IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.05.2010 04:16

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet astettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986. Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.05.2010 01:18

Eräässä kerrostalossa pyörii tarina tytöstä.
Hän asui seitsemännessä kerroksessa ja hänellä oli tapana tulla kotiin myöhään, sillä hän työskenteli gradunsa kanssa ja hänen koulunsa oli melko kaukana hänen kämpästään.
Joka kerta kun hän meni hissiin, se pysähtyi neljännessä kerroksessa.
Ovet eivät auenneet tai mitään, mutta hänelle tuli silti tämä tunne siitä, että joku tulisi sisään hänen seurakseen.
Tiedättekö sen tunteen kun joku seisoo vieressänne ja tuijottaa teitä, vaikkette edes näkisi häntä?
Joka tapauksessa, tämä tapahtui hänelle jok'ikinen kerta.
Itse asiassa se äityi niin pahaksi, että eräänä tiettynä iltana hän pyysi äitiänsä odottamaan häntä aulassa, jotta tämä voisi pitää tytölle seuraa hissimatkan ajan. Äiti tottakai myöntyi.
Tuona yönä tyttö saapui kotiin myöhemmin kuin yleensä, noin kello 3 yöllä. Onneksi hänen äitinsä oli silti vielä odottamassa aulassa, niin kuin lupasi.
He menivät hissiin yhdessä, ja kun hissi pysähtyi neljännessä kerroksessa, tyttö katsoi äitiään ja sanoi
"Tajuatko nyt mitä tarkoitan ?Näin tässä aina käy!".
Vanhempi nainen, tarkoituksenaan helpottaa tyttärensä oloa, laski kätensä hänen olkapäälleen ja nojasi häntä vasten, juuri ennen kuin kuiskasi
"Näytänkö todella äidiltäsi?"
Tyttö löydettiin seuraavana päivänä hissistä, yksin.
Hän oli kuollut, eikä hänen ruumiissaan ollut merkkejä väkivallasta.
Ainoa asia mikä kiinnitti tutkijoiden huomion, oli hänen kasvonsa, jossa näkyi puhdas kauhu.Lisää tämä blogiisi tai hissi pysähtyy sinulla aina kesken ja tappaja vaanii sinua!

[Ei aihetta]Maanantai 24.05.2010 02:20

7 Syytä uskoa, että Nalle Puh-piirretyt ovat propagandaa

1. Ihaa, Aina yhtä lamaantunut, hitaat reaktiot ilmeellisten motivaatioiden puute - heroiini
2. Nasu, Pelkää kaikkea ja luulee koko ajan että sitä seurataan - sienet
3. Kani, Tunkee nenäsä aina joka paikkaan ja aina tarvitsemassa jotain - kokaiini
4. Tiikeri, Ei voi olla hetkeäkään rauhassa, pomppii aina edes takas eikä väsy koskaan - piri
5. Risto reipas, Pystyy puhua eläimille ja leluille - LSD
6. Nalle puh, Tykkää makeasta ja omaa laajan kekseliään fantasian - kannabis
7. Pöllö, Aina paikalla kun sitä tarvitaan ja aina auttamassa jos jollain on "ongelmia" - se on diileri

:DSunnuntai 07.02.2010 02:08

Lue huolellisesti läpi, tämä on tosi outo juttu!
1) Nimessä New York City on 11 kirjainta
2) Nimessä Afghanistan on 11 kirjainta
3) Ramsin Yuseb:in nimessä (Terroristi joka suunnitteli Twin Towers:in tuhoamisen 1993) on 11 kirjainta
4) George W Bush:in nimessä on 11 kirjainta
Tämä voisi tähän saakka olla pelkkä sattuma, mutta lue eteenpäin,
juttu muuttuu kiinnostavammaksi:
1. New York on 11. osavaltio
2. Lentokoneessa numero 11 oli 92 matkustajaa
( 9 + 2 = 11 )
3. Lentokoneessa numero 77, joka myös törmäsi Twin Towers:iin, oli 65 matkustajaa
( 6 + 5 = 11 )
4. Tragedia tapahtui 11 syyskuuta, myöskin tunnettuna 9/11
( 9 + 1 + 1 = 11 )
5. Niin kun varmaan myöskin tiedät, "US emergency services:in" puhelinnumero on 911
( 9 + 1 + 1 = 11 )
Edelleen vain pelkkiä sattumia? Jatka lukemista!
1) Yhteenlaskettu uhrimäärä molemmista lentokoneista jotka törmäsivät Twin Towers:iin oli 254
( 2 + 5 + 4 = 11 )
2) 11 Syyskuu on 254:s päivä vuodessa
( 2 + 5 + 4 = 11 )
3) Pommitus Madridissa tapahtui 3.11.2004
( 3 + 1 + 1 + 2 + 0 + 0 + 4 = 11 )
4) Tragedia Madridissa tapahtui 911 päivää Twin Towers tragedian jälkeen.
( 9 + 1 + 1 = 11 )
Nyt tulee jotain vielä oudompaa:
USA:n eniten tunnettu symboli, Stars & Stripes:in jälkeen, on kotka.
Seuraava säkeistö on otettu Islamin pyhästä kirjasta, Koraanista:
For it is written that a son of Arabia would awaken a fearsome Eagle.
The wrath of the Eagle would be felt throughout the lands of Allah
and while some of the people trembled in despair still more rejoiced:
For the wrath of the Eagle cleansed the lands of Allah and there was peace.
Tämä oli siis säkeistö numero 9.11 Koraanissa.
Luuletko edelleen että kaikki tämä on pelkkä yhteensattuma? Kokeile tätä:
Avaa Microsoft Word tai muistio ja tee seuraava:
1. Kirjoita isoilla kirjaimilla: Q33 NY. Tämä on ensimmäisen lentokoneen numero joka törmäsi Twin Towers:iin.
2. "Maalaa" Q33 NY
3. Vaihda fontin koko numeroon 48
4. Vaihda fontti WINDINGS:iin
Pelottavaa! Eikö ?
- Vanhemmat »