että ympärileikkaamattomilla miehillä on 1,5–8,4 kertaa suurempi riski saada hiv kuin ympärileikatuilla miehillä. Afrikan maissa ympärileikkauksen onkin havaittu vähentävän hiv:n riskiä.


Ympärileikkaus ja seksi

Esinahka sisältää erittäin paljon hermopäätteitä ja verisuonia, joten alueena se on hyvin erogeeninen. Ympärileikkauksen vaikutuksia seksuaalikäyttäytymiseen on kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän. Muutama tutkimus aiheesta kuitenkin on. Osa ympärileikatuista miehistä valittaa, että leikkaus on tehnyt heidän siittimensä tunnottomaksi. Osa miehistä vastaavasti sanoo, että ympärileikkaus herkistää tuntoaistia. Louisianan yliopistossa tehtiin tutkimus, johon osallistui 15 miestä. Kaikki miehet olivat seksuaalisesti aktiivisia ja yli 18-vuotiaita. Heille tehtiin ympärileikkaus, jota ennen he täyttivät seksuaalista nautintoa koskevan kyselylomakkeen. 12 viikkoa leikkauksen jälkeen he täyttivät vastaavan lomakkeen. Tulosten mukaan miesten seksuaalinen nautinto ei muuttunut ympärileikkauksen myötä.

Albert Einsteinin yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa vertailtiin ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten terskan aistiherkkyyttä kylmälle, kuumalle, paineelle ja värinälle. Tutkimukseen osallistui 79 miestä. Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella urologi Clifford Bleustein toteaa, että ympärileikkauksella ei ole mitään merkittävää vaikutusta siittimen tuntoherkkyyteen.

Saattaa kuitenkin olla, että siittimen tuntoherkkyys on pitkälti kiinni tavasta, jolla ympärileikkaus tehdään. Mikäli mieheltä poistetaan esinahan side (Suomessa tehtävissä leikkauksissa se säästetään), hän kadottaa erittäin erogeenisen alueen. Esinahan siteen tehtävänä on myös tukea penistä erektiossa sekä erityisesti terskaan yhdynnän aikana. Se korvaa eläimillä esiintyvän peniksen luun. Esinahan siteellä on siten tärkeä roolinsa erektiossa ja yhdynnässä.

Voi myös olla, että terskan epiteelin vahvistuessa terskan pinta menettää osan tuntoherkkyydestään. Rottakokeissa on havaittu, että ympärileikatuilla uroksilla on vaikeuksia saada erektio sekä ongelmia ohjata siitin naaraan emättimeen.

Yhdysvaltalainen tutkija E. Laumann kumppaneineen vertaili ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten seksuaalikäyttäytymistä ja havaitsi, että ympärileikatut miehet harrastavat enemmän itsetyydytystä sekä suu- ja anaaliseksiä. Itsetyydytys ei siis vähenny ympärileikkauksen myötä, kuten 1800-luvulla sitkeästi väitettiin. Homoseksuaalisissa suhteissa ympärileikatuilla on myös enemmän taipumusta harrastaa anaaliseksiä kuin ympärileikkaamattomilla.

O’Harat selvittivät naisten mielipiteitä ympärileikatuista sekä leikkaamattomista miehistä seksikumppaneina. Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat saavansa emätinorgasmeja harvemmin ympärileikatun miehen kanssa. Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä. Lisäksi naiset ilmoittivat, että heillä oli ympärileikattujen miesten kanssa enemmän epämiellyttäviä tuntemuksia yhdynnän aikana ja heidän emättimensä kuivui yhdynnän edetessä. Naiset saivat ympärileikattujen miesten kanssa myös harvemmin useita perättäisiä orgasmeja.

Kyseisen tutkimuksen mukaan ympärileikatut miehet myös yhtyvät naiseen eri tavalla kuin miehet joilla on esinahka. Tutkimuksen tekijöiden mukaan 73 prosenttia ympärileikatuista miehistä työntyy naiseen rajummin ja syvemmälle kuin ympärileikkaamattomat miehet. Ympärileikatut miehet tekevät myös pidempiä työntöjä. 71 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista pitää kuitenkin lyhyemmistä ja hellemmistä työnnöistä, koska heidän mukaansa klitoris stimuloituu tällöin paremmin.

O’Harat havaitsivat saman asian kuin Donald Taves muutama vuosi heitä myöhemmin. Ympärileikattu penis ei nimittäin luista emättimen pintaa pitkin samalla tavoin kuin ympärileikkaamaton penis. Tavesin tutkimuksen mukaan ympärileikattua penistä täytyy liikuttaa emättimessä 10 kertaa voimallisemmin kuin ympärileikkaamatonta. Tämä johtuu siitä, että esinahka rullaa yhdynnän aikana edestakaisin ja toimii eräänlaisena kuulalaakerina siittimen ja emättimen välillä. Lisäksi ympärileikatun siittimen terskan korona vetää emättimen nesteet yhdynnän aikana ulos emättimestä. Näin voiteleva väliaine siittimen ja emättimen välillä ehtyy ja kitka suurenee.


Vedetään yhteen

Ympärileikkauksella näyttää olevan terveydellisiä vaikutuksia kolmannessa maailmassa, mutta meillä sillä ei ole mitään huomattavaa merkitystä. Suomessa yleinen hygienia on niin korkealla tasolla, ettei ympärileikkauksesta ole mitään merkittävää hyötyä tautien ehkäisyssä.

Ympärileikkauksella saattaa olla negatiivisia vaikutuksia miehen seksuaalisuuteen. Ympärileikkaus vaikuttaa kuitenkin selvästi yhdynnän mekaniikkaan. Esinahan ja esinahan siteen olemassaololla on siten ihan biologinen peruste. Joten esinahka on luotu ihmiselle tarkoituksellisesti. Sen poistaminen muussa kuin lääketieteellisin perustein ei ole järkevää.

Ympärileikkaus on kuitenkin niin syvällä joissakin uskonnoissa, että ympärileikkauksen lopettaminen uskonnollisista syistä on todella vaikeaa, jollei jopa aivan mahdotonta.

Sattuipa nolostiKeskiviikko 01.08.2007 14:24

Hieromasauva on nykyisin yleinen ja hyväksytty esine. Tuosta alkujaan naisen hysteriaa poistamaan tarkoitetusta apuvälineestä on tullut jopa erittäin suositeltu apuväline naisen orgasmin saannin helpottamiseksi. Hieromasauvan ostamista tai omistamista ei siis tarvitse häpeillä. On kuitenkin tilanteita, jolloin hieromasauva saattaa asettaa omistajansa hyvin noloon tilanteeseen. Olen koonnut tähän eri maiden uutistoimistoista tapahtumia, joita ihmisille on sattunut hieromasauvan kanssa.


Varkaille tiedossa hekumalliset hetket

Israelin poliisi tiedotti vuoden 2006 loppupuolella, että 32-vuotiaan seksologi Shelly Pasternakin auton tavaratilasta on varastettu kaksi metallista salkkua. Tämä ikävä tapahtuma sattui Tel Avivissa. Pasternak on Israelissa hyvin kuuluisa ja arvostettu seksologi. Pasternakia haastateltiin tapahtuneen johdosta sikäläisessä mediassa, jossa hän ilmoitti olevansa hyvin näreissään siitä, että hänen kallisarvoiset tavaransa varastettiin.

Mitä salkuissa sitten oikein oli? Arvatenkin jotain hyvin arvokasta, koska metalliseen salkkuun tuskin kannattaa pistää ihan halpaa tavaraa. Näin ainakin varkaat luulivat. Todellisuudessa salkut sisälsivät 40 hieromasauvaa, hierontaöljyä, emätinkuulia, käsiraudat ja ruoskia. Erityisen harmissaan Pasternak on siitä, että hänen lähes 200 euroa maksava paristokäyttöinen hieromasauvansa katosi. Sen avulla kun niin monet naiset saivat helposti orgasmin. Kaikkiaan varkaat veivät lähes 2 000 euron arvosta seksileluja. Varkaiden ilme on ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun he ovat murtaneet salkut auki ja havainneet salkkujen sisällöt. Moisella määrällä hieromasauvoja varkailla oli ainakin takuuvarma tyydytys.


Upseeri löi alaisiaan hieromasauvalla

Pietarilainen kapteeni Sergei Imasov pidätettiin virantoimituksesta kahdeksi vuodeksi, koska hän mukiloi alempia upseereita. Myös hänen sotilasarvonsa alennettiin. Upseerit yrittivät tuomioistuimessa kyllä sanoa, että Imasov löi heitä vain kevyehkösti. Imasovin ankaraan tuomioon vaikutti osaltaan se, että eräs sotilas ilmoitti joutuneensa juoksemaan jatkuvasti Imasovia pakoon. Ehkäpä sotilastuomioistuimen ankaran päätökseen taustalla oli myös se, että Imasov löi alaisiaan mustalla lateksidildolla. Valitettavasti Pravda ei valaissut lukijoitaan siitä, miksi Sergei Imasov juoksi pitkin kasarmin käytäviä hieromasauva kädessään. Liekö sitten kyseessä venäläisten uusi lähitaisteluun tarkoitettu salainen ase, jonka toimivuutta hän halusi testata alaisiinsa?


Hieromasauva räjähtää pomminvarmasti

Australiassa sijaitsevalla Mackayn lentokentällä joku tuntematon matkustaja oli kyllästynyt hieromasauvaansa ja nakannut tuon seksuaalista stimulaatiota tuottavan välineensä roskapönttöön. Hieromasauva oli jostain kumman syystä mennyt päälle ja surisi iloisesti muiden roskien seassa. Epämääräinen surina herätti lentokenttävirkailijoiden epäilykset terrorista ja ajastetusta pommista.

Pommiuhan johdosta lentokenttä suljettiin lähes tunniksi, ja paikalla olleet matkustajat evakuoitiin. Myös useita saapuvia ja lähteviä lentoja viivästyi. Poliisi oli juuri kutsumassa paikalle pommieksperttejä, kun eräs henkilö tunnisti surinan lähteen. Ilman hänen ystävällistä apuaan, lentokenttä olisi ollut suljettuna huomattavasti pidempään. Tästä tapauksesta opimme sen, että hieromasauvasta kannattaa aina ensin ottaa patterit pois ja heittää sauva sitten vasta menemään.


Laukussani oleva tekopenis on todellisuudessa pommi

29-vuotias Madin Azad Amin oli matkalla äitinsä kanssa Turkkiin, kun hän joutui selvittämään lentokenttävirkailijoille matkalaukkunsa sisältöä. Amin oli pakannut laukkuunsa penistä muistuttavan erektiopumpun, jonka avulla voidaan stimuloida miehen sukupuolielintä mielihyvän saavuttamiseksi. Pumpulla pyritään myös pidentämään peniksen pituutta.

Amin ei halunnut kertoa virkailijoille laukkunsa todellista sisältöä, koska hänen rakas äitimuorinsa seisoi vieressä. ”Viisaana” miehenä hän keksi kertoa, että laukussa on pommi. Terroristina saattaa ehkä olla miehekkäämpi olo kuin penistä pidentävänä nörttinä. Aminin harmiksi laukku tietenkin avattiin ja hänen äitinsä sai tietää laukun todellisen sisällön. Julkisen häpeän lisäksi Amin sai syytteen virkavallan harhauttamisesta. Moisesta voi turkkilaisen lainsäädännön mukaan saada jopa kolmen vuoden tuomion.


Kädet ylös! Dildoni on ladattu uusilla paristoilla!

37-vuotias norjalainen mies hyökkäsi raivokkaasti entistä naisystäväänsä vastaan. Mies oli aseistettu erittäin vaarallisella ja tehokkaalla aseella. Hänellä oli nimittäin käytössään patterikäyttöinen dildo. Hyökkäyksen kohteena ollut 28-vuotias nainen sai aivotärähdyksen. Lisäksi häneltä katkesi kaksi sormea ja hän sai useita haavoja. Tämä ikävä välikohtaus osoittaa, että väärissä käsissä dildo voi olla hengenvaarallinen ase.


Dildo käy tutista

Eräs yhdysvaltalainen nainen oli jättänyt filminsä kehitettäväksi Easton Avenuella sijaitsevaan valokuvakehittämöön. Kuvia kehittänyt henkilö oli soittanut paikalle poliisin, koska hän oli havainnut, että kahdessa valokuvassa vauva piteli toisessa kädessään dildoa ja imeskeli sitä tyytyväisenä. Valokuvat ottanut nainen otettiin välittömästi kiinni. Nainen kertoi poliisille olevansa lapsen täti. Tämä täti-ihminen oli juuri ostanut itselleen uuden dildon, kun vauveli nappasi sen hyppysiinsä ja alkoi imeä sitä. Naisen mielestä tilanne oli hyvin koominen ja hän otti tilanteesta pari valokuvaa. Dildo näyttää pitävän lapset ja aikuiset tyytyväisenä, eli kyseessä on todella monikäyttöinen esine.


Katse naisen sääriin ja polviin

Fysiognomia on mielenkiintoinen oppi, joka tarjoaa ainakin hauskoja hetkiä, jollei sitten muuta. Fysiognomiahan on muinainen oppi, joka tutkii ihmisen kasvonpiirteiden ja ruumiinrakenteen vastaavuutta luonteen ominaisuuksiin.

Tunnetuin esimerkki fysiognomiasta on varmasti Ernst Kretschmerin (1888–1964) luomat rakennetyypit, joita ovat atleetti, pyknikko ja leptosomi sekä niiden luonnetyypit viskoosi, syklotyymi ja skitsotyymi. Ensimmäinen fysiognomian tutkielma on kuitenkin itsensä Aristoteleen (384–322 eKr.) kirjoittama. Kreikassa uskottiin fysiognomiaan jopa siinä määrin, että nuoret ohjattiin ammattiin vasta, kun heidän luonteensa oli arvioitu kasvonpiirteiden perusteella. Kyseessä oli siis aikansa psykotesti.

Tässä artikkelissa käyn läpi, mitä naisen sääret ja polvet kertovat naisen persoonasta. Näin vaikkapa maajussi näkee pikasilmäyksellä, onko naisesta morsiameksi.


Lyhyet sääret

Saksalaisen Hanns Kurthin mukaan lyhytsäärisiä naisia tulee kohdella erittäin varovaisesti. Heillä kun on taipumusta sekoittaa toisiinsa omavaltaisuus ja luja tahto sekä jääräpäisyys ja tarmo. Lyhytsäärinen nainen on hyvin itsepintainen, eikä myönnä edes selvästi tekemäänsä virhettä.


Pyöreäpohkeiset sääret

Pyöreäpohkeiset sääret omaava nainen on samalla kertaa sekä joustava että hyökkäyshaluinen. Tämän naisen luonne on hyvin ailahteleva. Samoin on hänen terveytensä laita. Terveydessä esiintyy kuitenkin enemmän luulosairauksia kuin vakavaksi luokiteltavia sairauksia. Tälle naiselle maittaa usein ruoka, joten pyöreyttä löytynee ajan mittaan myös muualta kuin sääristä.


