IRC-Galleria

Minulla meni justiinsa hermo ompelussa, kun onnistuin väsyksissäni vetäisemään housujen takakappaleet punteista yhteen ;) Pakko ottaa breikki ennenkuin jatkan, joten kerrotaanpa mitä autosta löytyy just nyt.

Therionin Theliä ei kestänyt pää kovin pitkään. Kun jossain vaiheessa Invocation of Naamah oli levyn ainoa hyvä kappale, oli aika laittaa jotain muuta soimaan. Under The Moonspell, vaikka herttainen levy onkin, on liian rarea autossa kuunneltavaksi joten laitoin vihdoin pitkään kuumottelemani Tiamatin Cloudsin. Levy jota en ollut vuosiin kuullut.

Ja niinhän se sitten meni. Kokonaisuudessaan levy on oikea hittiparaati ja minä tykkään siitä. Tiamatilla on synkkyydensä keskellä humoristinen ote, etenkin viimeinen (?) kappale levyllä, Undressed on sitä mustempaa. Scapegoat taas ironiassaan hieman perinteisempää.

Rakastan riimejä. Niin suomeksi kuin englanniksi. Tiamat riimittelee paljon ja kauniisti. Kliseistä ei, se toimii... Alone I sit, I wonder why/ You dream of love and so do I /But in your sleep you cannot see / This pain which is always haunting me jne.

Ja sitten löytyy myös jotain herkkää. Caress of Stars ei ole menettänyt vaikuttavuuttaan vuosien varrella. Se on ehkä vakava mutta kaikenkaikkiaan hieno kappale. Yksi lemppareistani, vaikka tälle levylle onkin syntynyt vain hittejä. Kaikki kappaleet toimivat persoonallisella tavalla.

Minun on myönnettävä että tämä on ainoa Tiamatin levy mikä minulla on ja olen kuullut niitä kovin vähän. Vaikka esim. Wildhoney on jotain täysin erilaista niin taidanpa senkin jossain vaiheessa hommata. Siltä löytyy sentään Maailman Kaunein (ja epätoivoisin) Rakkauslaulu Do You Dream of Me...

Nyt ratkoja kauniiseen käteen että pääsen nukkumaankin vielä joskus.

Ollaan sitten Jullen kanssa molemmat flunssassa.
Tosi mahtavaa kun itse on raatona, kurkkuun sattuu ja pieni köhisee ja valittaa vieressä. Pari yötä on olleet levottomia. Kuumetta ei ole hänellä ollut paljoa mutta pikkuisen kuitenkin. Syö kuitenkin hyvin sen mitä nuhanenältään pystyy. Ilmeisesti kurkku on kipeänä myös hänellä koska itku alkoi keittosuolaliuoksen jälkeen. Toivottavasti tämä ei kestä kauaa...

En ole koskaan pystynyt määrittelemaan ajanjaksoja omien mielialojeni suhteen. Olen ikäänkuin laskenut "normaalin aikakauden" alkaneeksi muuttaessani aikanaan Helsinkiin vaikka nyt miettiessäni taaksepäin löydän vaikeita ajanjaksoja myös ihan viime vuosilta. On jotenkin kieroa että en kykene tunnistamaan senhetkistä olotilaani vaan elän sitä elämäni todellisena normaalina tilana. Ratkaisuni tuntuvat silloin loogisilta vaikka myöhemmin saatan huomata elämänasenteeni vaikuttaneen niihin - olisin voinut yhtä hyvin päättää toisin.

Pahimmat kaudet ovat kuitenkin takana. Ne sijoittuivat vuosituhannen vaihteeseen, jolloin olen ollut ihan oikeasti todella masentunut. Millennium-aattona makasin Hämeenkyrössä yläkerran sängyssä kun muut juhlivat H-hetkeä, sinä kesänä hukutin ahdistustani alkoholiin ja jopa vahingoitin itseäni. Pahinta oli se että lasin ihmisarvoni sille tasolle etten osannut päästää toisesta ihmisestä irti ja samalla loukkasin muutamaa muuta. Ja mitä enemmän pinnistelin, sen enemmän hallaa tein itselleni. Sitä enemmän menetin ympäriltäni tärkeitä asioita.

