IRC-Galleria

_^Makaveli^_

_^Makaveli^_

Katso Mun Päiväkirjaa

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:32

Kolme miestä jutteli oluttuopposten ääressä vaimojensa älyn köyhyydestä.

Ensimmäinen kertoi: "Meidän vaimo ei ajattele kaikkea ihan loppuun asti. Se osti alennusmyynnistä 3 kiloa jauhelihaa ja me ollaan molemmat vegetaristeja!Halpaa kun oli niin piti ostaa..."

Miehet naureskelivat ja puistelivat päitään.

Toinen innostui kertomaan omasta vaimostaan: "No tuo nyt oli vasta pieni menoerä, meidän vaimo osti meille auton kun ajatteli että sitä tarvitaan. No, tarvittaisihan sitä mutta kun kummallakaan ei ole ajokorttia!"

Naurunremakasta ei meinannut tulla loppua, naisen logiikkaa kun ihmeteltiin.

Kolmas mies ei malttanut pitää hänkään suutaan kiinni, niin maukas tarina oli huulilla.

"No jätkät, ette arvaa mitä meidän muija teki tänään."

"No, kerro kerro!", huuteli kaverit.

"No, se lähti tänään laivalle viikonloppuristeilylle ja osti paketin kondomeja mukaan vaikka eihän sillä edes ole munaa!"

perheriitaMaanantai 30.07.2007 02:25

Perustavallinen machomies meni naimisiin hyvännäköisen naisen kanssa. Ja heti häiden jälkeen, hän kertoi muutaman säännön: "Minä tulen kotio milloin haluan, jos haluan ,ja siihen aikaan kun haluan. Enkä odota riitaa sinulta.Minä odotan mahtavan illallisen olevan pöydässä ellen ole kertonut, että en tule illalliselle kotiin. Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään ja pelaamaan korttia silloin kun haluan minun vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan nalkuta siitä. Nämä ovat sääntöni.

Eikä mitään selityksiä?"

Hänen uusi morsiamensa sanoi, "Se käy ihan hyvin minulle. Kunhan ymmärrät, että täällä harrastetaan seksiä joka ilta seitsemältä... olit sinä täällä taikka et."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:22

Vanhahko nainen meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta kissanruokaa mitä vaan hyllystä löytyi. Sitten hän meni kassalle ja sanoi kassaneidille: "Vain kaikkein parasta minun mirrilleni."

Kassaneiti siihen tokaisi: "Sorgen nyt vaan, mutta kissanruokaa ei myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa kissanruokaa ja syödäkin ne itse joten johtajamme vaatii todisteeksi nähdä kissanne." Niinpä mummomme joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.

Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa laatikollisen parhaimpia koirankeksejä: "Koiralleni parasta, kun joulukin on tulossa." Kassa jälleen vaati todisteita, koska jotkut vanhukset söivät koirankeksejä omaksi ruuakseen, joten mummu laahusti kotiin ja palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.

Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan hänellä oli valmiiksi mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa. Hän pyysi kassaneitiä työntämään sormensa laatikkoon. "En minä voi, siellä on kuitenkin jotain joka puree minua." Mummon vakuuttaessa, ettei laatikossa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sormea, kassaneiti työnsi sormensa laatikkoon. "Tämähän haisee aivan paskalle!". Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi: "No niin, saanko nyt ostaa 3 rullaa vessapaperia, KIITOS!"

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:16

Olipa kerran vanhainkoti. Siellä asustivat Ville ja Veera, molemmat yli 80 v. vanhuksia. He viettivät paljon aikaa yhdessä ja viimein rakastuivat.

Eräänä päivänä Ville sanoi: "Minä tiedän, että enää emme voi rakastella tässä iässä, mutta jos otan penikseni esille niin voisitko pidellä sitä ihan vaan vaikka kädessä?" Veera ajatteli, että eihän siinä mitään pahaa ole ja suostui pyyntöön.

Niinpä sen jälkeen heidät nähtiin usein istumassa vanhainkodin pihalla olevan pienen romanttisen lammen äärellä ja Veeralla oli Villen penis kädessään.

Yhtenä päivänä Ville ei ilmaantunutkaan heidän yhteiselle tapaamispaikalleen. Veera huolestui ja alkoi etsiä Villeä. Viimein hän löysi Villen istumassa erään puun alla toisen vanhan rouvan kanssa ja rouvalla oli Villen penis kädessään.

Veera meni heidän luokseen ja kirkui tuohtuneena Villelle: "Olemme olleet yhdessä jo puoli vuotta ja meillä on ollut niin ihanaa. Mitä hänellä muka on sellaista mitä minulla ei ole?"