Hoikat sääret

Hoikat sääret kertovat siitä, että naisen luonne on vilkas. Hänellä on useimmiten terävä äly, mutta pinna on suhteellisen lyhyt. Hoikat sääret omaava nainen saattaakin hermostua helposti ihan pienistäkin asioista ja hän tuo näkemyksensä asioista selkeästi julki. Tällaista naista ei siis kannata hermostuttaa tai kiihdyttää, jollei halua kuunnella räpätystä ja motkotusta seuraavan tunnin ajan. Hoikkasäärisellä naisella on hyvä sairauksien vastustuskyky, joten sairaspäiviä hänelle ei elämänsä aikana kerry kovinkaan paljoa.


Hyvin pitkät sääret

Kunnianhimoisella naisella on yleensä hyvin pitkät sääret. Pitkäsäärinen nainen pyrkiikin aina saavuttamaan tavoitteensa. Tämä kuluttaa rutkasti energiaa sekä heikentää vastustuskykyä. Pitkäsäärisen naisen onkin syytä huolehtia siitä, että ravintoasiat ovat kunnossa, joten hänen kannattaa seurata tarkkaan esimerkiksi Maikkarilta tutuksi tulleen ravitsemusterapeutti Hanna Partasen ohjeita.


Paksut ja erittäin tukevat sääret

Mikäli naisen sääret ovat erittäin tukevat, on kyseessä vallanhaluinen henkilö. Hän saattaa käsitellä hieman karkeasti lähimpiä kanssaihmisiään, mutta luonteeltaan hän ei silti ole pahansuopainen. Tätä on ehkä joskus hyvin vaikea uskoa. Tämän naisen terveys on erinomainen vääristä ruokatottumuksista huolimatta. Päivittäinen kaloritarve ylittää lähes jatkuvasti, eikä liikuntakaan ole tämän naisen ykkösharrastus. Sääret saattavat siten paksuuntua entisestään kun vyötärömittakin.


Pyöreät polvet

Naisellisella, tunteikkaalla ja herkällä naisella on pyöreät polvet. Tämä nainen on kaikin puolin pehmeä ja lempeä. Mikäli esimerkiksi maajussi etsii itselleen hyvää ja hellää emäntää, niin hänen kannattaa valita nainen, jonka polvet ovat pyöreät. Tämän naisen avulla koti tulee olemaan todella kodikas ja lämmin, eikä suhteesta puutu rakkautta.


Terävät polvet

Mikäli naisen polvet ovat ylhäältä pain katsottuna terävät, on kyseinen nainen Kurthin mukaan helposti kiihtyvä, hermostunut, taipuvainen hysteerisiin kohtauksiin ja joskus jopa hyökkäyksenhaluinen. Kurthin mielestä tällaisia naisia kannattaa välttää tai heitä tulisi ainakin kohdella pidättyvästi, jos he ryhtyvät haastamaan riitaa. Ja riitaa nämä naiset usein haluavatkin saada aikaiseksi.


Leveät ja neliskulmaiset polvet

Tällaiset polvet ovat ominaiset tietyllä tapaa maskuliiniselle naiselle. Tämä nainen tahtoo kunnostautua jokapäiväisessä elämässä kaikilla sen saroilla. Hyvin usein esimerkiksi kuuluisilla naisurheilijoilla on juuri tällaiset polvet. Onneksi polvet ovat ainoa osoitus tällaisen naisurheilijan maskuliinisuudesta, sillä mitään entisen DDR:n naisurheilijoille tyypillisiä miehisiä piirteitä heistä ei löydy. Mikäli haussa on voitontahtoinen ja menestystä hakeva nainen, niin miehen valinta on tämä.


Kengistäkin sen näkee

Koska talvella on kieltämättä hiukan vaikea tarkastella naisten sääriä ja polvia, tarjoan mahdollisuuden, joka tepsii kelillä kuin kelillä. Naisten käyttämien kenkien kärkien muoto nimittäin viestii myös kantajastaan.

Pyöreät kärjet

Pyöreät kengänkärjet ovat aina välillä muotia, mutta mikäli nainen käyttää näitä kenkiä jatkuvasti, on hän sensuaalinen, empaattinen, viaton, lapsellinen, materialistinen, marttyyrimainen ja masokistinen.

Teräväkärkiset kengät

Näiden kenkien käyttäjä on seksuaalinen, sadistinen, aggressiivinen, riippumaton ja niin sanottu paha tyttö.

Neliömäiset kärjet

Tällaisia kenkiä käyttävä nainen on omaperäinen, taiteellinen, vetäytyvä, kapinallinen, sitoutumista pelkäävä ja kylmäkiskoinen.

Ovaalimaiset kärjet

Ovaalimaiset kengänkärjet kertovat kantajastaan sen, että hän on henkilö, joka saa asiat hoidettua. Tämä nainen on osittain myös konservatiivinen, hän ei ota riskejä tai singahda seikkailuihin. Hän ei myöskään halua harrastaa mitään erikoista vaan pitäytyy ihan tavallisissa ja turvallisissa asioissa. Tarvittaessa hänestä löytyy tiettyä joustavuutta.


Lähde: Hanns Kurth, Oikotie ihmistuntemukseen

Eroottiset enemmistötTiistai 31.07.2007 17:15

Ruotsalainen psykologi Jan C. Bouman kokosi 1960-luvulla yhteen eroottiset enemmistöt. Mielestäni idea on hauska, koska yleensä aina puhutaan vain eroottisista vähemmistöistä. Boumanin luettelo on tosin jo vanha ja osa nimikkeistöstäkin on ajan saatossa muuttunut, mutta katsotaan silti, mihin erilaisiin kasteihin enemmistöt on laitettu.
Impotentit

Boumanin mukaan impotenssi (nykyisin erektiohäiriö) on järkyttävä murhenäytelmä. Impotenssi on elämistä ilman valtaa. Impotentti joutuu olemaan 24/7 suunnattoman taakan alla, jota eivät edes raha, julkinen tunnustus tai sosiaalinen työ voi keventää. Impotentit muodostavat Boumanin mukaan yhden suurimmista enemmistöryhmistä. Tämä todellakin pitää paikkansa, mikäli on uskominen kaikkiin niihin tutkimuksiin, joissa erektiohäiriöstä kärsivien miesten lukumäärää on pyritty selvittämään. Boumanin mukaan naiset kulkisivat jatkuvasti lempeä ja lämmin hymy huulillaan, jos he tietäisivät kuinka epävarmoja, turvattomia ja ahdistuneita miehet sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa ovat.


Frigidit

Frigidi eli kylmä nainen (frigidi on terminä nykyisin poistettu) ontuu Boumanin mukaan eteenpäin kaikilla elämän aloilla. Kylmyys ja voimattomuus ovat koko ihmisen leimana. Boumanin mukaan on synti ja häpeä, että naisten seksuaalista kylmyyttä esiintyy. Hän on kyllä tasapuolisuuden nimissä samaa mieltä myös impotenssista. Boumanin mukaan on kauheaa olla yhdessä naisen kanssa, joka vain makaa kuin härski silli eikä ole asiassa millään tavalla mukana.


Vaginistit

Vaginismi on emätinkouristus, jonka uhreiksi tuhannet naiset ovat joutuneet. Boumanin mukaan nainen pelkää kuollakseen ottaa miehen elimen sisäänsä ja sulkee siksi itsensä niin, että emätin on mennyt takalukkoon. Boumanilla on erittäin hauska idea, jonka avulla vaginismi voitaisiin ennaltaehkäistä. Jo peruskoulun ala-asteella tulisi esittää sukupuoliyhdyntä siten, että penis on pieni lapsi, joka etsii suojaa varmimmasta ja turvallisimmasta olemassa olevasta tyyssijasta. Moinen ehdotus ei vain taitaisi mennä läpi opetusministeriössä.


Itseskelijät

Itseskelijät ovat itsetyydytystä harrastavia ihmisiä. Boumanin mukaan kaikista miehistä itseskelijöitä on 99 prosenttia ja naisista valitettavasti vain 96–97 prosenttia. Boumanin mukaan loput pelaavat pasianssia tai ratkaisevat ristisanatehtäviä. Itseskely on taidekäsityötä eli sovellettua taidetta, jonka vuoksi sitä ei voi verrata yhdyntään. Nykyisin osa eroottisesta enemmistöstä harrastaa myös niin sanottua kaukoitseskelyä eli puhelinseksiä.


Kohteistajat

Kohteistajiin kuuluvat niin kaupallinen seksi kuin kirkkokin. Boumanin näkemyksen mukaan kumpainenkin ryhmä myrkyttää naisia aliarvioivalla näkemyksellään. Myös lukemattomat miehet syyllistyvät tähän. Kyse on siis naisen kohtelemisesta toisarvoisena henkilönä. Bouman lataa tässä kohtaa nasevaan tyyliinsä, että mies on vain rassukka, joka yrittää kätkeä tunne-elämänsä köyhyyden kohteistavan naiskäsityksen alle. Näin vaalien alla moni vallankahvaan pyrkivä nainen on Boumanin kanssa varmasti samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan yhteiskunta on mätä, jos sekä hallituksessa että eduskunnassa on vähemmän kuin 50 prosenttia naisia.


Puritaanit

Bouman korostaa, että puritaaneilla ja pornografian tuottajilla ei ole mitään olennaista eroa. Pornografit tirkistelevät avaimenreiästä ja saavat siitä nautintonsa. Puritaanitkin kurkkivat, mutta toteavat näyn olevan syntinen ja kamala ja kurkkaavat uudestaan. Boumanin mukaan puritaanit ovat kiihkoilijoita, jotka tuomitsevat asioita, joista heillä ei ole harmaintakaan aavistusta. Ja jälleen Bouman sivaltaa raskaalla kynällä, sillä hän uskaltaa kirjoittaa, että Herramme olisi pitänyt käydä psykoanalyysissa, jotta hänelle olisi selvinnyt, mitä humaanisuus tarkoittaa. Koska tätä laiminlyöntiä ei pystytä korjaamaan, pitäisi Boumanin mukaan jumaluusoppineiden, moralistien ja heidän kaltaistensa turvautua tähän käsittelyyn. Näin väkevää tekstiä siis tuotettiin 1960-luvulla.


Ilonpilaajat

Ilonpilaajia voivat olla Boumanin perusteella vaikkapa professoreita, toimistojen johtajia tai viisastelevia päivälehtien toimittajia. Ilonpilaajille emätin on pelkkä elin, johon mies purkaa itsensä ja siitin vastaavasti pelkkä erittämislaite. Ilonpilaajien mielestä sukupuolielämä ottaa koville, eikä sitä sen vuoksi jaksa tehdä kuin lauantaina, jotta sunnuntaina saa levätä. Ilonpilaajien motto on: ”Ilottomuus ennen kaikkea”. Välillä kyllä itsestäkin tuntuu, että jotkut ottavat seksiin liittyvät asiat aivan liian tosissaan ja naama kurtussa.


Piilohomoseksualistit

Bouman väittää, että kaikki ruotsalaisessa kansankodissa olisivat voineet olla homoseksualisteja tai lesbolaisia. Tämänhän me suomalaiset olemme aina tienneet. Ruotsalaiset eivät toki kaikki kuitenkaan ole homoja, koska Boumanin mukaan yhteiskunnallisten tekijöiden paine, uskonnon antamat vaikutteet ja perinteiden mahti ovat estäneet seksuaalisen suuntautumisen samaa sukupuolta kohtaan. Boumanin väitteen mukaan piilohomot ovat viileitä, idealistisia, syyllisyydentunteiden rasittamia ja yhteiskunnan painetta pelkääviä henkilöitä, jotka irvailevat julkihomojen kustannuksella.


Tirkistelijät

Tirkistelijät voidaan Boumanin mukaan jakaa karkeasti kahteen eri ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat tuottajatirkistelijät, jotka tuottavat tirkisteltävää materiaalia kuten esimerkiksi lehtiä tai nykyisin vaikkapa tosi-tv-sarjoja. Sitten on niitä, jotka kuluttavat materiaalia.

Bouman vertaa iltapäivälehtien otsikoita prostituoituihin, jotka kuljeskelevat kaduilla ja houkuttelevat asiakkaita. Boumanin mukaan iltapäivälehtien toimittajat ovat paljon pahempia kuin ikkunoista tirkistelijät, koska kaikki kirjoitukset ja juorut tapahtuvat älyllisen toiminnan verhoon naamioituneina. Kirjoittajat ovat aina loukkaamattomia, mutta uhrit eivät voi puhua puolestaan. Uhrin sanat vääristellään ja hänelle asetetaan röyhkeitä kysymyksiä ja hänet alennetaan pelkäksi kohteeksi.

Tirkistelevää materiaalia kuluttavasta ihmisryhmästä Bouman on sitä mieltä, että mikäli näiden ihmisten sukupuolielämä olisi terveellä pohjalla, jos heillä olisi herkkiä ja reheviä eroottisia suhteita, he lakkaisivat ahmimasta saastuttajien nuuskimistuotteita. Tällöin meidän ei tarvitsisi törmätä Boumanin mukaan siihen surkeaan romantiikkaan, jota epärealistiset ja tunteettomat nyyhkykirjoittajat suoltavat.


Epähygieeniset

Epähygieeniset ovat valtaisa eroottinen enemmistö. Boumanin mukaan jokainen fyysisesti epähygieeninen ihminen on samalla sielullisesti epähygieeninen. Ja mitä epähygieeniset ihmiset sitten Boumanin mukaan ovat? He ovat niitä, jotka eivät peseydy, eivät käytä hienpoistoaineita, eivät vaihda terveyssiteitä riittävän usein, päästelevät vapaasti kaasujaan, röyhtäilevät vasten kanssaihmisen kasvoja, eivät viitsi huolehtia suunsa hygieniasta, kaivelevat nenäänsä, kättelevät tahmealla kädellä ja jättävät sytyttämättä tulitikun käytyään WC:ssä. Kuulutko sinä joukkoon?


Kömpelykset

Tällä Bouman tarkoittaa ylipainoisia ja heikkokuntoisia ihmisiä. Hänen mielestään huonokuntoinen ihminen ei voi ryhtyä sukupuolileikkeihin tekemättä itseään naurettavaksi. Bouman kirjoittaa jykevästi, että liiallinen syönti johtaa lihavuuteen ja tämä taas aiheuttaa sen, että kuuluu armottomasti kömpelysten ryhmään. Boumanin mukaan lihavat ihmiset ovat aina onnettomia, eivätkä voi käyttää hyväkseen rakkautta rakkaana leikkinä. Toivottavasti joulun aikana mössötetyt kinkut rosolleineen ovat jo haihtuneet energiana ilmaan, ettei vain satu kuulumaan kömpelyksiin. Mikäli ei, niin silloin kannattaa liittyä esimerkiksi Maikkarin Keventäjiin.


