IRC-Galleria

Zwergzebu

Zwergzebu

Totuus iski kuin salama.

Pelko-otusTiistai 17.02.2009 00:41

Mää pelkään tällä hetkellä ihan hillittömän paljon. Mää pelkään Remnants -kirjasarjaa. Mua ahdistaa se suunnattomasti, siitä puhuminen ei oikeastaan auta. Se vain lisää ahdistusta. Jarkko Martikainen auttaa vähäsen. Rakkaat ystäväiseni auttavat pyydettäessä paljonkin, mutta illat ovat pahoja. En vaan jotenkin pysty ajattelemaan mitään muuta.

Suomeksi: PELOTTAA VITUSTI.
Hmm.. Mulla on SUUNNATON ikävä Katria, Ailaa, Susannaa ja Maria. Tekisi mieli lähteä heti takaisin kotiin. Tämän päivän jälkeen oli kummallista joutua eroon niistä kaikista neljästä. Kummallisesti ahdistaa täällä, kun en pysty tekemään asioita tavallani, enkä pysty puhumaan asioista, joista haluaisin, koska mua ei ainakaan hyväksyttäisi kaikkine tunteineni ja ajatuksineni, eikä mua myöskään ymmärrettäisi, koska juuri nyt haluaisin puhua roolipeleistä, L:stä, Death Notesta yleensäkin, YUP:stä, Martikaisesta, Roswellista, (Dare I? :D) Pasilasta ja lisäksi vaan viettää aikaa edellämainittujen ihmisten kanssa.

PÖKÖPÄÄ SANOO MÄÄ,
KOTIIN ON IKÄVÄ,
TÄLLÄ PÄSSILLÄ!

Jaloissani hansikkaatPerjantai 06.02.2009 04:06

Minussa on railo, tule ja se korjaa.
Ompele mut umpeen, käytä karhunlankaa.
Pistä minut suihkuun, kudo mulle peitto
Vakavasta kankaasta.

Minä olen tehnyt mitätöntä virkaa,
Kuljettanut kaihon Föriä ja lauttaa.
Tupakoinut paljon, järjettömän paljon,
Elänyt kuin Hemingway.
Pariskuntaillat, elokuvan jälkeen
Kavahdin ja huusin: "Ei!"


Rakastele mua, niin rakastelet miestä.
Lantiosi anna lanteitani piestä.
Rakastele mua ja rakastele lujaa,
Saata minut loppuun yksityistä kujaa.

Rakastele mua.

Kapinen on raitti ilman sinun lämpöä.
Ihoni on turha, keksi sille käyttöä.
Pura minut, kappaleiksi pistä,
Verotonta palkkaa saat.
Minä olen rampa, suunnattoman rampa,
Jaloissani hansikkaat.

Ole mulle hellä, tolkuttoman hellä,
Ota minut huolella.
Pane minut kuntoon, repeämä parsi
Vakavalla langalla.

Rakastele mua, niin rakastelet miestä.
Uumallesi tahdon kiiltävänä hiestä.
Elämäni riippuu sinusta ja lempes suopeudesta.

Rakastele mua ja rakastele lujaa.
Yhtälömme ratko, luotsi ajautujaa.
Salli minun tulla, salli minun täyttyä rakkaudestas.

-Zen Café, Rakastele mua-


Ei perse tuo setä Samuli osaa. Tulin ajatelleeksi näitä sanoja. Hah. :)

Tämä kertoo paljon SimulaatiostaKeskiviikko 04.02.2009 02:09

Kauneimmissa lauluissa
Elämä on kuolema
Murheen laakso ikuinen
Synkkyys on kaunista
Juhlallista uljasta
Se pukee talvisia aamuja
Mutta elävien kirjoissa
On tarinoita arjen iloista.

Sattuman kourissa uurteiksi lyötynä
Sattuman kourissa huurteinen yö
Kynä savuaa ja voima virtaa taas
Sattuman kourissa uurteiksi lyötynä
Sattuman kourissa huurteinen yö
Kynä piirtää yhtä suurta ympyrää.

