IRC-Galleria

_Rausku

_Rausku

U wanna run that by me again?

KesäMaanantai 24.04.2006 20:42

"..kesä, eikä mitään tekemistä /kaupunki nöyränä sylissä/ sormissa tuoksuu tupakka/ sun nauru on vieras ja ihana/... "

Juu niin. Jaapa jaa. Kun selviän tästä infernaalisesta koulukierteestä kahden viikon kuluttua, alkavat kesätyöt saman tien. Koko kesä kassalla pääkaupunkimme sydämessä. Olen hyvilläni kesätyöstäni, sain viimeksi hyvät paperit ja työ oli hauskaa, työkaveritkin miellyttävää porukkaa.

Ahh, pääni halkeaa kahtia. Toisaalta tajuan että olen onnekas kun työllistyn hyvin. Olen onnekas kun työllistyn alkuunkaan, ja vielä hauskempaa on, että sain työpaikan jonka halusinkin, useimmitenhan näin on käynyt. Olen myös saanut poikkeuksetta hyviä ja erinomaisia työtodistuksia, joista olen toki ylpeä, mutta myös nöyrästi iloinen.

Silti kiukuttaa toisinaan, kun huomaa, ettei työ tekemällä lopu. Olen töissä jokaisena vuodenaikana, ja eri paikoissa, joten lomapäiviä ei kerry mistään. Jotta vuokran voi maksaa, on töitä tehtävä. Töitä tehdään koulun muodossa syksyt ja keväät ja sen lisäksi ansaitaan ruokarahaa iltatöissä. Kesäisin unohdetaan koulu mutta töitä on onneksi tuplasti enemmän, sillä opintotukia ei kesällä tipu. Lisäksi vituttaa huomata, että toiset suunnittelevat kesälomiaan ja kaikenlaista hauskaa, kun tietää että omat jalat ovat pääkaupungin pölyyn sidotut.

Ei saisi olla paha, ei saisi kadehtia. Kateus on paheista viheliäisin. Mutta toisinaan ei voi mitään sille ajatukselle, että elämä ei mene ihan toivotulla tavalla. No, kenellä se menisi?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.