IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Ratsastustunti sujui kertakaikkiaan hyvin. Hevoset toimi kuten piti (mitä nyt Hemu oli vähän laiskana) ja Elsa sai jälleen kerran uuden ihailijan. Mutta kukapa ei Elsaa rakastaisi, se kun rakastaa koko maailmaa niin paljon että levittää pelkkää hyvää mieltä ympärilleen!

No rest for the wickedKeskiviikko 27.12.2006 14:26

Voi olla että päiväkirjailu jää nyt vähemmälle. Nettikauppa ja hevoset nielevät aikaani. Tänään on ratsastustunnin pito ja tilausta ja sivuja pitää laitella.

Läpiratsastimme Annen kanssa tammat eilen. Oli työn ja tuskan takana, mutta olen ihan ok tyytyväinen. Vaihdettiin puolessa välissä että sain testata molemmat. Heta oli kyllä aika puupökkelö, mutta Elsa tuntui tosi hyvältä ja alkoi taipua jä myödätä vaikeampaankin suuntaan kun avustin sitä ja keskityin huolellisesti kulmiinratsastukseen.
Pysähtyminen toimii jo käynnistä aika hyvin istunnalla - samaa ei voinut sanoa Hetasta. Välillä tuntui että käsissä on narut joissa roikkuu pölkynpätkä ja jos löysään liikaa niin etupää romahtaa alta pois. Onneksi Hemu ei kuitenkaan kompastellut kovin paljon tällä kertaa. Ehkä pääsen jossain vaiheessa eroon siitä kammosta jonka yli vuosi sitten sain kun menimme Hetan kanssa ympäri rauhallisessa kevyessä ravissa...

Järki lähteeSunnuntai 24.12.2006 03:01

Sain kasattua huterasti huojuvan sivuston on-lineksi :)
Tämä välttää parempia odotellessa, mutta tavarat hyllyssä alkaa pölyttyä - pakko saada varastoon vähän liikettä että pääsee haistelemaan uusia tuulia.

Aattonyön kunniaksi hevitutti.com on nyt auki ja katsotaan mitä horroria ja terroria tässä tapahtuu. Huomenna en ehdi kuitenkaan mitään sivuston eteen ennen iltaa, mutta ehkä on ihan terveellistä pysytellä välillä pois koneelta. Ainakin 6h viime tuntia olen hakannut tuota htmllaa ja siinä sivussa Gimpannut. Kuviin pitää muutenkin vielä panostaa rutkasti mutta se työ ei mene hukkaan, samoin kuin nuo leipätekstit. Muu on ollut loppupeleissä cut'n pastea.

Olimme myös tänään Annen ja hevoisten kanssa 2h maastoilemassa.
Elsa ylitti taitonsa ja HYPPÄSI ojan oli. Se oli niin tohkeissaan tempauksestaan että pyöritteli päätään vielä minuutteja eventin jälkeen. Minun hieno estehevoseni ;)
Joskus kun kentälläkin ne jalat nousisivat.

Keli oli mitä parhain ja löysimme uuden reitin, kutsuttakoon sitä vaikka "hiekkakuopan lenkiksi". Varmaan ilman metsässä samoilua max 1h30min rundi.

Dum du DumPerjantai 22.12.2006 21:27

Perkeleen perälevyn takia jäi sitten jouluostokset tekemättä eikä Lauri saa mitään!

Oli tarkoitus jättää kärry Deltan pihalle siksi aikaa kun käydään Jullen kanssa ostoksilla, mutta eipä sitä voinutkaan irroittaa kun painopiste tuli kärryyn liian taakse ja tuo perälevyn paino on lähemmäs 400kg.. niinpä sitten Lauri löi itsensä ulos duunista ja lähdettiin Nummelan kautta kotiin.

Ollaan nyt sitten molemmat rutiköyhia mutta toivottavasti onnellisia. Massikkaan on tässä kuussa ostettu sekä ketjut että perälevy (2,5m), enkä tajua mistä se rahat on saatu. Uusina hankittiin kun ei ole aikaa metsästää hyviä tarjouksia ja käydä hutiajeluilla ympäri maailmaa.

Otin nyt kuitenkin tuon uuden istuimen jo käyttöön. Ei vanhan kanssa tule mitään. Hyvin Julle tämän reissun siinä viihtyikin. Haettiin LillaMammalta vaipat ja ovat TODELLA UPEITA!
Musta kuivaliinaneulos on ihan ylihienon näköinen.. kihelmöisi ottaa omaan käyttöön joku, mutta ehkä ensi satsista otetaan sitten "kuvausmateriaali".

