IRC-Galleria

Ilta-Sanomista poimittua:

---

Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo ei usko, että väkivalta olisi kasvussa elokuvissa. - Se on vähän tuntemuksista kiinni. Kun tarjonnan määrä kasvaa, silloin myös väkivaltaisten elokuvien määrä kasvaa.

Paloheimo tunnustaa, että väkivallan esityksissä pyritään ja päästään nykyään entistä yksityiskohtaisempaan kuvaukseen: - Se näyttää hurjemmalta kuin ennen.

(Viime viikolla elokuvateattereihin tullut) 300 on ollut maailmanmenestys. Ihmiset haluavat nyt katsoa elokuvia, joissa irtopäät viuhuvat halki hidastetusti liikkuvista veriroiskeista täyttyvän ilman ja jossa ruumiskasat kohoavat mustina kukkuloina ruskeaa taivasta vasten.

---

Jaapa jaa. Ei voi kuin ihmetellä, mihin tarkoitukseen tämänkaltaisia kuvauksia herättäviä elokuvia oikeastaan tehdään. Myönnettäköön, etten ole itse ko. elokuvaa nähnyt, mutta tämä mainos ei ainakaan minun mielenkiintoani onnistu herättämään. Miksi väkivaltaa pyritään näyttämään yhä realistisemmin ja realistisemmin? Kuka tarvitsee elokuvaelämykseensä kuivunutta verta ja irtonaisia ruumiinosia, kaulasuonesta pulppuavaa verisuihkua ja sitä näkyä, kun elämä pakenee kauhistuneesta ihmisestä?

Jokaisen elämään varmasti mahtuu aikoja, jolloin kuolema tulee lähelle ilman elokuviakin. Se myös kuuluu meistä jokaisen henkilökohtaiseen elämänkulkuun. Koska kuolema on itse kullekin ratkaiseva rajapyykki tai kaiken loppu (kukin oman katsomuksensa mukaan), on mielestäni rienaavaa, että siitä on tullut "luonnollinen" osa jokailtaisen televisionkatselun sisältöä. Vai onko todella niin, että aikamme informaatio- ja elämystulvassa mikään ei enää tunnu miltään, ja panokset kovenevat? Ja mihin peiliin silloin pitäisi katse kääntää?

Mitä me arvostamme, mitä me kunnioitamme, kun kuolemastakin on tullut meille viihdettä?

EDIT: Vastaanotettuihin kommentteihin: Kuolema on luonnollista, väkivaltaviihde ei ole.