Villelle tuli pieni hymy huulille ja hän vastasi: "Parkinsonin tauti!"


Vieras mies tulee ja kysyy: "Miksi noin allapäin?"
Maanviljelijä: "Joitakin asioita vain ei voi selittää"
Vieras: "No mitä kauheaa nyt sitten on tapahtunut?"
Maanviljelijä: "No jos se nyt välttämättä on saatava tietää, niin kerrottakoon. Olin tänään lypsyllä. Justiinsa, kun olin saanut sangon melkein puolilleen, Mansikki nosti vasemman takakoipensa ja potkaisi sangonkumoon."
Vieras: "No ei se nyt niin kauheaa ole. On sitä ennenkin maitoa maahan kaatunut."

Maanviljelijä: "Joitakin asioita vain ei voi selittää."
Vieras: "No mitä sitten tapahtui?"
Maanviljelijä: "Otin ja köytin Mansikin vasemman jalan köydellä pylvääseen. Sen jälkeen jatkoin lypsämistä. Kun sain sangon puolilleen, Mansikki nosti oikeaa takakoipeaan ja kaatoi sangon taas."
Vieras: "Taas?"

Maanviljelijä: "Joitakin asioita vain ei voi selittää."
Vieras: "No mitä sä sitten teit?"
Maanviljelijä: "No tein Mansikin oikealle takajalalle saman operaation, kuin vasemmallekin."
Vieras: "Ja sitten?"
Maanviljelijä: "No istuuduin jakkaralle ja jatkoin lypsämistä. Kun sanko oli jo yli puolillaan, se halavatun kanttura huitaisi hännällä sangon nurin."
Vieras: "No siitä nyt saattaisi jo rauhallisempikin suuttua."

Maanviljelijä: "Joitakin asioita vain ei voi selittää."
Vieras: "No mitä sä sitten teit?"
Maanviljelijä: "No köyttä ei enää ollut enempää, joten otin housuistani vyön ja sidoin hännän yläpuolella olevaan orteen. Siinä vaiheessa housut valahtivat nilkkoihin ja vaimo käveli sisään navettaan."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:10

Miehellä oli kuusi lasta ja hän oli erittäin ylpeä heidän saavutuksistaan. Hän on niin ylpeä itsestään, että alkaa kutsua vaimoaan, "Kuuden äidiksi" huolimatta vaimon estelyistä. Yhtenä iltana he menivat juhliin. Mies päättää, että on aika lähteä kotiin ja haluaa tietää onko hänen vaimonsa myös valmis lähtemään. Hän huutaa suurella äänellä, "Lähtisimmekö kotiin, kuuden äiti?" Hänen vaimonsa närkästyi aviomiehensä tahdittomuudesta ja huutaa saman tien takaisin, "Ihan milloin vain, neljän isä."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:10

Aviomiehellä ja vaimolla oli katkera riita heidän 40-vuotis-hääpäivänään! Aviomies huutaa, "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven missä lukee, ' Täällä makaa vaimoni - Alati kylmänä. "Vai niin?" vaimo vastaa. "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven jossa lukee, 'Täällä makaa aviomieheni kovana vihdoinkin'.

[Ei aihetta]Tiistai 24.07.2007 18:26

PERUSKOULUN PÄÄTTÖTODISTUS


Äidinkieli..................... 7
Englanti....................... 7
Ruotsi......................... 8
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia.............. 7
Biologia ja maantieto.......... 5
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 8
Uskonto........................ 8
Liikunta ja terveystieto....... 8
Musiikki....................... 7
Kotitalous..................... 8
Käsityö: tekninen työ.......... 9
Kuvataide...................... 7
Käytös ja huolellisuus......... 8

Keskiarvo.................... 7,6







http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/peruskoulutesti/


HUUMORIA Part 7Tiistai 24.07.2007 01:13

Maikkeli ol pyhäkoulus ja
opettaja kysy et : "Ko mää tulin
tän, nii mää näin puuss emmose
piäne, ruskia pörröhäntäse otukse ko
söi käpy. Tiätäk Maikkeli miä se
mahro ol?" Maikkeli miätei hetke ja
sanos et :"Tuntomerki vittava kyl
ihan Jeesuksehe, mut ko opettaja
sitä kysy ni sen täyty ol Flavio
Priatoore"