Kesti aikansa jotta ymmärsin tämän. Se oli kova isku. Itkin ajaessani Lempäälästä Tampereen suuntaan. Kyyneleet sumensivat näkökentän niin että oli pakko vetää tiensivuun. Itkua vain tuli ja tuli. Ehkä se ahdistuksen purkautuminen avasi portit päätökselle että minun on jälleen kerran paettava.

Mutta minne tahansa ihminen kulkeekin, hän ei löydä sitä ihannetta josta haaveilee. Sitä ei ole olemassa. Vastakohtia ei voi saada itselleen yhtäaikaa vaan on nöyrryttävä ottamaan vastaan arki.

Tasapäisyys. Onnellisuus. Rakkaus. Tunteet eivät nouse aallonharjalle vaan ainoastaan lainehtivat. Jos olen surullinen, saatan vähän itkeä - jos olen innostunut saatan tehdä kovasti siihen liittyviä asioita. Mutta olenko masentunut? En. Olenko maaninen? En kovin paljon.
Kun nämä fiilisten äärilaidat puuttuvat, jää paljon kokematta hyvässä ja pahassa. On jotain sellaista suurta - itseni kokoista - jota jään kaipaamaan. Toisaalta olen hyvin helpottunut tietynlaisesta mielenrauhasta jonka olen vuosien jälkeen saanut.

Onko viisaus sitä, että tukahduttaa luovuutensa ja valjastaa sen vain sanoiksi?
Onko järkevyys sitä, että ei edes harkitse ennen niin innostavia asioita niiden mahdottomuuden vuoksi?
Onko se pelkoa - epäonnistumisen, menettämisen - ettei enää edes yritä elää kuten on ihannoinut?

Kirjoitan tätä, koska sain palan maniaa muutama yö sitten ja jäin kaipaamaan adrenaliinin sykettä suonissani ja väsymättömyyden tunnetta.
Mutta minulla ei ole yksinkertaisesti varaa siihen enää. Huikean auringonnousun jälkeen saapuu synkkääkin synkempi yö jonne en halua enkä voi johdattaa lähimmäisiäni.

Ennen nukkumaanmenoa on vielä kerrottava pari riviä siitä miten upea hevonen minulla on!

Ei ole turhaan mainittu että Suikkulaiset ovat sydämessään urheiluhevosia. Elsa on asenteeltaan edelleen ravuri ja sen elementti on vauhti. Vaikka se hiljentääkin pyynnöstä, tekee se sen vastahakoisesti. Kun taas annan luvan mennä, nousevat pupunkorvat pystyyn ja kavionkopina kiihtyy hiekkatiellä. Tunnen kuinka hevonen painuu ottamaan tasaista tukea ohjasta tarkoittamatta sillä mitään pahaa... ja ratsuihmisenä minua alkaa hirvittää ;)
Tarvitsisi joku montékuski sinne selkään tai sitten ravi-ihminen istumaan kärryille. Olen varma että sekä hevonen että ihminen nauttisivat - nimittäin tämä hiljentää pyynnöstä ja on kaikesta huolimatta suht kevyt kädelle.

Viime viikolla ajattelin kokeilla hypätä ristikkoa. Ilmeisesti Elsalla ei ole hypätty koskaan ennen, sillä se pudotti puomit joka kerta kun ravasin kevyessä istunnassa niistä yli.
Tänään korjasin asiaa hypyttämällä tammaa liinassa ja kun se ymmärsi mistä on kyse niin riemulla ei ollut rajaa. Uudelleen ja uudelleen se paineli laukassa ympyrällä pikkuisen esteen ylitse ja hyppäsi kuin Jappeloup konsanaan! Ehkä se voisi olla meidän laji sitten joskus myöhemmin :D

Anne ja Elsa treenasivat esittämistä mikä sujuikin mallikkaasti. Kantakirjaukseen on nyt kaksi viikkoa aikaa. Olen varma että kaikki sujuu.
Niin kiltti ja rauhallinen Elsa on. Ripaus tuimuutta kuitenkin löytyy ja se tulee esiin tilanteessa jossa toinen hevonen yrittää ravilla ohitse. Tahti kiihtyy hitaasti mutta varmasti. On Elsakin joskus starttinsa voittanut ja tuntuu edelleen muistavan sen!

