IRC-Galleria

näin onTorstai 26.03.2009 17:13



1. Pelaaja saa käyttää vain omia pelivälineitään, tavallisesti yhtä mailaa ja kahta palloa.

2. Kentän omistajan tulee hyväksyä käytettävät välineet ennen peliä.

3. Toisin kuin tavallisessa golfissa on pelin tarkoituksena saada maila reikään ja pallot sen ulkopuolelle.

4. Tehokkainta peliä varten mailassa tulisi olla jäykkä varsi. Kentän omistaja voi tarkistaa mailan jäykkyyden, ennen kuin sallii pelin alkaa.

5. Kentän omistaja pidättää oikeuden rajoittaa varren pituutta, ettei kentälle aiheutuisi vahinkoja.

6. Pelin tarkoituksena on käyttää niin monta lyöntiä kuin mahdollista, kunnes kentän omistaja on tyytyväinen. Käytetään käänteistä tasoitusjärjestelmää ( mitä vähemmän lyöntejä sitä korkeampi tasoitus ).

7. Pelaajia muistutetaan pelaamaan oikeaa reikää, jonka kentän omistaja osoittaa.

8. Pidetään huonona pelitapana pelata reikää välittömästi kentälle saavuttuaan. Kokeneet pelaajat ensin ihailevat kenttää kiinnittäen erityistä huomiota hyvin muodostuneisiin bunkkereihin.

9. Pelaajia muistutetaan olemaan olemaan mainitsematta kentän omistajalle muita kenttiä, joita ovat viime aikoina pelanneet.

10. Mikäli kenttä on kunnostettavana, on pelaajan etsittävä muita pelitapoja.

11. Pidetään poikkeuksellisen hyvänä pelitapana pelata reikä useampaan kertaan ottelun aikana.

12. Kentän omistaja on ottelutuomarina valittaessa parasta pelaajaa.

13. Pidetään pelin etiikan vastaisena paljastaa tulos muille pelaajille, samoin kuin kertoa muille pelanneensa kentällä.

14. Kentän omistaja määrittelee pelimaksun.

15. Pelaajien, jotka eivät tunne kenttää, tulisi pitää suojaa mailansa päällä kentällä liikkuessaan.

16. Korkeintaan yksi pelaaja kentällä kerrallaan on suositeltava ja yksi pelaa pelin läpi kerralla.

Antoisia pelihetkiä golfin parissa !

jeejee-...Tiistai 24.03.2009 00:59

Koska katsoit tämän merkinnän,niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on hyväksi (;) sinulle tulevana perjantaina!

Huominen tulee olemaan elämäsi
paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta,eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan.

hahahahaa....Sunnuntai 22.03.2009 19:57

Haaste.

Tehtävänanto: Paljastan itsestäni asioita. Valitsen 3 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoiinsa haasteen ja tästä merkinnästä.

Haastan:
Jani
Katja
Pösö


PERUSJUTUT
Nimi > Joonas
Pituus > 177cm tai jtn sinne päin :D
Kengännumero > 41-42
Hiustenväri > ruskeet kai
Sisarukset > Janne


VIIMEISIN
Elokuva, jonka ostit? > hmm.... en tietääkseni oo ikinä ostanu :D
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi? > dead or alive - you spin me tound
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > dead or alive - you spin me tound
CD, jonka ostit > oisko ollu vuonna 2000 @junkmail - karu totuus
Henkilö, jolle soitit? > Jenni<33
Henkilö, joka soitti sinulle? > Iskä<3
TVohjelma, jonka katsoit? > brats movie HUOM!! en osaa kirjottaa tota :D
Henkilö, jota ajattelin ? > Jenni<33

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet > Jos ne toimii ja sillee, ni mikä ettei :P
Itsemurha > vastaan.
Ihmisten tappaminen > vastaan.
Teinitupakointi > Kaikkien oma asia.
Rattijuopumus > vastaan!
Homo- ja lesbosuhteet > iha sama...
Saippuasarjat > Puolesta.