Hutiloitsijat

Hutiloitsijat ovat niitä, jotka eivät suostu käyttämään mitään ehkäisyä. Boumanin mielestä hutiloitsijat ovat veltto ja vastuuntunnoton eroottinen enemmistö. Luulenpa, että varsinkin Väestöliitossa ollaan asioista vahvasti samaa mieltä.
Mielikuvituksettomat

Mielikuvituksettomat henkilöt eivät toimi sängyssä lainkaan, vaan toimivat vanhan tutun tavan mukaan. Boumanin mukaan mielikuvituksettomat henkilöt harrastavat sukupuolisuutta, kuin se olisi urheilua tai kauppaa määrätyllä tavalla. Sukupuolielämän mahdollisuudet nähdään vain yhdellä ainoalla tavalla.


Rakkaudettomat

Rakkaudettomat henkilöt ovat tuomitut elämään kylmässä ja vetoisessa maailmassa, jossa he törmäävät vain suljettuihin oviin. Rakkaudettomilla Bouman tarkoittaa ihmisiä, jotka asettavat aina itsensä ja materian muiden edelle. Ja näitähän meillä nykyisin riittää, maailmassa, jossa miljoonaoptiot ovat ainoa tavoiteltu asia. Boumanin mukaan rakkaudettomat ihmiset elävät ihmisiä täynnä olevassa maailmassa, mutta vailla kanssaihmisiä. Ihmiset ovat rakkaudettomille vain välikappaleita saada itselleen kaikki mahdollinen ja mahdoton.

Lähde: Jan Bouman, Eroottiset enemmistöt


Sattuipa taas nolosti!

Älä aja, jos harrastat seksiä!

18-vuotias mies ja nainen törmäsivät New Jerseyssä autolla lyhtypylvääseen. Tässä ei ole sikäli mitään ihmeellistä, mutta poliisin mukaan nuoripari harrasti ajon aikana seksiä. Poliisin kertoman perusteella miehellä oli kolarin sattuessa housut kintussa ja naisen housut lojuivat auton takapenkillä. Silminnäkijät osasivat valottaa asiaa sen verran, että kolarin sattuessa nainen oli istunut hajareisin miehen päällä ja ratsastanut tämän sukuelimellä. Poliisi palkitsi mieshenkilöä syytteellä liikenteen vaarantamisesta. Nainen pääsi tilanteesta pälkähästä.


Nunna ja munkki jäivät kiinni seksin harrastamisesta

43-vuotias katolinen munkki ja 26-vuotias nunna jäivät kiinni harrastettuaan seksiä pysäköidyssä autossa Lilongwen kansainvälisen lentokentän parkkipaikalla Malawissa. Pari joutui tekosistaan oikeuden eteen. Kirkonmies pyrki perustelemaan tekosiaan sillä, että itse saatana oli vietellyt hänet. Nunna vastaavasti sanoi katuvansa hetken hairahdustaan. Heppoiset selitykset ja katumukset eivät kuitenkaan menneet oikeudessa läpi ja kumpikin osapuoli tuomittiin puolen vuoden pakkotyöhön. Mikäli pari uusii tekosensa seuraavan 18 kuukauden aikana, joutuvat he vankilaan.


Muista sulkea ikkunat ennen seksiä!

Saksalainen pariskunta harrasti naapureiden mielestä liian äänekästä seksiä. Koska oli kuuma ilta, pariskunta oli jättänyt makuuhuoneen ikkunan auki. Illan kääntyessä yöhön, kumppanusten seksuaaliset halut saivat vallan ja he alkoivat rakastella. Ikkuna vai sattui olemaan yhä edelleen avoinna. Pariskunnan lemmenleikit olivat suhteellisen äänekkäitä ja sängyn jousetkin pitivät omaa serenadiaan. Ajan kuluessa naapurit heräsivät moiseen meteliin ja alkoivat kerääntyä pihalle ihmettelemään, että kenen huoneesta tuo hermoja raastava ähinä ja jousten natina oikein tuli. Paikalle saapui myös virkavallan edustaja, joka lopulta meni kohteliaasti pyytämään, että pari harrastaisi seksiä hiukan hiljempaa tai ainakin sulkisi ikkunan, jotta naapurit saisivat nukkua yönsä rauhassa.


Älä rakastele poliisiasemaan vastapäätä!

Romanialaiset teinit pidätettiin harrastamasta seksiä poliisiasemaa vastapäätä olevassa pysäköidyssä autossa. Tuomioistuin vapautti kuitenkin nuoret, koska näyttö heidän rikoksestaan ei ollut riittävä. Silminnäkijänä oli ainoastaan paikallinen poliisi. Luulisi, että poliisin sana pitää oikeudessa, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt.

Parin pidättänyt poliisi oli tuomioistuimen kanssa eri mieltä siitä, että nuoret vapautettaisiin syytteistä. Poliisin mukaan tuomioon oli selvä näyttö, koska hän joutui jopa odottamaan, että pari saisi aktinsa loppuun, jotta hän pystyi kiikuttamaan heidät poliisilaitokselle. Poliisi myös huomautti, että hän oli nähnyt sukupuoliaktin alusta loppuun asti. Pidätyksen tehneen poliisin vastalauseista huolimatta, pari pääsi tilanteesta pelkällä säikähdyksellä.


Hätänumeroon soittavat lempiväiset eivät aina ole hädässä

Englannin Durhamissa eräs pariskunta soitti kesken lemmenleikkien hätänumeroon. Parin telmi kiihkeästi, kunnes he sattuivat kierähtämään lattialla olevan puhelimen päälle. Rakastelun aikana nainen naputti jalallaan vahingossa puhelimen valintanäppäimistä hätänumeron. Puhelu yhdistyi hätäkeskukseen, jossa työvuorossa ollut virkailija kuuli puhelimesta pääasiassa naisen kirkunaa ja huohotusta. Taustalla kuului heikosti myös miehen puhetta.

Hätäpuhelu jäljitettiin, ja poliisi ryntäsi liikkeelle kuin Mustanaamio yössä. Rakastelevan pariskunnan ovelle koputettiin kello 02.00. Ovella oli rehellisen kansan yöunia turvaava virkavalta, joka luuli, että paikalla tapahtui vähintäänkin väkivaltarikos. Nopea tilanneselvitys sai poliisin kuitenkin rauhoittumaan ja lopulta hymyilemään. Seksi on iloinen asia, koska jopa poliisikin hymyilee silloin.


Herrasmies ajattelee aina naisen nautintoa

Milanolaisen miehen ja naisen lempi leimahti kesken kuuman kesäpäivän hotellin uima-altaalla. Nuori mies ja nainen olivat muiden tavoin menneet uima-altaalle vilvoittelemaan ja aurinkoa palvomaan. Miehen ja naisen katseet kohtasivat ja samalla ilmassa oli rakkautta ensi silmäyksellä. Parin tunteet toisiaan kohtaan olivat niin voimakkaat, että he päättivät rakastella uima-altaan äärellä muista välittämättä. Tämä ei tietenkään ollut sopivaa, koska altaalla oli uimassa myös lapsia. Närkästyneet vanhemmat kutsuivatkin paikalle turvamiehet.

Kun turvapalvelun edustajat saapuivat paikalle, alaston neitonen seisoi jalat levällään altaan matalassa päässä ja hänen takanaan ollut mies liikutti voimakkaasti lantiotaan. Paikalle saapuneille turvamiehille selvisi hyvin nopeasti, mitä altaassa oikein tapahtui. Kyse ei todellakaan ollut uima-altaassa tapahtuvasta aerobisen liikunnan harrastamisesta.

Turvamiehet pyysivät välittömästi paria lopettamaan toimintansa. Miespuolinen edustaja kuitenkin kieltäytyi keskeyttämästä yhdyntää, koska nainen ei vielä ollut saanut orgasmia. Niinpä he jatkoivat yhdyntää naisen orgasmiin saakka. Turvamiehet tarkkailivat tilannetta vierestä ja pidättivät parin vasta, kun naisen seksuaalinen huipentuma oli saavutettu.

Lähteet: The Daily, Ananova, Reuters, Pravda, BBC
Ennenaikainen eli nopea siemensyöksy on miehen seksuaalihäiriöistä yleisin. Vuonna 2006 julkaistun tutkimusartikkelin mukaan nopeasta siemensyöksystä kärsii yli kaksi kertaa enemmän miehiä kuin erektiohäiriöstä. Nopea siemensyöksy häiritsee miehiä tasapuolisesti nuoresta vaariin.

Nopea siemensyöksy voi olla pareille todellinen ongelma. Se aiheuttaa ahdistusta, turhautumista ja jopa avioeroja. Miehet hakevat kuitenkin hyvin harvoin apua tähän ongelmaan, koska se hävettää heitä. Luonnonmukaiselle ja omatoimiselle hoidolle on siten suuri tarve. Mutta onko erotiikkakaupoissa myytävällä voiteella tai luontaistuotekauppojen hyllyiltä löytyvällä yrttipillerillä sitten mitään tehoa? Ei sillä, että tutkimusryhmä kärsisi moisesta ongelmasta, vaan tarkoituksena on puhtaasti valistaa lukijoita.


Mitä on nopea laukeaminen?

Aluksi on tietysti hyvä tietää, milloin voidaan puhua nopeasta laukeamisesta. Nopean siemensyöksyn määritteleminen tuottaa tutkijoille yhä edelleen tuskaa, vaikka kirjallisia viitteitä miesten liian hätäisestä laukeamisesta löytyy peräti tuhannen vuoden takaa. Eräs nykyisin käytetyimmistä määritelmistä on American Psychiatric Associationin tekemä, jonka mukaan nopea siemensyöksy tai orgasmivaiheen häiriötila voidaan määrittää kolmella kriteerillä:

1) Ejakulaatio tapahtuu jatkuvasti tai toistuvasti minimaalisella seksuaalisella ärsytyksellä tai ennen, yhdynnän aikana tai juuri kun penis on asetettu emättimeen ja ennen kuin mies itse sitä haluaa.

2) Nopea siemensyöksy aiheuttaa huomattavaa vaivaa tai ihmissuhdeongelmia.

3) Huumaavien aineiden vaikutus ejakulaationopeuteen on suljettu pois.

Ongelmaa määriteltäessä on selvitettävä, onko kyseessä pitkäaikainen ongelma vai tapahtuuko ennenaikainen siemensyöksy kausittain. Lisäksi on selvitettävä, tapahtuuko ennenaikainen siemensyöksy kaikissa tilanteissa vai onko kyseessä tilannekohtainen ongelma. Mikäli miehen nopeasta laukeamisesta ei aiheudu mitään haittaa, kyseessä ei ole seksuaalihäiriö.


Mitkä tekijät aiheuttavat nopean siemensyöksyn?

Miehen pitkäaikainen pidättäytyminen seksistä voi aiheuttaa sen, että ejakulaatiorefleksi on hetkellisesti hyvin herkkä. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys nopean siemensyöksyn kriteerit täyttävästä ongelmasta.

Aikaisemmin nopeaa siemensyöksyä pidettiin puhtaasti psyykkisenä. Muutaman viime vuoden aikana nopean siemensyöksyn syytekijöistä on kuitenkin saatu kovasti uutta tietoa. Nopean siemensyöksyn syytekijät jaetaan nykyisin biogeenisiin ja psykogeenisiin päätyyppeihin ja näiden alalajeihin.

Syytekijöiden biogeenisiin tai fysiologisiin alalajeihin kuuluvat:

1) Neurologiset tekijät.

2) Fyysisen sairauden vaikutukset.

3) Fyysiseen loukkaantumiseen liittyvät tekijät.

4) Lääkeaineiden haittavaikutukset.

Syytekijöiden psykogeenisiin tai psykologisiin alalajeihin kuuluvat:

1) Pitkäaikaiset psykologiset tekijät.

2) Akuutit psykologisesti ahdistavat tekijät.

3) Parisuhdeongelmat.

4) Vajavaisuudet psykoseksuaalisissa taidoissa seksuaalisen kiihottumisen alueella.


Neurologiset tekijät

Neurologisen eli hermostoperäisen nopean siemensyöksyn katsotaan johtuvan pääasiassa synnynnäisestä taipumuksesta. Perinnöllisten tekijöiden merkitys ongelman esiintyvyydessä on osoitettu tieteellisin tutkimuksin. Syyksi epäillään häiriötä niin kutsuttujen 5-HT2C-reseptorien toiminnoissa erityisillä aivoalueilla.

Tutkijat ovat myös esittäneet, että hermojärjestelmän alaisuudessa oleva biologinen refleksi on herkkä ja saa tilanteesta riippumatta aikaan nopean siemensyöksyn. Normaalisti parasympaattinen hermosto on hallitseva erektion aikana. Vastaavasti siemensyöksyn aikana hallitsevana säätelijänä on sympaattinen hermosto. Nopeasta siemensyöksystä kärsivällä miehellä sympaattinen hermosto saattaa kuitenkin olla vallitseva jo seksuaalireaktion varhaisvaiheessa. Sympaattisen hermoston vahva aktivaatio voi heikentää erektiovaihetta ja stimuloida ejakulaatiorefleksiä. On myös havaittu, että joidenkin nopeasta siemensyöksystä kärsivien miesten terskan tuntoaisti saattaa olla yliherkkä.


Fyysinen sairaus

Eräät fyysiset sairaudet voivat aiheuttaa nopeaa siemensyöksyä. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi virtsateiden tulehdukset, epilepsia, eturauhasen liikakasvu, kasvaimet, sukupuolitaudit, diabetes, verisuonisairaudet, neurologiset sairaudet sekä paikallisesti alentunut tuntoherkkyys.


Fyysinen loukkaantuminen

Toisinaan nopean siemensyöksyn syynä voi olla fyysinen loukkaantuminen. Pään alueelle kohdistuneet vammat, lantionmurtumat, sympaattisen hermoston ja/tai selkäytimen vammat sekä paikallinen tuntohäiriö voivat johtaa nopeaan siemensyöksyyn.


Lääkkeet

Lääkeaineista johtuva nopea siemensyöksy on luonteeltaan hankittu ja esiintyy jokaisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Siemensyöksyyn mahdollisesti vaikuttavia lääkeaineita ovat efedriinisulfaatti, fenyylipropanoliamiini, pseudoefedriini ja klomipramiini. Hoitokeinona on lääkityksen vaihtaminen tai lopettaminen, jos se varsinaisen sairauden hoidossa vain on mahdollista. Seksuaalitoiminta normalisoituu lääkeaineiden poistuttua täysin elimistöstä.