The company was gayTiistai 19.12.2006 14:54

Ei ollut sitten pahemmin painoa tullut kun neuvolassa käytiin. Vaikka Julle on valtavan paljon rinnalla niin ainakin ennen hampaan puhkeamista imi aika huonolla otteella. Heruminenkin käynnistyi usein tosi onnettomasti kun hän vaan riuhtoi eikä alkanut tasaisesti imeä - varmaan teki kipeää.
Painoa kuukaudessa siis vain viittä vaille 200g.. pituuttakin vähän päälle sentti. Poika on nyt 70cm pitkä. Päänympärys oli suhteessa kasvanut varmaan eniten, 6kk kupoli on 43,5cm myssynmitoiltaan.

Poika säpsyy äkkinäisiä liikkeitä. Itse epäilisin sen kuuluvan osaltaan hieman arkaan ja herkkään tempperamenttiin. Sitten kun vielä tehtiin perheväkivaltaa koskeva kysely niin tuli jotenkin sellainen olo että ei kai tuo täti luule että meillä on sellaista. Vaikka melkein epäilisin että kaavakkeen täyttää kaikki. Kuitenkin jäi sellainen fiilis että ollaanko me tehty jotain pahaa ja lapsi olisi siksi arka... Kuitenkin meidän elämä ja oleminen on ollut aika rauhallistakin verrattuna moniin muihin perheisiin. Viimeinen asia mitä meidän perheessä tapahtuu on väkivalta ketään kohtaan. Enkä usko että satunnainen äänen korottaminen (ei siis lapselle vaan toisillemme tai koiralle!) aiheuttaa mitään traumoja, luulisi sen kuuluvan normaaliin arkeen kun ei ole tosiaan jokapäiväistä.

Kuitenkin tässä tuli nyt sellainen juttu esiin että kovin helpolla ei poikaa oikein voi hoitoonkaan laittaa. Siinä ei ole mitään etuja verrattuna siihen miten raskasta se voi henkisesti herkälle lapselle olla. Itsestäni en ole huolissani, mutta Lauri on niin väsynyt että tarvitsisi pientä kahdenkeskistä "vapaata", esim. yhden yön yli. Olen vähän surullinen koska en oikein tiedä miten pystyisin järjestämään sen - pikkuinen kuitenkin suht vaativana hoidettavana vie huomion. Ja toisaalta taas ajattelen että pitäisi aikuisen ihmisenkin pystyä kestämään tilapäistä epämukavuutta koska samaa ei voi vaatia lapselta.

Täytyy katsoa mikä tilanne on alkuvuodesta, lähdetäänkö yhden yön reissuun vai ei.
Nyt on kuitenkin mm. viimeyön jälkeen toivoa että poika nukkuu taas "normaalisti" eli pitkät unet. Hän kyllä heräsi viimeyönä kun tulimme nukkumaan, mutta söi ensimmäisen kerran vasta ennen neljää, joten viitteitä olisi siitä että ollaan palaamassa vanhaan järjestykseen.

Rahanmenoa ja vauvajuttujaMaanantai 18.12.2006 18:42

Perjantai - 200e
Lauantai - 300e

Vähän nekrottaa, mutta toisaalta nyt kun ei ravata kaupassa kuin pari kertaa viikkoon, niin ehkä tämän voi vielä toleroida jotenkin. Mukavan köyhä olo tällä hetkellä. Eikä tunnu joululta sitten yhtään...

Lauantaina leijonanosa, siis reilusti yli 200e meni kylläkin Juliuksen uuteen valtaistuimeen.
Tuo turvakaukalo alkaa olla aivan liian pieni, joten haettiin sittem Britaxin penkki joka menee 9-25kg ja saa kiinnitettyä miten päin tahansa. Tämän pitäisi nyt sitten riittää lähes kouluikään joten ehkä siitä sen maksaa... Minun tuurillani vielä vähän aikaa sitten ollut tarjous oli ohitse ja vuoden 2007 värit olivat tulleet eli täysi hinta ja vähän päälle.
Punamusta istuin sopii Jullen vaatteisiin mainiosti.

