IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 18:11

Ainiin, piti vielä hehkuttaa että Tazza on lomansa aikana lihonut niin että satulavyötä saa kiristellä parin reijän verran vähemmän :) VIHDOINKIN!

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 18:08

Viimeinkin eilen pääsin Tazzan selkään. Kenttä oli ihan peestä ja kelikin huono. Tamma kuitenkin liikkui ihan kohtalaisesti vaikka ei tehty muuta kun verkkasin käynnissä, ravasin vähän molempiin suuntiin ja jäähdyttelin. Vasen kierros oli selvästi huonompi. Kun tulisi enemmän lunta niin päästäisi maastoon. Ei tuolla jäätyneellä kökkökentällä oikein saa tammaa rennoksi.

Giittan kanssa taas kävimme eilen kävelemässä pimeydessä. Ihana poni tuhisi vähän tohkeissaan, mutta oli höyhenenkevyt pidellä ja kulki suosiolla takanani. Äitin rohkea tyttö! Kyllä siitä tulee vielä hyvä ja hieno. Malttoi vielä seistä harjattavana vaikka toiset söivät. Eipä tässä nyt paljon muuta voikkaan ellei laita kenkiä alle. Mä olen melko skeptinen että lunta olisi niin pitkään ettäkö saataisi mitään ihmeempää aikaan. Jos alkuunkin pääsee niin siihen varmaan jää. Kilojen puolesta voisin huoletta sinne selkään nousta.

Alustavasti on sovittu hevosten treidaus 5.1. Toivon todella että tämä menee nyt putkeen. Tuntikausien puhumisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että paljon parempaa paikkaa ei Elsalle voisi olla. Vaikka kauaksi lähdetäänkin niin vaikuttaa että ko. henkilöllä on sydän paikallaan mitä hevosiin tulee. Lisäksi tarjottu "hinta" miellyttää kovasti. Paperit tehdään kuntoon jo ennen siirtoa, joten se tuo turvaa molemmille osapuolille.
Toivon että tämän jälkeen saan kuulla tamman suhteen pelkkiä hyviä uutisia vaikka varmasti ottaa taas aikansa kotiutua, kuten olen monen kerran ostajalle kertonutkin. Elsa voi olla vähän hukassa alkuun kun joutuu jälleen muuttamaan. Mutta toivotaan että tämä kerta olisi viimeinen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 23:21

Töitä, töitä, töitä.
En sitä, ihan jees. Mutta väsyttää. Eilen Malmilla Kestovaippakarnevaaleilla, tänään ja huomenna aamutallilla.

No New GamesPerjantai 12.12.2008 13:44

Kopsasin Juhikselta naamakirjasta <3 Otin nyt kaikki musat mitä koneelta löytyy kun ei ole playlistiä... eli 8561 kappaletta. Paljolti paskaakin kiitos Laurin teini-iän pimeitten pisnesten. Ja sit mentiin...

1. Put your iTunes/Napster/Zune Player/WinAmp/etc on shuffle.
2. For each question, press the next button to get your answer.
3. YOU MUST WRITE THAT SONG NAME DOWN NO MATTER HOW SILLY IT SOUNDS!
4. Tag 10 or more friends who might enjoy doing this as well as the person you got it from.


