IRC-Galleria

Olen huomannut kuolevaisuuteni. Jaksamisen ajattelu tuli minulla kerrankin eteen, vaikka tähän asti olen jaksanut olla Super-Jenni ja paahtaa asioita täyttä vauhtia eteenpäin. Kuitenkin pienen pojan äitinä oleminen on pakottanut pysähtymään ja niinä hetkinä kun kävelen lapsi kantoliinassa kämppää edestakaisin, on minulla ollut myös aikaa miettiä tulevaisuutta.

Katkeransuloista on se, että me haluamme lisää lapsia ennenpitkää. Tulevaisuudessa näen tätä samaa kuin nyt. Mutta ehkä myös pienen lapsen iso kypärä päässä törröttämässä hevosen selässä ja kokeilemassa miltä äitin harrastus tuntuu.
Se hevonen ei vaan ole Matleena. Se ei voi olla Matleena. Kaikesta yhteispelistämme ja vuosistamme huolimatta (tai juuri sen tuntemisen vuoksi) en luota pieniä sen selkään. Vaikka tamma on kiltti ja fiksu, se ei ole perhehevonen.
Severistä piti tulla meille sellainen, olisi varmaan tullutkin aikaa myöten, Elsa taas on valmiissa paketissa kaikkea sitä rauhallisuutta tasaisuutta ja varmuutta mitä perhehevoselta vaaditaan. Sillä voi myös ajaa kärryillä, eikä se sinkoa arvaamatta pienemmänkään taluttajan päälle. Matleenalla on liikaa ylpeyttä ja luonnetta vaikka se kiltti onkin.

Ja kun katson eteenpäin, en halua nähdä komeaa tammaa tylsistyneenä seisomassa tarhannurkassa mitääntekemättä. Tämä kesä todisti sen, että varsojen laiton resurssit on minullakin rajalliset. Jo nyt jouduin tekemään kompromissin molemmista käyttämistäni oreista ja Lauri repi taas verkkareitaan ylimääräisen rahanmenon ja ajankulun johdosta. En tiedä tuleeko ensi kesästä sapattivuosi astutusten suhteen vai haenko tälläkertaa Elsalle ihan oikean raviorin siemenet jostain, selvää kuitenkin on etten voi joka vuosi laittaa kahta tammaa.
Elsan saan kantakirjattua, laitettua sellaisia varsoja joilla on paremmat jälleenmyyntimahdollisuudet ja sen lisäksi minulla on siinä rauhallinen maastopumppu itselleni kun haluan irtioton arjesta.

En tiedä olisiko tilanne toinen jos Severi eläisi eikä olisi paineita luopua toisesta siitostammasta.
Tuntuu toisaalta tyhjältä kun 5 mennyttä vuotta pyyhkäistään kenties pian pois, mutta itkenyt en ole. Ehkä sitten kun perävalot katoavat mäen alle.
..vai pyyhkäistäänkö niitä vuosia kuitenkaan. Kuin hitosti tämä tamma onkaan minulle opettanut. Lisäksi jos saadaan kaupat tämän lupaavan ostajaehdokkaan kanssa aikaan, on minulla jonain päivänä Matleenasta se kauan kaipaamani tammavarsa kasvamassa, sen kanssa nuo paineet tulevat vasta muutaman vuoden kuluttua jolloin voin ehkä irrottautua uloskin ilman että rinnanpäällä keikkuu pikkuinen jota en uskalla viedä hevosten tuupittavaksi.