IRC-Galleria

_alonzo_

_alonzo_

† on valmiiksi vainaa †
"Rakkaus on kokonaisvaltaista toisen ihmisen ja itsensä hyväksymistä. Jos ihminen ei ensin opi oikealla tavalla rakastamaan itseään, ei hän osaa rakastaa toistakaan.

Sellainen hyvä teko lähimmäistään kohtaan, että hyvän teon kohteeksi joutunut ei tiedä hyvätekijäänsä on aika pyyteetöntä lähimmäisrakkautta. "Antakaa almunne salaa..."
Muita rakkauden perusajatuksia on "Tee lähimmäisellesi mitä toivoisit itsellesi tehtävän".

Rakastuminen taas on lievästi psykoottinen tila, joka voi helposti kuohua yli. Muutenhan se on hieno ja arvokas lahja ihmisellä jos tunne on molemminpuolinen. Se voi olla myös ahdistava kokemus, jos vastapuoli ei tunne samoin - ahdistavaa kummallekin. Mustasukkaisuus on rakastumisen kääntöpuoli. Lievä mustasukkaisuus on toista osapuolta imartelevaa. Voimakas taas vaarallista, varsinkin sille joka tuntee sitä.

Voisi sanoa, että ihmisen perusvietit: Pariutumisvietti, sosiaalinenvietti, itsesäilytysvietti ovat pääosissa. Kaikki nämä ovat tärkeitä, mutta jos ne alkavat hallita ihmistä niin silloin on vaikeuksia tiedossa.
Mustasukkaisuus johtuu omasta riittämättömyyden tunteesta; jos ihminen rakastaa toista, mutta samalla on epävarma omista valmiuksistaan olla tasaveroinen kumppani, hän usein yrittää alkaa hallita toista osapuolta vaikka rakastaakin tätä. Voi vain kuvitella millainen tuskainen myllerrys näin tuntevan ihmisen sisällä käy; tunteet - negatiiviset ja positiiviset pirstaleina sekaisin - hallitsevat mieltä - järki kulkee monta askelta jäljessä.

Kun ihminen ymmärtää oman arvonsa maailmassa, hän on kypsä rakastamaan toista ihmistä ilman pelkoja. Jos toinen sitten pettääkin suhteen jostain syystä, voi todeta, että hyvä kun loppui, ei se olisi kestänytkään. Ja jatkaa tietään jättäen asian taakseen.
Eihän se tietenkään niin yksinkertaista ja helppoa ole, mutta perusperusteiltaan juuri näin.

Rakastuneiden ei kannattaisi rynnätä sitomaan itseään, omaisuuttaan ja itsetuntoaan avioliiton lopullisilta tuntuvilla sakramenteilla ennen kuin rakastumisen pintakuohu on laskeutunut. Ja harkita vielä senkin jälkeen pitkään."

"Suuteleminen merkitsee ensisijaisesti toisen ihmisen paljaan ihon koskettamista huulilla, jotta molemmat tai jompikumpi tuntisi kosketuksen tuottamaa mielihyvää. Suutelun tarkoituksena tai tuloksena on myös läheisyyden kokeminen suudeltavan kanssa.

Länsimaisissa kulttuureissa suutelu on yleisimmin romanttinen ele tai seksuaalisen kiinnostuksen osoitus, ja tyypillisesti tilanteessa suudellaan huulia tai paljasta ihoa. Suutelu on myös tapa tervehtiä, tällöin yleensä suudellaan kevyesti poskea tai kämmentä. Eri maittain vaihtelee, kuinka paljon suutelua käytetään tervehtimisessä. Joissain maissa se on arkipäiväistä, kun taas toisissa sitä ei juuri esiinny.

Suutelun alkuperästä on olemassa teoria, jonka mukaan suutelu on saanut alkunsa äitien tavasta ruokkia lapsia antamalla näille ruokaa suuhun omasta suustaan. Muinaisessa Kreikassa tutkimusten mukaan miehet suutelivat naisiaan maistaakseen ovatko he juoneet viiniä.

Suutelu voi olla kevyt kontakti suudeltavaan (usein poskelle) tai sitten toisaalta "kielisuudelma", joka voi olla useiden minuuttien mittainen tapahtuma, jossa osapuolet työntävät kielensä toistensa suihin ja nuolevat toistensa kieliä ja suun sisäosia. Pitkät kielisuudelmat kuuluvat vain seksuaaliseen suutelemiseen, mutta suulle voi kuitenkin suudella myös tervehtiessä.

Mitä tahansa muutakin kuin toista ihmistä voi suudella. Suutelulla voi osoittaa kiintymystä vaikkapa tiettyä esinettä kohtaan. Suutelu voi olla myös symbolista: esimerkiksi jos suutelee ulkomailta palatessaan lentokentän asfalttia, syynä on luultavammin halu ilmaista tapahtuman näkijöille, että on todella ihanaa palata kotimaahan, kuin toive kosketuksen tuottamasta mielihyvästä. Symbolisen suutelemisen muoto on myös "lentosuukko", jossa henkilö suutelee kevyesti sormiaan kämmenen sisäpuolelta ja kääntää sen jälkeen kämmenensä ikään kuin lähettäen suudelman johonkin suuntaan. Urheilussa monissa lajeissa on tapana suudella voittopalkintoa. Myös esim. jääkiekkoilijat saattavat suudella mailansa lapaa tehtyään tärkeän maalin tai jalkapalloilijat voitettuaan pokaalin. Suutelu on romanttinen kahden ihmisen välinen ele."

Simple as hole!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.