IRC-Galleria

...mutta ei se ylettömän hauskaa ja ihanaakaan ole tuntunut olevan.
Ensin 3kk silkkaa pahoinvointia, jonka jälkeen alkavat epämääräiset kivut ja vihlaisut kun kudokset alkavat antamaan periksi. Kaiken yllä leijuu raskas aikaansaamattomuus ja väsymys, joka jumiuttaa pienen naiseläjän sohvan pohjalle peiton alle.

Olin pikkuinsen uumoillut lähtöä kaupoille. Kurkkaamaan olisiko alennusmyynneissä ollut mitään kivaa. On vain ollut jotenkin ylivoimaista mennä laittamaan Eberspächer hurisemaan ja kammata tukkansa. Huomenna joutuu kuitenkin tekemään taas jotain elämisensä eteen ja muutenkin hiukan närästää aamiaiseksi nautittu jouluruoka. Mitä selityksen makua.

Laittelin uuden kuvan pärstästäni. Ompa minusta tullut masentuneen näköinen, tai sitten se vaan on tämä pimeä vuodenaika. Huomatkaa aito Diorin huivi. Lienee ainoita merkkivaatteita joita omistan ;)

Äh, pitäisikö lähteä sinne Nummelaan. Tarvitsisin mm. uudet kengät, jotkut talvimonot. Olen juossut kuseltahaisevissa tallikengissä koko syksyn. Missä meikäläisen mennyt tyyli on? Nyt on vain pilkkihaalarit ja uudet toppakengät, kun huomasin punaisten Strollersieni homehtuneen viime kesän kosteuden vuoksi.

Kinkkua, suklaata, lohta, suklaata, laatikoita, kettukarkkeja jne.
Olen juonut jopa punkkua, puoli lasillista päivässä ;) Ehkä sen verran uskaltaa joulun kunniaksi ottaa. Ripassa on herkkua siinä missä muutkin jouluruuat.

Aatto meni ihmeen kivuttomasti, ehkä siihen auttoi kiire, ettei tarvinnut olla liian pitkään missään. Saatiin sitä sun tätä ja vähän rahaakin. Ja syötyä tuli niin paljon että illalla nukahdettiin kotona sohvalle kesken elokuvan. Siitä sitten heräiltiin klo 3:30 omaan petiin.

Jouluaaton parhaita hetkiä on tuoda hevoset iltaruualle sisään. Tälläkertaa saivat makeaa omenaa ja kuivaa leipää jokainen normaalisapuskan joukkoon. Matleenan karsinan nurkasta kuului aikamoinen möyssytys ja voin vain kuvitella miten kuola lensi suupielistä kun herkut katosivat hamuavaan kitaan. Varsallekin maittoivat omenanlohkot.

..ja sen jälkeen. Ollaan vain syöty, katsottu elokuvia ja syöty vähän lisää. Odottelemme tässä astianpesukoneen lopettelua, jonka jälkeen olisi tarkoitus lähteä käväisemään Nummelassa. Lisää filmejä... ;)

..huomatessani että olen kirjoittanut tänne melkein joka päivä.
Ehkä tämmöiset nettipäiväkirjat ovat ensimmäinen askel ihmisen kuolemaan syvässä angstissa ;) (eli minulla tuskin kaiken paskan keskellä on pelkoa että niin tulisi käymään, kun tässä kuussakin on monta tyhjää koloa)

Päivä lähti käyntiin yhtä kauniina kuin eilinen. Rautiaat kirmasivat varsa kannoillaan heinäkasoille. Eilen pysähdyin niitä katsomaan. Istuin pilkkihaalareissa kottikärryjen päällä. Jos tupakoisin, olisi varmaan vetäissyt sätkän siinä samalla.

Kohta pitäisi lähteä kaupoille. Minulla on tällä viikolla ollut taas jonkinverran pahoinvointia. En tiedä onko henkisellä puolella oma osuutensa. Eilen sain paniikkihäiriön omaisen tunteen kaupassa ja käveltiin äkkiä hyllyt läpi että päästin pois. Kun äiti kuoli, saatoin ottaa tarpeen mukaan rauhoittavaa, mutta Xanoria ei voi raskauden aikana syödä. Nyt täytyy selvitä omin voimin.