MITÄ
Shampoota käytät > XZ hilse shampoo
Kenkiä käytät > nike air ja jotkut skede tai jotkut vaa :D
Pelkäät > AHTAAT PAIKAT! JA EHK PIKKUSEN KORKEITA

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? > 1-2 en oikee osaa sanoa
Kertaa sydämmesi on särkynyt? > 1
Sydäntä olet särkenyt > emt jos oon niin anteeks :)
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi > 1
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > emt ei kai kertaakaa
Arpea on kehossasi? > ainenki 20

AJATTELETKO OLEVASI
Soma? > E
Hauska? > Joskus
Kiihkeä? > E
Ystävällinen? > Joo.
Rakastettava? > en usko että olen niin rakastettava
Huolehtiva? > ehk vastaan juu
Suloinen? > oon yhtä somaku petolinnun perse

SUOSIKKI
Juoma? > mehu/vesi
Karkki? > salmiakki
Sarjakuva/Piirroselokuva? > karvinen öö... ehk toi elokuva nii shrek
Purukumi? > emmä muista sen nimee :D
Väri? > punanen ja musta
Kynsilakan väri? > en käytä
Viikonpäivä? > Perjantai :) On lauantaiki :)
Inhokkipäivä? > maanantai ehdottomasti!
Kukka? > Ruusu
Koru? > aika varmaa tulee olemaan rippi risti en tai sit joku muu... ;D
Kesä/Talvi? > KESÄ!<3<3
Norja/Ruotsi? > Norja, kukaa jaksa ruotsii mennä kattoo katto kääpiö homoja niinku wemmua... :D
Trampoliini vai Uima-allas? > uima-allas :P

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > jhenni<33
Kuuli sinun itkevän? > jenni<33
Sai sinut itkemään? > Mersu... <3
Oli kanssasi elokuvissa? > Jani, katja ja jenni
Lähetti sinulle sähköpostia? > en muista

OLETKO KOSKAAN
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > juu ehk kait juu emt
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en ainenkaa myönnä
Pitänyt jonkun salaisuuden? > kyllä
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > E
Itkenyt elokuvan aikana? > Kyllä
Ollut esiintymislavalla? > aina kuoros koulussa... en muuten
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > joskus kyllä.
Paljonko kello on? > 18:11
Omenat vai banaanit? > omena banaani pahaa
Sininen vai punainen? > punainen
Kevät vai syksy? > syksy is the best
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Pelaa
Minkä aterian söit viimeksi? > spagettia ja jauheliha kastiketta Kerosen tekemää jam jam :P!!
Oletko tylsistynyt ? > Hiukan :<
Minkä äänen kuulit viimeksi? > jaa a

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Ehkäpä
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > boy and girl ois aika siistei elikkä 2
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > aitous...
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > paskaa :D

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat? > SUOMEA JA PUHUN SUJUVAA SIANSAKSAA
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > Sänky
Ketä rakastat? > Perhettä, Jenniä<33
Ketä kaipaat? > noooh, emmä tiä :oo?
Lempinimet? > emt ehk se menee toho pikkusebaa
Nimesi alkukirjaimet? > JOS
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > jotku puhuu 4-16
Onko sinulla lemmikkejä? > koira... :/ aineskii viel
Mikä saa minut onnelliseksi? > Jenni ja perhe


OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet? > E
Halunnut karata? > Joskus
Kokeillut huumeita?> en myönnä

jeiTorstai 05.03.2009 18:28

Lisää tämä päiväkirjaasi niin sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää. <3