Voin taas kerran sanoa ettei kaunis - mutta rakkaudella tehty kuitenkin!
Kaavoitus oli paidasta kokoa 74 ja näyttäisi pitkälti olevan samaa kokoa tämä omakin tekele eli vielä saa hetken odotella ennenkuin voin ottaa aktiivikäyttöön vaikkakin poika käyttää nyt jo osittain 70cm vaatteita.
No, eiköhän tälle "pienen Rokkitähden paidalle", kuten itse sen nimesin, löydy kuitenkin käyttöä. Ei rahan, vaan persoonallisuuden vuoksi. Ja siksi että ompelu kerran vuodessa on kivaa!

Siivoilin myös Jullen albumia, lisäsin synnärikuvia ja järjestin kaiken aikajärjestykseen.
..ja se albumihan oli tässä:
http://s18.photobucket.com/albums/b150/Zelex/Julius/

Paita ei kuitenkaan ole yhtä pahan näköinen kuin tuossa kuvassa, mustaa on vaan pirun huono kuvata salamalla eikä meillä ole pieniä henkareita johon olisi voinut ripustaa.

Viime viikolla toinen auto ajoi Skodan perään risteyksessä sillä seurauksella että perähudlarin ovi jumittui kiinni. Koska Lauri oli pysähtynyt STOP-merkille, myönsi maasturin kuljettaja heti syyllisyytensä ja hänen vakuutusyhtiönsä maksaa korjauksen. Menimme siis eilen kahdella autolla aamusella Pk-seudulle jotta sain Laurin vietyä töihin sen jälkeen.

Julius pääsi myös tutustumaan Laurin työpaikkaan ja työkavereihin. Kaakaonhaun ajaksi iskinkin pojan yhdelle syliin - ja kun palasimme oli lapsi pissannut vaippaansa ja tietty huusi kuin syötävä ;) Syötin hänet vielä rauhallisessa nurkassa ja sitten ajelin Myyrmanniin shoppailemaan.

Ostin Jullelle punamustan plyysiasun, yhden paidan, housut ja parit sukat Lindexiltä. Lapsonen kasvaa niin nopeasti että olen ihan hätää kärsimässä noiden kuteiden kanssa. Nyt pitäisi kuitenkin pärjätä taas seuraava kuukausi koska hän ei ole kovin sotkevaa sorttia. Kauhulla luin että joillain lapsilla joutuu vaihtamaan vaatteitakin useamman kerran päivässä. Meidän juniori pitää kaksi päivää samaa paitaa ja pitäisi varmaan pidempäänkin jos äiti ei sitten jo heittäisi sitä koneeseen. Joskus tosin tulee isommat puklut jolloin vaatteita vaihdetaan taajemmin mutta se on aika harvinaista. Sukat, babylegsit ja housut ne eivät likaannu senkään vertaa.

Kymmenen jälkeen treffasin Lyytin, kävimme Cittarissa ja ajelimme sitten hänen kämpilleen Kaivokselaan. Istuttiin pari tuntia ja juteltiin tulevista sekä menneistä. Lyytillä on itsellään laskettu aika 11.12. joten vein osan meidän pienistä kestovaipoista "hoitoon". Ensimmäisen lapsensa hän on vaipattanut kertiksillä mutta nyt teki mieli kokeilla kestoja. Sääli vaan että minun pikkuvaippani eivät mitään kovin hyvää laatua ole kun en osannut oikein kokemattomana silloin ostaa sopivia ja käteviä systeemejä. Mutta sanotaanko että kyllä nämä äp:n vaipan hakkaa ;)

Ennen yhtä hain Laurin, käytin hänet IKH:ssa, maksoin 100e uusista öljyistä Massikkaan (uh-huh...) jonka jälkeen Lauri sai hyvitykseksi vahtia Jullea kun pyörin kangaskaupassa etsimässä ostettavaa. Menimme vielä Macin kautta, heitin L:n takaisin duuniin ja ajelin uupuneena kotiin. Tälläisen erakoituneen äiti-ihmisen toleranssi ei ole kovin korkea sivistyneen maailman suhteen joten nyt täytyy taas viettää hetki hiljaiseloa jotta jaksaa. Illalla L:n tultu isänsä kyydillä kotiin, pääsin rentoutumaan tallitöiden parissa. Ah ihanuutta, oi autuutta.
Paskanlappaminen on nykyään juhlaa!