Elämä naurattaa
Se on niin helvetin hupaisaa
Naurattaa, anteeksi paheeni antakaa
Naurattaa, arkista psykedeliaa
Kai pian kuolen nauruun
Ja tukehdun kun huvitun.

Aamukahvipöydässä
On päällä täysi rähinä
Kun haurastuneet padot räjähtää
Kuolemanvakavaa on kaikki mitä rahalla saa
Mikä voisi olla hauskempaa
Mä en tahdo ketään pilkata
Koska asia on vakava.

Elämä naurattaa
Se on niin helvetin hupaisaa
Naurattaa, anteeksi paheeni antakaa
Naurattaa, yönmustaa tragikomediaa
Kai pian kuolen nauruun
Ja tukehdun kun huvitun.

-Ismo Alanko, Elämä naurattaa-

Henkinen darraKeskiviikko 04.02.2009 02:07

Tein Simulaation loppuun. Henkinen darra. Mitä mää nyt teen kaikki illat?

StalkkausTiistai 03.02.2009 04:05

Jälleen kerran tein stalkkauksien stalkkauksen. Hassua sinänsä, koska kaikki olivat ihmisiä, joille olisin voinut puhuakin, mutta ei kun stalkkaamalla kaikki tieto heidän elämästään. Totesin myös, ettei ole muuttunut miksikään. :)

ÄIDILLE KAKKUJA <3Tiistai 03.02.2009 03:46

You Tube on välillä ihan kuningas ja ihan kuningas äitienpäivävideo Pocahontasista. <3

Simulaatioinen, aivoissani pesivä loinenKeskiviikko 28.01.2009 03:48

Kirjoitin tänään ja sain todellisen innon kirjoittaa lisää. Sitä vaan ei ole kovin terveellistä välttämättä tehdä öisin, koska se käsittelee kuolemaa ja tahtojen taistoa. Ei huvita siirtää sitä uniin ja se vaikeuttaa muutenkin nukkumista ihan kiitettävästi.

Uitiin paljon. Tonni meni niin että putkahti ja uidakin huvittaisi lisää. Se on kiva laji.

Äh, ehkä mää kirjoitan sittenkin lisää. Mieli tekee paljon.

Kohta ei sitten ole lepakoita tornissa, eikä enoja veneessä.

Huomenna indiebileet ja muuta hauskaa! <3

TampereLauantai 24.01.2009 23:47

I really got over it! :D

Tampere oli pystyssä. Käytiin Metsossa ja Tuulensuussa. Lepakot jäivät torniin ja enot veneeseen. Juusto löytyy vintiltä. Mää olen jumalauta ylpeä itsestäni! :D


"Pitkään se vei,
vihdoin voin sanoa hei,
ilman että jään miettimään,
niitä jotka taakseni jää."
-SMG-

Die NachtMaanantai 19.01.2009 05:41

Yö. The Night. Den Natten. La Nuit. Nukkua? Panna silmät kiinni ja nähdä unikuvia? Sähkökissa pyörii mielessä, vaikka puhuttiinkin siitä sisson kanssa.

Tahtoisin kirjoittaa, mutten tiedä mitä. Ideoita on, mutta nyt en saa sanoiksi. Väsymys painaa koko kroppaa kasaan, mutta mieli ei lepää koskaan.

Joo. Lepakot tornista, muumit laaksosta, enot veneestä, juusto vintiltä ja mitä vielä.

Nyt kone ja silmät kiinni.

Ei tästä tule mitään. Isi on meillä yötä ja karattiin sisson kanssa yöjalkaan. Löysin läheltäni absurdin farssin aineksia. Kuukautisista kannattaa toki puhua keskellä yötä, kännisen, Tampereesta mitään tietämättömän ihmisen kuunnellessa. Yeah right, oli hyvä idea.