………………….._,,-~’’’¯¯¯’’~-,,…………………………………………………………
………………..,-‘’ ; ; ;_,,---,,_ ; ;’’-,……………………………………….._,,,---,,_………………
……………….,’ ; ; ;,-‘ , , , , , ‘-, ; ;’-,,,,---~~’’’’’’~--,,,_…..,,-~’’ ; ; ; ;__;’-,……………
……………….| ; ; ;,’ , , , _,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯’’~’-,,_ ,,-~’’ , , ‘, ;’, …………
……………….’, ; ; ‘-, ,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-, , , , , ,’ ; |…………
…………………’, ; ;,’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-, , ,-‘ ;,-‘…………
………………….,’-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-‘ ;,,-‘…………..
………………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;__ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,’……………..
………………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’¯: : ’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; _ ; ; ; ; ;’,……………..
……………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;| : : : : : | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’¯: ¯’’-, ; ; ;’,…………….
…………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,_: : _,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; | : : : : : | ; ; ; |……………
……………,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-,,_ : :,-‘ ; ; ; ;|……………
…………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,,-~’’ , , , , ,,,-~~-, , , , _ ; ; ;¯¯ ; ; ; ; ;|……
…………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’ , , , , , , ,( : : : : ) , , , ,’’-, ; ; ; ; ; ; ; ;|……………
……….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’, , , , , , , , ,’~---~’’ , , , , , ,’ ; ; ; ; ; ; ; ;’,…………..
…….,-‘’ ; _, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’~-,,,,--~~’’’¯’’’~-,,_ , ,_,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………….
….,-‘’-~’’,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; . . . . . . . ,’; ,’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,_ ; ‘-,………..
……….,’ ; ;,-, ; ;, ; ; ;, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ;’, . . . . .,’ ;,’ ; ; ; ;, ; ; ;,’-, ; ;,’ ‘’~--‘’’………
………,’-~’ ,-‘-~’’ ‘, ,-‘ ‘, ,,- ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ‘~-,,,-‘’ ; ,’ ; ; ; ; ‘, ;,-‘’ ; ‘, ,-‘,……………..
……….,-‘’ ; ; ; ; ; ‘’ ; ; ;’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’-,,_ ; ; ; _,-‘ ; ; ; ; ; ;’-‘’ ; ; ; ‘’ ; ;’-,…………..
……..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;¯¯’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; , ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-,……….
……,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; |, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,…….
…..,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|..’-,_ ; ; ; , ; ; ; ; ; ‘,…..
Â….,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ; | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â….Â’Â’Â’,-~Â’ ; ; ; ; ; ,Â’Â…..
…,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ;’~-,,,,,--~~’’’’’’~-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…..,-~’’ ; ; ; ; ; ; ,-‘……
…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……..
…’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,’….’, ; ; ; ; _,,-‘’…………
….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…….’’~~’’¯………………
…..’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;_,,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘…………………………….
………’’~-,,_ ; ; ; ; _,,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……………………………..
………..| ; ; ;¯¯’’’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,,-‘……………………………….
………..’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘…………………………………
Â…Â…Â…Â…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
Â…Â…Â…Â…Â’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ~-,,___ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘….’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,…………………………………
………..,’ ‘- ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’……….’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………………………………..
……….,’ ; ;’ ; ; ; ; ; ; ,,-‘…………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’,……………………………….
………,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’…………………’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; |……………………………….
……..,’ ; ; ; ; ; ; ;,,-‘………………………’’, ; ; ; ; ; ; ; ; |………………………………
Â…Â…..| ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
……..| ; ; ; ; ; ; ,’………………………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,’’………………………………..
……..| ; ; ; ; ; ;,’……………………….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘………………………………….
……..’,_ , ; , ;,’……………………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘……………………………………
………’,,’,¯,’,’’|……………………….| ; ; ; ; ; ; ; ; ‘--,,………………………………….
………….¯…’’………………………..’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’~,,…………………………….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’Â’-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’Â’~-,,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..Â’Â’-, ; ; ; ; ; ,,_ ; ;Â’-,Â’Â’-,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
…………………………………………………..’, ; ; ; ; ; ; ‘-,__,\\--\\...........................
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’-, ; ; ;,,-~Â’Â’Â’ \\ , ,|, |Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…
………………………………………………………’’~-‘’_ , , ,,’,_/--‘……………………
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….Â’Â’~-~Â’Â…Â….............Â…Â….

Joonas<3Jenni 1 vuosi yhdessäLauantai 14.02.2009 17:55

kuka hanhen naisi.... :D aika härskiTiistai 03.02.2009 15:49



Sumujen sillalta näin
Tummien Hanhien uivan merelle päin
Ne pisamani pintaan sai
Ja lokit kirkui kuin ne raiskanneet oisvat Hitchhanhen kai
Taifuuni nousee siivilleen
Kuka naisi hanhen sen?

Nähdä tumujen sillalta sain
Trion katolla kuikkia tuhansittain
Yksi läski jo laskeutui
Se kuolas halki taivaan ja mahallaan rantautui
Sille esitin kysymyksen
Kuka naisi hanhen sen?

Nassu oli niin maitoinen
Kun paskansi palkeet rakkauden
Tähdenlentona kai
Kanssani kaaduit ja kauneimman teit minun hanhistain
Joku mätkii kyljyksen
Kuka paistoi hanhen sen
Kuka aikoinaan nylki sen

Mutujen jengissäkin se kulkee
Ei se lähde hengiltä millään
Sulat tomuna ne leijailee
Ja syntyy kuin itsestään
Joku keksi hanhi-kiusauksen

Jos sinä et jäis
En minäkään hanhea syödä vois
Eikä nälkäni tänne jäis
Hanhea paistaisin kunnes se hiljaa kiehuisi pois
Tyydyn mausteeseen
Joku söi hanhen sen
Ja sinä söit minulta sen

Sanat by Pözö