Psyyke

Vielä kymmenisen vuotta sitten psyykkisiä tekijöitä pidettiin nopean siemensyöksyn pääasiallisena syynä. Nykyisin niiden osuutta pidetään huomattavasti pienempänä, mutta psyykkisten tekijöiden vaikutusta ei suinkaan ole kokonaan kiistetty. Pitkäaikaiset tai jatkuvat psyyken häiriöt kuten voimakas depressio, hermostuneisuus, mielialan vaihtelut tai pakonomainen mielijohteiden noudattaminen saattavat aiheuttaa nopeaa siemensyöksyä.


Hetkelliset mielialan häiriöt

Nopea siemensyöksy voi johtua pienissä määrin myös elämäntilanteen muutoksista. Henkinen paine, stressi, taloudelliset vaikeudet, hankaluudet parisuhteessa, suorituspaineet seksissä tai hetkellinen masentuneisuus voivat saada aikaan väliaikaisia muutoksia siemensyöksyä säätelevissä neurologisissa toiminnoissa.


Parisuhdeongelmat

Nopean siemensyöksyn syynä voi myös olla ratkaisematon parisuhdeongelma tai epäluottamus kumppania kohtaan. Parisuhdeongelmista aiheutuva nopea siemensyöksy on luonteeltaan tilannekohtainen, liittyy seksikumppaniin ja on todiste siitä, että suhteessa on konflikteja.

Joissakin tapauksissa mies reagoi kumppaniinsa yliherkästi. Mies saattaa pelätä, että hän ei kykene tyydyttämään kumppaniaan tai on tälle pettymys. Tämä aiheuttaa itsesyytöksiä ja nopeita siemensyöksyjä. Toinen ääripää on narsistinen, itsetietoinen mies, joka ei välitä kumppaninsa tarpeista. Jotkut miehet voivat pitää nopeaa laukeamista jopa eräänlaisena miehisyyden merkkinä ja tavoiteltavana asiana.


Magnesium

Kliinisissä tutkimuksissa on myös havaittu, että nopeasta siemensyöksystä kärsivillä miehillä on normaalia alhaisemmat magnesiumtasot. Samaisissa tutkimuksissa on tullut myös esille, että hormoneilla tai kehonpainolla ei ole merkitystä nopean siemensyöksyn esiintyvyyteen. Nopeaa siemensyöksyä ehkäisevässä luontaistuotteessa magnesium pitäisi ehdottomasti löytyä.


Inverma V-creme

Inverma on saksalainen yritys, joka valmistaa runsaasti erilaisia erotiikkaliikkeissä myytäviä tuotteita. V-cream on voide, jonka pitäisi tuoteselosteen mukaan pidentää yhdyntää jopa puoleen tuntiin saakka. Tämä on mahtava lupaus, koska suurin osa nopeasta siemensyöksystä kärsivistä miehistä laukeaa muutaman minuutin sisällä yhdynnän alettua. 20 millilitran tuubi voidetta maksaa ostopaikasta riippuen 15–20 euroa. Se on siedettävä hinta siitä, jos tuote tehoaa lupausten mukaan.

Tuoteselosteen mukaan voide alentaa siittimen tuntoherkkyyttä ja siten mahdollistaa pidemmän yhdynnän. Ohjeiden mukaan voidetta tulee hieroa penikseen ja erityisesti terskaan juuri ennen yhdynnän aloittamista. Mikäli näin todellakin toimitaan, niin voide leviää myös naisen sukuelimiin ja turruttaa niitä. Eli silloin yhdynnästä tulee kummallekin osapuolelle vain mekaanista liikehdintään ilman mitään nautintoa. Puuduttavien voiteiden kanssa onkin aina käytettävä kondomia! V-creamin tuoteselosteessa ei mainita asiasta mitään. No, toimitaan tällä kertaa tieteen nimissä täysin pakkauksessa annettujen ohjeiden mukaan.

V-cream tuoksuu ihan miellyttävälle ja on helppo levittää. Voide kuitenkin aiheutti ainakin minulla lievää kirvelyä, jota ei tietenkään olisi pitänyt esiintyä, jos sukuelimen tuntoaisti olisi heikentynyt. Itse testitilanteissa en huomannut mitään eroa entiseen. Tulin siis siihen lopputulokseen, että kyseessä on täysin turha tavara, jonka voi nakata kolmen pisteen heitolla suoraan roskakoriin.


KP 2000 Control

Kotimainen Laerton Pharma on valmistuttanut yrttivalmisteen nimeltä KP 2000 Control. Pakkaus sisältää 60 tablettia ja tuotteen vaikutuksen pitäisi näkyä 3–5 viikon käytön jälkeen. Hintaa yhdellä pakkauksella on noin 32 euroa.

Tuoteselosteen mukaan valmiste sisältää niin sanottua MOC-yhdistettä (Male Orgasm Control Complex), jonka ainesosat auttavat hillitsemään ennenaikaista siemensyöksyä. Moinen yhdiste vaikuttaa lähinnä keksityltä sanahelinältä, koska vastaavia termejä on käytetty myös muissa kyseisen valmistajan tuotteissa. Luonnonlääketieteen tohtorin kehittämä KP 2000 Control sisältää yrttejä nimeltä tribulus terresteris (okarennokki), withania somnifera (rohtokoisio), schisandra chinesis (sitruunaköynnös) sekä griffonia simplicifolia. Tärkeä magnesium jää kuitenkin listalta puuttumaan, mutta tarkastellaan syvemmin tuotteeseen valikoituja yrttejä.

Tribulus terrestris on köynnöskasvi, joka kasvaa lämpimässä ilmastossa. Tribulus sisältää steroidaalisia (steroideihin liittyvä) saponiineja kuten terrestrosiinia, dioskiinia, gracilliinia, furostanolia, kikuba saponiinia, protodioskiinia ja tribuloosia. Kasvissa on myös flavonoideja ja alkaloideja. Yrtin toimivuuden kannalta on tärkeää, että valmiste on standardoitu protodioskiinien mukaan, koska kliinisten tutkimusten perusteella vain niillä saadaan aikaiseksi toivottuja vaikutuksia. Ilman protodioskiineja tribulusvalmiste on tehoton.

Kliinisissä tutkimuksissa on havaittu, että tribulus lisää testosteronituotantoa henkilöillä, joilla kyseisen hormonin tuotanto on jostakin syytä alentunut. Tarkka vaikutusmekanismi ei ole vielä tiedossa, mutta epäillään, että tribulus vaikuttaa joko luteinisoivan hormonin tai DHEA:n tuotantoon, joilla on sitten vaikutusta myös testosteronieritykseen.

Tribuluksen on havaittu muun muassa lisäävän seksuaalista halukkuutta sekä tehostavan siittiötuotantoa. Tribulus kohentaa myös mielialaa luultavasti juuri testosteronivaikutuksen kautta.

Kiinalaisen lääketieteen mukaan tribulus vaikuttaisi nopeaan siemensyöksyyn, mutta mitään näyttöä tai tutkimuksia tästä ei löydy. Lisääntynyt siittiötuotanto pikemmin toimii täysin päinvastaisesti eli paineet purkautumiseen lisääntyvät. KP 2000 Controlin tuoteselosteesta ei selviä, onko valmisteessa protodioskiineja vai ei.

Withania on pääasiassa Intiassa ja Sri Lankassa kasvava pensasmainen kasvi, joka voidaan lukea professori Hunzikerin mukaan puolichileihin. Withaniasta on tehty kliininen tutkimus, jossa osoitetaan, että suun kautta nautittuna se estää siittiöiden tuotantoa. Kyseistä kasvia voidaan käyttää myös emättimen sisäisesti, jolloin se tappaa spermaa. Withania voisi siten olla hyvinkin sopiva yrtti ehkäisyyn tarkoitetussa valmisteessa.

Jokunen voisi tietysti ajatella, että kun ei tule siittiöitä, niin ei tule myöskään ejakulaatiota. Ejakulaatio ei kuitenkaan ole sama kuin siittiöt. Ejakulaatiossa esiintyy keskimäärin kuusi lihassykähdystä, joiden aikana ejakuloitu neste purkautuu virtsaputkesta. Ensimmäisen sykäyksen aikana erittyy siittiöitä, eturauhasen nestettä sekä Littren ja Cowperin rauhasten erittämää nestettä. Seuraavassa vaiheessa erittyy siemenrakkuloiden erittämää nestettä, joka sisältää siittiöitä ravitsevaa fruktoosia. Siittiöiden vähäisyys ei siis estä ejakulaatiorefleksiä.

Schisandra on Kiinassa ja Venäjällä kasvava köynnöskasvi. Kasvin hedelmä ja siemen sisältävät schizandriinia, deoksyschizandriinia, gomisiineja sekä pregomisiinia, joilla on todettu olevan väsymystä ja uupumusta vähentävä vaikutus. Schisandra parantaa myös keskittymiskykyä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan schisandraa on käytetty ehkäisemään yön aikana tapahtuvia siemensyöksyjä, mutta mitään tutkimuksia tästä ei löydy.

Griffonia on puu, joka kasvaa Afrikassa erityisesti Ghanassa ja Norsunluurannikolla. Jo 1960-luvulla tehdyissä tutkimuksissa saatiin selville, että griffonian siemenet sisältävät muun muassa L-5-HTP:tä eli hydroksitryptofaania , joka on serotoniinin edeltäjä reaktiossa, jossa elimistö tuottaa serotoniinia tryptofaaniaminohaposta. L-5-HTP saattaa olla avuksi tilanteissa, joissa voi olla kyse serotoniinin vajeesta. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi masennus, hermostuneisuus ja uniongelmat.

Edellisten perusteella KP 2000 Controlin suunnittelussa on selkeästi lähdetty siltä pohjalta, että nopea siemensyöksy johtuu pääasiallisesti ahdistuksesta ja masennuksesta. Nämä tekijät voivat todellakin joissakin tapauksissa aiheuttaa nopeaa laukeamista. Mutta testataan, onko tuotteella vaikutuksia.

Kuukauden kuuri ei vaikuttanut ainakaan minuun millään tavalla. Ehkä tuotetta olisi pitänyt syödä kaksi kuukautta, jotta edes jotain vaikutuksia olisi ollut havaittavissa. Kenties tuote piristää masentuneita henkilöitä, mutta moiseen ongelmaan on kuitenkin olemassa huomattavasti parempi ja tutkitumpi luontaistuote. Mäkikuisman on nimittäin havaittu aikuisten oikeasti auttavan masennukseen.


Tutkimuksen tulos

Tämän erittäin laajalla otannalla (yksi koehenkilö) suoritetun tutkimuksen perusteella testattavana ollut voide ja pillerit tuntuivat lähinnä rahanhukalta. Itse suosittelisin, että nopeasta siemensyöksystä kärsivä henkilö ostaisi vaikka purkin magnesiumia ja paketin kondomeita. Magnesiumkuurilla saadaan mahdollisesti alhaisella tasolla olevat magnesiumtasot kohoamaan normaaliin. Kondomin tarkoituksena tässä on se, että sen avulla terskan ja emättimen välinen kitka pienenee, jolloin myös seksuaalinen stimulaatio terskaan on pienempi. Tämä taas saattaa viivyttää ejakulaatiorefleksin syntymistä. Ainakin ehdottamani keino on edullisempi kuin kumpikaan testaamistani. Niin ja apteekista saa reseptivapaata voidetta, joka aidosti alentaa peniksen tuntoherkkyyttä. Voiteen kanssahan piti sitten muistaa käyttää sitä kondomia.


Rintojen erogeenisyys

Rintojen tuntoherkkyyteen ei seksologiassa ole pahemmin paneuduttu. Yleinen olettamus on, että naisten rinnat ovat huomattavasti herkemmät kuin miesten. Seksuaalisessa kanssakäymisessä pääasiassa mies hyväilee, tai lähinnä kourii, naisen rintoja. Hyvin harvoin heteroseksuaalisessa aktissa nainen stimuloi miehen rintoja. Osittain tämä johtuu tietämättömyydestä, mutta myös homofobiasta. Erittäin usein heteromiehet nimittäin yhdistävät miehen rintojen hyväilyn homoseksuaalisuuteen kuuluvaksi kanssakäymiseksi.


Kinsey sen jo tiesi

Legendaarinen Alfred Kinsey mainitsi kirjassaan Naisen sukupuolinen käyttäytyminen (Valo-Kirjat 1954), että miehen ja naisen rinnat voivat olla herkkätuntoisempia kuin muut ruumiinosat. Kinseyn mukaan naisen rintojen suuremman koon takia niiden reaktiot ovat huomattavasti tunnetumpia kuin miesten. Kinseyn suorittaman tutkimuksen perusteella peräti 99 prosentilla miehistä on tapana kosketella naisen rintoja. 93 prosenttia miehistä tekee sitä seksuaalisen stimulaation aikaansaamiseksi.

Kinseyn mukaan naisen rintojen hyväily kiihottaa kyllä miestä, mutta hyvin harvoin suuremmin naista. Kinseyn tutkimuksen perusteella vain harva nainen saa orgasmin rintojen hyväilyn kautta. Tutkimusten perusteella osa naisista todellakin kiihottuu orgasmiin asti, kun heidän rintojaan hyväillään. Toisaalta on naisia, jotka eivät pidä lainkaan siitä, että heidän rintojaan kosketellaan. Pääosin tämä varmasti johtuu tavasta, jolla mies naisen rintoja käsittelee.

Kinseyn tutkimuksen perusteella vain hyvin harva nainen yrittää stimuloida miehen rintoja seksuaalisen kanssakäymisen aikana. Kinseyn mukaan syynä on pääosin se, että naiset eivät ymmärrä miehen rintojen erogeenisyyttä. Kinsey kuitenkin huomauttaa, että muutamat miehet saavat jopa orgasmin/orgasmeja rintojen hyväilyn kautta.


Rintojen seksuaalinen reaktio

Miehen rinnoissa ei tapahdu seksuaalisen kiihottumisen aikana muuta kuin nännien jäykistymistä. Arvioidaan, että nännien jäykistymistä esiintyy 50–60 prosentilla miehistä. Nännien erektio katoaa orgasmin jälkeen.

Naisilla kiihottumisvaiheen aikana nännit jäykistyvät, suonikuviot korostuvat ja laajentuvat, rintojen koko lisääntyy ja nännipihat paisuvat. Tasannevaiheessa nännit ja nännipihat paisuvat ja rintojen koko lisääntyy entisestään. Orgasmivaiheessa rinnoissa ei tapahdu havaittavia muutoksia. Laukeamisvaiheessa nännipihat kutistuvat nopeasti ja nännien erektio laukeaa. Rintojen koko pienenee hiljalleen ja suonikuviot palaavat ennalleen.