Ompelukärpänen surisee ilmassa. Sain jo viime viikonloppuna pistoksen ja ompelin pari kestosidettä. Eka prototyyppi on hyvin epäkäytännöllinen, mutta kaavaa höylättyäni sain toisesta jo ihan kivan. Lisäksi piirsin lasten peruspaidan kaavan jota pitäisi päästä kokeilemaan kunhan mahdollisuus tulee. Pää pursuaa ideoita mutta jostain pitäisi repiä vielä muutama ylimääräinen tunti vuorokauteen. Olen harkinnut ompelua yöllä, mutta niin kauan kuin Lauri tulee vasta klo 23 nukkumaan, se ei onnistu koska en viitsi jättää Jullea yksin.

Lapsen ja hevosten hoito... sen lisäksi pitäisi vielä ratsastuksen ohella olla harrastuksia?
Voi kyllä mennä vaikeaksi. Pitääkö taas myöntyä siihen että "kaikkea ei voi saada".

Meillä voitiin jo useampi päivä hyvin.
No sunnuntai-iltana alkoivat masuvaivat uudelleen kera löysävatsaisuuden. Viime yönä taas jokainen hetken herääminenkin oli terästetty hiljaisella valituksella ja aamulla tervehdittiin äitiä ja isää itkulla :(

On tämä lohdutonta. Tälläkertaa epäilen kuitenkin että on jostain pienestä pöpöstä kyse, koska aikaisemmin ei ole maha ollut kuralla vaan pelkästään kipeä. Ja poikahan laittaa jo kaikenlaista suuhunsa. Voipi olla että koira on käynyt nuolaisemassa käsiä ja sitä kautta on mennyt jotain tottumattomalle mahalle epäsopivaa elimistöön. Onneksi kivut eivät nyt ole kovin rajuja mutta murheellista on katsoa kun toinen on taas surkeana vaikka pari päivää jo hymyili auringon lailla ja jutteli äidin kanssa. Pissatuskin luonnistui taas niinä päivinä, nyt naamanväänteistä ei voi erottaa mistä ne johtuvat :(

Plaa, olen joka päivä käynyt ihmettelemässä postilaatikolla olisivatko Hilin AIO:t jo tulleet. Tilasin rohkeasti niitä kolme lisää kun ovat senverran kuivapintaisia että sopivat Juliukselle paremmin kuin hyvin. Helppoa on niillä joiden lapsilla ei ole kovia vaatimuksia kuivuuden suhteen. Meillä on nyt bongattu kaksi materiaalia jotka passaavat ja ne ovat kuivaliinaneulos ja polyestermokka. Myin Fuzzinikin pois kun eivät herralle kelvanneet, Magic Alls- AIO:n kanssa kuitenkin nukkuu yönsä läpi mukisematta. Eli niitä lisää.

Olen joutunut kokonaan uusimaan vaippavarantoni ja tuossa välissä tilaamani vaipat olivat enimmäkseen epäsopivia (meille). Lisäksi kundi on jo niin iso ja pulleareitinen että M-koon vaipoille saa heittää hyvästit. Laitoin surumielin ihanat Igun Velourtaskut ja pari muuta taskuvaippaa (Napis ja Cherry) odottamaan parempia päiviä. Kyllä niille vielä käyttäjiä tulee...

Koska vaippavarastoni on niin ehtynyt olen harmikseni joutunut sortumaan myös kertikseen ja HYI ETTÄ NE HAISEVAT oksettaville! Olivat sitten ihan pakasta vedettyjäkin niin voi ällötys!
Mutta kun saan ensin tuon Hilivinksis-tilaukseni (3kpl) ja sitten vielä Magic Allsit joita otin kaksi lisää plus kokeeksi yhden Rumpsterin, niin eiköhän tässä jotenkuten pärjätä.
Kiitän onneani että ostin muuten Igun aio:n käytettynä. Ihana vaippa kyllä joo, mutta ei pintakuiva. Hitonmoinen raivari jos edes vähän lirahtaa.

