IRC-Galleria

_^Makaveli^_

_^Makaveli^_

Katso Mun Päiväkirjaa

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:58

Basisti kertoi innokkaana etelänmatkastaan. Eräänä iltana hotellin kaunis kerrossiivooja oli tullut ehdottamaan, että hän voisi tulla lämmittämään basistia peiton alle, jos hän halusi.

- Vieläkin harmittaa, kun en ollut viluinen silloin.

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:54

Naisjoukko lähti lomamatkalle ja huomasi lomakohteessaan hotellin, jonka ovessa luki: "vain naisille".

Koska mimmit olivat matkassa ilman miesystäviään, päättivät he katsoa mistä oli kysymys.

Komean oloinen portieri selitti asian näin:

"Hotellissa on viisi kerrosta. Kiivetkää ylös kerros kerrallaan ja kun löydätte etsimänne, jääkää sinne. Asia on helppo päättää, sillä joka kerroksessa on selittävä kyltti mitä kerroksesta löytyy. Ainoa sääntö on, että jos lähdette pois kerroksesta, sinne ei voi enää palata."

Naiset pitivät pikapalaverin ja päättivät tutustua paikkaan. Ensimmäisessä kerroksessa oli kyltti jossa luki:

"Kaikki miehet täällä ovat surkeita rakastajia, mutta herkkiä ja miellyttäviä persoonia".

Naiset nauroivat ja siirtyivät kohti kakkoskerrosta. Siellä sanottiin:

"Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia, mutta he kohtelevat naisia huonosti."

Tämäkään ei naisille kelvannut, joten he jatkoivat ylöspäin. Kolmosessa luki:

"Kaikki miehet täällä ovat mahtavia rakastajia ja he ymmärtävät naisen tarpeita."

Aika hyvä jo, mutta kerroksia oli vielä kaksi jäljellä. Neloskerroksen kyltti oli täydellinen:

"Kaikki miehet täällä ovat täydellisiä keholtaan, ottavat huomioon naisen tarpeet, ovat täydellisiä rakastajia sekä vielä sinkkuja, rikkaita ja heteroita."

Naiset näyttivät tyytyväisiltä, mutta ajattelivat kuitenkin vielä katsoa, mitä viitoskerroksella olisi tarjottavanaan. Sinne päästyään he näkivät kyltin, jossa luki:

"Täällä ei ole lainkaan miehiä. Tämä kerros rakennettiin vain todistukseksi siitä, että naisia on kertakaikkiaan mahdotonta miellyttää."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:54

Äitihauki ja poikahauki uiskentelivat kaislikon reunassa, sitten paikalla tuli Rapalan uistin ja poikahauki kysyi äidiltään: "Äiti, mikä tuo on?"

Tähän äitihauki vastasi kitkerästi: "Tuo on se Rapalan huora, jonka mukaan isäsi lähti viime vuonna."



Vastavihitty nuoripari siirtyi hotellihuoneeseen viettämään hääyötään. Utelias anoppi hiippaili oven taakse kuuntelemaan, miten poikansa suoriutuu tehtävästä.

Samaan aikaan huoneessa oli jo touhut alkaneet, mutta kesken kaiken mies pyysi päästä kakille. Eipä siinä sitten muukaan auttanut.

Kun miehellä kesti ja kesti, tuli vaimonkin kakkahätä, mutta vessa oli jo varattu. Hän löysi muovipussin ja päästi tavarat sinne.

Mies tuli vessasta ja pimeässä astui muovipussin päälle ja huusi: "täällähän on paskaa!"

Anoppi huutaa samassa: "Ei ei poika! Käännä tyttö toisinpäin!!"















[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:43

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, nin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:37

Miksi poliisilla on pamppu vasemmassa kädessä?

- Koska asiakas on aina oikeassa.






Miksi skottimiehet käyttävät kilttihametta?

- Koska sikäläiset lampaat ovat oppineet pelkäämään vetoketjun ääntä.





[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:32

Mies ja tämän vaimo olivat ajelulla. Nainen sanoo: "Kulta, me ollaan oltu naimisissa nyt 15 vuotta,minä haluan erota..."

Mies kiihdyttää vauhtia.

Vaimo sanoo: "Niin ja mä kävin naimassa sun parasta kaveria..."

Mies katsoo vihaisesti eteenpäin ja ajaa lujempaa.

"Mä haluan myös lapset, luottokortit ja talon..."

Mies ajaa kuin hullu ja tähtää kaukana näkyvään sillanpylvääseen.

Nainen kysyy: "Onko mitään mitä sinä haluat?"

Mies tähän: "Ei,mulla on kaikki mitä mä tarvitsen."

"Kuinka niin?", nainen kysyy.

