IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Outoja fiiliksiä ja vapaat kädetPerjantai 07.07.2006 21:30

Ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen kuukauteen olin tänään erossa pikkuisesta.
Oma puhe kuulosti oudolta ja olin aika pihalla koko sen pari tuntia, jotenkin eksyksissä. Mutta hyvin sujui kuitenkin ja isä ja poika olivat vielä nukkuneetkin puolet ajasta jonka olin ollut asioilla joten äitiä ei oltu kaivattu ;)

Sari, jonka luona olin ihmettelemässä Moby Wrappini kanssa, myy pahaksi onneksi myös kestovaippoja ja muuta ihanaa, joten sain yhden 50e setelin tuhlattua sillä reissulla. Kokeiluun tulevat meille Snapit joita hankin pari ja sitten M-kokoisen SWW-kuoren tulevaisuuden varalta kun poika hieman kasvaa. Ainakin tuo S-kokoinen vaippakuori on niin pomminvarma ettei paremmasta väliä. Babylegsit piti tietty saada ja pari kunnon lisäimua lisäksi.

Kävin vielä apteekissa ja kaupassa - sitten äkkiä kotiin vain toteamaan ettei pojilla mitään hätää ollut ja olisivat varmaan pärjänneet pitempäänkin ilman minua.

Ajattelin kokeilla liinaa kun pieni heräsi ja oli syönyt. Kokeilu venyikin sitten parituntiseksi, sillä kaveri nukahti aika pian kun sain asennon taiteiltua sopivaksi. Pumppaamisen vuoksi jouduin ottamaan hänet pois ja täytyy varmaan itsekin harjoitella ettei paikat tule kipeiksi, mutta vauva tuntuu siltä kuin olisi kaiken ikäänsä killunut liinassa. Ainoa huono puoli on nuo hiton E-kupin tissit jotka aiheuttavat paikoin hieman tilanahtautta.

Meillä on sisälämpötilakin noussut lähemmäs +30 astetta ja ulkona on jo yli sen.
En millään osaa juoda tarpeeksi nestettä ja pelkäänkin että maidontulo kärsii kun poika puolestaan juo paljon enemmän kuin normaalisti. Tänään jouduin antamaan taas päivällä lisänä hieman korviketta mikä tietty aiheutti kamalan hajuista puklua. Hyi kuinka vihaan tuota tavaraa, mutta minkäs teet kun toinen huutaa pää punaisena - ei sitä voi ilmankaan jättää...

Tänään täyteltiin myös yksi asiapaperi maistraattiin lähetettäväksi. Nimi on periaatteessa ollut valmiina jo pitemmän aikaa, mutta kohta siitä tulee virallista. Ei kuitenkaan paljasteta vielä täälläkään ettei tieto leviä ennenaikojaan :)

Kysymys ilmoilleTorstai 06.07.2006 18:54

Kertokaapa MIKSI ihmisen täytyy aina yrittää olla niin fukin täydellinen joka suhteessa.
Eihän siitä tule kuin paha mieli.

AallonpohjallaTorstai 06.07.2006 16:38

Kun toiset päivät ovat ihania ja aurinkoisia ja edellinen ilta sujui suloisesti, on sitä tultava ilmeisesti alas taas ennenpitkää.
Mielialaa saattaa tietty laskea se, että herätin itseni yölypsylle kahdesti (lisää maidoneritystä) joten olen nukkunut hiukan liian vähän ja ollut sisällä taas useamman päivän putkeen.
Huomenna olenkin sitten ekaa kertaa vauvasta erossa kun käyn tapaamassa paikallista kantoliinatukihenkilöä. Pelottaa vähän miten osaan yleensäottaen keskittyä mihinkään.

Sukelsimme jo yhdeksän jälkeen petiin pojan kanssa. Olin juuri lypsänyt ja pikkuinenkin oli skruudannut, mutta silti hän alkoi mönkiä ja tapitti minua silmiin "se tietty ilme" naamallaan. En paljon ajatellut vaan tyrkkäsin tissin suuhun ja vaikka vähän kirpaisi niin aika hyvä ote löytyi heti. Ei lapsella ollut oikeastaan nälkä, mutta hän katseli minua siinä onnellisen näköisenä kunnes muutaman imun jälkeen nukahti. Tuli kovin hyvä mieli itselle - ei siinä vaiheessa tullut mieleen että epäonnistuminen tuntuisi seuraavana aamuna vieläkin paskemmalta.