Huomenna onkin sitten 6kk neuvola ja katsotaan miten lähellä tuota 9kg ollaan. Poika on ainakin syönyt niin hurjasti että en ihmettele vaikka saavutettaisi parissa kuukaudessa tuo paino. Tänäänkin aloitti syömisen 2h välein jo alkuyöstä ja "parsakaalisyötöllä" joi hörppyyttämällä desin maitoa ja hotki vielä tissillisen päälle...

Hammas, joka tuli lauantaina ikenestä läpi, on nyt noussut hieman näkyville. On se pirun terävä ja tuntuu kummastuttavan poikaa. Tänään onkin ollut erityisen väsynyt päivä, taitaa edelleen tuo hampaan kasvu haitata aika lailla. Äsken lapsi nukkui tunnin, heräsi välillä syömään ja nukahti uudelleen. Outoa kun ei ole tottunut tälläiseen uniin ja koko ajan odottaa että koska se herää.

Elsa saa tänään talvikengät.

Maistattelua..Lauantai 16.12.2006 22:47

...myös hevitutin sivuilla :)

ParsakaaliaLauantai 16.12.2006 18:46

Tämän päivän ensimmäinen maistatuskokeilu ei ollut kovin kannustava.
Suu aukesi kyllä lusikalle, mutta yökkäilystä päätellen parsakaali ei ollut lempiruokaa.
Huomenna yritetään uusiksi, pakastin 8 annosta joten jos ei 1,5 viikossa totu parsakaaliin niin ei sitten ikinä ;)

Pääruuaksi oli toki maitoa, joten loppuviimein maha saatiin täyteen. Parsakaalisessiosta löytyy täältä:
http://s18.photobucket.com/albums/b150/Zelex/Julle_skruudaa/

Mitä kuuluu Netalle?Perjantai 15.12.2006 15:19

Viime viikonloppuna siiderin jälkeen innostuin muistelemaan ihmisiä ja siitä lähtien Netta on pyörinyt mielessä. Mitähän hänelle mahtaa kuulua?
Joskus aikaa sitten sain meiliä häneltä ja vastasinkin, mutta koskaan en saanut vastausta takaisin. Mahtoikohan se edes mennä perille?

Sen jälkeen kun hän tapasin elämänsä naisen Kirpun, emme juuri enää olleet yhteyksissä. Ja nyt ovat kaiketi naimisissakin. Kuitenkin hyvällä muistelen sitä aikaa kun käytiin yhdessä baareissa ja muissakin merkeissä vietettiin aikaa :)

(jaha nytkö Julius sitten herää.. pitää jatkaa myöhemmin)

Rakas joulupukkiTorstai 14.12.2006 15:50

Tahtoisin aattona jotain oikein hyvää punaviiniä. Ei mitään halpaa alle 20e pulloa vaan oikeasti hyvää ja herkullista, sopivassa tarjoilulämpötilassa olevaa herkkua.
Rankan sukulaisissa juoksemisen jälkeen, kun olen saanut lapsen nukkumaan olisi niin ihana lysähtää sohvalle lasi kädessään.

Koska en välttämättä pidä liian karkeista yllätyksistä enää siinä vaiheessa iltaa, toivoisin juoman olevan Ripassaa tai Chiantia. Se saisi olla niin tummaa ettei lasin läpi näkyisi kunnolla ja seurana voisi olla kylmäsavukinkkua ja juustoa. Koska on joulu, myös hyvä sinappi kuuluu asiaan.

Lisäksi toivoisin jotain hyvää musiikkia. Olen kyllästynyt kuuntelemaan niitä iänikuisia mp3:a joita ei ole pitkään aikaan downattu lisää vaan samat kappaleet ovat soineet jo ainakin vuoden. Jos ihana joulupukki toisi minulle lahjaksi levyllisen jotain mukavaa hevirokkia, niin voisin nautiskella siitä italialaiseni kanssa. Esimerkiksi Helloweenin uusin käy hyvin tai miksipä ei Manowarilta joku vanhempi levy. En toki vastusta jos saisin haluamani Pate Mustajärven Pam Pam Pauli Vaan -albumin koska sillä olisi mahdottoman rentouttava huumoriarvo myös jouluaattoona.

Lisäksi toivon että Julius saisi sen hampaan puskettua esiin hyvissä ajoin niin että jouluyönä voisimme koko perhe nukkua vähän paremmin. Tämä 2h välein heräily imee mehut äiteestä eikä joulumieli oikein ota tullakseen.