IRC-Galleria

Kaikki päättyy aikanaan..Lauantai 05.12.2009 14:13

Niin.. Ystävät ovat kummallinen juttu. Ystävälle voit kertoa asioita, nauraa hänen kanssaan, itkeä hänen kanssaan, mennä elokuviin, käydä syömässä, tai vain olla sanomatta mitään.

Mutta usein ystävä katoaa. Hän lupaa jotain, vaikka tapaamisen, eikä tulekaan paikalle. Hän kertoo asian, jonka piti olla salaisuus, jollekin toiselle ystävälleen. Yhteydenpito vähenee ja sitten ajatellaan että nyt ollaankin pelkkiä kavereita, ei enää ystäviä.

Ystävyys ei kaadu helposti, siihen tarvitaan kunnon tönäisy. Siis miksi ei voisi ottaa yhteyttä ihmiseen joka oli kauan sitten ystävä ja hieman ottaa aikaa kiinni. Ystäviä voi olla monia ja jokaisen kanssa ei tarvitse jakaa samoja asioita. Eikä jokaista liikenevää hetkeä tarvitse antaa ystäville.

Silti, jokainen voi sanoa, että hänellä on ollut ystävä ja sitten siitä tulikin vain kaveri koska teki joskus oharit tai kertoi jonkun asian toisellekin. Entä sitten? Ystävät osaavat puhua asioista ja selvittää miksi kävi niin.

Itselläni on ollut monta ystävää, joista suurin osa on kadonnut. Osa tehnyt ohareita, osa kertonut asioita. Mutta katsotaanpa peiliin. En minä ole syytön. Olen itsekin ihan samalla tavalla syypää ystävien katoamiseen kuin he itse. Ystävä ei anna periksi, mutta tarvitaan myös toista osapuolta ystävyyden ylläpitämiseen.

Olen itse ystävä joka on kadonnut joiltakin ihmisiltä. En ole todellakaan itse täydellinen joten ei pidä vaatia täydellisyyttä toisilta ihmisiltä. On väärin syyttää muita kun on itsekin syypää.

Joten, otetaan itseämme niskasta kiinni ja pidetään ystävät lähellä vaikka heitä ei voi aina viereen saadakaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.