Aamulla vietimmekin mukavaa aika sängyssä. Annoin pojan potkutella ilman vaippaa, juteltiin ja tutustuttiin pieniin käsiin ja jalkoihin. Hän alkoi sitten näyttää nälän merkkejä joten päätin koittaa imettää kun oltiin vielä molemmat niin rauhallisia ja hyväntuulisia.
Vaan tappeluksihan se meni. Hän jaksoi kokeilla tasan pari kertaa ja kun ei saanut kunnon otetta, alkoi huuto taas. Koitin sitkeästi molemmilta rinnoilta, mutta sitten oli pakko luovuttaa ja pyytää Lauria tuomaan pullo.

Nyt on jälleen "huono äiti" -fiilis päällä. Tuntuu ettei pysty täyttämään lapsensa tarpeita. Kun kuitenkin tuossa tissilläolossa ei ole niinkään aina kyse ruokkimisesta vaan imemisentarpeesta ja rauhoittumisesta. Mutta tuttia en pojalle haluaisi kuitenkaan pistää. Täytyy nyt katsoa miten oma identiteetti tästä eteenpäin.

In the heat of the nightKeskiviikko 05.07.2006 07:42

Kuka muistaa kyseisen tv-sarjan? Katsomme sitä 80-90-luvun taitteessa aina viikonloppuisin. Siinä oli tyyppi nimeltä Bubba, paljon muuta en muista.

Poika nukkui taas 5h ja alkoi sitten ryömiä meikäläisen rintakehää vasten joten herättelin molemmat miehet pulloilemaan ja itse olen nyt lypsyllä. Aika lehmäfiilikset päällä...
Täällä on niin kuuma että vauva oli hiestä nihkeä vaikka nukkuu pelkässä kestovaipassa ja hahtuvapöksyissä. Maitoakin kuluu ihan homona näillä keleillä, Eilen tehtiin meidän sisälämpöennätys eli lähes +27... mietin vaan millaista kerrostalossa mahtaa olla.
Mikontalot voisi olla "kuuminta hottia" :D

Hmm.Tiistai 04.07.2006 13:59

Sitä olisi kiva lähteä vaikkapa syksyllä käymään Tampereella.
Niin totaalisen kiva olisi :)

Täytyy katsoa miten mahdollistuu moinen reissu, vaikka uskalluksestahan kaikki on kiinni. Se mitä haluaa ja mihin uskoo ON mahdollista :)
En minä tiedä mitä siellä tekisi, ehkäpä näkisi tuttuja hieman rauhallisimmissa merkeissä. Pääasia kuitenkin että pääsisi hengittämään vanhan kotikaupungin ilmapiiriä, kulkemaan koskipuistossa, syömään jossain vanhassa tutussa ravintolassa. Istun jopa mielelläni autonrattiin tutussa kaupungissa vaikka sompailuksi se silti menee jos ajellaan Hämeenkadun pohjoispuolelta ;) Eteläosat on paremman hallussa.

Poika teki viimeyönä nukkumisennätyksen, 5h putkeen. Jotenkin sen pidemmäksi ei uskalla itsekään päästää univäliä vaikka järkikin sanoo että tottakai se nukkumisaika pitenee. Ja ruokaa upposi reilusti eilenillalla. Sain rauhoittumaan vasta kun itse kömmin peiton alle ja koppasin kainaloon. Sukat vielä pois niin pienet jalat painuivat äitin röllymasua (aika cruden näköinen vielä) vasten ja simmut painuivat kiinni. Aamulla ei tarvitse herätä itkuun kun toinen alkaa mönkimään nälkää/vaippaa ja kaikki ehtii hoitaa ennenkuin tulee liian paha mieli.

Periaatteet vai hyvinvointi?Maanantai 03.07.2006 16:31

Valitsen jälkimmäisen.
Nämä viime päivät ovat olleet syntymän jälkeen parhaat. Poika nukkuu paremmin, on hereillä ollessaan hyväntuulinen eikä huuda vaipanvaihdolla. Äiti ei pelkää kipua, jaksaa hymyillä vauvalle eikä nasahda miehen vitsailuista vaan alkaa muistuttamaan taas omaa itseään. Syödä ja juodakin ehtii.

