IRC-Galleria

ZerBo

ZerBo

on the road.... jossain päin Suomee..
Näin noudatat yrittäjäkuljettajien työaikalakia

Ketä laki koskee?

Laki koskee yrittäjäkuljettajia. Yrittäjäkuljettajalla tarkoitetaan yrittäjää, jonka pääasiallinen ammattitoiminta on matkustajien tai tavaroiden kuljettaminen tieliikenteessä liikenneluvan nojalla.

Lakia sovelletaan ajo- ja lepoaika-asetuksen alaisten kuljetusten harjoittajiin, eli ei esimerkiksi vain pakettiautoilla kuljetuksia suorittaviin yrityksiin.

Milloin laki on voimassa?

Kesäkuun 1. päivästä 2013 alkaen.

Millaisiin tehtäviin työaikalain määräyksiä sovelletaan?

Laissa tarkoitettuun työaikaan kuuluu kaikki muu kuin yrityksen yleinen hallinnollinen työ.

Lain tarkoittamaan työaikaan kuuluu työ, joka on suoraan yhteydessä käsillä olevaan kuljetustehtävään, kuten lastaus, purku, puhdistustyö, tekninen huolto ja viranomaisten kanssa asiointi kuljetustehtävään liittyen.

Mitkä tehtävät eivät kuulu työaikalain piiriin?

Yleinen hallinnollinen työ. Hallinnolliseksi katsotaan työ, joka ei ole suoraan yhteydessä käsillä olevaan kuljetustehtävään. Työaikaan ei kuulu esimerkiksi kirjanpidon tekeminen ja kustannuslaskenta, kuljetusten suunnittelu, laskutus ja markkinointi.

Mitä laki määrää?

1. Em. työaikalain tarkoittaman työn osalta pätevät seuraavat määräykset:
? Yrittäjäkuljettajan enimmäistyöaika on 48 tuntia viikossa. Tätä voidaan pidentää 60 tuntiin viikossa neljän kuukauden tasoittumisjaksolla.
o Viikoittaisen 60 tunnin enimmäistyöaika voidaan ylittää teknisestä tai työn järjestämiseen liittyvästä syystä. Tällöin käytetään kuuden kuukauden tasoittumisjaksoa laskettaessa 48 tunnin viikoittaista enimmäistyöaikaa.
? Jos 24 tunnin jaksoon kuuluu yöaikana (kello 01 ? 05) tehtyä työtä, enimmäistyöaika on 10 tuntia. Tästä voidaan poiketa teknisestä tai työn järjestelyyn liittyvästä syystä.
? Taukovelvollisuus:
o Jos työaika on 6 ? 9 tuntia, on pidettävä vähintään 30 minuuttia taukoa
o Jos työaika ylittää 9 tuntia, on pidettävä vähintään 45 minuuttia taukoa
o Yksittäisen lepotauon vähimmäispituus on 15 minuuttia

2. Näiden määräysten noudattamisen on käytävä ilmi yrittäjän työaikakirjanpidosta tai muusta luotettavasta selvityksestä

Yrittäjäkuljettajalla on oltava kahdelta edelliseltä vuodelta työaikakirjanpito tai muu luotettava selvitys, josta ilmenevät:
? Työajat ja tauot
? Keskimääräistä työaikaa käytettäessä tasoittumisjakso 48 tuntiin
? Mahdolliset poikkeukset (yötyön 10 h maksimin ylitys tai viikoittaisen 60 tunnin työajan ylitys) perusteluineen

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuljetusyrittäjän tulee:
? säilyttää piirturin levyjä tai digitaalisesta ajopiirturista tallennettuja tietoja vähintään kaksi vuotta sekä täydentää niitä tarvittaessa sellaisten ajanjaksojen kirjauksella, jotka eivät käy ilmi piirturitiedoista.
? kirjata ylös tasoittumisjakso, mikäli 48 tunnin viikkotyöaika ylitetään
? kirjata ylös 60 tunnin viikkotyöajan sekä 10 tunnin yöaikaa sisältävän työvuoron ylitykset sekä niiden syyt
o Esimerkiksi: viikoilla 32-34 ylitetty 60 tunnin viikkotyöaika kuljettajan sairaslomasta johtuen. 10 tunnin yötyöaikaa ylitetty viikoilla 30?42 saariston lautta-aikatauluista johtuen.

? Suosittelemme, että yrittäjät kirjaavat ylös soveltavansa työajan seurannassa 6 kuukauden tasoittumisjaksoa 1.6.2013 alkaen.

