IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 02:31



Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Perjantai 25.07.2008 15:34

Pojan piti mennä opiskelemaan ulkomaille, mutta tyttö ei halunnut hänen lähtevän. Pojan oli kuitenkin pakko lähteä niinpä hän halasi tytön viimeistä kertaa. Poika lähti ja jätti tytölle jäähyväiskirjeen.

kirjeessä luki:

''Minä vihaan sinua eniten tässä maailmassa! Vihaan sinua niin paljon! Meillä oli surkeita yhteisiä hetkiä, ja toivon että unohtaisin sen kaiken! Haluan unohtaa sinut ikuisiksi ajoiksi!''

Tämän jälkeen tyttö itki tosi paljon ja hän halusi mennä jonnekkin ulos jossa ei olisi muita. Hän otti takkinsa samalla mukaan kun lähti kotoa pois, kun tyttö laittoi takin päälle ja sujautti kätensä taskuun hän tunsi että taskussa oli jotain, hän löysi lapun taskustaan ja luki sen.

lapussa luki:

''En halunnut sinun isän huomaavaan tätä. Se mitä kirjeessä kerroin oli totta,mutta vaihda ensiksi pari sanaa kirjeestä.''

''vihaa=rakastaa, surkea=ihana, unohtaa=muistaa''

Tyttö tajusi että poika todellakin rakasti häntä, poika oli sujauttanut lapun tytön takin taskuun sillon kun he halasivat viimeistä kertaa.

Tämän jälkeen tyttö lähti onnellisena kotiin, hän avasi television ja siellä kerrottiin että lentokone oli tippunut, nopeasti tyttö tajusi että se oli se lentokone jolla poika lensi. Hän itki suunnattomasti ja yritti hillitä itseensä mutta hän ei onnistunut siinä. Hän ei kestänyt elää ilman poikaa. Niinpä hän tappoi itsensä, koska hän halusi päästä pojan luo.

Totta puhuen poika ei suinkaan kuollut, hän ei mennyt siihen koneeseen joka tippui, vaan hän rakasti ja ikävöi tyttöä niin paljon että tajusi ettei hän voinut lähteä. Hän halusi olla tytön kanssa koko elämänsä. Kun poika kuuli tytön kuolemasta hän ei kestänyt sitä ja hän tappoi itseensä.

Nyt he elävät onnellisena ja vapaana taivaalla, he tulevat aina muistamaan tämän, aina ja ikuisesti.

''Jos rakastat joka kuta yhtä paljon niin kopioi tämä päiväkirjaasi''

[Ei aihetta]Tiistai 10.06.2008 22:19

Jeejee. Kiva päivä. Jääkaappia ja runkopatjaa taloihin joissa niin perhanasti portaita eikä hissiä. Oikein mukavaa. Parin viikon urheilu- ja salikäynnit hoidettu pois alta yhden päivän aikana.

[Ei aihetta]Tiistai 10.06.2008 02:03

Voi että et oli hauskaa perjantaina ukissa. Niin hauskaa oli et oikein korvat punotti. Sellaista juttua oli se pitäis laissa kieltää kun alko vatsalihakset loppuyöstä olla suhteellisen kipiät... Uusiks ottaisin kyl ihan koska vaan!!

Kiitos nita seurasta. Yksin en olis ehkä lähtenyt sinne ajamaan. No se oli muutenkin semmoinen extemporee reissu ettei mitään rajaa X)

[Ei aihetta]Tiistai 27.05.2008 19:55

Tekis mieli amputoida molemmat polvet just nyt!! Ne estää taas vaihteeks osittain työnteon. En pysty ajamaan meidän työautoja, elikkä joudun olemaan täällä ja pyörittämään peukaloita kunnes ajojärjestelijä antaa luvan lähteä kotiin. Vitun jees!!

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 01:12

Burn out is VERY close at the moment...

[Ei aihetta]Tiistai 11.03.2008 08:47

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.
Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA!!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsiparas päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.03.2008 14:49

I know that I, I can't believe
Just what the past has brought me
To the woman I wanna be
I know that we have had some times
That we can't forget the struggle
Cause we have so far to go

I know we've changed but
Change can be so good
So let's not forget why
It's understood that

Time, look where we are and what we've been through
Time, sharing our dreams
Time, goes on and on everyday, baby
Time is what it is
Come what mayc(come what may)

I remember when, mom used to say
That things are getting better
And you'll soon be on your way
Remember those days
When we would sing at the drop of a dime (Oooh)
Way back when nothing mattered (Mmm, mm, mm)

I know we've changed, but
Change can be so good
Oh so let's not forget why it's understood that

So here we are (here we are)
And we'll always stay together
And through it all you know we owe it all to you, you, you, you
Time goes on and on

Time (Time), look where we are and what we've been through
Time (Time), sharing our dreams (sharing our dreams)
Time, (goes on and on) goes on and on everyday
Time is what it is, Come what may

Time, goes on and on everyday, Time is what it is
Come what may
Come what may

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.03.2008 14:45

I close the door
Like so many times, so many times before
Felt like a scene on the cutting room floor
When I let you walk away tonight
Without a word

I try to sleep, yeah
But the clock is stuck on thoughts of you and me
A thousand more regrets unraveling, ohh
If you were here right now, I swear,
I'd tell you this

kertosäe2:
kertosäe:
Baby I don't want to waste another day
Keeping it inside it's killing me
Cause all I ever want, it comes right down to you
I'm wishing I could find the words to say
Baby I would tell you every time you leave
I'm inconsolable

I climb the walls
I can see the edge but I can't take the fall, no.
I've memorized the number
So why can't I make the call?
Maybe 'cause I know you'll always be with me
In the possibility

kertosäe2

I don't want to be like this
I just want to let you know
Everything that I'm holding
Is everything I can't let go, can't let go

kertosäe

Don't you know it baby
I don't want to waste another day

I'm wishing I could find the words to say
Baby I would tell you every time you leave
I'm inconsolable

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 00:02



Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat.

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: %u201Deläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)