Rintojen tuntoherkkyys tutkitusti

Yhdysvaltalaiset tutkijat Roy Levin ja Cindy Meston päättivät vihdoinkin ottaa selvää, kuinka herkät naisten ja miesten rinnat oikeasti ovat ja mikä on niiden merkitys seksuaalisessa kanssakäymisessä ja nautinnossa. Tutkimukseen osallistui 148 miestä ja 153 naista. Iältään he olivat 17–29-vuotiaita.

Levinin ja Mestonin tutkimuksessa 81,5 prosenttia naisista ilmoitti, että rintojen ja nännien stimulaatio vaikuttaa heidän seksuaaliseen kiihottumiseensa. 78,2 prosenttia naisista on sitä mieltä, että rintojen hyväily lisää heidän kiihottumisen tilaansa, mikäli he ovat kyseisellä hetkellä jo ennestään seksuaalisesti kiihottuneita. Ainoastaan 7,2 prosenttia naisista on sitä mieltä, että rintojen hyväily itse asiassa laskee heidän kiihottumistasoaan. Levinin ja Mestonin tutkimuksen mukaan 59,1 prosenttia naisista pyytää aktiivisesti miestä stimuloimaan rintojaan seksuaalisen kanssakäymisen aikana. 37,7 prosenttia naisista haluaisi, että miehet hyväilisivät heidän rintojaan, mutta ovat liian ujoja pyytääkseen sitä.

Vastaavasti 51,7 prosenttia miehistä ilmoitti, että nännien stimulaatio vaikuttaa heidän kiihottumisensa tilaan. 39 prosenttia miehistä myöntää, että he kokevat nänniensä hyväilyn erittäin miellyttävänä ja kiihottumista lisäävänä. Ainoastaan 17,1 prosenttia miehistä on pyytänyt, että naiset hyväilevät heidän nännejään. 7,5 prosenttia miehistä kokee, että rintojen stimulointi laskee heidän kiihottumistaan. Tämä luku on siis lähes sama miehillä ja naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella voimme kuitenkin todeta, että miesten nännit ovat suhteelliset erogeeniset. Robinsonin ja Shortin mukaan naisten nännien erogeenisyys lisääntyy puberteetin jälkeen, jonka johdosta ne ovat herkemmät kuin miesten nännit. Miesten nännien tuntoherkkyyttä ei kuitenkaan kannata aliarvioida.


Lähteet: Kinsey, A., Pomeroy, W. & Martin, C. (1948). Sexual Behavior In The Human Male.

Kinsey, A., Pomeroy, W., Martin, C. & Gebhard, P. (1954). Naisen sukupuolinen käyttäytyminen.

Levin, R & Meston, C. (2006). Nipple/Breast Stimulation and Sexual Arousal in Young Men and Women.

Masters, W. & Johnson, V. (1967). Raportti ihmisen seksuaalisesta reaktiosta.

Ääntä seksiin!Sunnuntai 29.07.2007 20:30

Suomalaisille hyvin perinteinen tapa seksin harrastamiseen on saunan jälkeen pimeässä huoneessa suoritettu yhdyntä, jonka aikana ollaan mahdollisimman hiljaa. Saunanraikkaudessa ei ole mitään pahaa, mutta visuaalinen ja akustinen kiihottava ärsyke jää kyllä puuttumaan, kun valot sammutetaan ja suut pistetään suppuun. Seksi on kuitenkin kaikkein nautittavinta silloin, kun seksuaalinen kiihottuminen on huipussaan. Joten valot päälle ja ääntä seksiin!


Ääni lisää kiihotusta

Tutkija Hall havaitsi vuonna 1995 tutkiessaan puhelinseksin merkitystä ihmisen seksuaalikäyttäytymisessä, että seksin aikana lausutut sanat lisäävät huomattavasti ihmisten kiihottumisen tilaa. Erityisesti yhdynnän aikana sanotut sanat, joilla on voimakas seksuaalinen yhteys tai ne ovat tabuja, lisäävät seksuaalista nautintoa. Jopa niin yksinkertaiset sanat naisen lausumana kuin syvempää, kovempaa ja nopeampaa voivat saada miehen nautinnosta sekaisin.

Levinin vuonna 1992 suorittaman tutkimuksen mukaan yleisimmät äännähdykset seksin aikana ovat sellaisia kuin ooh, aah, tuntuu todella hyvältä ja minä tulen kohta. Mikään suunnaton verbaalivirtuoosi näiden lausumiseen ei todellakaan tarvitse olla, mutta omat säväyksensä nuokin ulinat seksille antavat.

Muita seksin aikana esiintyviä ääniä ovat huohotukset, huokaukset, ininät ja voihkinat. Mikäli äännähdysten aikana on myös fyysistä kontaktia, miehet kokevat nuo tekijät toiseksi kiihottavimpana asiana. Kiihottavinta miesten mielestä on fyysinen stimulaatio yhdistettynä visuaaliseen kokemukseen. Tämän vuoksi valojen pitää olla seksin aikana ehdottomasti päällä.

Tutkimusten mukaan myös naiset kiihottuvat ääntelystä. Eivät kuitenkaan niin paljon kuin miehet. Naisilla näyttää tehoavan paremmin tunnelmaan sopiva musiikki yhdistettynä fyysiseen stimulaatioon. Tästä vie voiton ainoastaan fyysinen stimulaatio yhteydessä visuaaliseen ärsykkeeseen. Tämän vuoksi valojen pitää olla seksin aikana ehdottomasti päällä (toistonäppäin jäi näemmä ainakin allekirjoittaneella päälle).
Miksi puhe kiihottaa erityisesti miestä?

Seksin aikana hyvinkin rivoja puhuva nainen kiihottaa miestä sen vuoksi, että suurin osa naisista ei ole kovinkaan suorapuheisia seksiin liittyvissä asioissa. Kyseessä onkin eräänlainen huora-madonna -jaotteluun kuuluva juttu. Yleisesti sievä ja neitseellinen nainen, joka muuttuu makuuhuoneessa seksipedoksi, on monen miehen päiväuni. Oikeastaan miehet näkevät unelmia tällaisesta naisesta 24/7.

Puhe ja äännähtely seksin aikana kiihottavat molempia sukupuolia myös sen vuoksi, että se luo kuvitelman todella kiihkeästä seksikumppanista. Useissa eri tutkimuksissa on tullut esille, että kumppanin kiihottuneisuus kiihottaa myös toista osapuolta.

Äänenlaatu ratkaisee

Avain seksikkääseen puheeseen on se, että puheesta pyritään poistamaan kaikki jännitys. Lämmin ja matala ääni kun kuulostaa huomattavasti läheisemmältä ja ystävällisemmältä kuin jännittynyt ja tiukka ääni. Seksin aikana elimistön jännitystilat laukeavat luonnostaan, ja sen vuoksi myös äänestä tulee viettelevämpi. Seksiä harrastettaessa ei myöskään yleensä löpistä mitään turhaa, vaan sanotaan se, mitä aidosti tarkoitetaan. Ydinjuttu onkin puhua vähän ja pehmeästi.

Äänellä lähtee

Lopuksi naisille pieni vinkki. Kuten hyvin moni nainen tietää, toisinaan miehelle täytyy antaa seksiä pelkästä säälistä, jottei hän kiukuttelisi koko viikkoa. Tällaisessa tilanteessa nainen saattaa toivoa, että mies laukeaisi mahdollisimman nopeasti, jotta homma saataisiin pian hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Toinen vastaava tilanne on se, kun mies kuvittelee, että lähes valovuoden (yksi valovuosi on noin 0,307 parsekia) kestävä yhdyntä on avain naisen seksuaaliseen nautintoon. Etenkin suun kautta nautittavat erektiopillerit ovat tehneet lukuisista nuorista miehistä hullunkiilto silmissä jyskyttäviä seksikoneita, joiden mielen täyttää ainoastaan voimakkaan erektion tuoma hekuma. Myös tällöin nainen varmasti toivoo, että jatkuva edestakainen nylkyttäminen olisi vihdoin ohi.

Avain näihin tilanteisiin on kiihottava ääntely. Tanskalaiset Garde ja Lunde havaitsivat 1980-luvulla, että naisen orgasmia mimikoiva ääni saan miehen laukeamaan tavallista nopeammin. Kyseistä kikkaa olikin jossakin vaiheessa käyttänyt peräti 68 prosenttia tutkimukseen osallistuneista tanskalaisista naisista. Mikäli moinen tehoaa Tanskassa, on kyseinen jippo tarvittaessa kokeilemisen arvoinen myös meillä Suomessa.


Mitä voit päätellä naisen kasvoista ja sormista?

Fysionomian mukaan kasvojen perusteella voidaan päätellä hyvinkin tarkasti ihmisen persoonallisuutta ja sukupuolielinten muotoa. Fysionomia on saanut alkunsa Kiinasta yli 2 000 vuotta sitten. Fysionomia on ollut kiinnostuksen kohteena Euroopassakin, ja sellaiset henkilöt kuten Platon, Aristoteles ja Hippokrates ovat kirjoittaneet myös tästä aiheesta.

Taolaisuudessa menetelmää on kutsuttu nimellä Siang Mien. Muun muassa kiinalainen tohtori Stephen T. Chang on kerännyt muistiin näitä vanhoja itämaisia uskomuksia. John Caspar Lavater on tutkinut vastaavaa tietoa Saksassa ja Sveitsissä. Englantilainen kirjailija Lailan Young on kerännyt materiaalia noin tuhat vuotta vanhasta kirjasta nimeltään Encyclopedia of Pleasure, joka on luultavasti kirjoitettu muinaisessa Bagdadissa. Olen laittanut tähän artikkeliin tietoa myös viktoriaaniselta ajalta.


Kiinalaisten uskomuksia naisesta ja emättimestä

Naisella, jolla on lyhyet sormet ja pieni suu, on lyhyt ja pieni emätin. Suuri suu ja uhkeat huulet viestivät siitä, että naisen emätin on leveä, ja häpyhuulet ovat isot ja paksut.

Jos naisen silmät sijaitsevat syvällä silmäkuopissa, on syytä olettaa, että hänen emättimensä on syvä. Olemattomat silmäluomet kuvastavat nekin syvää emätintä. Mikäli naisella on paksut ja runsaat silmäluomet, hänen emättimensä on lyhyt. Mitä voimakkaammat silmäluomet ovat, sitä lyhyempi emätin on. Nainen, jolla on erityisen pyöreät ja silmäkuopistaan voimakkaasti esille tulevat silmät, on useimmiten todella lyhyt emätin.

Likinäköisellä naisella on syvä emätin. Mikäli naisen silmät ovat suuret ja vetiset, hänen emättimensä on iso ja kostea.

Naisella, jolla on leveä suu ja ohuet huulet, on kapea ja pitkä emätin. Ulkonevat huulet tai kasvoista selkeästi ulospäin työntyvä suu kertoo emättimestä, joka on kostea, lämmin ja kimmoisa. Tällaisen emättimen väitetään olevan jokaisen miehen unelma, koska se osaa hieroa penistä oikeaoppisesti.

Tunteettoman ja kovailmeisen naisen emätin on kova ja kuiva. Mikäli naisella on kapeat poskipäät ja kapea leuan rakenne, hänellä on pieni ja voimakkaasti kaartuva emätin. Muinaisten kiinalaisten mukaan tällainen nainen tarvitsee ison peniksen saadakseen seksuaalisen tyydytyksen.

Kapean otsan ja litteän nenän haltijalla on lyhyt ja leveä emätin. Naisella, jolla on hymykuopat, on lyhyt emätin. Jos naisella on korkeat poskipäät, hänen emättimensä on erittäin syvä. Tällaisella naisella on myös erittäin voimakas sukupuolivietti, joka voi kiinalaisten mukaan tuhota miehen täysin.


Tietoa Tigris-joen rannalta

Suurisuisella naisella on leveä emätin. Mikäli naisella on pieni suu, hänellä on kapea emätin.

Mikäli naisen ylähuuli on erittäin paksu, hänellä on paksut häpyhuulet ja hänen emättimensä tuottaa runsaasti nestettä. Emättimen liiallinen kostuminen ei ole hyväksi, koska se poistaa kitkan peniksen ja emättimen väliltä.

Erittäin ohut alahuuli on merkki ohuista häpyhuulista. Tällainen nainen tuntee helposti kipua yhdynnän aikana. Punainen ja paksu kieli kertoo, että naisella on hyvin kuiva emätin. Tämä nainen tuntee kipua yhdynnän aikana.

Naisella on erittäin syvä emätin, mikäli hänellä on lyhyt leuka ja leveät sieraimet tai isot kasvot ja paksu leuka. Miehen on vaikea tyydyttää seksuaalisesti tällaista naista.


Kasvot ovat halujen peili

Mikäli naisella esiintyy silmäkulmassa naururyppyjä ennen kolmeakymmentä ikävuotta, kertoo se miehelle naisen voimakkaasta seksuaalisuudesta. Mitä enemmän naururyppyjä esiintyy, sitä viriilimpi nainen on.

Syvät uurteet suun ympärillä merkitsevät vahvaa seksuaalista halua. Vahvaleukainen henkilö on myös erittäin seksuaalinen. Henkilö, jolla on niin sanotusti kolmiosainen leuka (leuan keskellä on pyöreä kohouma), asettaa seksuaaliset nautinnot elämässään etusijalle. Tällaisella henkilöllä on vaikeuksia luoda pysyviä ihmissuhteita. Hänellä onkin usein kivikkoinen rakkauselämä. Mitä leveämpi nenän alapuolella oleva ura on, sitä suuremmat seksuaaliset halut.

Ulospäin työntyvä ylähuuli kertoo naisen vahvasta seksuaalivietistä. Sisäänpäin kallistuva ylähuuli vihjaa homoseksuaalisiin taipumuksiin. Nainen, jolla on paksu ylähuuli, on seksuaalisesti kokeilunhaluinen. Vastaavasti ohut ja kapea ylähuuli kuvastaa naisen rajoittunutta ja konservatiivista seksuaalisuutta.

Nainen, jolla on voimakkaan siniset, vihreät tai sinivihreät silmät, on kiihkeä rakastaja ja nauttii seksistä täysin siemauksin. Hyvin vaaleat silmät omaava nainen etsii nopeaa seksuaalista nautintoa ja jatkuvasti uusia kumppaneita. Varsinaisella seksihurjastelijalla on säihkyvät ja pisaran muotoiset silmät. Alkavasta seksihulluudesta kärsivällä naisella on silmän valkuaisissa punaisten täplien rykelmiä. Likinäköinen nainen on vilpitön, mutta eriskummallinen rakastaja.

Pieni nenä on merkki heikosta seksuaalivietistä. Haaveilijalla ja romanttisen seksin kannattajalla on nykerö nenä. Perunanenäinen henkilö haluaa jatkuvasti seksiä. Hän pitää myös kaikesta erikoisesta.