Edelleen suosittelemme, että yrittäjä tallentaa tietokoneelle esimerkiksi word-dokumentin, johon kirjaa 1.6.2013 soveltavansa 6 kuukauden tasoittumisjaksoa. Tähän dokumenttiin yrittäjä tekee jatkossa kirjaukset poikkeamista ja niiden syistä. Myös perinteinen ruutuvihko kelpaa tarkoitukseen. Tämän ohella on säilytettävä piirturitietoja 2 vuoden ajan.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Koskeeko laki kaikkia ammatikseen tavaraa kumipyörillä kuljettavia?
- Valitettavasti ei. Lakia sovelletaan vain luvanvaraiseen tavaraliikenteeseen. Samaa tulkintaa on käytetty myös esimerkiksi Ruotsissa. Kilpailuneutraliteettia parantaa kuitenkin 1.7.2014 laajeneva liikennelupapakko, jolloin myös työaikalain soveltamisalue laajenee.

Miksi laki astui voimaan juuri nyt?
- Laki juontaa juurensa EU:n työaikadirektiiviin (v. 1998), jota Suomi johdonmukaisesti on vastustanut. Laki on ollut useimmissa EU-maissa jo useiden vuosien ajan. Suomessa käytiin pitkään viivytystaistelua, kunnes Suomi haastettiin lain viivyttelystä EU-tuomioistuimeen. Suomen oli rangaistuksen uhalla toimeenpantava laki kansallisessa lainsäädännössä. SKAL myötävaikutti siihen, että laki on kirjattu Suomen lainsäädäntöön erittäin lievässä muodossa, ilman rangaistussäädöstä


Esim. jos ajat 5x9h lailliset päivät sillä viikolla purkuihin/lastauksiin saa mennä enää 3h aikaa joka menee yleensä jo yhtenä päivänä niihin.

Taas rikollinen....Maanantai 27.05.2013 00:11



Kyl täs saa olla aika matematiikko kun digiautol ajelee.

ai ai ja 2min meni ajoaika yli huonolla tuurilla tuostakin saa jo sakkoa...

VAROITUS!Lauantai 20.04.2013 12:44

ÄLÄ OTA KESÄVOSUA!!!

pieni muistutus ennen kesälomia.

Veljet, elämme vaarallisia aikoja. Juhannus, kesäloma, terassikausi, napapaidat, shortsit, bikinit, uimarannan paljaat rinnat. Mies ei tiedä mihin katsoisi. On erittäin suuri vaara ottaa kesävosu. Älä kuitenkaan tee sitä!

Ensin täytyy tehdä selvä selko siitä, mikä on kesävosu. Se on sellainen, joka ei lähde aamulla pois. "Hoito" on sellainen, joka lähtee. "Soitellaan tai näkyillään" eikä tarvitse alkaa sen kanssa sitten sen kummempiin liikkeisiin.

Kesävosu, se asettuu taloksi, ennen kuin huomaatkaan, se on vähän kerrassaan siirrellyt vaatteitaan asuntoosi. Se sanoo kovalla äänellä ystävättäriensä kuullen, että "ai niin, mun toiset kengät on sun luona". Perkele, ei mene kuin viikko, niin se alkaa puhua asunnostasi muodossa "meillä".

"Meillä laitetaan tänään kai pastaa?" se lirkuttaa viinakaupassa. Kyllä se hävettää, kun jätkät teiltä töistä ovat siinä justiinsa hakemassa pohjia ja menossa illalla kaatamaan. Voit olla varma, että ne loman jälkeen kahvihuoneessa matkivat kesävosua ja muistuttavat siitä pastasta.

Ennen kuin huomaatkaan, sinut on salakavalasti esitelty suvulle. Erkki-eno, toivoton kusipää, alkaa hypätä teillä jorisemassa. Sen Ladaa pitäisi hitsata. Kesävosun äiti, kantavosu, tulee yhtenä päivänä sinun asuntoosi, haukkuu verhot, marmattaa maton pesusta, kurkkii kaappeihin ja puhuu tyttärensä kanssa sinusta kuin ääliöstä: - Se pitää saada laittamaan täällä paikat kuntoon.

Heinäkuussa viimeistään kesävosu alkaa lukea lehdestä ääneen eläinsuojeluihmisten kesäkissan ottamisesta varoittavia tekstejä. Se kysyy, että eihän hän vain ole kesäkissa. Alkaa kysellä rakkaudentunnustuksia. Niin on läpeensä juoni kesävosu, että avaa sinulle olutpullon ja muistuttaa että telkkarista tulee matsi. Saattaa malliksi neuloa lapaset, jos ei ole niin härski että virkkaa potkuhousut. Yhtenä päivänä kun tulet asioilta, niin asunnossa tuoksuu juuri leivottu pulla.

