IRC-Galleria

Joensuun kisat jää tältä kapitaanilta väliin. Voi paskan paska. Oli tarpeeksi paha pala, että huomasin olevani kyvytön kilpailemaan tämän yskän kanssa. Nyt tilanne on siis se, että olen senverran sairas, etten jaksa lähteä edes mukaan matkalle. Viisi tuntia bussissa suuntaansa ja kohteessa -30 pakkasta ei kuulosta hyvältä silloin, kun yskittää, nokkaan sattuu kun niistää ja sydänalassa tuntuu pientä kipua.

Parin viikon sairastamisen jälkeen alkaa tuntua siltä, kuin koko normaali elämä lipuisi ulottumattomiini. En pääse harjoituksiin, en salille enkä lenkille (kas niin, lenkillekin tekee mieli kun joutuu tarpeeksi pysymään paikallaan). Kaikenlainen energianpurkaminen on kielletty. Eihän sitä energiaa hirveästi ole muutenkaan, mutta normaalisti aktiivisena ihmisenä paikallaanolo ja hengästymisen välttäminen on turhauttavaa.

Mikä kirpaisee tässä vaiheessa eniten heti kisamatkan menetyksen jälkeen, on laulutuntien lykkääminen hamaan tulevaisuuteen. En ole päässyt tunnille kuukauteen, ja nyt on kaikki laulaminen pannassa, koska nokka on tukossa ja keuhkoista kuuluu vain rohinaa. Olla ilman laulamista on kuin yrittäisi olla syömättä, juomatta. Hengittämättä. Jokainen hengenveto on normaalisti kuin potentiaalinen alkava sävel. Laulaminen on myös tapa käsitellä tunteita, tapa rentoutua ja haaveilla, tapa aloittaa ja lopettaa päivä. Tapa pitää tauko tenttiin lukemisesta.

Mieletöntä, kuinka laulamisesta voi tulla niin tärkeä elementti elämässä. Tuntuu typerältä tunnustaa, että tarvitsen musiikkia, olen addikti. Tarvitsen hyvää musiikkia ympärilleni, haluan kuulla, eläytyä, nauttia. Mutta haluan myös itse ilmaista. Taidot, joita toki toivoisi olevan ja joita olemassaolevan materiaalinsa päälle jokainen voi kehittää, eivät ole tässä asiassa oleellisia. Oleellista on tuntea musiikki sisällään ja antaa sen virrata. Jokaisella on omansa. Oma musiikkinsa, oma virtansa. Laulamisesta kumpuaa positiivista energiaa, ja vaikkei naminamipositiivisuudesta tällä luonteella ole pelkoa, elämänlaatua musiikki kohottaa huimasti.

Hmmm... Vaikka Joensuun reissu edelleen harmittaa, taidan laittaa levyn soimaan ja maata selälläni lattialla. Kuunnella, tunnelmoida, unelmoida. Hymyillä. Tenttiin ehtii kyllä lukea, myöhemmin.