Huumoria Part 6Tiistai 24.07.2007 01:07

Ilkka Kanerva käveli ajatuksissaan Töölönlahden rannalla. Äkkiä hän havaitsi rantahiekkaan puoliksi hautautuneen erikoisen pullon. Ile kaivoi pullon esille heittääkseen sen roskiin. Silloin pullosta pelmahti esille henki.
- Vapautit minut vuosisataisesta vankilastani, siispä saat esittää ne kuuluisat kolme toivomusta.
Epäluuloisena Ike sanoi kokeeksi:
- Kata tähän kunnon pitopöytä kaikkine tarpeineen.
Puff! Niin tapahtui. Rannalle ilmestyi notkuva herkkupöytä herkkuineen ja viineineen. Jotain puuttui... No, tietysti naiset!
- Pari naista voisit toimittaa tähän, sanoi Ile.
Puff! Niin tapahtui. Ilen molemmille puolille ilmestyi todella upeat ja muodokkaat naiset. Kaikesta päättäen olivat vielä halukkaitakin.
Ile innostui:
- Vau, mitä daameja, nyt toivoisin itselleni todella suuren mulkun.
Puff! Niin tapahtui ja Ilen syliin ilmestyi Paavo Väyrynen.



Ladaan myydään myös
virityssarjoja. Tunnetuimpia ovat
virityssarjat I ja II. Mitä
tarvikkeita niihin kuuluu?
- Virityssarja I koostuu
gallonallisesta bensaa ja askista
tulitikkuja.
- Virityssarja II taas
moukarista, rautakangesta ja
kirjasta "Miten hillitsen
hermoni"






Etelän mies oli lomamatkalla Lapissa.
Iltanuotiolla hän kysäisi oppaalta:
- Kuulehan Aslak, onkos se poron tavara samanlaista kuin naisella?
- En mie tiiä. Kyshy Jouniltha, se on saanu naistha!





Järvinen oli alokas, jolla oli jatkuvasti jotain vikaa. Päivääkään ei mennyt ettei hän olisi poikennut sairastuvalla valittamassa kurkkukipua tai selkäsärkyä.
Kun varuskunnan lääkärit selvin sanoin ilmoittivat alkavansa kyllästyä tällaiseen menoon, Järvinen alkoi keksiä yhä mielikuvituksellisempia sairauksia, joita hän kävi edelleenkin tutkituttamassa.
Kerran Järvinen oli lähtenyt pyykkipussin kanssa varusvarastolle, joka sijaitsi samassa rakennuksessa kuin sairastupa, vaihtamaan alusvaatteitaan. Koska ulkona sataa tihutteli, Järvinen oli työntänyt pyykkipussin palveluspuseronsa alle. Eräs lääkintämies sattui ikkunasta näkemään Järvisen lähestyvän.
- Voi luoja, mies parkaisi. - Järvinen on taas tulossa ja uskokaa tai älkää - nyt se on raskaana!




Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia. Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi.
- Moottori on rikki, lentäjä ilmoitti. - Me putoamme.
- Eikä meillä ole laskuvarjoja, kenraali kauhistui. - Eikö mitään ole tehtävissä?
- Valitettavasti ei mitään.
- Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa...
- No hyvä on. Ottakaa housunne pois.
Kenraali totteli heti.
- Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne.
Kenraali oli niin hädissään, että totteli. - Auttaako tämä varmasti, hän kysyi sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa.
- Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.


Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua:
Vääpeli: - Miten vihollista voi hämätä ?
Alokas: - Herra vääpeli, Esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Vääpeli: - Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä
maan rautateitä?
Alokas: - Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli


- Alokas, mikä olitte siviilissä?
- Onnellinen!


Mitä varten ovat reserviupseerit?
- He täydentävät armeijan upseeritarvetta sota-aikana.
Mitä varten ovat aktiiviupseerit?
- He täyttävät naisten upseeritarpeen rauhan aikana.


Hätääntynyt manne:
- POLLIISI POLLIISI! Ottakaa varas kiinni!! Hänel on miu puukkoin selässään!


Mikä on maailman pienin kirjasto?
- 5 romaania Mossessa.


Poliisi oli puhalluttamassa autoilijoita kun vuoroon tuli mustalaismiehen auto. Poliisi huomasi apurinpuolen lattiatilassa ison reiän ja kysyi mustalaismieheltä mikä se on.
- Haee eikö kostaapeli tierä, se on kuule nelostie!

Mitä saa kun ampuu pyöräilevän mustalaisen?
- Oman pyörän takaisin!


Mitä yhteistä on mustalaisen syntymällä ja kuolemalla?
Molemmat ovat vahingonlaukauksia Vermon parkkipaikalla.