Mikäli naisella on pienet korvalehdet, hän on sukupuolisesti monella tavalla estynyt. Pienet ja harvat kulmakarvat viestivät seksuaalisen kiinnostuksen puuttumisesta.

Pieni suu kertoo siitä, että nainen käyttää mielikuvitustaan rakastelun aikana. Mikäli naisella on pieni suu ja lyhyet sormet, hän on seksuaalisesti helposti tyydytettävissä.


Lavaterin lyhyt oppimateriaali

Tunteettomalla ja kylmällä naisella on hyvin ohuet huulet. Aistillisen naisen huulet ovat luonnostaan hyvin paksut. Mikäli naisella on roikkuvat silmäluomet, hän rakastuu erittäin helposti. Mikäli naisen kulmahampaat sojottavat, hän on runsasmuotoinen, muttei kovinkaan kaunis. Jos naisen leuassa on ruskeita luomia, joista kasvaa karvoja, hän on raivokas rakkaudesta.

Viktoriaanisen siveellinen näkökulma

Maagisella rakastajalla on punainen ja kostea ylähuuli. Kumppanina hän on erittäin vaativa.

Mikäli naisella on punainen ja ryppyinen ylähuuli, hän on rakastajana eläimellinen ja raaka.

Jos naisella on silmien alla ryppyjä ennen kuin hän on täyttänyt 25 vuotta, hän on erittäin kevytmielinen ja seksuaalisesti ahne.

Suuret, pyöreät ja kirkkaat silmät, sekä voimakas ja suora katse kertovat, että nainen rakastuu vain kerran elämässään. Nainen, jolla on tummat, isot ja loistavat silmät, on rakkaudessa salaperäinen ja kiinnostunut okkultismista.

Helposti rakastuvalla naisella on melko pitkä, kapea ja pehmeä niska. Jos naisella on paksu ja iso kaula, johon muodostuu ihopoimuja, hän on enemmän kulinaristi kuin kiihkeä rakastelija.

Mikäli naisella on ihokarvoja ylähuulessa ja/tai leuassa, hän on himokas ja elinvoimainen.
Yleisen myytin mukaan miehet haluavat aina seksiä. Luulisi, että varsinkin ihmisen seksuaalisuutta tutkivat miehet olisivat erityisen kiinnostuneita seksistä myös henkilökohtaisella tasolla. Aina näin ei kuitenkaan ole. Historiasta löytyy todella merkittäviä miehiä, jotka ovat vaikuttaneet pitkälti käsityksiimme seksuaalisuudesta. Heidän omat kokemuksensa seksistä ovat kuitenkin jääneet hyvin vähäiselle tasolle.

Maissihiutaleilla itsetyydytystä vastaan

Lääkäri John Harvey Kellogg (1852–1943) tunnetaan varmasti parhaiten maissihiutaleista (Kellogg’s Corn Flakes), joita tosin alkoi markkinoida hänen veljensä Will Keith. John Kellogg on oikeastaan nykyisen fitness-kulttuurin ja kasvisruokavalion isä. Kelloggin mukaan hyvä terveys saatiin aikaiseksi oikealla ravinnolla, liikunnalla, suoralla ryhdillä, raittiilla ulkoilmalla, riittävällä levolla sekä selibaatilla.

Kellogg perusti terveyskylpylän Battle Creekiin, jossa rikkaat ja kuuluisat oppivat elämään hyvin. Tarjolla oli muun muassa vesikylpyjä, suolentyhjennystä, yhteisjumppaa, kuntosaliharjoittelua, sähköhoitoja sekä kasvisruokaa. Kelloggin hoitolaitokseen mahtui 600–700 asiakasta ja hoitohenkilökuntaa oli peräti 800–1 000 henkeä. Kyseessä ei siis ollut mikään aivan pieni laitos. Kellogg oli erittäin arvostettu lääkäri ja hän julkaisi lähes 50 kirjaa ja suoritti noin 22 000 kirurgista operaatiota. Hänellä oli myös yli 30 patenttia, jotka käsittivät terveyttä parantavia ruoka-aineita ja hoitolaitteita. Niihin kuuluivat maissihiutaleiden lisäksi esimerkiksi pähkinävoi, mentolia sisältävä nenäsuihke sekä sähköhuopa.

Kelloggin ”ansiona” voidaan pitää myös yhdysvaltalaiset miesten ympärileikkausta. Kellogg oli nimittäin sitä mieltä, että suurin synti on Onan synti eli itsetyydytys. Kellogg oli kaiken muun ohella erittäin laajasti perehtynyt ihmisten itsetyydytykseen ja pyrki selvittämään itsetyydytyksen aiheuttamia terveyshaittoja.

Kellogg määritteli peräti 39 erilaista tunnusmerkkiä, joiden perusteella lapsen vanhemmat saattoivat huomata, harrastaako heidän lapsensa itsensä turmelemista sukuelimiään hyväilemällä. Mitä heikompi henkilön hermosto alkuaan oli, sitä nopeammin rappion seuraukset olivat näkyvissä. Seuraavat onanian oireet pätivät toki muihinkin kuin lapsiin.

Rappeutunut onanisti voitiin tunnistaa vaaleanharmaasta kasvonsävystä, raukeista sinisten renkaiden ympäröimistä silmistä, veltosta ja hitaasta kävelystä, kylmistä jaloista ja käsistä, iho-ongelmista, kaljuuntumisesta, kainostelevasta ja ujosta käytöksestä, luonteen ärtyisyydestä, välinpitämättömyydestä sekä ajatuksen ja tahdon velttoudesta (joka johtui aivojen ripeyden raukeamisesta).

Kynsien pureskelu, tupakointi, sängyn kastelu, huono nukkuma-asento, unen aikana esiintyvät siemensyöksyt, peniksen jatkuva erektio, turvonnut esinahka, pinnallinen hengitys, ruokahalun heikkous, saven syöminen, sydämen epäsäännöllinen toiminta, jatkuva päänsärky ja väsymys, huimaus, korvien suhina, kirvely ja poltto kiveksissä sekä peniksessä, polvien vapina, säärien ja jalkojen kutina, hajamielisyys, pyöreät hartiat, heikko selkä, tylsä ilme ja heikentyneet aistit olivat muita merkkejä raivokkaasta itsetyydytyksestä.

Ympärileikkaamalla miehet, tuosta synnistä pyrittiin pääsemään eroon. Myös maissihiutaleiden alkuperäinen käyttötarkoitus oli itsetyydytyksen ehkäiseminen. Kelloggin mukaan yhdyntä oli tarkoitettu vain lisääntymiseen. Seksi nautinnollisissa tarkoituksissa oli hänen mielestään täysin turhaa ja vaarallista. Erektio oli hänen sanojensa mukaan lipputanko miehen haudalla. Kellogg itse elikin kuin munkki ja kaikki heidän lukuisat lapsensa olivat adoptoituja. Kellogg ei tiettävästi koskaan harrastanut yhdyntää eikä myöskään masturboinut.


Psykoanalyysia ja erektiohäiriötä

Itävaltalainen lääkäri ja psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud (1856–1939) oli vielä neitsyt mennessään kolmekymppisenä naimisiin Martha Bernaysin kanssa. Freud pisti töpinäksi ja siitti kuusi lasta ensimmäisten yhdeksän aviovuoden aikana. Siihen heidän seksielämänsä sitten jäikin. Freud antoi ymmärtää, että sukupuolielämällä ei ollut heille paljoakaan merkitystä. Tämä on melkoinen paradoksi, sillä Freud itse esitti ensimmäisenä ajatuksen, että seksuaalisuus on ihmisen sielunelämän tärkeimpiä osa-alueita.

Seksuaalisuudesta tuli 1900-luvun alussa Freudin tärkein tutkimuksen kohde. Hoitotyössään Freud joutui hyvin usein tekemisiin potilaiden tukahdetun seksuaalisuuden kanssa. Tästä hän veti sen johtopäätelmän, että torjuttu seksuaalisuus oli erittäin merkittävä tekijä ihmismielen toiminnalle ja se saattoi aiheuttaa joissakin tapauksissa jopa psyykkisiä sairauksia.

Henkilökohtaisella taholla Freudista tuli impotentti viidentoista avioliittovuoden jälkeen. Kyvyttömyytensä syyksi Freud ilmoitti vaimonsa seksuaalisen haluttomuuden. Tämä kuvastaa hyvin Freudin patriakaalisia taipumuksia. Freud ei nimittäin koskaan oikein hyväksynyt naisia miesten veroisiksi. Hän oli ilman muuta sitä mieltä, että miesten kyvyttömyyden taustalla oli nainen. Freudin käsitys naisten alempiarvoisuudesta tulee hyvin esille myös siinä, että hän loi käsitteen naisten peniskateudesta.


Rakkautta ilman seksiä

Kuuluisa Henry Havelock Ellis (1859–1939) teki erittäin merkittävää tutkimusta seksuaalisuuden parissa. Hän kirjoitti seitsemän teosta, joissa hän tarkastelee esimerkiksi ujouden, rakkauden, sukupuolisen valinnan, unien ja sukupuolikäyttäytymisen suhdetta muihin yhteiskunnallisiin tekijöihin. Hänen teoksensa ovatkin siihen asti vaikuttavimmat sukupuolisuuden sosiologiaa ja psykologiaa käsittelevät julkaisut.

Ellisillä oli kuitenkin muutamia merkillisiä seksuaalisuuteen liittyviä ominaisuuksia. Ellis kiintyi lapsuudessaan äitinsä virtsaamiseen. Hänen äitinsä saattoi esimerkiksi virtsata kädelleen, koska hän uskoi virtsan olevan hyväksi iholleen. Ellis tarkkaili salaa äitinsä toimia. Kun äiti huomasi poikansa tekoset, hän virtsasi tahallaan aina poikansa nähden. Urolagniasta tulikin oleellinen osa Ellisin seksuaalisuutta.

Ellis sai erittäin voimakkaan uskonnollisen kasvatuksen, jolla oli selvät vaikutukset häneen ja hänen sisariinsa. Kukaan Ellisin sisarista ei koskaan mennyt naimisiin, eikä ollut milloinkaan sukupuoliyhteydessä.

Ellis itse ei koskaan masturboinut, koska pelkäsi sen aiheuttavan sukupuolitaudin. Ellis nai Edith Leesin ollessaan 32-vuotias. Lees oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan lesbo. Leesillä oli useita suhteita naisiin, toki Ellisin suostumuksesta. Myös Ellisillä oli rakkaussuhteita muihin naisiin, mutta ilman seksuaalista kanssakäymistä. Leesin kuoltua, Ellisillä oli suhde esimerkiksi yhdysvaltalaiseen runoilijaan Hilda Doolittleen. Ellis sai kuitenkin ensimmäisen kunnon erektionsa Francoise Delislen kanssa lähes 60-vuotiaana. Ellisin henkilökohtaiset kokemukset yhdynnästä jäivät siten erittäin vähäisiksi.



Mitä leuka kertoo kantajastaan?

Kansa on jälleen kerran tehnyt ratkaisunsa ja valinnut kovapalkkaiset pätkätyöläiset päättämään yhteisistä asioista. Näin jälkeenpäin on hauska hiukan leikkiä pientä ihmistuntemusleikkiä. Tässä tarvitaan vain oman ehdokkaan vaalikuva ja tarkkaa silmää. Ihmisen leuan muodosta voi nimittäin melkoisen hyvin päätellä, minkälainen henkilö on kyseessä. Katso ensin ehdokkaasi leuan rakennetta ja tutkaile sen jälkeen, mitä hänestä sanotaan. Pitivätkö omat arviosi ehdokkaasta lopulta paikkansa?

Täyteläinen ja pyöreä leuka

Tästä henkilöstä löytyy toimintakykyä ja kohtuullinen annos tarmokkuutta. Valitettavasti hänellä on usein taipumusta makeaan elämään. Kun tuo olemus valtaa henkilön mielen, tulee hänestä mukavuudenhaluinen ja laiska. Hyvin alkanut ehdokaskausi saattaa mennä loppuaikoina melkoiseksi velttoiluksi.

Terävä ja melkoisen pitkä leuka

Tällainen henkilö on älykäs ja viekas. Hänessä on usein kovuutta ja ahneutta. Tämän johdosta henkilö ajaakin monasti harkitun ovelasti omia etujaan. Tähän liittyy usein vilpillinen toiminta ja uskottomuus. Henkilö saattaa suhtautua ivallisesti myös kanssaihmisiin. Vaaliavustajat saavat palkaksi ehkä vain lämmintä kättä ja äänestäjät eivät edes sitäkään.

Pitkä, leveä ja suuriluinen leuka

Tämä henkilö on kova, kiivas ja härkäpäinen. Hän saattaa olla jopa julma. Mikäli hänellä on pitkän ja leveän leuan lisäksi samantyyppinen nenä, on hän pyrkimyksissään häikäilemätön ja vilpillinen. Tällainen henkilö ei ole ihan paras mahdollinen vaihtoehto edustamaan kansaa.

Pieni ja hyvinmuodostunut leuka

Henkilö on aluksi hyvinkin pidättyväinen suhteessaan muihin ihmisiin. Hän on ujo ja hivenen pelokas. Mikäli hän pääsee ajan kanssa tutustumaan kanssakumppaneihin, on hän loppupeleissä hyvinkin seurallinen ja pidetty. Vaatii kuitenkin pitkän tovin, jotta tämä henkilö kykenee avautumaan ja paljastamaan oman sisäisen minänsä. Tämä kansanedustaja tyytyykin aluksi olemaan tarkkailija-asemassa ja pitää suunsa visusti supussa. Loppukaudesta on kuitenkin odotettavissa erittäin reipas ja aloitekykyinen edustaja.

Erittäin pieni leuka

Tämä henkilö on sikäli väärässä paikassa, että hänen äänensä ei tule kuuluville. Muiden tahto saa nimittäin tästä kansanedustajasta helposti ylivallan. Hän on siis pelkästään vahvempien persoonien marionettinukke, joka sätkyttelee muiden mielihalujen mukaan ja lyyhistyy lopulta naru narulta maahan uupuneena ja murjottuna.

Sileä leuka

Tämä henkilö on erittäin kylmä, pidättyväinen ja mietiskelevä. Hänen olemuksensa on kuiva kuin berberien kaivo. Hän on myös tunteeton ja vailla mitään sympatioita. Hän on kuitenkin henkilö paikallaan silloin, kun halutaan tehdä päätöksiä puhtaasti järkisyihin vedoten. Näitä kylmäkiskoisia henkilöitä tarvitaan aina, jotta asiat rullaavat.

Kulmikas leuka

Kyseinen henkilö on erittäin viisas, teräväpäinen ja lujatahtoinen. Tällainen henkilö saa asiansa erittäin usein läpi. Tälle kansanedustajalle kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta, sillä hän on niiden ensimmäisten joukossa, jotka ymmärtävät suuretkin kokonaisuudet. Tämä edustaja katsoo asioita pitkälle tulevaisuuteen.