Mitä tapahtui?
Poika saa edelleen pelkkää tissimaitoa, mutta nyt pullosta. Pumppaan säännöllisesti molemmat rinnat ja säilön pakkaseen ja jääkaappiin. Lämmitetään tarvittava määrä ja se on siinä. Molemmat tyytyväisiä, turhaa porua ei enää väännetä. Maitoa riittää, parhaimmillaan tulee yhteensä 2,5dl/lypsy. Läheisyydestä se ei ole pois, päinvastoin, nyt saa isäkin mahdollisuuden kun lapsi ei roiku tissillä 24/7 vaan laatuaikaa ehtii viettämään myös hereilläollessa hyväntuulisen ja virkeän vauvan kanssa.

En tiedä mikä tuli. Imuote kenties huono. Luin kaikki maailman artikkelit ja kirjat ja tein sen 2vko töitä korjatakseni sen. Siitä huolimatta ongelmat eivät ikinä poistuneet ja poika ei ilmeisesti saanut maitoa kovin tehokkaasti koska imi jatkuvasti ja oli kärttyisä.
Lypsettyäni toista rintaa huomasin eron pulloruokinnan jälkeen ja kun sunnuntai-aamuna oli 15min itketty tissillä kun koitin imuotetta korjata, päätin että antaa nyt olla. Pääasia että toinen saa ruokaa, mielellään vielä omaa maitoa ja kasvaa sillä. Henkinen puolikin on nyt molemmilla parempi.

Läheisyydestä se ei ole pois, kun en suurinpiirtein laske poikaa vierestäni hetkeksikään ja nukutaan perhepedissä. Mielestäni poikaset kuuluvat emojensa lähelle, Matleena emätammana on ollut minulle molemmilla kerroilla mitä parhain esimerkki.

Neuvola oli tänään ja siellä punnituksessa tuli tulokseksi huimat 3605g, eli VALTAVA nousu kahdessa viikossa, kun syntymäpaino oli 3170g. No tänäkin aamuna hurahdi desi aamupalaksi ja parin-kolmen tunnin välein menee helposti se 80ml :)

Aamun ei-niin-rauhallinen hetkiLauantai 01.07.2006 11:18

Poika nukkui superunet, syötin puoli kahdelta ja nyt herättiin vasta kuuden maissa tissille. Vaan kuinka kävi. Ajattelin käyttää rintakumia jotta saisi paremman otteen kun hinkit olivat niin täynnä. Parilla ekalla imaisulla tajusin kuitenkin että nyt on jotain pielessä, vauva päästi otteensa ja huomasin kumissa verta. Sitten alkoi tuntua kipua.

Onneksi eilen oli keitetty pullot vaikka niitä ei ollutkaan tarvittu viikkoon, joten tämä aamu sitten meni korvikkeeksi. Pumpun kanssa sain tehdä töitä ennenkuin alkoi herumaan, en tiedä estikö toisen rinnan osittainen halkeaminen (kipu) maidontulon, onneksi sain lypsettya kuitenkin ja poika sai sitten vielä lisäksi tissimaitoa, nukkuu nyt tuolla isän sylissä. Itsellä on huono, huono fiilis. Maha on ollut sekaisin eilisestä ja muutenkin epäonnistunut olo.

En oikein tajua mitä tapahtui, mutta luulen että jollain tavalla rintakumi sen teki. En sitten varmaan saanut sairaalassa riittävää oheistusta niiden käyttöön koska siellä sujui hyvin kun alussa kumeja tarvitsin. Kukaan ei varoittanut siitä että jos ei heti saa hyvää imuotetta niin silikoni tekee taatusti kauheampaa jälkeä kuin vauvan suu. Tuolla ei nyt sitten imetetä pariin päivään ja se tietää jatkuvaa pumppausta ja keittämistä. Voi huoh että masentaa.