Aktiivikäytössä meillä tilauksen jälkeen on 5 Hilin aio:ta, LillaMamman ja Napa-Ketun taskut (jostain syystä toinen M-kokoisista on isompi kuin toinen!) 3 Magic Allsia ja muutama muu lyhkäisen välin (eli 5min eteenpäin) vaippa. Kun olen testikäyttänyt näitä vähän aikaa voin harkita lisätilausta, mutta enää en viitsi hommata mitään ennenkuin olen suurinpiirtein varma että ne ovat jätkälle ok.

No, voi ainakin sanoa että kun nämä jäävät minulle tulevaisuuden varalle niin on ainakin tiukan seulan käyneet lävitse. Jos näen käytettynä esim. noita Magic Allseja niin pienemmät ostetaan jo valmiiksi. En tiedä koska Laurille otan asian puheeksi mutta itse haaveilen jo kakkosesta kovasti :) Vaikka Julius kovin vaativa poika onkin, niin lapsiluvun lisääminen ei pelota. Mielummin tehdään ne sitten kerralla jotta pääsen toteuttamaan seuraavia projekteja joita olenkin jo mielessäni kypsytellyt... :)

Ei voi muuta sanoa kuin että väsyttää niin maan perkuleesti. Pojan mahakivuissa mennään ylämäki-alamäki-meiningillä. Siinä missä maanantaina oli tosi hyvä ilta, eilinen oli aivan kauhea, tämä aamu vielä pahempi ja nyt taas vyöhyketerpian päälle sain lapsen nukkumaan.

Eipä voi sanoa että paljon ehtisi päiväkirjaa kirjoittelemaan. Kolmesti viikossa olen liikuttanut itse Elsan ja vuokraajatyttö kerran. Tekee kyllä hyvää päästä säännöllisesti senverta tuulettumaan, sunnuntainakin tehtiin Annen kanssa ihanan reipas 1,5h maastorepäisy. Paljon hölkkää ja uusia reittejä syystihkussa. Eilen tein ekaa kertaa Elsalla kunnon kenttäreeniä. Puolisen tuntia taivuttelua ja hiukan siirtymisiä ja sitten koitimme ylittää pientä ristikkoa josta enimmäkseen vaan juostiin läpi. Ehkä Elsa tarvitsisi isomman esteen jotta jalat nousisivat. Heta sensijaan oli tohkeissaan hyppelöistä ja menikin hienosti vaikka Annella meinasi iskeä rimakauhu.

Eilen sitten myös ilmoitin Elsan Vihdin näyttelyyn kantakirjaukseen, 24.10. Niemenkylän Kartanossa Vesikansan suunnalla. Anne lupasi esittää sen, koska minun on todennäköisesti otettava Julius mukaan. Eikä siinä mitään, oikeastaan en ole ollenkaan huolissani etteikö Elsa olisi hieno ;)

Spiidi oli ollut Ruukin näyttelyssä ja saanut vain III -palkinnon. Ilmeisesti siksi että se oli saanut tyypistä vain 6 koska oli arvosteltu ratsusuunnalle. Mutta vielä on pojalla aikaa näyttää kyntensä (tai kavionsa), sillä kasvuvaihekaan ei ehkä ollut paras mahdollinen. Siitä tulee varmaankin veljeään reilusti isompi, koska mitat nyt 1v olivat 140/144 Saku oli silloin 1-vuotiskeväänä paljon pienempi mutta myös kasvanut tasaisemmin.

Lauri on viettänyt illat traktorin kimpussa.
Lauantaina sitä kotiin ajaessa oli pakoputki keikahtanut nokalta ja jäänyt takapyörän alle. Nyt selvisi myös miksi traku oli meinannut lähteä käsistä. Voi yksinkertaisuus... tasauspyörästön lukko! Masse oli viimemmäksi ollut peltohommissa ja siinä oli vielä paripyörätkin kiinni kun kävimme sitä katsomassa. Ei tullut meille sitten mieleen tarkistaa asiaa.
No, tyhmyydestäänkin voi oppia, mutta meinasi tulla kalliiksi ;) Onneksi L sai suoristettua pelin juuri ennen Ford Focusta jota päin olivat kovaa menossa.

Zelex -kuvassa meidän pikku Pahis.