IRC-Galleria

Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden ;)
Pojan sänkykamarikatse alaviistosta on niin aseistariisuva että on pakko heittää paita pois ja kaivaa rinta esiin. Kirota sitä että oli jo mennyt ostamaan E-kupin "ei-imetys"liivit siinä ajatuksessa että varsinainen imetys olisi meidän osalta ohi.
Edelleen meidän tilanteessa olisi helpompaa vain pumpata ja antaa pulloa, mutta minä en tahdo. En halua. Ja nämä ajatukset ovat sitten vain minun päässäni ja koskevat omaa minä-kuvaani, en ajattele näin ihmisistä jotka eivät imetä. Ymmärrän itseasiassa oikein hyvin että kaikki eivät ongelmatilanteissa jaksa ja on ihmisiä jotka eivät vain yksinkertaitsesti pysty.
Mutta asiaan.

Hävettää. En tiedä miksi. En kehtaa sanoa ihmisille että en imetä. En jaksa alkaa selittämään tätä meidän tarinaa uudelleen ja uudelleen. Nännihaavat ovat senverran yksityinen asia että niiden tilittäminen sukulaisille käy luonnonpäälle. Silti selittelyn tarve on suuri ja usein ne jotka ovat itse onnistuneet ilman ongelmia, eivät voi tajuta miten kivuliasta tämä voi oikeasti olla. Sattuu imetyksen välitkin.

Ärsyttää. Paasaaminen, imetyksen tekeminen itseisarvoksi. Ensin sanotaan että "olet paras äiti lapsellesi kävi miten kävi" ja samaan hengenvetoon todetaan että "jokainen pystyy siihen kun on vaan tarpeeksi halua yrittää!" Tästä saa sellaisen kuvan että "olet paras ehkä paras äiti lapsellesi, mutta voisit olla parempikin jos uhrautuisit enemmän!"
Tälläisessä tilanteessa ollessa se ei tunnu miltään muulta kuin SYYLLISTÄMISELTÄ vaikka ei välttämättä ole sellaiseksi tarkoitettu. Imetysfanaatikot hehkuttavat sen autuaaksitekevyyttä ja vaikka äidinmaito on toki parasta ruokaa lapselle niin uskaltaisin väittää asian olevan kuitenkin enemmän korvienvälissä. Tunnen monta lapsena korvikeruokittua aikuista jotka ovat aivan normaaleja.

En tiedä aiheuttaako tämä välillä itseinhoa - tai tiedän. Kyllä. Järjetön ajatus: "lapsi varmaan vihaa minua" tulee aika ajoin esiin, etenkin kun on puoli tuntia koittanut asettaa häntä rinnalle ja hän vain huutaa otsa hiessä kyynelien valuessa silmistä. Tulee olo että olen aivan paska, huudatan pikkuista, ei mikään kelpaa. Herää ajatuksia että mikä MINUSSA on vikana (ihan kuin vika olisi minussa, oikeasti se on puhtaan tekninen...) MIKSI tuo huutaa eikä edes yritä ottaa sentin päässä olevaa rintaa suuhunsa. Pahimmillaan tulee vihantunteita. Kyllä, kehtaan sanoa sen mitä äiti ei saisi sanoa. Tekisi mieli teipata ne huitovat kädet toisiinsa kiinni etteivät ne käy jälleen kerran kipeästi nänniin. Ja kun tulee tälläinen tunne, niin sitten tulee itku siitä miten saatoi ajatella noin. Haluaisi vain sulkea pojan syliinsä ja silittää, sanoa että kaikki on hyvin. Mutta sillä ei saa hänen itkuaan loppumaan.

Aina välillä uskon päässeeni siitä vaiheesta että on "pakko" imettää.
Minulla on jääkaapissa nytkin kolme desia pumpattua maitoa ja selitän itselleni että imetän niinä hetkinä kun voin tehdä sen huolettomasti ja rauhassa. Opettelisimme uudelleen ja tämä olisi lähinnä mielenvirkistystä enkä pyri enää täysimetykseen.
Alkuviikosta näin olikin. Mutta se tarve kasvaa, suorituspaineet kasvavat. Kun kaivan jo valmiiksi kipeän rinnan esiin, teen sen helposti siksi että kokisin pystyväni ja ylittämään itseni. Ja mitä siitä jää käteen? Ehkä käy taas niinkuin alussa. Paikat eivät kestä.
Tai sitten kestävät. En minä tiedä. Tällähetkellä olen ainakin vähän surullinen.

Heräsimme kuuden aikaan. Imetin ensin toisen rinnan ihan ok. Sitten pumppasin toisen rinnan. Mielessä kävi että kun joudun kuitenkin nousemaan ja pumppaamaan, niin oliko siinä järkeä.
Toisaalta suht onnistunut imetys hivelee jossain määrin itsetuntoa. Fiilikset ovat ristiriitaiset, mutta kylmä totuus on että molempia rintoja särkee ja poikaa huutaa viereisessä huoneessa isän hoivissa. On taas niellyt ilmaa imetyksen aikana, mitä ei pullon kanssa tee.

...mutta se vauvan katse. Kun hän flirttailee, muikistelee suutaan ja haluaa rinnalle. Ei sille mahda mitään. Luontoäiti on suunnitellut sen niin että äiti kokee voimakkaana imetyksen tarpeen vaikka se tappelisikin järkeä vastaan.
Katsotaan mikä on tilanne ensiviikolla. Näillänäkymin osaimetän edelleen muutaman kerran päivästä. Ihan silkasta uhrautuvaisuudesta vaikka se ei hyvältä tunnukaan.