Voiko elämä olla niin epäreilu, se ottaa ja imee kuiviin ihmisen.
Kun vähäksi aikaa elämä rauhoittuu ja viimein luulet kaiken pahan olevan takana sitten uusi koettelemus onkin aivan silmiesi edessä. Se iskeytyy kasvoillesi voimalla jota et kestä vaan paiskaudut maahan. Aina uudelleen, uudelleen ja uudelleen kunnes kipu on niin kova ettet pysty nousemaan. Se pakottaa jäämään paikoilleen, kuin kapisen koiran nuolemaan haavojaan.
Olet väsynyt, silmiisi nousee kyyneleet kun ajattelet mielessäsi kysymyksiin vastauksia. Niihin et saa koskaan vastausta. Pelkkä hiljaisuus. Pimeys valtaa huoneen kerrallaan, kunnes makaat pimeyden ympäröimänä, voimattomana, ainoa minkä saat kuiskatuksi: Olisitpa täällä