IRC-Galleria

olin toisella tai kolmannella luokalla ala-asteella. mulla oli hiuksissa kukkakuvioinen, isompi ponnari, jonka olin saanut lahjaksi mun tädiltä ja sen mieheltä. olin matkalla kouluun, kun vähän ennen Hyllykallion uhreilukenttää huomasin kyseisen ponnarin tippuneen. muistan sen tunteen ja tilanteen tarkasti. ei se edes ollut mun vika mitenkään, mutta tunsin kauheaa syyllisyyttä. ei sillä, ettei mulla olis ollut kymmeniä rakkaampia ja hienompiakin ponnareita, eikä sillä, ettei tädillä ja sen miehellä olis ollut mahdollisuutta ostaa mulle vaikka sataa sellasta uutta. silti! kai mä itkin. etsin. eipä sitä koskaan löytynyt.

maailma muuttuu, minä en. tuntisin varmaan vieläkin tollasessa tilanteessa oloni kurjaksi, vaikkei kyseessä olis kun yks vähän erikoisempi ponnari. joskus kun on kävi samanlaisia tilanteita, mietin miten lahjan antajasta tuntuis kurjalta kun sen toivomaa ja suunnittelemaa käyttöä antamalleen lahjalle ei oliskaan tullut, ainakaan pitkäksi aikaa. mä haluaisin arvostaa kaikkea sitä mitä ihmiset tekee mun eteen. vaikka sitten ajatuksiakin. jo tosi pienestä pitäen inhosin sitä, jos joku kaveri sanoi saaneensa huonon lahjan, tai ei osannut esittää innostunutta saadessaan jotain vähemmän toivottua. ei se musta oo varsinaisesti mielistelyä. jokaista ilahdutusyritystä pitää kunnioittaa. pienikin lahja tai muistaminen on eri asia saatuna kun ite ostettuna tai hankittuna. kai se on sitä mitä rahalla ei voi saada, vaikka realistisesti ajateltuna voikin. tää on mulle jotenkin tosi tärkeä asia.

where am I?



..hiding?



..forever?

10 kk ja sydän.

hyi helvetti :ss lisää intoa opiskella opettajaks jne.

ei voi ymmärtää.

teet mut hulluksi,
mutta vain sun lähelläsi mä pysyn järjissäni.

aurinko paistaa.
tein hiuksia.
eilen otin vähän tuntumaa opiskelijaelämään joten tänään oli sitten lakisääteinen pommiin nukkumis-aamu......
voiko maanantai-iltana baariin olla jonoa? voi.
tänään Semmareita.
odotan mun rakkautta.

terveisin Jyväskylä

mä en ole sellainen tyttö joka juo kaljaa ja kahvia. mä olen sellainen tyttö, joka juo Frezzoja ja pirtua.

pidä rakkaimmat muistot lähelläsi.

oltiin Ruisrockissa viikonloppuna.
aluks meidän piti lähteä torstaina, mutta onneks siirrettiin lähtöä, olin nimittäin vielä torstain vastasena yönä kuumeessa eräänki keskiviikon baarireissun jäljiltä. "krapula" oli mitä kauhein. oksensin vielä joskus kuuden aikaan illalla torstaina :) enkä edes juonu paljoa, mutta varmaan jotain rotanmyrkkyä sen sijaan. perjantaina sitte kuitenki päästiin matkaan, ehkä vähän puolikuntosena mutta enivei.
Turussa asemalta ahtauduttiin minä, Eetu, Rami, Milja ja junasta mukaan lähtenyt uus tuttavuus Roni kamojen kanssa ja niiden alle pimeeän taksiin, joka kyyditsi meitä kaupan ja Alkon kautta leirintään.
leirintä ja sää oli tosi jees, mutta sattuneesta syystä vannoin etten lähde Ruissiin enää ikinä (enkä edes kuulemma ollu ainoa).
oli silti parasta fiilistellä kesää Eetun kans vielä viimenen viikonloppu ennen puolustusvoimien kolkkoa kutsua.
mä en tiedä miten mä osaan olla nyt ensin tän kaks viikkoaki. koska mä muka olisin nukkunu kaks viikkoa putkeen yksin? ööö joskus viime kesänä viimeks. ennen kun Rami uskalsi luovuttaa Eetun mun unikaveriksi ensimmäistä kertaa.
tuun varmaan hulluks. en voi edes puhua kellekkään! iskäkään ei oo kotona. kukaan ei oo pitämässä musta kiinni :< eikä pelottelemassa iltasin kummituksilla eikä pyytämässä niille eikä odottamassa mua kotiin Nannan luota eikä riitelemässä mun kans eikä mitään! ..eli nyt joudun olla yksin ja mennä töihinkin vielä huomenna :<

TJ 180. Odotan. ♥

vaikein päätös ikinä. puolet mun elämästä katoaa.