Aamun rauhallinen hetkiKeskiviikko 28.06.2006 14:07

Lauri on suihkussa. Meidän omassa suihkussa josta tulee lämmintä vettä <3 Ihanaa!
Itsekin pääsen varmaan iltasella pesulle jos keisari minulle kylvyn suo. Hän nukkuu nyt sängyllä kun Halla on ulkona. Ihmeen rauhallisena on siinä vaikka palveluskunta ei olekaan ympärillä. Haaveilen siitä että saisi jonain yönä/aamuna yhden syöttövälin nukkumaan omaan sänkyyn niin olisi meillä aikuisillakin vähän aikaa toisillemme.

Eilen neuvolassa todettiin että pojan paino on noussut hyvin ja on jo suurempi kuin lähtöpaino. Vauvalla on kuulemma kaksi viikkoa aikaa saavuttaa syntymäpaino ja sitten aletaan toimenpiteisiin. Meillä oli kuitenkin jo sadan gramman paikkeilla lähtöpainon päälle, eli ilmeisesti meikäläisen maito on ihan kelvollista tavaraa. Ja kyllä sitä tuleekin. Viereinen tissi falskaa syöttäessä ja tarvitsisin nyt sitten ne DD-kupin liivit. Paha vaan että täällä ei myydä missään 50km säteellä imetysliivejä, Lohjallakaan ei kuulemma enää ole :( Pitää ilmeisesti lähteä Vantaalle tai Espooseen moisen vuoksi.

Jos nyt sitten skruudaisi jotain itsekin ja miettisi seuraavia siirtoja. Tänään katsastetaan Skoda jne.

Hevospuolelta huonoja uutisia. Elsa ja Heta eivät olleet tiineitä, mutta yritys jatkuu. Ei voi olla näin huono tuuri :(

Käytännöntaitojen opetteluaMaanantai 26.06.2006 21:39

Tänään oli pakko lähteä liikkeelle. Oli tarkoitus käydä vain äkkiä asioilla mutta reissu venyi 4h mittaiseksi. Ihmeesti se vauva vaan viihtyy autossa ja mitä kovempaa Lauri ajoi, sen parempi. Käytiin oikein Kehä III:n sisäpuolella kun ostin Petikosta harsoja ja Motonetin parkkipaikalla odotellessa onnistuin vaihtamaan autossa vaipat ja imettämään. Kiitos jollekin korkeammalle voimalle imetyspaidasta ja -liiveistä! Maailman parhaita keksintöjä sitten paalinarun.

6km kotoa alkoi sitten kiukkuilu mutta se laantui pian kun poika pääsi perillä ilkosen alastomaksi ja tissille. Nyt nukkuu tuossa olkaa vasten puhtaissaan. Oikeastaan aivan ihana päivä! Ja kolme yötäkin on mennyt putkeen 3h syöttöväleillä. Huomenna on ensimmäinen neuvola, jännittää paljonko painoa on tullut :)

Elämän keskipisteLauantai 24.06.2006 16:11

Voin rehellisesti sanoa että nyt ei ole muuta elämää. Sen rytmittää imetys. Kun taas olen yli 12h jälkeen päässyt hetkeksi ylös sängystä niin koko ajan on korva tarkkana josko toinen heräilisi. Puolet imetysväleistä joko nukun yksin tai pojan kanssa - tai sitten vain pidän vieressä/sylissä koska nukkuu siinä paremmin kuin omassa kopassaan.
Vessassa kerkiää käymään kun Lauri vaihtaa vaipat ja jossain välissä pitää heittää pesukone käyntiin tai pistää harsot kuivausrumpuun. Nyt tosin voin alkaa käyttää myös tavallisia kestoja kun navantynkä irtosi eilen.

Syöminen?
Niin se oma. Jos joku tulisi laittamaan minulle lämmintä ruokaa niin olisin ikikiitollinen. Tuo mieskään ei joka paikkaan kerkeä kun minun passaamiseni ohessa pitää remontin jatkua että saadaan lämmin vesi.

Tänään ajattelin viedä poikaa ekaa kertaa vaunuissa ulos kun sopiva väli tulee. Ehkäpä ensi imetyksen jälkeen sitten. Koskaan ei tiedä milloin se tulee, tähän mennessä ollaan liikuttu siinä 0,5-4h välillä. Tänään on kelvannut myös vasen tissi, tiedä sitten mikä siinä oli tuon pari päivää että aina saatiin käyttää oveluutta ja välillä väänsin porua itsekin. Ehkä tämä tästä alkaa sujua.