Tää on taas sarjassamme niitä aamuja johon ei pitäisi herätä vaan jäädä kiltisti peiton alle odottamaan parempaa huomista. Pikku hidastee vaan tuossa mieliteossa on että koiraani ei oo siunattu turhan suurella aivokapasiteetilla että se vois liikutella ite itteään tai että mulla on tänään työpäivä.
No kuitenkin, tuntuu siltä et kaikki kaatuu taas päälle. Vituttaa toi työ, parisuhde, pariutumaton suhde, mein äiti ja k.a.i.k.k.i! Mä todellakin haluan johonkin lataamaan hetkeks tai sit joudun hakemaan niitä vaaleanpunasia pillereitä lähimästä helpotuskeskuksesta.
Se on sitten kynttilän sytytys klo:18.00. joku vaan on töissä sillon mut sittenpähän palaa lintulan edessä