IRC-Galleria

Vihasin tänään hevosia.
Vihasin niitä siksi että ilmankaan en osaa olla. Kiehuin sisäisesti kun Giitta kuopaisi etujalalla syömästään heinäkasasta osan mutaiseen maahan ja astui päälle. Ärsytti.

Tämä menee ohi, nyt vaan on hermot jostain syystä kuin viulunkielet. Toivottavasti tämä tästä pian helpottaa. Lapsikin on ränkännyt runsaasti koko päivän ja tekee sitä nytkin kun kielsin kiipeämästä olkkarin pöydälle. Nyt hammaspesulle ja nukkumaan.

Ensimmäinen arkipäivä.
Poika nukkuu päiväunia ja minulla on tuttuun tapaan pakastepizza uunissa ;)
Nyt vaan totutellaan taas rutiineihin. Veikkaan että ekat iltapäivät menee pojalla ränkätessä. Oli jo nyt aamulla vähän ihmeissään kun iskä ei ollutkaan kotona vaan oli lähtenyt töihin. Pienen itkunkin siinä väänsi mutta murhe meni ohi kun vähän hassuteltiin.

Tästäkin alkuviikosta olisi kai sitten tulossa kuuma.
Mä toivoisin että pari päivää lämmintä ja sitten viilenisi. Saataisi laitumia vielä kasvamaan niin että hevoset pääsisivät "hyvänmielen laiduntamiseen" vaikka ei tuo enää niin turboruokaa olekkaan tähän aikaan vuodesta. Kuivaheinää nakerretaan pitkin hampain, Giittakin oikein kaivelee niitä kasoja ja ottaa pieniä tuppoja suuhunsa. Mutta sen kanssa on elettävä, Suomen kesä on lyhyt hevosillekin. Vielä ulkokausi kuitenkin jatkuu meillä - voi olla että hevoset ovat yöt ulkona aina lokakuulle asti.

Firman juttuja pitäisi taas vähän raapia kasaan, mutta tarvitsisin ehdottomasti pari laskua tavarantoimittajiltani että voin laskeskella mihin meillä on varaa. Nyt nielee kuitenkin tuo Kaksplussan mainos ison palan, sitten pitäisi tehdä Elodie Detailsin ja Pompolin tilausta, ehkä ankkojakin hankkia ainakin ennen lokakuuta ellei mieluiten jo ennen lehden ilmestymistä..
Tilillä on hyvin rahaa, mutta ei toisaalta yhtään liikaa kun mietitään että myyntipaikkakin pitää maksaa. Tavara kuitenkin liikuu taas ihan mukavasti kun tuli syksy, kesäkuukaudet olivat hiljaisia joten sain hieman lomaa minäkin :)

Jahas, jokohan uuni olis kuumennut.

Ihana sade pyyhki pahimman kuumuuden pois - siitä huolimatta olen aika väsynyt. Juliuksella oli ilmeisesti mahavaivoja ja hän itki moneen otteeseen yöllä eikä saanut unenpäästä kiinni. Heijaaminen sylissä pystyasennossa helpotti hieman ja loppuviimein kun nukahti, niin uinui sinne klo 9 tietämille. Itse taas en enää seitsemän jälkeen saanut unenpäästä kiinni vaan menin laittamaan hevosille aamuheinät.

Lyhyt yöuni kostautui nyt, olen aika uuvuksissa. Pitäisi alkaa tekemään jotain Hevitutin uusien sivujen hyväksi.. olisin kovin onnellinen jos joulukuuhun mennessä meillä olisi ostoskori.. tai ainakin parempi muotoilu. Mutta kun Lauri opettelee kokoajan uutta niin en pysy itse perässä. Kun toisena päivänä tehtiin pelkkää css-muotoilua niin nyt pitäisi jo tehdä juttuja php:lla... ja taaskaan en yhtään tiedä missä mennään. Aina löytyy jotain parempaa ja minä taas olen ihan nollana että mikäs tää nyt on...

Ensi viikolla olisi paljon ohjelmaa mutta jotenkin en ole saanut jäsenneltyä niitä vielä päässäni. Toivottavasti ei kuitenkaan ole niin lamauttavan kuuma kuin viimepäivinä. Hyvät sateet ja siihen kohtuullinen lämpö nyt viikonverran ja sitten saisi jäähtyä niin voisin tilata sitä säilöheinää. Kuiva on kallista ja hankalaa sekä pilaantuu näillä ilmoilla sekin...

Tämä on ollut todella raskas päivä.
Hautajaiset söivät kaikki voimat ja loppuaika faijan luona Pilpalassa oli pelkkää sinnittelyä.

Tuntui todella pahalta etenkin X:n äidin puolesta. Koskaan en haluaisi suoda kellekkään mitään tälläistä. Potkittu päähän uudelleen ja uudelleen.
Muistan vuosien takaa miten hän joskus pyysi minut sinne heidän kämpilleen ja juteltiin siellä jonkinaikaa. Sitten isä-Sipilä tuli kotiin ja minä hilpaisin takaisin viereiseen asuntoon (Xoxxo ja vanhemmat asuivat Kronikassa naapureina). Hänestä jäi todella lämminhenkinen kuva.

