IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Joulukuun toinen sunnuntaiSunnuntai 12.12.2021 23:58

12.12.2021. Tänään on joulukuun toinen sunnuntai ja 3.adventtisunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 9:30 aikaan. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin ensin nostamaan rahaa Citymarketin raha-automaatista ja sitten menin joulumarkkinoille. Ostin itselleni 4 tonttua,joista yksi on äidille, toinen minun vanhimmalle siskolleni ja itselleni 2 tonttua. Jos minun vanhimman siskoni mies lähtee käymään Helsingissä, niin sitten annan kolmannen tontun minun nuorimmalle siskolleni. Ostin myös pöllökorin. Markkinoiden jälkeen menin hetkeksi kotiin. Menin sen jälkeen vanhemmille auttamaan äitiä leipomisessa. Söin lounaan ja join kahvit vanhemmilla. Menimme käymään ennen neljää vielä katsomassa joulumarkkinoille, että onko siellä tarjouksia. Sitten menimme apteekkiin ja Citymarkettiin ostamaan äidille eväitä. Sain sen verran lenkkiä, kun kävelin joulumarkkinoille 2 kertaa, apteekkiin ja Citymarkettiin. On se ihan hyvä lenkki ja en sen kummemmin enää käynyt lenkillä tänään. Olin vanhemmilla koko illan. Tein kaikkea kivaa ja katsoin telkkaria. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Käyn huomenna kaupassa jossain vaiheessa päivää ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Käyn myös hyvissä ajoin Intersportissa. Käyn katsomassa siellä itselleni uusia toppahousuja. Tarvitsen niitä, koska en mahdu edellisiin toppahousuihin, koska olen lihonut jonkun kilon. Nyt yritän karistaa kaikki kilot pois. Haluaisin nähdä itseni laihtuneena ja laihana miehenä. Haluaisin olla laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. Yritän saada joku päivä 15-20kg pois. Tarkoitan, että 20 kg pois on hurja tavoite. Yritän laihduttaa heti ensi vuonna. Päätin, että en herkuttele ensi vuonna,vaan syön terveellistä ruokaa ja syön sokerittomia herkkuja. Päätin, että en syö kahvin kanssa herkkuja vaan syön marjoja ja hedelmiä tai jogurtin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen.

Joulukuun toinen lauantaiLauantai 11.12.2021 23:59

11.12.2021. Tänään on joulukuun toinen lauantai. Ihanaa kun on viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Eilen tuli pari viikkoa jouluaattoon. Ihanaa, kun joulu tulee. En tykkää talvesta siinä mielessä,jos on hirmu kylmä. Heräsin tänä aamuna hyvissä ajoin. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin äitini kanssa joulumarkkinoille. En ostanut mitään sieltä. Äitini osti sieltä laatikoita jouluksi ja kortteja. Ensi viikon tiistaina on viimeinen päivä lähettää joulukortit. Joulumarkkinoiden jälkeen menimme Citymarketiin ostamaan eväitä ja sellaisia asioita, joita äitini tarvitsee. Kauppareissun jälkeen söin lounaan ja kahvit vanhempien luona. Äitini teki tänään piparitaikinan ja huomenna leivomme pipareita. Äitini teki myös ensimmäisen joululeivonnaisen eli maustekakun. Kävin tänään lenkillä keskustassa ja olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen käymään pikaisesti joulumarkkinoilla. Käyn ensin nostamassa rahaa Citymarketin raha-automaatista. Menen puolenpäivän aikaan leipomaan vanhempien luokse pipareita. Syön lounaan ja kahvit vanhempien luona. Tänään en käynyt kaupassa, koska minulla oli kiireinen päivä. Huomenna käyn kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Käyn lenkkeilemässä huomenna jossain vaiheessa päivää. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Tykkään liikunnasta paljon.