Manne Allanille:
- Hai, miepä lähden ensi viikolla
metsälle pankinjohtajan kanssa!
- Hai, enpä tiennytkään teidän
niin hyviä tuttuja olevan.
- Enpä miekään, mutta se lähetti
miulle ihan kirjeen, jossa
luki, että eräpäivä on
viidestoista päivä.




Rytsölän veli meni huonekalukauppaan ostamaan itselleen vuodetta:
"Ostin tuossa juuri itselleni uuden talon, aikaisemmin se oli joku linna tai kartano. Nyt se on remontoitu, poistettu hieman väliseiniä ja turhia kerroksia. Nyt haluaisin sinne suurimpaan huoneeseen sängyn."
"Ja minkähänlainen se voisi olla?" kysyi myyjä.
"No jaa - mitoiltaan sellainen 70 kertaa 70 metriä. "
"Aha?"
"Ja siihen tulisi sitten vesipatja, paksuus jotain tuollaista 20 metriä, ja sitten sinne vesipatjan sisään jotain vesikasveja kasvamaan ja kaloja uiskentelemaan, ja rapuja ja muita veden eläviä ja niin edelleen."
"Tälle kyllä tulee aika lailla hintaa", huomautti myyjä.
"Se ei ole teidän murheenne, toteuttakaa vain tämä tilaus. Meille Rytsölän veljeksille raha ei ole ongelma."
Tilaus toteutettiin ja Rytsölä päätti kokeilla uutta vuodettaan ja ajoi Lamborghinillaan kartanolinnaansa. Siellä hän kiipesi vuoteeseen ja asettui maata. Makaili aikansa ja sitten kääntyi vatsalleen voidakseen katsoa alas, miten kalat uiskentelevat vedessä. Yhtäkkiä hän näkee kalojen joukossa miehen, joka tuijottaa takaisin häneen. "Kuu-uka he-emmetissä te olette",
kysyy Rytsölä. "Kukako? Minä? COSTEAU!"
















Rytsölä tapasi vanhan koulukaverinsa ja kysyi, miten tällä nykyisin menee.
"Ei mene niin hyvin kuin sinulla. Itse asiassa olen joutunut elättämään itseni viime aikoina katukaupustelijana."
"No sehän sattui", vastasi Rytsölä. "Ei sinulla sattuisi olemaan myynnissä Aleksanterinkatua









Huippu-urheilija soitti kotiinsa
ja kertoi vaimolleen että oli
voittanut 110 metrin aidat.
- No, mitäs aiot tehdä niillä?







Mies meni psykiatrille.
- Tohtori", hän sanoi, - minulla on paha ongelma. aina kun menen vuoteeseen, alan kuvitella, että sängyn alla on joku. Kun menen sängyn alle, minusta tuntuu, että sängyn päällä on joku. Sängyn alla, sängyn päällä, vuoron perään. Minä tulen hulluksi!
- Ei hätä ole tämän näköinen, sanoi psykiatri. - Käytte täällä kaksi vuotta kolmesti viikossa, niin saan teidät varmasti parannetuksi.
- Paljonko te veloitatte?
- Neljäsataa käyntikerralta.
- Harkitsen vielä asiaa.
Mies ei enää tullut takaisin. Puoli vuotta myöhemmin psykiatri tapasi miehen.
- Miksi ette enää tullut vastaanotolleni, hän kysyi.
- Ja pulittanut neljääsataa kerralta? Yksi baarimikko paransi minut viidelläkympillä.
- Ihanko totta? Miten hän sen teki?
- Neuvoi minua sahaamaan sängystä jalat pois
















Psykiatrille tuli hullu, joka luuli olevansa Jumala.
- Jaaha, parasta kai aloittaa alusta, sanoi psykiatri.
- Niin, luonnollisesti. Alussa minä siis loin taivaan ja maan...







Kaksi hullua perusti maalikaupan ja kun kauppa oli perustettu toinen hullu kiipesi kattoon kiinni, silloin kauppaan tuli asiakas. Asiakas kysyi:
- Miksi hän roikkuu katossa?
- Hän luulee olevansa kattolamppu. Toinen hullu sanoi.
- No miksi ette sano hänelle ettei hän ole kattolamppu? Asiakas tiedusteli.
- Oletteko hullu enhän minä näe tehdä kauppoja pimeässä. Toinen hullu sanoi.






Tanskassa onnistuttiin risteyttämään Jehovan Todistaja ja Helvetin Enkeli. Nyt tämä lopputulos soittaa ihmisten ovikelloja ja käskee heidän painua vittuun.



K: Mitä eroa on spitaalisella ja insinöörillä ?
V: Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran.