IRC-Galleria

Perkele minä alan olla tämmöinen vanha akka. Tänä vuonna tulee ikää 27v ja hyvälläkään tahdolla ei pääse sanomaan että "voi kun sinä olet teini vasta.."
Ehkä se silloin harmitti, mutta nykyisellään lähinnä piristäisi. Vaikka totuus ei siitä muuksi muutu. Kun olen tuplaten tämän ikäinen niin alan olla jo kuoleman porteilla. Kuinka kauan sitä jaksaa pitää jotain fakin asennetta yllä kun toinen puoli yhteiskunnasta vaatii korrektia ja aikuismaista käytöstä. Olenhan sentään vittu äiti ja kasvattaja saatana.
Pitäisi varmaan kuolla pystyyn ja leikata tukka. Verkkarit löytyykin kaapista mutta ehkä hankin useammat. Jakkupuku sitten jos joskus ottaa hiukan "viineä". Ei minulla ole varaa vaatekappaleeseen jota dissaan.

Aika loppuu kesken. Ehkä se oli siinä parinkympin kieppeissä kun luulin saaneeni kaiken mitä halusin. Vain harhaa siitä että yhtäkkiä maailma olikin avoimena eri vaihtoehdoille.
Yksi ihminen on olemassa johon en elämässäni pettynyt ja hän on vielä pieni mies, mutta kasvaa koko ajan.

Tosin tämä elämän paskuus alkaa jo saada niin koomisia piirteitä että vähän hymyilyttää.
Sentään kukaan ei ole kuollut tai kuolemassa, joten niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Vituttaa aivan hillittömästi saatana.
Oma arvomaailma on oman arvomaailman kanssa nyt pahasti törmäyskurssilla ja kun siihen vielä lisää todellisuuden niin jotain tars tapahtua ennenpitkää.

"Anna olla kun mutsia vituttaa
anna olla aamusta iltaan
Vitutus on otettava kokonaan
silloin kun Vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa"

Talli näytti tutulta, mutta kuitenkin vieraalta. Väsynyt ruskeanharmaa betoni, kuluneen lapion tarkkarajaiset ääriviivat seinustalla. Ylläni katto joka on joskus ollut valkoinen.
Ei täydellistä, eikä ehkä kovin kodikastakaan tällä hetkellä. Silti jotain omaa, jotain minkä piti olla osa unelmia, mielen levähdyspaikka. Henkireikä "arjen" keskellä.

Kuljin pikkupakkasessa kuun valaiseman pihan yli. Minulle rakkaaksi käynyt maisema, oma koti jo yli kolmen vuoden ajan. Tutut pihapuut, jääpuikkoja mersun sivupeileissä. Hetkiä jotka on luotu, ladattu odotuksin ja toivein. Kaatuneet väsymykseen, kaatuneet yksinäisyyteen.

Koitan sanoa itselleni että se on oman mieleni luomaa harhaa. Hymyile - muut hymyilevät kanssasi. Vai hymyilevätkö? Optimistikaan ei jaksa ikuisesti hakea seuraa vain omasta peilikuvastaan.

Pidin parin päivän tauon pelaamisessa, kun perjantaina molemmat save gameni bugittivat enkä saanut portaalia auki. Oli pieni vitutus päällä kun tiesi että viimeinen taistelu oli enää tulossa...

No, tänään sitten jouduin tappamaan uudelleen Black Gariuksen (mikä ei niin yksinkertaista ollut...) ja sain kuin sainkin portaalin auki ja pääsin jatkamaan peliä.
Ja minun ei tarvinnut seistä yksin lällyjä hyvisjoukkoja vastaan kun liittoiduin King of Shadowsin kanssa, koska Bishop oli siellä :)
Viimeisen taistelun taisteli minun characterini rinnalla vaikka olin jo aikaisemmin masentunut siitä miten hän oli minut pettänyt. *niisk* nyt olen kovin liikuttunut.

Jos tottapuhutaan niin se taistelu piti ottaa pari kertaa uudelleen ja ekalla kerralla minulla ei ollut yhtään jakoa kun olin jättänyt jengille armorit päälle ja Casavirilla oli vieläpä minun Rod of Resurrection. Latasin ja riisuin porukan aseista ja armoreista. Vähän riipaisi nähdä urheasti minua puolustanut joukko siinä paitahihasillaan odottamassa kuolemaa...
...mutta mitä sitä ei toisaalta tekisi miehen vuoksi, sen miehen jolla sitten kuitenkin oli enemmän asennetta kuin koko muulla joukolla yhteensä ja joka petoksestaan huolimatta oli se jonka halusin characterini vierelle muista välittämättä.

Mutta peli on nyt ohi. Jäi vähän kylmä olo. Joudunko jatkamaan normaalielämää tästä eteenpäin? Onko siellä mitään minua varten?