Joulukuun toinen perjantaiPerjantai 10.12.2021 23:58

10.12.2021. Tänään on joulukuun toinen perjantai. Nyt alkoi joulukuun toinen viikonloppu. Ihanaa kun on perjantai ja viikonloppu alkaa. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta ja sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille mehtimäelle. Aamulenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen menin suihkuun ja sitten lepäsin hetken aikaa kotona. Sen jälkeen join kahvit. Tänään en käynyt Intersportissa, koska minulla oli kiireinen päivä. Tiskasin tänään astioita ja sitten kävin kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Kävin myös huomisia lounastarvikkeita. Ajattelin tehdä seuraavaksi ruoaksi broileripihvejä ja perunamuusia. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn sunnuntaina katsomassa itselleni toppahousuja Intersportista hyvissä ajoin ennen sen sulkemisaikaa. Käyn huomenna jossain välissä päivää kaupassa ostamassa loput tuotteet,joita tarvitsen. Huomenna menen äitini kanssa käymään puolenpäivän jälkeen areenan joulumarkkinoilla. Käyn katsomassa että mitä siellä myydään ja mitä siellä on. Katsotaan myös sitä, että ostanko mitään joulumarkkinoilta. Äitini tekee huomenna piparitaikinan siitä minun vanhimman siskoni jakamasta piparireseptistä. Kirjoitin sen piparireseptin ylös omaan reseptikirjaani. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Olen urheilullinen nuori mies. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen.

Joulukuun toinen torstaiTorstai 09.12.2021 23:58

9.12.2021. Tänään on joulukuun toinen torstai. Minulla oli tänään todella aikainen herätys, koska minulla oli tapaaminen kello 08:30 kauppakeskus Centrumin 3.kerroksessa. Lepäsin hetken aikaa kotona tapaamisen jälkeen. Söin pikku aamiaisen ennen tapaamiseen lähtöä. Söin aamupalaa kello 11 aikaan ja aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse kertomaan, että mitä siellä tapaamisessa keskusteltiin. Äitini pyysi että leipoisin kääretortun tänään. Söin lounaan vanhemmilla ja join myös kahvit vanhempien luona. Kahvinjuonnin jälkeen menimme äitini kanssa viemässä kaverini kortin postiin, koska kortti on menossa Englantiin. Kävimme samalla kaupungilla. Söin vanhempien luona iltapalaa. Olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Kotiin tuli lähetys,jossa oli tilaamani puhelimen suojakotelo tähän nykyiseen puhelimeen. Se sopi todella hyvin. Ajattelin käydä huomenna aamulenkillä. Käyn huomenna myös katsomassa itselleni toppahousuja Intersportista hyvissä ajoin ennen sen sulkemisaikaa. Tarvitsen niitä, koska en mahdu edellisiin toppahousuihin, koska olen lihonut jonkun kilon. Nyt ajattelin karistaa kaikki kilot pois eli laihduttaa. Haluaisin näyttää hoikemmalta ja laihalta mieheltä. Olen aina halunnut olla laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. En halua olla lihava ja en myöskään halua sitäkään, että paino nousee. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Harrastan pyöräilyä, uintia, hiihtoa, lenkkeilyä, keilaamista, kävelyä, juoksemista ja kaikenlaista liikuntaa. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu.

Joulukuun toinen keskiviikkoKeskiviikko 08.12.2021 23:58

8.12.2021. Tänään on joulukuun toinen keskiviikko. Heräsin aamulla katsomaan uutta päivää. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille linnunlahdelle. Aamulenkin jälkeen söin lounaan ja lounaan jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Sen jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen kävin äkkiä kaupassa. Ostin itselleni eväitä ja sellaisia asioita joita itse tarvitsen. Ostin itselleni valosarjan tuohon pajukuuseen. Käyn huomenna tai ylihuomenna ostamassa itselleni uudet toppahousut. En mahdu edellisiin toppahousuihin, koska olen lihonut jonkun kilon. Nyt aion karistaa kaikki kilot pois. Haluaisin olla laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. En halua olla lihava. Ihailen itseäni laihtuneena ja laihana miehenä.Kävin samalla reissulla lähetyksen postin pakettiautomaatista. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna on aikainen herätys,kun pitää mennä yhteen tapaamiseen kello 08:30 aikaan. Lepään jonkun aikaa sen jälkeen,kun tulen sieltä kotiin. Laitan kohta herätyksen,etten nuku pommiin. Äitini pyysi minua huomenna leipomaan kääretortun ja hän halusi, että tulisin puolenpäivän aikaan leipomaan sen. Ajattelin huomenna tai ylihuomenna poistaa kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Joskus on tehtävä sekin työ. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Tykkään harrastaa uintia, hiihtoa, lenkkeilyä, keilaamista, pyöräilyä, kävelyä ja juoksemista. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta ja urheilu ovat minun juttuni. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen urheilullinen nuori mies.