Mikä on kaiken tämän kesävosun toiminnan perimmäinen tarkoitus? Päästä naimisiin, saada satuhäät, päästä emännäksi. Sinä päivänä, kun palataan häämatkalta se lakkaa meikkaamisen ja itsensä laittamisen. Mitäs väliä, kun olet jo koukussa. Se antaa säärikarvojen kasvaa, Vermossa näkee siistimpiä hevosen jalkoja. Ei enää pastasta lirkuteta, se on mikropitsa tai ei mitään.

Ei mene kauan, kun olette muka yhdessä tulleet siihen tulokseen, että sinun kunnollesi tekee hyvää ajaa polkupyörällä. Se vie autosi! Kun sinä veivaat fillarilla kaatosateessa töihin, se lähtee äitinsä ja Irma-tätinsä kanssa Ikeaan. Se ajaa erikoisvanteesi tohjoksi jalkakäytävän reunoihin, Irma-tädin sateenvarjon piikki tekee oviverhoiluun ikävän jäljen. Auton CD-boksi täytetään Jari Sillanpäällä ja räpillä. Joudut käymään kavereiden luona kuullaksesi rokkia.

Kesävosu, taloksi asetuttuaan, tuulipukuistuu pikavauhtia. Yves Rocher alkaa kirjoitella teille tiheään. Aina on Hobby Hallin osamaksuja peukalohangallinen. Elloksen paketteja saat hakea kerran viikossa.

Kesävosun lumoissa ei tule heti sellainenkaan asia mieleen kuin joulu. Jouluna se sitten kirkastuu. Ajattele tätä nyt kesällä. Sinä et enää jouluisin käy pokaamassa Hesasta lomille tulevia kotikaupungin tyttöjä. Ei, koko kesävosun suku syö teillä, sinun pussin päälle, koko joulun. Erkki-eno imuroi viinat, niiden puoliverinen koira kaataa kuusen ja hotkii kinkun, kantavosu antaa sinulle Mennen-pakkauksen ja Karjala-aiheisen kaulahuivin ja Lähikauppa Sorjosen mainospipon. Se vahtii koko talven, että käytät niitä. Olet mennyttä kalua..

Helppo päivä...Torstai 22.11.2012 00:30

Olispa aina näin helppoo....

Herätys oli klo 10 Mäntsäläs siitä Hangon ja Forbyn kautta kotiin jossa pari tuntia änäriä jonka jälkee illan iloksi tänne Jalasjärvel... rapiat 600km ilman murheita :)

nyt kattelee milt apsin suihku näyttää ku kämpil remppa edelleen pääl ja sit vaan verhot säppii ja aamul heti liikkeel ku 9tuntinen täynnä.

Olisiko sinusta?Lauantai 17.11.2012 22:23

Rekkacowboyt
Ovatko meidän teiden kuninkaat juopottelevia naistenkaatajia, joiden työ ei ole minkään arvoista, heiltä käytöstapoja ei löydy ja heillä ei ole edes ammattia??? Onko asiat näin?
Mikä on saanut monet ihmiset ajattelemaan tällä tavalla?

Moni asuu viikot siinä pienessä kodissaan työpäivän päätteeksi minkä jokainen on sisustanut omaan tyyliinsä. Huoltamoilla käydään kahvilla, syömässä, saunassa ja suihkussa. Ja siinä samalla saatetaan hiukan jutella tiskitytön kanssa… naistenkaataja- tuleeko tälläinen nimitys siitä :D Päivä on täynnä ajamista ja kuorman lastausta ja purkamista. Yksin oleminen on raskasta henkisesti ja fyysisesti ja useimmilla puhelin laskut ovat…. paljon! Poliisit kiusaavat työaikalakien ja taukojen kanssa. Työpäivän pituus on yli 10h jonka jälkeen lepopaikalle päästyään moni ottaa oluen tai kaksi raskaan päivän päätteeksi, eipä siitä vielä juopoksi pitäisi laskea! Ihmiset kuvittelevat, että kuskin työ on VAIN ajaa paikasta a paikkaan b ja taas sama uudestaan, eihän se voi raskasta olla??? Vai voiko??? KYLLÄ VOI!!!!
He tekevät pitempää päivää kuin kukaan muu normaali duunari, menettävät hermonsa muiden liikenteen kanssa olijoiden kanssa, koska harva ymmärtää sitä isoa autoa väistää, vaan ajatellaan että kyllä mä mahdun ja tuossakin vehkeessä on jarrut, mä ehdin, kyllä se jarruttaa! Ei se sieltä päälle tule…. On pomot ja juitsarit jotka luovat painetta kiireestä ja tuloksesta, mutta se ei kulje kuin sen vajaa 90! Ei löydy siipiä ja tankata kerosiinilla.
Pitäisi jaksaa ihmisten suun soittamista purku ja lastaus paikoilla ja jos menet siihen jotain vastaamaan niin sinulla ei ole käytöstapoja!!!
Kuka meistä “tavallisista” ihmisistä uskaltaisi tuon suuren yhdistelmän rattiin, joka on elämäntapa ja ammatti niille jotka ovat sen valinneet. Kun yhden tien päällä tehdyn virheen tekemisestä saattaa muuttua kuljettajasta matkustajaksi??