Jep, kyllä heteroeventit ovat yliarvostettuja...

http://www.youtube.com/watch?v=xQ9EqaUB3_w

Eilen oli Meiju <3 ja teimme 1,5h maastolenkin. Elsa käytti taas charming-spelliään ja sai uuden ystävän. Pidin palopuheen tulevasta varsasta.. katsotaan kesällä sitten mikä on taloudellinen tilanne sielläpäin.
Oli ihanaa nähdä ja länkättää. Puhuimme hevosista koko lenkin ja M on aloittamassa länkkärihommaa taas. Siihen hommaan Elsakin olisi passeli kun takapää on luonnostaan niin hyvin alla ja osaa luonnostaan hitaan käyntiravin.

Illalla joimme Laurin kanssa pullon punkkua ja menin harvinaisen aikaisin nukkumaan. Tänäaamuna ei ole ihan niin kylmä. Pihalla jotain -12 ja sisällä +15 pintaan joten tarkenen hyppiä kerrankin pelkissä alusvaatteissa. Ostimme torstaina vaa'an ja painan edelleen n.5kg vähemmän kuin ennen synnytystä. Kiva! Tosin lihastakin lähtenyt kun ei ole riehunut samalla tavalla. Ja tiedän ylipainoni perimmäisen syyn... ne kaikki "muutamat" siideripullot esim. lomilla joka päivä ja viikonloppuna tissutellen. Helposti hurahtaa useampi litra eikä tuntunut missään.
Nyt kun en enää juo kuin OIKEASTI vähän niin olenkin sutjakammassa kunnossa.

Poika on oppinut heittämään tavarat lattialle nostettavaksi.. ja mutsi kumartaa!

Olen lukenut spoilereita ja TIESIN että Bishop puukottaa selkään oli minulla kuinka korkea influence tahansa.
Tuntuu kuitenkin niin pahalta että melkein menetin yöuneni ja mielenkiinnon peliin.

No, peliä on enää jäljellä muutama tunti joten ehkä minä jaksan sen loppuun kun tiedät että endingissä on sitten spesiaaleja conversationeita enkä tiedä miten evilin kanssa engin menee (Lauri pelasin Lawfull Good ällönobel Paladinia)

Jahas, jos söisi jotain, pistäisi lämpöä tupaan (näin aamulla mukavat 13 astetta olkkarissa) ja sitten harkitsisi eventtejä kun saan pojan puolenpäivän tienoilla nukkumaan.

Se mitä pelaaminen ja vähäinen uni aiheuttaa pääkopalle, on saanut minut inhoamaan entistä enemmän sanontaa: "kaikella on tarkoituksensa".
Koska pelissä yleensä mitään erityistä ei tapahdu ilman että siinä on merkitys joka johtaa valintoihin, on nyt aamulla moinen ajattelutapa heijastunut tosielämään.

Julius heräsi normaalia aikaisemmin ja heti rupesin miettimään mitä se merkitsee ja miten pitäisi toimia. Puenko vaatteet hänelle jo vai tuleeko siitä jotain penaltya?
Voinko sanoa "ihanan lämmin takkatuli" koska olen evil, eikä "ihana" kuulu sanavarastooni?

Olen myös alkanut juosta paikasta toiseen kävelemisen sijaan. Pitäisikö huolestua?

...so why not to be evil anyway.

Koitin löytää quoten jonka luin eilen, mutta googletus ei tuottanut tulosta. Tässä kuitenkin vapaa käännös:
"Kaikki eivät pysty pelaamaan kunnolla chaotic evil -characteria, koska yleensä ihmiset eivät ole natural evileitä" (luontaisesti pahoja).

Ymmärrän tämän hyvin. Tälläisessä pelissä tunteet tulevat kuitenkin kovasti pintaan ja itsekin jouduin aluksi miettimään kovasti mitä teen. Nykyisin alkaa julma käytös tulla jo ihan itsestään. Toivottavasti characterin kehittäminen ei ole niin interaktiivista että se huomaamatta kehittää minua ihmisenä. No, ainakin chaoticimmaksi, ei ehkä eviliksi kuitenkaan.

Tuolla tunnepuolella tarkoitan sitä että hei... se on vaan peli, pikselimössöä! Mutta silti tulee vähän kylmä olo viiltää kurkku auki joltain viattomalta tyypiltä.
Samoin täällä kotisohvalla sympatiseeraan kyllä Casaviria ja joskus tunnen oikein syyllisyyttä siitä miten julmasti kohtelen häntä meidän partyssa.

Minusta tälläiset pelit ovat huolestuttavia. Nytkään ei huvita mikään muu kuin pelaaminen. Ja tiedän että kun tämä on ohi, niin jäljellä on surumielinen kaipuu. Vaan tuskin alan uutta peliä koska tämä on niin pitkä eikä ole aikaa kuten Diablo II:n kanssa ennenvanhaan.

Odotellessa sitä Diablo III:a...