Loputtomasti sitä vaan tuntuu itseään runnovan...
Heti kun olettaa että JES! Nyt alkaa olemaan hommat puikoissa ja asiat mallillaan, kykenee pieni... Pienen pieni sana romuttamaan toisen puolen unelmasta omistaa hymyn kasvoillaan...
Ei tätä voi taas tyhmänä käsittää että kuinka meinasikaan ajautua asioiden edelle, onneksi tuli taas muuri vastaan joka totesi että sanan taianomaisen...
Ja palautti sankarimme joka takaisin maan pinnalle... Erityisen tukevasti palauttikin... Onneksi... Toisaalta niin valitettavasti...
Mutta pelottavinta oli että koin tunteellisen reaktion...
Mitä minä sitten tein kokiessani tuon reaktion?
Hymyilin... Lasittuneen katseen takaa...
...se pienen pieni sana oli: "...ei..."