Mies ajaa pylvästä kohden ja sanoo juuri ennenkuin auto törmää: "Mulla on turvatyyny..."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:32

Kolme miestä jutteli oluttuopposten ääressä vaimojensa älyn köyhyydestä.

Ensimmäinen kertoi: "Meidän vaimo ei ajattele kaikkea ihan loppuun asti. Se osti alennusmyynnistä 3 kiloa jauhelihaa ja me ollaan molemmat vegetaristeja!Halpaa kun oli niin piti ostaa..."

Miehet naureskelivat ja puistelivat päitään.

Toinen innostui kertomaan omasta vaimostaan: "No tuo nyt oli vasta pieni menoerä, meidän vaimo osti meille auton kun ajatteli että sitä tarvitaan. No, tarvittaisihan sitä mutta kun kummallakaan ei ole ajokorttia!"

Naurunremakasta ei meinannut tulla loppua, naisen logiikkaa kun ihmeteltiin.

Kolmas mies ei malttanut pitää hänkään suutaan kiinni, niin maukas tarina oli huulilla.

"No jätkät, ette arvaa mitä meidän muija teki tänään."

"No, kerro kerro!", huuteli kaverit.

"No, se lähti tänään laivalle viikonloppuristeilylle ja osti paketin kondomeja mukaan vaikka eihän sillä edes ole munaa!"

perheriitaMaanantai 30.07.2007 02:25

Perustavallinen machomies meni naimisiin hyvännäköisen naisen kanssa. Ja heti häiden jälkeen, hän kertoi muutaman säännön: "Minä tulen kotio milloin haluan, jos haluan ,ja siihen aikaan kun haluan. Enkä odota riitaa sinulta.Minä odotan mahtavan illallisen olevan pöydässä ellen ole kertonut, että en tule illalliselle kotiin. Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään ja pelaamaan korttia silloin kun haluan minun vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan nalkuta siitä. Nämä ovat sääntöni.

Eikä mitään selityksiä?"

Hänen uusi morsiamensa sanoi, "Se käy ihan hyvin minulle. Kunhan ymmärrät, että täällä harrastetaan seksiä joka ilta seitsemältä... olit sinä täällä taikka et."

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:22

Vanhahko nainen meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta kissanruokaa mitä vaan hyllystä löytyi. Sitten hän meni kassalle ja sanoi kassaneidille: "Vain kaikkein parasta minun mirrilleni."

Kassaneiti siihen tokaisi: "Sorgen nyt vaan, mutta kissanruokaa ei myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa kissanruokaa ja syödäkin ne itse joten johtajamme vaatii todisteeksi nähdä kissanne." Niinpä mummomme joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.

Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa laatikollisen parhaimpia koirankeksejä: "Koiralleni parasta, kun joulukin on tulossa." Kassa jälleen vaati todisteita, koska jotkut vanhukset söivät koirankeksejä omaksi ruuakseen, joten mummu laahusti kotiin ja palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.

Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan hänellä oli valmiiksi mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa. Hän pyysi kassaneitiä työntämään sormensa laatikkoon. "En minä voi, siellä on kuitenkin jotain joka puree minua." Mummon vakuuttaessa, ettei laatikossa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sormea, kassaneiti työnsi sormensa laatikkoon. "Tämähän haisee aivan paskalle!". Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi: "No niin, saanko nyt ostaa 3 rullaa vessapaperia, KIITOS!"

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 02:16

Olipa kerran vanhainkoti. Siellä asustivat Ville ja Veera, molemmat yli 80 v. vanhuksia. He viettivät paljon aikaa yhdessä ja viimein rakastuivat.

Eräänä päivänä Ville sanoi: "Minä tiedän, että enää emme voi rakastella tässä iässä, mutta jos otan penikseni esille niin voisitko pidellä sitä ihan vaan vaikka kädessä?" Veera ajatteli, että eihän siinä mitään pahaa ole ja suostui pyyntöön.

Niinpä sen jälkeen heidät nähtiin usein istumassa vanhainkodin pihalla olevan pienen romanttisen lammen äärellä ja Veeralla oli Villen penis kädessään.

Yhtenä päivänä Ville ei ilmaantunutkaan heidän yhteiselle tapaamispaikalleen. Veera huolestui ja alkoi etsiä Villeä. Viimein hän löysi Villen istumassa erään puun alla toisen vanhan rouvan kanssa ja rouvalla oli Villen penis kädessään.

Veera meni heidän luokseen ja kirkui tuohtuneena Villelle: "Olemme olleet yhdessä jo puoli vuotta ja meillä on ollut niin ihanaa. Mitä hänellä muka on sellaista mitä minulla ei ole?"

Villelle tuli pieni hymy huulille ja hän vastasi: "Parkinsonin tauti!"