1. IF SOMEONE SAYS "IS THIS OKAY" YOU SAY?
Linda Linda

2. WHAT WOULD BEST DESCRIBE YOUR PERSONALITY?
Million Dollar Bash

3. WHAT DO YOU LIKE IN A GUY/GIRL?
Number of Microphones

4. HOW DO YOU FEEL TODAY?
Elämän tarkoitus

5. WHAT IS YOUR LIFE'S PURPOSE?
March of the meanies

6. WHAT IS YOUR MOTTO?
Love to You

7. WHAT DO YOUR FRIENDS THINK OF YOU?
Heart of Steel

8. WHAT DO YOU THINK OF YOUR PARENTS?
Let It Be

9. WHAT DO YOU THINK ABOUT VERY OFTEN?
Teenage nervous breakdown

10. WHAT IS 2+2?
Revolver

11. WHAT DO YOU THINK OF YOUR BEST FRIEND?
Boombiddybyebye

12. WHAT DO YOU THINK OF THE PERSON YOU LIKE?
Exterminate

13. WHAT IS YOUR LIFE STORY?
Keep yout hands to yourself

14. WHAT DO YOU WANT TO BE WHEN YOU GROW UP?
Everything has a cost

15. WHAT DO YOU THINK WHEN YOU SEE THE PERSON YOU LIKE?
It's my life

16. WHAT DO YOUR PARENTS THINK OF YOU?
Kids in America

17. WHAT WILL YOU DANCE TO AT YOUR WEDDING?
Give it Away

18. WHAT WILL THEY PLAY AT YOUR FUNERAL?
Poplaulajan vapaapäivä

19. WHAT IS YOUR HOBBY/INTEREST?
Blowin in the wind

20. WHAT DO YOU THINK OF YOUR FRIENDS?
Rock and Roll (!!!)

21. WHATS THE WORST THING THAT COULD HAPPEN?
Kill With Power

22. HOW WILL YOU DIE?
The Desert

23. WHAT IS THE ONE THING YOU REGRET?
All shook up

24. WHAT MAKES YOU LAUGH?
Look at little sister

25. WHAT MAKES YOU CRY
Feels like

26. WILL YOU EVER GET MARRIED?
Bird of Prey

27. WHAT SCARES YOU THE MOST?
Tulta Munille

28. DOES ANYONE LIKE YOU?
Just Cruisin'

29. IF YOU COULD GO BACK IN TIME, WHAT WOULD YOU CHANGE?
Let's roll

30. WHAT HURTS RIGHT NOW?
See Emily Play

31. WHAT WILL YOU POST THIS AS?
No New Games

Haastan: Kaekki jotka tykkää musiikista

[Ei aihetta]Torstai 11.12.2008 17:08

Voisko uskaltaisko toivoa että mun onneni kääntyis.
Pieni "puhdistus" ja puolityhjältä pöydältä liikkeelle hevoshommat.

Oli muuten pieni yllärilasku kun käytti "oikeeta" eläinlääkäriä kunnantädin sijaan. Saapi Katri käydä taas jatkossa, ei se rokotus ja raspaus niin vaikeaa ole että monta sataa maksais. Niin mukava tyyppi kuin tämä kyseinen onkin.

NeuvolassaKeskiviikko 10.12.2008 16:37

Severin kasvu on viimein tasaantunut. Vinguin poskien punotuksen vuoksi lähetteen allergiatestiin, pelottaa alkaa syöttää tuolle esim. maitoa joten haluan ottaa vähän varmanpäälle. Otetaan ihan tavan labrat varmaan ensi vuoden puolella.

Mitat 8615g 70cm, lakki 43,5cm. Ikäähän on nyt reilut 7,5kk.
Neuvolalääkäri kirjoitti:
"Kasvaa ja kehittyy hyvin.
Motorisesti lahjakas.
Punah. +/+ ei karsasta.
Sydän, keuhkot ok. ??? +/+ (varmaan nivuspulssit?)
Kivekset +/+."

Käydään helmikuussa tuon testin vuoksi kontrollikäynti neuvolassa, sekin oli vähän vapaaehtoinen, normaalisti olisi ollutkin vasta vuoden iässä. Severi näytti kaikki manööverinsä ja kiipesi minua vasten seisomaankin kun istuin tuolilla lääkärin huoneessa.

ainiin...Tiistai 09.12.2008 20:11

...Elsalle olisi tosi potentiaalinen ostaja nyt! Pidetään peukkuja että homma etenee hyvin, lupasi soitella huomenna tarkemmin siitä koska tulisi katsomaan. Aikuinen, yli kolmekymppinen, oma paikka, suomenhevosia ennestään. Hyvähyvä.

[Ei aihetta]Tiistai 09.12.2008 20:11

Puuh, nyt on hevoset kengässä... Tazzan etunen vaan oli kulunut niin paljon että on hyvin paljon mahdollista ettei kenkä pysy. Nostan kohta kädet pystyyn. Ei tästä mitään tule. Missä vaiheessa tammaa voi alkaa liikuttaa kun kavio kuluu muutaman kengättömän päivän aikana naulanreikiin asti?
Isot, massiiviset hevoset ovat ihania, mutta niissä on omat ongelmansa. Taidan vaihtaa kokonaan poneihin...

Pentillä ei sitten ollut Ivomecia enempää kun olisin eilen hakenut joten ei olla saatu madotettua vieläkään. Loppuviikosta kai sitten jos pääsen autolla liikkumaan. Tämäkin homma junnaa paikallaan.

..sanoinko jotain poneihin vaihtamisesta... öh?
Tuli perseessä juoksin tänään hakemaan Tommille hevosia sisään valmiiksi kun lapset molemmat hereillä.
Mitä tekee Pappa? Jumittaa käytävälle aasin näköisenä: "en mene karsinaan!"
Aikani siinä sitä kiskoin tuloksetta, sitten huusin kaikki tietämäni kirosanat, pakitin ponia pari askelta jonka jälkeen se järkyttyneenä seurasi boksiin enempää ryttyilemättä.
Kun tulin takaisin niin Severi itki.. niin se muuten alkoi tehdä juuri äsken. Pitää mennä.

Just.

n+1 kirjoitusvirhettäMaanantai 08.12.2008 12:24

joita en jaksa korjata