Joulukuun ensimmäinen tiistaiTiistai 07.12.2021 23:58

7.12.2021. Tänään on joulukuun ensimmäinen tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 9:30 aikaan. Pesin hampaat ja sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhempien luokse viemään minun nuoremman siskoni junalle. Hänen juna lähti kello 12:13 Joensuusta. Junareissun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle ja nukuin siellä päiväunet. Kävin tänään lenkillä jokiasemalla. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Suihkun jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Sen jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin vanhempien luokse illanviettoon. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Tänään en käynyt kaupassa, koska minulla oli kiireinen päivä tänään. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostan huomenna uudet toppahousut ja valosarjan tuohon pajukuuseen. En mahdu edellisiin toppahousuihin,koska olen lihonut jonkun kilon. Nyt pudotan kaikki kilot pois ajan kanssa. Olen tyytyväinen itseeni, kun laihdutan ja olen hyvässä kunnossa. Haluaisin olla laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Ulkoilen kaikkina vuodenaikoina. Olen urheilullinen nuori mies. Suosituimmat liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen.

Joulukuun ensimmäinen maanantainaMaanantai 06.12.2021 23:58

6.12.2021. Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä. Huomenna alkaa taas arki. Heräsin tänä aamuna kello 9:00 aikaan. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun ja sitten menin vanhemmille auttamaan äitiä ruoanlaitossa ja leivonnassa. Menin kahden jälkeen vaihtamaan kotiin juhlavaatteet minun vanhimman siskoni itsenäisyyspäivän juhliin. Oli hyvät juhlat. Lähdimme ennen kuutta. Olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen viemään minun nuorempaa siskoani junalle. Hänen juna lähtee kello 12:13. Syön aamupalan ja lähden sitten sinne. Sen junareissun jälkeen ajattelin lähteä käymään aamulenkillä. Ajattelin käydä huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ajattelin ostaa itselleni uudet toppahousut ja valosarjan tuohon pajukuuseen. Oli ihanaa juhlia Suomen itsenäisyyttä. Pimeä tulee todella aikaisin. Katsoin joku päivä kello 15:30 aikaan ulos, niin ulkona on silloin todella pimeää.Olen ostanut marraskuun toiseksi viimeisellä viikolla itselleni joulukalenterin ja olen avannut kuusi luukkua. Huomenna avaan seitsemännen luukun joulukalenterista. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä join myös teetä. En juonut tänään kahvia,koska tykkään juoda välillä teetä. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Urheilu ja ulkoilu ovat edelleen osa minun arkea. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta ja urheilu on minun juttuni ja aion liikkua jatkossakin.

