Luulin pystyväni unohtamaan,
ajattelin että mun on helpompi olla,
luulin ja ajattelin väärin,
miksi menneisyys vain kaivertaa sisälläni,
se on tehnyt kodin sydämeeni,
kaivanut oman pienen asunnon päättäänyt jäävänsä iäksi.
Muistot vainoavat minua yöllä unissani,
päivällä kelaan mitä sä teet,
mis oot,
miten voit.
Anna anteeksi,
en tahallani sua halunu hajottaa,
särkeä sydäntäs palasiksi,
jos vain voisin palata