Pullea leuka

Hoikillakin ihmisillä esiintyy toisinaan kaksoisleukaa eli kyseessä ei suinkaan ole ainoastaan tukevien ihmisten fyysinen olemus. Näillä henkilöillä on suuri mieltymys mukavaan elämään. He ovat flegmaattisia ja toisinaan patalaiskoja. Heillä on myös taipumusta teettää työt muilla ihmisillä ja kerätä itse sato.

Ulkoneva leuka, jonka keskellä on vako

Tällainen leuka on merkki erittäin viisaasta ja kunniastaan kiinnipitävästä henkilöstä. Mitä syvempi vako leuassa on, sitä viisaammasta henkilöstä on kyse. Järjen mukana samaan pakettiin tulee myös hengen kylmyys eli tällaiselta henkilöltä on aivan turha odottaa empatiaa. Hän tekeekin päätökset puhtaaseen tietoon pohjautuen. Se tarkoittaa siis sitä, että tulos tai ulos.


Lähteet:

Lailan Young, Kasvojen salaisuudet

Hanns Kurth, Oikotie ihmistuntemukseen

Käpy selän allaPerjantai 27.07.2007 03:02

Näin telttailukauden lähestyessä on hyvä kartoittaa yleisimmät virheet, mitä naiset seksissä tekevät - kesäromansseissa ja vakiintuneemmissakin parisuhteissa. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä, jos telttaretkellä tuntuu käpyjä selän alla - vaan poimia kävyt pois patjan tieltä!

Myönnettäköön, että sen verran minussa on miehistä miestä, että niskakarvani nousevat aina pystyyn huomatessani naistenlehdissä miesten kyvykkyyttä mollaavan artikkelin. Helppoahan se naisille on, kun lehtipisteet notkuvat viikoittain ilmestyviä naistenlehtiä. Mutta missä miehet pystyvät julkisesti arvostelemaan naisten taitoja? Tekniikan Maailman sivuillako?

Minä käytän nyt julkeasti tilaisuuden hyväksi ja napautan naisia. Tämän johdosta minua saa vihata ja haukkua Maikkarin keskustelupalstalla niin paljon kuin sielu sietää. Niin ja blogeissa voi kirjoittaa vastavedon, jos vain kykenee.

Seuraavassa yleisimpiä mokia, joita Te armon daamit sängyssä ja rakkaudessa teette.

1. Miehet vihaavat tilanteita, joissa nainen toimii siten, ettei hän muka pidä seksistä. Rakastelun ja orgasmin jälkeen naiset ovat kuitenkin lähes aina hyvin tyytyväisiä olotilaansa. Miksi ihmeessä sitten pitää näytellä inhoavansa seksiä?

2. Miehet eivät pidä naisista, jotka eivät koskaan tee aloitetta seksin suhteen. Erityisesti miesten hihat palavat tilanteissa, joissa naiset kehtaavat valittaa, että miehet eivät anna. HALOO! Pitäisikö miesten olla jotain ennustajia, jotka näkevät lasipallosta, koska naiset mahdollisesti haluavat ja janoavat seksiä?

3. Miehet eivät pidä naisista, jotka eivät ymmärrä mitään miehen vartalon erogeenisyyden päälle. Miksi miesten pitäisi tietää G-piste, U-piste, R-piste AFE-alue ja kaikki muut mahdolliset ja mahdottomat pisteet naisessa, kun naiset eivät itse osaa edes käsitellä penistä oikein?

4. Miehet eivät pidä tilanteista, joissa naiset syyttävät miehiä orgasminsa puuttumisesta. Suurin osa miehistä kuitenkin haluaa, että myös naiset nauttivat seksistä. Valitettavasti meiltä puuttuvat aivokirurgiset välineet, sillä orgasmi tapahtuu aivoissa. Jolleivät naiset itse asennoidu oikealla asenteella seksiin, niin eivät siinä paljon kikkakuutoset auta. Naiset voisivat myös itse ottaa vastuun omasta orgasmistaan.

5. Suurin osa miehistä ei pidä siitä, että nainen ottaa ohjat seksissä. Aktiivinen saa olla, mutta ei kuitenkaan liian määräilevä. Tilanne on sama kuin tanssilattialla. Mies ei halua joutua naisen vietäväksi, koska silloin hän kokee olevansa hiiri eikä mies.

6. Mies voi hakea kalamarkkinoilta lahnan, mutta hän ei missään tapauksessa halua löytää moista sängystään.

7. Syvällinen keskustelu on toisinaan ihan mukavaa ja piristävää. Mies ei kuitenkaan halua, että nainen pölisee sängyssä kuin kuukauden puhekiellossa ollut henkilö. Vähemmästäkin erektio katoaa.

8. Miehillä menevät hermot, kun nainen masentuu omasta kehostaan seksuaalisen kanssakäymisen aikana. Mikäli mies menee sänkyyn naisen kanssa, niin ei hän ainakaan siinä vaiheessa kiinnitä huomiota naisen mahdollisiin selluliitteihin tai raskausarpiin. Kyllä miehen keskittyminen on hetken tuomassa nautinnossa, jonka tosin voi pilata naisen rutina omasta kehostaan.

9. Toisaalta miehiltä menee hermot myös naisten kanssa, joille ulkonäkö on pakkomielle. Seksissä sopii – ja on hiukan toivottavaakin – rähjääntyä. Mies ei kaipaa sänkyyn naista, joka korjailee jatkuvasti meikkejään ja on huolissaan kampauksestaan.

10. Miehet vihaavat naisia, jotka eivät pidä suuseksistä. Mikäli sukuelimet ovat puhtaat, niin mikä niiden hyväilemisessä suulla on etovaa? Suutelemisessa tulee varmasti enemmän pöpöjä.

11. Miehet vihaavat naisia, jotka ovat liian vakavia. Elämässä riittää muutenkin murheita ihan riittämiin. Pitääkö sitä olla parisuhteessakin aina niin tiukkapipoinen?

12. Miehet vihaavat tilanteita, joissa naiset kehuvat entisiä rakastajiaan. Varsinkin ex-rakastajan peniksen pituuden ihannointi ja seksitaitojen jumalointi syö miestä rotan lailla. Eiväthän miehetkään kehu entisten tyttöystäviensä rintavarustusta tai emättimen tiukkuutta. No, ehkä joskus juotuaan muutaman oluen liikaa.

13. Miehet eivät voi sietää naisia, jotka käyttävät ällöttäviä alusasuja. Seksikkäät alusasut ovat osa naisellisuutta. Miksi siis pitää käyttää alusasuja, joissa on yhtä paljon erotiikkaa kuin mustassa jätesäkissä?

14. Miehet eivät pidä tyhmistä ja innottomista naisista. Elämänhalu ja viisaus näkyvät silmistä. Mikäli silmät ja koko fyysinen olemus on kuin vetelä hammastahna, ei naisessa ole kyllä yhtään mitään eroottisuutta.

15. Miehet eivät pidä avuttomista naisista. Aluksi naisen avuttomuus kieltämättä puree, koska mies pääsee itse pätemään, mutta pitemmän päälle naisen avuttomuus on todella raivostuttavaa.




Miehet raiskaavat, mutta miksi ihmeessä?

Turun Sanomissa julkaistun tutkimuksen mukaan peräti 10 prosenttia suomalasista naisista voi joutua elämänsä aikana raiskatuksi. Vuoden aikana raiskauksen uhreja on noin 15 000 naista. Poliisin tietoon näitä tulee kuitenkin vain ja ainoastaan 500. Todelliset raiskausluvut ovat varmasti vielä suuremmat. Täytyy myös muistaa, etteivät naiset ole ainoita raiskauksen uhreja. Myös miehiä raiskataan. Mikä ihme sitten saa ihmisen raiskaamaan? Sitä pyrin selvittämään seuraavassa.

Raiskaus on väkivaltarikos

Sana raiskaus tulee latinalaisesta sanasta rapere, joka tarkoittaa varastamista, poisviemistä tai tilanteeseen tarttumista. Vuonna 1999 Suomessa tuli voimaan laki, jossa raiskaukset porrastettiin. Aikaisemmin käytetty termi väkisinmakaamisrikos jaettiin kahteen osaan: raiskaukseen ja törkeään raiskaukseen. Lisäksi laissa säilytettiin kohta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.

Usein miehet kuvittelevat, että raiskaus tarkoittaa pelkästään yhdyntään pakottamista. Tosin vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan 91,5 prosenttia raiskauksista sisältää emättimeen tunkeutumisen eli kyseessä on yleisin raiskauksen muoto. Raiskaus on kuitenkin lakimme mukaan paljon muutakin. Raiskaukseksi luokitellaan sukupuolielimellä, käsillä, suulla tai jollakin esineellä tapahtuva emättimeen, peräsuoleen, suuhun tai muuhun kehon aukkoon tapahtuva väkivaltainen, seksuaalinen tunkeutuminen, johon kohde ei ole suostunut. Esimerkiksi naisen pakottaminen suu- ja/tai anaaliseksiin on siis raiskaus ja siten väkivaltarikos. Tämä erityisesti nuorten miesten on syytä muistaa.

Törkeä raiskaus on kyseessä silloin, kun tekoon sisältyy fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista väkivaltaa. Vastaavasti pakottaminen sukupuoliyhteyteen on teko, jossa väkivalta tai sen uhka on ollut vähäistä tai jossa painostus ei ole ollut väkivaltaista vaan tekijä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi valta-asemaansa suhteessa uhriin.

Raiskaus on siis lain mukaan seksuaalinen väkivallanteko. Keskimääräinen vankeusrangaistus raiskauksesta on nykyisin noin vuosi ja yhdeksän kuukautta. Raiskauksesta voi kuitenkin lain mukaan saada vankeutta 1–6 vuotta. Törkeästä raiskauksesta saa keskimäärin kolme ja puoli vuotta vankeutta. Lain esittämä vankeustuomio on 2–10 vuotta. Pakottamisesta on saanut keskimäärin yhdeksän kuukautta ehdollista rangaistusta. Enimmäisrangaistus on kuitenkin enintään kolme vuotta vankeutta. Suurin osa raiskaajista pääsee kärsimään tuomionsa ehdollisena. Esimerkiksi vuonna 2000 ehdottomia tuomioita oli alle puolet.

Hyvin usein käy niin, että nainen ei puhu raiskauksesta kenellekään. Tämän voi huomata jo poliisille ilmoitetuista raiskauksista, joita on Suomessa siis vuosittain ainoastaan noin 500 kappaletta. Tähän on selvät syynsä. Tutkija Gerald Larue huomauttaa, että vaikka raiskaustapaus olisi saatu vietyä oikeuteen, nainen on hyvin usein ollut se, jota syyllistetään. Naisen seksihistoria on pengottu läpikotaisin, hänen toimintansa raiskauksen aikana on selvitetty ja häneltä on kysytty, nauttiko hän seksistä raiskauksen aikana tai saiko hän orgasmin. Myös Suomessa raiskauksen kohteeksi joutunut henkilö tulee usein syyllistetyksi. Lisäksi raiskaajan saamat tuomiot ovat hyvin usein lieviä, kuten edeltä voi havaita. Nainen siis kärsii tilanteen mieluummin hiljaa itsekseen, kuin alkaa käydä tilannetta läpi uudestaan ja uudestaan poliisien ja tuomareiden kanssa. Mikäli raiskaaja lisäksi sattuu olemaan oma kumppani tai hyvä tuttu, on naisen vielä vaikeampaa kertoa tilanteesta viranomaisille.

McCaben ja Cromen mukaan raiskaus voi aiheuttaa naiselle mahdollisten fyysisten vammojen lisäksi seuraavia ongelmia:

– Hän saattaa kadottaa kykynsä nauttia seksuaalisuudestaan.

– Hän saattaa menettää luottamuksensa muihin ihmisiin ja välttää uusia ihmissuhteita.

– Hän voi olla häpeissään ja välttää kontaktia läheisiin ihmisiin.

– Hän ei välttämättä kerro tapahtuneesta edes parhaille ystävilleen, koska pelkää, että häntä ei uskota.

– Hän voi alkaa pelätä väkivaltaa ja sen johdosta laiminlyödä itsestään huolehtimisen tai jopa silpoa vartaloaan, jotta ei näytä seksuaalisesti haluttavalta.

– Hän voi alkaa juoda alkoholia tai käyttää huumeita unohtaakseen tapahtuneen.

– Hän ei uskalla kävellä öiseen aikaan kadulla tai vierailla seuduilla.

– Hänessä voi pahimmassa tapauksessa esiintyä itsetuhoviettiä.


Syvään juurtuneet raiskausmyytit

1970-luvulla kehiteltiin teoria erilaisista raiskausmyyteistä. Schwendinger ja Brownmiller esittivät, että on olemassa joukko kulttuurisia uskomuksia, jotka tukevat ja ylläpitävät miesten väkivaltaista seksuaalista käyttäytymistä naisia kohtaan. Useat tutkijat ovat myöhemmin osoittaneet, että erityisesti raiskaajat näyttävät usein sisäistäneen erilaiset raiskausmyytit. Nuo myytit ovat vääriä mutta laajalle levinneitä ja syvään juurtuneita uskomuksia. Yleisyytensä vuoksi ne välttävät arvostelun ja oikeuttavat miehen seksuaalisen aggression naista kohtaan.

Raiskausmyytit ovat usein hyvin seksistisiä, sisältävät stereotypioita sukupuolirooleista sekä vääriä käsityksiä seksuaalisuudesta, ovat naisia kohtaan hyvinkin vihamielisiä ja sallivat väkivallankäytön. Raiskausmyytit vaikuttavat myös naisten asenteisiin. Loyolan yliopistossa, Chicagossa, tehdyssä tutkimuksessa tuli esille, että naisten ja miesten käsitykset raiskauksen syistä eivät eroa paljoakaan toisistaan. Myytit tosin vaikuttavat vahvemmin miesten käyttäytymiseen ja asennoitumiseen raiskauksia ja raiskauksen uhreja kohtaan.

On esitetty, että raiskausmyyteistä tulisi päästä eroon, jotta raiskausten määrä vähenisi. Tämä perustellaan sillä, että tällöin ihmisten mielipiteet raiskauksia kohtaan muuttuisivat realistisemmiksi ja raiskaus ymmärrettäisiin paremmin väkivallanteoksi, oli sen uhri kuka tahansa. Raiskausmyytit saavat aikaan myös sen, että raiskauksen uhria niin usein syyllistetään raiskauksesta. Myytit voivat myös lievittää raiskaustuomiota. Näin on esimerkiksi silloin, kun uhri on pukeutunut seksikkäästi. Sen on katsottu olevan merkki siitä, että naisen tarkoituksena on ollut viehättää miehiä seksuaalisesti.