Joulukuun ensimmäinen sunnuntaiSunnuntai 05.12.2021 23:58

5.12.2021. Tänään on joulukuun ensimmäinen sunnuntai ja 2.adventtisunnuntai. Heräsin tänä aamuna katsomaan jumalanpalvelusta. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille jokiasemalle. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun ja sitten söin lounaan. Laitoin tänään loput kuvat Instagramiin. Katsotaan,että laitanko kuvia Instagramiin vielä ennen joulua vai ensi vuoden puolella. Lounaan jälkeen menin vanhempien luokse auttamaan äitiä ruoanlaitossa ja leivonnassa. Join vanhemmilla kahvit ja olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille, jos ehdin. Ajattelin mennä huomenna vanhemmille auttamaan äitiä leivonnaisten viimeistelyssä. Huomenna menen kello 15 aikaan vanhimman siskoni itsenäisyyspäivän juhliin. Juhlat loppuu kello 18:00. Voimme lähteä sieltä aikaisemminkin kotiin, jos en jaksa juhlia koko aikaa siellä. Huomenna juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää. Maanantai ei ole minun päiväni,koska silloin en jaksa tehdä mitään mut pakko on tehdä jotakin. Tein tänään ruoaksi pastaa ja kalakastiketta. Ajan partani vielä ennen nukkumaanmenoa, koska en halua, että minulla on kiire aamulla. Sen jälkeen pesen hampaat ja menen sitten nukkumaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta ja urheilu ovat juttuni.

Joulukuun ensimmäinen lauantaiLauantai 04.12.2021 23:58

4.12.2021. Tänään on joulukuun neljäs lauantai. Joulukuun ensimmäinen viikonloppu jatkuu vielä huomisen ajan. Tänä aamuna heräsin puoli kymmenen aikaan. Söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun ja söin lounaan. Lounaan jälkeen vein minun vanhimman siskoni teekupin varastoon hänen laatikoihin. Sitten menin vanhemmille piirakoiden tekoon. Teimme piirakoita itsenäisyyspäivän juhliin, jotka minun vanhempi siskoni järjestää ja teimme samalla jouluksi. Olen jouluaaton vanhemmilla ja menen maanantaina kotiin. Olin tänään nuorimman siskoni perheen kanssa pulkkamäessä ja olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Laitoin tänään osat kuvat Instagramiin ja huomenna laitan loput kuvat Instagramiin. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Ajattelin käydä huomenna kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita joita itse tarvitsen. Ostan huomenna valosarjan tuohon pajukuuseen. Voin katsoa Citymarketista tai tokmannilta. Langattomat nappikuulokkeet toimivat todella hyvin korvissani ja pysyvät hyvin paikoillaan molemmissa korvissani. Mainitsin minun vanhimmalle siskolleni, että ostin itselleni ne langattomat nappikuulokkeet tokmannilta ja ne maksoivat 16,95. Ei todellakaan kallis hinta. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia kahvia ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta ja urheilu ovat minun juttuni monta kertaa päivässä.

Joulukuun ensimmäinen perjantaiPerjantai 03.12.2021 23:56

3.12.2021. Ihanaa kun tänään alkoi viikonloppu. Huomenna on lauantai ja minun lempiviikonpäiväni. Heräsin tänä aamuna katsomaan Simpsoneita foxilta, sitten katsoin uutta päivää. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille ristinpuistoon. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostin itselleni joulukukan eli hyasintin. Menin kauppareissun jälkeen kotiin suihkuun. Sitten menin vanhemmille auttamaan äitiä leipomisessa ja ruoanlaitossa. Join vanhemmilla kahvit ja olin vanhemmilla koko illan. Katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Laitoin tänään osan kuvista Instagramiin ja huomenna laitan loput kuvat Instagramiin. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Leivon minun vanhimman siskoni kanssa karjalanpiirakoita ja autan äitiä huomenna leipomisessa ja ruoanlaitossa. Nuorempi siskoni tuli tänään käymään Joensuussa ja hänen on tarkoitus osallistua niihin itsenäisyyspäivän juhliin, jotka minun vanhempi siskoni järjestää maanantaina. Maanantaina on itsenäisyyspäivä. Osallistun itsekin niihin bileisiin. Ostan joku päivä ensi viikolla esimerkiksi tiistaina valosarjan tuohon pajukuuseen. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Urheilu ja liikunta ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies ja liikunta on minun juttuni. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Harrastan kaikkia lajeja, paitsi hurjapäisiä lajeja. Liikuntalajejani ovat:uinti, hiihto, kävely, pyöräily, juoksu ja lenkkeily. Käyn ulkoilemassa kaikkina vuodenaikoina.