TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
1. Minua alkaa heti häiritsemään, jos kaiuttimet eivät ole symmetrisesti molemmilla puolilla ja en pysty kuuntelemaan musiikkia esimerkiksi vain toisella kuulokkeella, tai muuten tulee heti korvat kipeiksi.
2. Kun lähden johonkin ulos, tarkistan aina miljoona kertaa, ovatko kaikki tarvittavat tavarat mukana. Kuitenkin melkein aina unohdan jotain.
3. Minulla on levyjenostoriippuvuus. Saatan ostaa esimerkiksi 5 levyä, kuunnella kaikki kerran ja sitten olenkin jo tilaamassa uusia levyjä. Tosin tällä hetkellä olen pystynyt rajoittamaan riippuvuuttani rahatilanteen vuoksi.
4. En koskaan herää silloin, kun olen laittanu herätyskellon soimaan. Herätyskellon soidessa kiipeän alas parveltani sammuttamaan herätyskellon ja jatkan unia sohvallani. En edes muista, milloin olisin viimeksi oikeasti herännyt herätyskellon näyttämänä aikana.
5. Joidenkin pienien asioiden tekeminen saattaa välillä vähän venähtää. Esimerkiksi rannekellostani loppui patteri ehkä 2 vuotta sitten, enkä ole vieläkään vaivautunut ostamaan uutta. Siksi en olekaan käyttänyt rannekelloa aikoihin. Myös jostain matkalta palattuani laukun purkaminen saattaa kestää muutaman kuukauden.
Haastan:
|pe
Maidenite
reijo^
wimzey^
BonZ0