Yleisiä raiskausmyyttejä ovat seuraavat:

– Miehet raiskaavat, koska heillä on voimakas sukupuolivietti.

– Monet naiset todellisuudessa nauttivat seksistä, jossa on voiman- ja vallankäyttöä.

– Suurin osa naisista haluaa alitajuisesti tulla raiskatuksi.

– Monet niin kutsutut raiskauksen uhrit ovat naisia, jotka halusivat seksiä, mutta muuttivat jälkeenpäin mielensä.

– Mikäli nainen ei tappele vastaan, ei voida sanoa, että hänet on raiskattu.

– Todellisuudessa vakituisessa suhteessa oleva mies harvoin raiskaa kumppaninsa.

– Kun mies on seksuaalisesti erittäin kiihottunut, hän ei välttämättä edes huomaa, että nainen vastustelee.

– Naiset liioittelevat raiskauksen vaikutuksia.

– Mikäli nainen vie kotiinsa vieraan miehen, on hänen oma vikansa, jos hänet raiskataan.

– Mikäli nainen vie kotiinsa vieraan miehen, on se merkki siitä, että hän haluaa seksiä.

– Mikäli nainen ei ole neitsyt, ei ole paljoakaan väliä, vaikka hänet raiskattaisiinkin.

– Nainen, joka viettelee miehen, ansaitsee tulla raiskatuksi.

– Useassa tapauksessa, jossa nainen väittää tulleensa raiskatuksi, on kysymys naisen henkisistä ongelmista.

– Miesten ei ole tarkoitus ottaa naista väkisin, mutta joskus he vain innostuvat liikaa.

– Mikäli nainen pukeutuu seksikkäisiin vaatteisiin, ei ole ihme, jos mies yrittää saada tältä seksiä.

– Kun nainen raiskataan, johtuu se siitä, että hän on kieltäytynyt tavalla, jonka mies on voinut käsittää väärin.

– Yleensä vain ne naiset, jotka notkuvat baareissa ja harrastavat irtosuhteita, raiskataan.

– Jotkut naiset pitävät siitä, että heidät otetaan väkisin, jotta heidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä seksin harrastamisesta.

– Kun nainen haluaa seurustella miehen kanssa, ei ole paljoakaan merkitystä, mikäli mies menee hiukan pidemmälle ja haluaa harrastaa seksiä.

– Vakituisessa suhteessa olevan miehen oikeuksiin kuuluu saada naiselta seksiä.

– Raiskaus on seksuaalinen tapahtuma.

Yhdysvalloissa tehtiin 1990-luvun lopulla tutkimus, jossa haastateltiin raiskaajia. Siinä selvisi, että hyvin harva vaimonsa tai tyttöystävänsä raiskannut mies edes ymmärsi, että hän on syyllistynyt raiskaukseen. Heidän mielestään on mahdotonta raiskata oma kumppani, koska seksi kuuluu osana vakituiseen parisuhteeseen. Heidän mielestä naisen tulee antaa miehelle seksiä, kun mies sitä pyytää. Tutkimuksessa tuli myös esille, että mikäli nainen kieltäytyy seksistä, mies saattaa käsittää sen siten, että hänen tulee tehdä jotain toisin ja saada nainen haluamaan seksiä.

Toinen erittäin vahva myytti liittyy pukeutumiseen. Mikäli nainen pukeutuu seksikkäästi ja viettelevästi, on se joillekin miehille merkki siitä, että nainen on halpamainen narttu, joka janoaa vain seksiä. Australialainen raiskauksiin perehtynyt tutkija D. Polaschek esimerkiksi mainitsee, että yllättävän useat miehet jakavat naiset mukaviin tyttöihin ja huoriin. Naisen pukeutuminen on yksi niistä kriteereistä, joiden mukaan miehet näitä jaotteluita tekevät. V. Greendlingerin ja D. Byrnen tutkimukseen osallistuneista miehistä 84 prosenttia on sitä mieltä, että osa naisista näyttää siltä, että he odottavatkin tulevansa raiskatuksi.

Naisen käyttäytymisellä on myös erittäin suuri merkitys siinä, kuinka jotkut miehet naisen luokittelevat. Naisen runsas alkoholin tai huumeiden käyttö on joillekin miehille merkki siitä, että nainen on huorahtava. Esimerkiksi Mosherin ja Sirkin tutkimus selvitti useiden miesten ajattelevan, että alkoholia käyttävä nainen kannattaa juottaa humalaan, sillä sen jälkeen hän antaa tehdä itselleen mitä vain. Naisen vihjaileva seksuaalinen käyttäytyminen vastaavasti saa eräät miehet ajattelemaan, että kyseinen nainen on tehty seksiä varten. Joillekin miehille sellaisen naisen raiskaaminen ei ole varsinainen raiskaus, vaan tapa harrastaa seksiä välittämättä naisen reaktioista.


Miksi mies sitten raiskaa?

Raiskaajat edustavat jokaista yhteiskuntaluokkaa sekä ikäryhmää. Raiskaaja on kuitenkin iältään yleensä alle 40-vuotias. Raiskaaja tulee usein alemmista yhteiskuntaluokista, on heikosti koulutettu ja kuuluu alempiin palkkaluokkiin. Raiskaajilla on havaittu esiintyvän usein erektio-, ejakulaatio- tai muita seksuaaliongelmia. Grothin ja Burgessin tutkimuksen perusteella 58 prosentilla raiskaajista esiintyy joitakin seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia. Tutkimuksen perusteella myös suhteellisen harva mies ejakuloi naisen sisään raiskauksen aikana. Osa ei ejakuloi lainkaan ja osalla taas tapahtuu ennenaikainen siemensyöksy jo ennen kuin he koskevat naista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että naisesta ei välttämättä aina löydy siemennestettä raiskauksen jäljiltä, jolloin naisen mahdollisuudet osoittaa raiskaus tapahtuneeksi vähenevät.

Noin puolet raiskaajista on hyväksikäyttäjiä, jotka päättävät raiskata hetken mielijohteesta. Tällaiset raiskaajat ovat harvoin aggressiivisia ja väkivaltaisia. Neljänneksellä raiskaajista on heikko itsetunto ja heillä on usein seksuaaliongelmia. He kokevat, että naiset torjuvat heidän lähestymispyrkimyksensä ja että voimankäyttö on siksi pakollista. 20 prosenttia raiskaajista vihaa uhriaan ja haluaa nöyryyttää sekä dominoida häntä. Tällaiset raiskaajat ovat hyvin harvoin seksuaalisesti motivoituneita. Raiskauksen motivaatio on viha, aggressio ja väkivallankäyttö. Noin 5 prosenttia raiskaajista käyttäytyy sadistisesti. Näillä raiskaajilla on usein epätavallisia ja kivuliaita seksuaalisia vaatimuksia, jotka saattavat sisältää erikoisten esineiden laittamista emättimeen, sitomista ja korostunutta väkivaltaa. He voivat vahingoittaa uhriaan erittäin pahasti tai jopa surmata tämän.

Aggressiiviset raiskaajat käyttävät McCaben ja Wauchopen mukaan erittäin usein seuraavia ilmaisuja:

– Ole hiljaa tai tapan sinut!

– Saat mitä ansaitset senkin likainen huora! Jollet lopeta rimpuilua ja huutamista, otan puukon esille.

– Suu kiinni huora! Älä liiku, niin en tee sinulle mitään pahaa.

– Pidätkö tästä senkin huora?

On esitetty useita eri näkemyksiä siitä, mikä saa miehen raiskaamaan naisen. Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että raiskaus on evoluutioon liittyvä tapahtuma. Perusteluina esimerkiksi Randy Tornhill ja Craig Palmer esittävät, että raiskaamista ei esiinny ainoastaan ihmisillä vaan myös linnuilla, hyönteisillä, kaloilla, sammakoilla, liskoilla, merinorsuilla sekä joillakin apinalajeilla. Raiskaus on siten yksi keino lisääntyä. Myös Shieldsit esittävät, että miehellä on kolme tapaa jatkaa sukua: vilpitön suhde naisen kanssa, viettely tai raiskaus. Raiskaus on nähty lisääntymiskeinona niille miehille, jotka eivät viehätä naisia, omaavat heikon itsetunnon tai heikot vuorovaikutustaidot.

Nämä näkemykset ovat kuitenkin saaneet erittäin ansaittua kritiikkiä, koska tilastojen mukaan suurimmalla osalla raiskaajista on vakituinen kumppani tai heillä ei muuten ole ongelmia hankkia seksikumppania. Esimerkiksi sosiologi Eugene Kanin havaitsi, että kumppaninsa treffeillä raiskanneilla miehillä oli vuoden aikana kaksi kertaa enemmän yhdyntöjä kuin muilla samanikäisillä miehillä. Daniel Fessler taas tutki raiskattuja naisia ja selvitti, olivatko kyseiset naiset kuukautiskierron hedelmällisessä vaiheessa raiskauksen sattuessa. Fesslerin mukaan raiskauksia ei esiinny naisen ovulaation aikana yhtään sen enempää kuin kuukautiskierron muina aikoina. Fessler kumoaa väitteen siitä, että miehet raiskaisivat naisia lisääntymistarkoituksessa.

Yksi selitysmalli on se, että raiskaajat ovat omaksuneet eräänlaisen machoroolin, johon kuuluu näkemys miehestä erittäin itsevarmana, viriilinä ja dominoivana. Groth ja Birnbaum havaitsivatkin tutkimuksessaan, että osalla raiskaajista on voimakas tarve dominoida naisia. Kuitenkin Burken ja Stetsin mukaan vähemmän maskuliiniset miehet käyttävät useammin vakituista kumppaniaan seksuaalisesti hyväksi kuin erityisen maskuliiniset miehet. Niinpä tämä selitysmalli kattaa vain osan raiskauksista.

Toisaalta on esitetty, että raiskaajilta puuttuu sisäinen kontrolli ja empatia raiskauksen uhria kohtaan. Tämä voi johtua psyykkisistä tekijöistä, lääkeaineista tai huumaavista aineista. Hyvin usein vakituisen kumppanin raiskaaminen tapahtuu alkoholin alaisena. Kontrollin puuttuessa raiskaaja ei ymmärrä tekonsa merkitystä.

Ratkaisua on haettu myös hormoneista. On ehdotettu, että raiskaajat ovat muita miehiä aggressiivisempia, koska heillä saattaa olla suuremmat mieshormonitasot. Suomalainenkin tutkimusryhmä on selvittänyt vankilatuomion saaneiden raiskaajien testosteroniarvoja. Tässä, kuten muissakin vastaavissa tutkimuksissa on selvinnyt, että raiskaajilla on todellakin normaalia korkeammat testosteronitasot. Korkeat testosteronimäärät voivat siis aiheuttaa seksuaalisesti aggressiivista käytöstä. Tutkimuksia on kuitenkin kritisoitu siitä, että niiden otos raiskaajista on hyvin pieni, koska vain marginaalinen osa raiskaajista jää kiinni ja tuomitaan. Ei siis voida olettaa, että kaikilla raiskaajilla olisi korkeat testosteronitasot. Testosteronin mahdollisia vaikutuksia raiskaustapauksiin ei kuitenkaan voida sivuuttaa.

Selitystä on etsitty myös aivojen toimintahäiriöistä. Onkin havaittu, että esimerkiksi ohimolohkon vammat voivat johtaa häiriöihin seksuaalikäyttäytymisessä. Vastaavasti neurologi Frederick Goodwin on havainnut, että aggressiivinen käytös on perinnöllistä. Hän on tutkimuksissaan saanut selville, että 6–8 prosentilla lapsista sosiaaliluokasta riippumatta on aggressiivisia piirteitä. Hänen mukaansa näillä lapsilla on erittäin suuri riski tulla teini-iässä hyvinkin aggressiiviseksi varsinkin, jos kasvuympäristö on tällaiselle käytökselle suotuisa. Tällaisilla henkilöillä on havaittavissa myös yliaktiivista seksuaalisuutta. Tämä yhdistelmä saattaa sitten johtaa raiskauksiin.

Raiskauksia tarkasteltaessa on syytä huomioida myös hermovälittäjäaineet. Gerald Brown on havainnut tutkimuksissaan, että serotoniinin puutos altistaa väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Asiaa tutkittiin amerikkalaisilla sotilailla. Tutkimuksessa havaittiin, että sotilaat, joiden serotoniiniarvot olivat alhaiset, käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti. Vastaava tulos saatiin tutkittaessa hollantilaista perhettä, jolla väkivaltakäyttäytyminen kulki selvästi suvussa.

Pasteurin instituutissa Pariisissa tehdyissä rottakokeissa havaittiin, että mikäli rotilta puuttui aivoista entsyymi nimeltä monoamiinioksidaasi A (MAO A on aine, joka säätelee hermovälittäjäaineiden kuten dopamiinin ja serotoniin hajoamista), ne raiskasivat parittelukumppaninsa. Myöhemmät tutkimukset osoittivat, että kaikilta aiemmin mainitun hollantilaisen perheen jäseniltä puuttui tuo kyseinen entsyymi. Tutkija Terri Moffit teki hiljattain tutkimuksen, johon osallistui yli 1 000 henkilöä. Hän havaitsi, että noin kolmasosalla ihmisistä MAO A -entsyymiä tuottavan geenin (MAOA-geeni) toiminta on häiriintynyt. MAOA-geenin häiriö ja hankalat ympäristötekijät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä Moffitin tutkimuksen mukaan kahdeksankertaiseksi.

MAOA-geeni sijaitsee X-kromosomissa. Tämä selittää osittain sen, miksi miehet ovat naisia aggressiivisempia. Miehillä on vain yksi X-kromosomi ja naisilla niitä on vastaavasti kaksi. Mikäli naisen toisen X-kromosomin MAOA-geeni on virheellinen, on hänellä kuitenkin jäljellä vielä toinen geeni, joka voi korvata viallisen geenin toimintaa ja vähentää väkivaltaisuuden riskiä. MAOA-geenivirhe on luultavasti selitys myös Goodwinin huomioon siitä, että aggressiivinen käytös periytyy. MAOA-geenin häiriö voi siten selittää osan raiskauksista.

Erittäin mielenkiintoisia ovat typpioksidia koskevat tutkimukset. Typpioksidihan on aine, joka on mukana esimerkiksi erektion synnyssä. Hopkinsin yliopistossa tehdyissä rottakokeissa on selvinnyt, että typpioksidi toimii selektiivisesti limbisessä järjestelmässä. Typpioksidin puutos altistaa aggressiiviselle ja yliseksuaaliselle käyttäytymiselle ja jopa raiskaamiselle.

Erilaisia selityksiä raiskauskäyttäytymiseen siis on esitetty, mutta näyttää kuitenkin siltä, että mitään yksiselitteistä syytä raiskauksiin ei ole.