Tänään on se päivä että Moonspell kuulostaa hyvältä. Vanha sellainen.
Muistan kun olimme Derwyn kanssa keikalla Lepakossa keväällä 1998 ja siellä soittivat Moonspell ja Therion. Olin todellä järkyttynyt niistä synista, jotka Kuupellillä oli käytössä, eikä sen jälkeen olekkaan tullut yhtään hyvää levyä.
Wolfheart ja Irreligious ovat kovin erilaiset, mutta tykkään kovasti molemmista.

Viime kesältä on hyvät muistot Tampereelta. Olimme ryypänneet kaksi päivää Horzan kämpillä ja luukutimme Mephistoa uudelleen ja uudelleen. Olisi ollut hauska lähteä Messukylän Kirkon pihaan istumaan. En muista oliko keli huono vai nekrottiko muuten, mutta se reissu venyi ja venyi. Joka tapauksessa reissu oli helvetin hauska ja pääsimme vielä hengissä kotiinkin sunnuntaina.

Tänään piti olla vuoden pimein päivä, mutta se alkoi sarastamaan pian kirkkaana.
Valkeat puut ja punertava aurinko, meidän piha ja sen takana oleva metsä lepää puhtaassa vaipassa, jonka nyt on jo pimeys nielaissut sisäänsä.

Severin ex-hoitaja Sanna tuli tänään ilahduttamaan minua tallille. Niinpä sain itsenikin ylös ja arkiaskareiiten pariin. Harjasimme tamman ja varsan sekä veimme ne kentälle juoksemaan. Hain autosta Severin käyttämät loimet ja laitoin ne siististi roikkumaan. Otin muutaman loimen ja satulahuovat, taittelin ne pois tieltä laatikkoon ja työnsin Severin harjaämpärin vähän taaemmaksi. Harjat saavat odottaa pesua vähän paremmilla keleillä.

Ehkä se elämä jatkuu vielä. Nyt alkavat päivät pitenemään.
Voisin sytyttää kaksi kynttilään tallin pihaan.

Toinen kynttilä on Xenonille, joka lähti taivaslaitumille keväällä ja toinen Severille jonka sama kuljetuskoppi vei viimeiseen määränpäähänsä sunnuntaina.
Parhaat lähtevät ensin, juuri ne herkimmät ja surusilmäisimmät.
Meille jää vain ikävä.

Tänään jouduin olemaan sosiaalinen. Ensin oli työkkärin puhelinaika ja sitten kävin hammashuollossa kirkonkylällä.

On kokoajan pitkälti sellainen poissaoleva fiilis. Ja tietty kyyneleet tulivat taas kotipihalla kun ajattelin miten Severi yleensä hörisi minulle kun nousin autosta ja tuli aidalle katsomaan olisiko minulla sille jotain. Nyt oli vain tyhjä tarha ohuen lumivaipan alla kun Heta on pihatossa Matleenan ja Spiidin kanssa päivät.

Poistivat hammaskiveä, ei ollut kivaa. Juuri muuta ei tehty. Sain mukaani uuden hammasharjan koska omani on liian kova. Onpas nyt sitten hauska pestä ihan uudella harjulilla hampaita.
Kai minun on heitettävä hieno musta harjani pois, tosin taitaa olla aika vaihtaa kun se on ollut minulla jo heinäkuusta. Kostoksi ostin Laurille violetin hammasharjan. Kärsitään sitten yhdessä.

Minä palelen. Pitää koota ajatuksia ja yrittää päästä viemään koiraa pissalle.

Heräsin pahoista unista siinä neljän jälkeen itkemään.
Käperryin Laurin viereen ja puhuin hänelle Severistä ja sen hetkisistä fiiliksistäni. Täytyy vaan yrittää jaksaa. Kokoajan on pelko että menettää vielä jotain lisää. On huoli isästä miten tämä jaksaa ja kokoajan tarkkailee omaa kroppaa että masussa olisi kaikki hyvin.

