IRC-Galleria

Tapparalla oli mennyt kausi hyvin kehnosti. Ojasen Jannekaan ei uskaltautunut ulos kodistaan moneen päivään. Lopulta kuitenkin ruokakaappi näytti sen verran tyhjältä, että hän päätti lähteä lähikauppaan. Hän kuitenkin pani aurinkolasit silmille ja muutti kampausta, jottei häntä tunnettaisi. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, eikä kukaan kiinnittänyt mitään huomiota, mutta sitten eräs mummo sanoi kovaäänisesti: -Terve Janne!
Ojanen säikähti ja ryntäsi saman tien kaupasta ulos naama punaisena. Hän sulkeutui taas kotiinsa ja elää kituutti pari päivää tähteillä. Sitten kuitenkin ruoka loppui. Janne päätti uskaltautua kauppaan uudelleen, mutta tällä kertaa hän naamioitui paremmin. Hän pani päälleen korkeakauluksisen takin ja päähän pipon aurinkolaseja unohtamatta. Sitten hän lähti kauppaan, mutta sama mummo oli taas siellä. -Terve Janne!
Kauhistuneena Ojanen juoksi taas kotiinsa ostamatta mitään. Hän eli monta päivää vesipaastolla, sillä ruoka oli aivan lopussa, mutta kauppaan hän ei uskaltanut mennä. Viikon päästä kuitenkin nälkä kävi ylivoimaiseksi, ja alkoi tuntua, että hän kuolisi nälkään ellei saisi ruokaa. Kauppaan oli siis päästävä. Nyt kuitenkin Ojanen teki äärimmäisen tarkan naamioinnin. Hän värjäsi hiuksensa ja kulmakurvansa, tunki pumpulia suuhunsa, kiinnitti irtoviikset ja parran naamaansa, pani tyynyjä takkinsa alle näyttääkseen tukevammalta ja otti piilokorkoiset kengät. Kun hän katsoi työnsä jälkiä peilistä, hän arveli, ettei edes hänen oma äitinsä olisi tunnistanut häntä. Sitten hän lähti kauppaan. Hän huolestui huomatessaan, että sama mummo oli taas ostoksilla. Hän ei kuitenkaan uskonut tämänkään tunnistavan häntä, joten hän astui rohkeasti sisään. Mummo katseli häntä jonkin aikaa ja sanoi sitten: -Terve Janne! Nyt Janne ei enää kestänyt. -Kuinka te voitte tuntea minut?, hän änkytti.
-Mikä minun valepuvuissani on vikana? Mistä te tiedätte? -Minähän olen Jutilan Timo! mummo vastasi.