Minun blogistani luettiin pätkiä tuolla hautajaistilaisuudessa, olisin kenties ehdottanut jotain muuta jos olisin etukäteen tiennyt, mutta hyvä se on näinkin. Näin minä olin oppinut Xoxxon tuntemaan - näin minä haluan aina hänet muistaa.
Minulle kirjoittaminen on joka tapauksessa terapiaa ja tätäkin blogia saattaa seurata yllättävän moni - toivon että voin ammentaa joitain sellaisia hetkiä heille jotka koskettavat edes jollain pienellä tavalla.

Tuntuu että joka toinen vuosi eletään onnellisissa merkeissä, joka toinen vuosi on ollut jollain tapaa onneton. 2006 oli täynnä paljon hyvää. tärkeimpänä niistä Juliuksen syntymä.
Tämä vuosi taas jo kahden keskenmenon ja nyt tämän jälkeen, riitoja erinäisten ihmisten kanssa.. vielä on useampi kuukausi aikaa. 2005 on vatvottu moneen kertaan.
Ehkä kannattaa mieluummin ajatella mitä 2008 toisi tullessaan kuin ajatella mitä saattaa vielä tapahtua.

Joo, eräänlaista taikauskoahan tämä on...

Kotona riittää hommia ja Laurin loma on aivan pian ohi.
Mulla on hakattu olo kun olen niittänyt 6 kärryllistä heinää hevosille päivässä tylsällä viikatteella. Pian sekin piina on ohi kun Markku tuo tänään kuivaheinäpaalit. ..vikatekin tosin teroitettiin eilen, itse en sitä osaa tehdä oikein joten yrityksistä ei ole paljon iloa.

Kävimme eilen Vantaalla Lyytin ja Alen luona. Julius oli kiinnostunut kovasti Juhosta 6kk ja halusi paijata. Valtteria taas tuntui hieman pelkäävän. Laitoin lisätilauksen pääkallotaskuvaipoista. Ollaan menossa Turkuun messuille parin kuukauden kuluttua ja toivotaan että siellä saadaan myyntiä vähän enemmän kun nämä ovat vartavasten lapsiaiheiset.

Huomenna on sitten hautajaiset.
En mä tiedä miten siitä selvitään taas. Vihaan hautajaisia maailmassa eniten. Sitä vaan joutuu itkemään ja itkemään toisten nähden eikä sille tule loppua. Suru leviää ihmisten välillä kuin liekit bensassa. Tavallaan tärkein unohtuu: hyvästienjättö ja kiitollisuuden osoittaminen niille muistoille joita ystävä jätti taakseen. Itse en osaa palvoa kiviä tai ihmisen kuoria mutta ne yhteiset hetken oli sitäkin arvokkaammat.

Olemme nukkuneet huonosti pari viimeistä yötä. Heti kun kelit lämpeni niin jostain tuli kärpäsinvaasio ja tunkivat sisäänkin perkeleet. Nyt pitää hikoilla kuumissaan peiton alla tai muuten tuntee useiden pienten jalkaparien kulkevan kropallaan. Eih!

Juttelin eilen faijan kanssa puhelimessa ja hänkin alkoi itkemään kun kuuli tapahtuneesta.
Toisaalta se ei ole ihme, X istui useamman kerran iltaa porukoittenkin kanssa ja muutenkin olivat nähneet monta kertaa.

Tasan kaksi vuotta sitten myös lauantaina oli äidin hautajaiset. Se oli silloin 13. päivä eli sama päivä kun kaverin tyttö syntyi ja Markolla on synttärit. Jessen päivä.

Julius on oppinut hieromaan neniä vastakkain ja on muutenkin ihana ja halaileva. Piristää meikäläistä tämän väsymyksen keskellä kun tuntuu että kaikesta vaan tulee taas riitaa.

Mietin joskus kovasti sitä että miksi minun kohdallani parhaat ihmiset lipuvat jonnekin kauas.
Mietin tuolloin lähinnä Xoxxoa ja Horzaa, joiden kanssa olen joskus viettänyt tosi paljon aikaa, meillä on ollut helvetin hauskoja juttuja ja olen tuntenut todella lämmintä yhteenkuuluvuutta ja ystävyyttä näitten tyyppien kanssa.

Sanoin jo tuolloin (vaikka molemmat olivat hengissä) että miksi parhaat lähtevät ensin?
Vai johdattaako oma kieroutunut mieleni minut näitten ihmisten luokse?
Olemme ikuisia lapsia ja siksi nauttineet toistemme seurasta?
Miksi he ovat kadonneet ulottuviltani?

Olen ajatellut ystäviäni viikottain vaikka en ole päässyt heitä tapaamaan, miettinyt mitä kuuluu ja odottanut että saan nähdä heidät jälleen - edes vuosien päästä.
Herätys todellisuuteen ja isku kasvoja vasten on se, ettei näin välttämättä koskaan käy.
Olen kovasti miettinyt miten saisin Horzaan senverran yhteyttä että haluaisin kiittää että hän on olemassa. Mitään muuta ei tarvitsisi, minulla vain on ikävä sitä fiilistä joka syntyy toisten ihmisten seurassa.

--

Muistan aina Xoxxon kanssa yhden joulukuisen illan talvella 2000. Hyppäsin Tampereella junaan. Siellä oli Xoxxo vanhempineen, olivat tulossa Jyväskylästä hautajaisista. Istuimme höhötellen ja jäimme Hämeenlinnassa pois. Meijun oli pitänyt tulla mukaan mutta hän teki oharit ja siitä seurasikin minun ja sen välillä vuosisadan riita ja kolmiodraama hänen silloisen siippansa "Ikävän Ilkan" kesken.

Minulta oli poistettu viisaudenhammas edellisenä päivänä ja näytin hamsterilta. Painelimme keskustaan ja minun ylä-asteen luokkakokoukseeni. Istuskelimme sivussa ja ihmettelimme, jengi kyseli että olemmeko sisaruksia tai seurustelemmeko (taas kerran). Tintattiin pari olutta ja alettiin soittelemaan Tinolle josko se tulisi. Tino melkein suuttui kun ruinattiin sitä ja vietti senkin illan silloisen tyttöystävänsä kanssa.

Tultiin siihen tulokseen ettei kukaan sitten lähde meidän kanssa istumaan iltaa. Oli kylmännihkeä keli ja mun hammasta särki. Niimpä haimme Hesestä safkaa, kävelimme Rautatieaseman lähistölle ja etsiydyimme pieneen baariin. Juoma ei kuitenkaan enää maistunut ja soitin faijalle joka haki meidät porukoille yöksi.

Riitelin Meijun kanssa vielä erittäin verisesti puhelimessa ja menimme pian nukkumaan. Ilta oli muuten aika turha, mutta nekin olivat arvokkaita hetkiä toisen ihmisen kanssa joita ei saa enää millään lisää. Sekuntiakaan ei voi palauttaa kuin muistoihin joita yritän herätellä. Ja niitä hetkiä ei edes saa tekstinä kuvattua ylös. En ole tarpeeksi hyvä piirtämään.

Bring the black box to the altar
Now raise your hands and do the sing
Oh hail Satan, Yes hail Satan
Lay down your swords, the evil star

I want chicken, I want liver
Meow Mix Meow Mix, please deliver!

(piti vihkiytyä asiaan ja korjata kirjoitusasu)

Heräsin puoli tuntia sitten siihen että kuulin töminää ja kun raotin verhoja, ensimmäinen mitä näin oli Elsan naama suoraan ikkunan takana.
Sekunnin murto-osassa olin pukenut verkkarit ja t-paidan, hain kylppäristä pesemäni riimun ja ryntäsin pihalle.
Giitta tuli juoksujalkaa luokseni ja annoin sille leipäpalan. Sitten kävelin Elsan luokse, nyin sen kupolin irti maasta, tungin leipää suuhun ja vein hevoset talvitarhaan.

Ilmeisesti karkaaminen oli taas kerran ollut vahinko. Aitaa päin ei oltu juostu, mutta yhdestä liitoksesta olivat langat alhaalla. Todennäköisesti kyseessä hänäänhuiskaisi tai Giittan häätäminen liian läheltä aitaa olivat pudottaneet sen. Kepit ja muut olivat paikoillaan. Hevoset olivat tainneet syödäkkin aidan läheltä jonkinaikaa ennenkuin tulivat minua "hakemaan".
Tein kuitenkin Elsalle ja Rokille vielä pienen syöttelytarhan (kerjäänkö verta nenästäni? ;) ja ne saavat olla siinä muutaman tunnin. Elsa tarvitsisi vähän extraa kun se on aika kuivakan oloinen.

Kävelin koko episoidin paljain varpain. Tähän aikaan vuodesta kastetta on niin paljon että lahkeet olivat pitkälle ylös läpimärät. Tulee kaunis päivä - aurinko paistoi vielä matalalta ja muutti kellertäväksi kaiken mikä vihertää. Jasson ja Pimun laitumelle oli hiipinyt usva jonka seassa hevoset lepäilivät (ne ovat nyt luuniityllä). Muistan miksi rakastan syksyä, ilmassa kirpeä henkäys, merkki siitä että pian maisema peittyy harmauteen.

Vaikka loppukesä yhä uudelleen merkitsee kuolemaa, olen itse syyskuun lapsena kokenut syksyn tuovan toivoa mukanaan. Ehkä niin käy tänäkin vuonna. Sen sijaan että syksy nujertaa, se valaa uskoa elämään. Kesä on se joka tukahduttaa ja turruttaa, heinäkuun viimeiset päivät helteeseen. Elokuu tuo jo ripauksen raikkautta eetteriin.