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.12.2009 22:52

do dii.... Kohti uusia haasteita.. 9vuotta riitti tällä erää SSO:n palkkalistoil...huomisest alkaen tarttis koittaa elää oman firman varas :)

jeeKeskiviikko 23.12.2009 21:24

Jee. sainpas jopa vihdoin ajettuu sen rekkakortin :)

Et tämmönen päivä...Sunnuntai 31.05.2009 01:19

Tän piti olla ihan helppo päivä saa nukkua pitkään ja sit pari kuormaa hiekkaa Sauvoon työmaal ja sitten kaljalle.

No aamul sai nukkua pitkään ja sit tuli pihanurmikkokin leikattua ja sit sitä hiekkaa ajamaan Holmin kanssa. Hain kuorman päälle sit ja Holmil se oliki valmiina jo päällä ja kohti Sauvoa sit vaan.... Siellä sitten pikkutiellä jäätelöauto vastaan jonka kuski jäätyy ja vetää lukot keskelle tietä mä siitä jollain ohi ja Holmi mersuineen nojalleen ojaan. Siinä sit menikin koko päivä et saatiin auto ylös ja vauriot korjailtua.... Lyhyt, helppo päivä kestikin 10t.. No eikä siinä mitn se kuorma joka Holmilla oli kyydissä oli jo kertaalleen käynyt asiakkaan pihassa mutta olikin "väärän" väristä josta se käyntiin sitten koneella laittamassa uudestaan auton kyytiin, eikä siinä vielä kaikki kun asiakkaalle haettiin "oikean" väristä sepeliä eräs kuljettaja ajoin tunnin Kiskon suuntaan vai todetakseen että montulla on pyöräkuormaaja rikki.... Eli näin tänään. Kun se hakkaa vastaan nii se hakkaa vastaan =)

[Ei aihetta]Torstai 14.05.2009 14:42

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

no jooTiistai 04.11.2008 23:31

tylsää...

35 raksia ja sinä olet hemmoteltu.

[x] Omistat auton
[x] Kännykkä
[x] Oma puhelinliittymä
[ ] Oma pesuhuone
[x] Oma huone
[ ] Nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[x] Tv huoneessasi
[x] Parisänky
[ ] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[x] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] Louis Vuitton laukku
[ ] iPod
[ ] XBOX
[ ] PS2
[ ] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[x] Koripallo kotona
[x] Jääkiekkopeli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[x] Järvimaisema (jos mökillä lasketaan)
[ ] Omat sukset
[x] Omat lumilautailuvälineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[x] Rantamökki
[] Ainut lapsi
[x] Stereot makuuhuoneessa
[x] DVD soitin makuuhuoneessa
[x] 100 dvd
[x] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[ ] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan menet laskettelemaan joka viikonloppu
[ ] Meikkaat
[x] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[x] MSN
[ ] Yahoo
[x] 5 palkintoa
[x] Omistat kameran
[x] Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[x] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[x] Matkustellut ulkomailla
[x] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[ ] kalliita koruja
[x] Tavannut julkkiksia
[ ] Suoristus/ kiharrin rauta
[x] Käynyt kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[ ] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[x] 100 euroa lompakossa nyt
[x] Maksettu käyttäjätili netissä
[x] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[x] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[x] Shoppaillut laivalla
[x] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[x] Ollut Eiffel-tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapaudenpatsaalla New Yorkissa
[x] Kaksikerroksinen talo
[x] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[x] Ajokortti
[] Muuttanut 3 kertaa
[x] Urheiluauto (ehkä)
[ ] Pore-allas kotona
[x] Lemmikki
[x] Terassi
[ ] Olet saanut Stipendin
[x] Tietokone skanneri/kopiokone
[x] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[ ] Työtön
[x] 100 Kaveria messengerissä
[x] Herätyskello
[x] Kotiruokaa joka päivä
[x] Syö ulkona joka päivä
[x] Ollut limusiinissa
[ ] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri

ööö....45 vissii :D