En ole vielä tänäaamuna pystynyt menemään tallille. Lauri aamuruokki hevoset ennen töihinlähtöä. Sain vielä torkuttua ja näin unessa Severin, sitten muistin että se on poissa. Jäi sinne klikan karsinaan letkuihin kun minun piti mennä kotiin huolehtimaan muista eläimistä.

Klo 18 jälkeen ne soittivat että tila on mennyt huonommaksi ja ruuna yrittää väkisin makuulle, kyljet ovat täyttyneet kaasusta. Sanoin heille että mitä pikemmin sen parempi ja puhelun jälkeen lähtivät lopettamaan rakkaani. Olo on niin epätodellinen.

Kunnaneläinlääkäri ja klinikan henkilökunta teki tämän vuorokauden kestäneen taistelun aikana kaiken voitavansa. En vielä lauantaina jaksanut uskoa menettäväni ruunan. Mutta toisinaan joutuu luopumaan vielä enemmän, kuin mihin pystyisi. Tuntuu että tästä joulusta tulee elämäni pahin. Joulu ilman rakkaitani. Joulu jolloin käydään haudalla repimässä haavoja auki ja eletään murhe pinnassa vuoden loppuun.

Severi lopetettiin tänään klinikalla n. klo 18:15 vaikean päivän päätteeksi.

Seve ei puolen tunnin kävelystä alkanut toeta.
Koitin viedä sitä välillä karsinaan, mutta pisti sinnekin maaten. Melkein porua vääntäen talutin väsynyttä hevosta pimeässä. Välillä se pysähtyi, kääntyi minua kohti ja sanoi silmillään ettei jaksaisi kävellä enää, kun on kierretty jo pari tuntia.
Lämpöinen pellavansiemenlima jäi koskematta, heinäkasa inhotti ja ruuna käveli pää roikkuen.

Soitin eläinlääkärille joka lupasikin tulla katsomaan. Juuri 10min ennen kuin lekuri ajoi pihaan, heitti Seve kurat lumeen ja alkoi vähitellen piristyä. Käytävällä ei kuopinut enää niin paljon, vatsaäänet olivat ok mutta väsynyt se oli. Todella.
Eläinlääkäri antoi sitten kipupiikin ja laskutti 84e ja sanoi että seurailkaa vointia. Vähän heinää, lämpöistä vettä ja pellavaa saa antaa.

Jo ennen lääkärin lähtöä pihasta alkoi maahan varisseet heinänkorret kiinnostaa ruunaa ja karsinassa se ensin joi muutaman kulauksen lämpöistä vettä ja sitten kävi pienen heinäannoksensa kimppuun.

Käyn kohta tarkistamassa ruunan voinnin vielä kerran, mutta hyvältä toistaiseksi näyttää. Itse sain kyllä raitisilmamyrkytyksen.

-14 astetta meidän mittarissa.
Suunniteltu ajoretki toteutettiin silti. Severin vuokraaja Sanna ratsasti Hetalla ja Anne oli Severin puikoissa. Itse olin kyydissä maisemia katselemassa ja varalla jos jotain ongelmaa tulisi.

Mutta Seve näytti meille että on sitä oltu kärryjen edessä ennenkin. Siinä missä Heta pöhköili ja pörisi autoja, ruuna vaan tallusti tottuneesti eteenpäin mitään sen enempää tuijottamatta. Ihmiset kärryillä ja selässä hytisivät palellen, eikä hevosillekkaan tullut edes hiki pintaan sillä tunnin lenkillä mikä tehtiin. Ilma oli pakkasesta huolimatta kaunein mahdollinen.

Nyt illemmalla olen seurannut Severiä hieman huolissani. Se makailee tarhassa eikä heinä maistu. Luulen että täytyy mitata kuume, jos moinen jatkuu. Ei piehtaroi, hikoa tai muuten osoita ähkyn merkkejä mutta makaa vaihtaen välillä paikkaa.
Pitää seurata tilannetta. Onneksi hevoset ovat melkein tuossa ikkunan alla niin voi useasti käydä tarkastamassa ruunan vointia.