IRC-Galleria

onneks se joulu jo melkeen meni. ja lunta on tullut, joten kaikki ei ole enää niin mustaa. paitsi mun mieli. mutta se tuskin kirkastuu vielä vuosiin.
kivaa päästä pohjoispohjanmaalle kohta taas. juu. onnea.

olen ainakin oppinut että kaiken voi menettää ihan pienessä hetkessä.

kröhöm. vain etsiäkseni totuutta. kauneudella on hintansa eikä sammaleetkaan nuku talviunia, nehän ovat lumen peitossa. kaulasssasi pitäisi roikkua 32 epäonnistunutta hirttosilmukkaa, että voisit vapisten nousta ylös ja satuttaa pääsi noustessasi ylös kaapinkulmaan, hypätä viidennestä kerroksesta kallioon ja onnistua siinä samalla vielä olemaan huolestuneen ja hyvinvoivan, sellaisen iloisen näköinen.
suuremmalla todennäköisyydellä voisimme tämän kaiken jälkeen nauttia yhdessä kupillisen kuumaa kaakaota ja syödä voideltuja rusinoita, onhan kohta onneksi (huomaa sarkastinen äänenpainoni) JESSEN SYNTTÄRIT!
kaappikelloni tikityksestä huolimatta olen päättänyt kaivaa leivänpaahtimestani tupakanpuruiksi tarkoitettuja kuivuneita ja hyvinrapeita leivänmurusia, sekä keittää kusestani loistavaa, höyryävän kuumaa keittoa. samalla voisin puhdistaa varpaan välini ja antaa sieltä löytyvälle nukalle nimeksi julia. siemenet kun tuppaavat olemaan aina liian vihreitä, ei niistä koskaan tiedä ennenkuin ne nousevat mullasta, ovatko ne mitäkin sukupuolta edustavia rääpäleitä. miksen minäkin voisi tuulettua päänsärystäni ja laahustaa voimattomana kontulan sosiaalitoimiston eteiseen värjöttelemään ja poistamaan maton alta löytyviä nakkuloita unohduksissaan unohdettuja.
siinäpä vasta suunnitelma, se ei kumoa aukkoa vatsassa, eikä päässä.
nyt menen perkele tupakalle, etkä sinä vitussa voi estää sitä, sillä minä en ole siellä. halleluja, jeesus tulee!
(tarjotkaa sille hedelmiä, onhan melkein sunnuntai)

kotona yötä pitkästä aikaa. en nuku vaikka väsyttää. kipeä olo. odotan vaan pelastajaa. osa musta on niin kuollu. haudattu. syvyyksiin. enkä halua ottaa vastuuta mistään yhteiskunnallisesta tai siviilisaatiosta ylipäätään. huulirasvariippuvuuteni on näinäpäivinä tavallistakin todellisempi kaikessa synkkyydessään. ja minä vain liuren ja liuren ja liuren.
seuraaviin elämiin tuntuu olevan niin pitkä matka. kun tätäkin on jäljellä vielä niin monia vuosia. luulisin. sitten joskus taas kun sen aika on saan tuntea sen saman hengen huolenpidon ja uskon parempaan.... jos sitä on. kaipaus. hiljaisuus. kukaan ei huuda minua tänään, en ole kaupattavissa. vaikka joulukin, kaiken kaupallisuudenjuhlapyhä on tulossa. en aio välittää siitä. aion vain selviytyä näistä päivistä, jollain keinolla. vaikka ne ovat vähissä, ja niitä yritetään riistää minulta. taidan pitää kynsin hampain kiinni, mutta voi olla että menetän vielä enemmän... melkein kaiken.
kumpa saisin mielenrauhan, miksei niitä myydä käytettyinä kirpputoreilla, kerrankin olisi rahaa ostaa.
rahat menee vaan korvikkeisiin, se on turhaakin turhempaa.

olen liian väsynyt ja alan ahdistua entistä enemmän. kuka ikinä väitti, että kirjoittaminen helpottaa? se pistää perkele miettimään vain masentavia asianhaaroja ja kallionkielekkeitä.

teen hidasta ja tuskallista kuolemaa päivä päivältä.

kiitos mielenkiinnosta.

ja halauksia niille joilla on ruskeat silmät tänään.

vittu elämä on arvelluttavaa ja omituista toimintaa.

ulkona oli aamulla niin vittumainen ilma että käännyin ulkoovelta takaisin sisään. olin menossa kouluun, mutta luovutin. olen edelleen sitä mieltä että tein oikein palatessani takaisin sänkyyn. nyt olen kuolla tylsyyteen, oman asuntoni seinien sisällä yksin, tai no kahden kissani ja kaikkien näiden pölyisten villakoirien lisäksi. soittaisi edes joku. kävisi puolestani kaupassa. kaipaan myös hilliä niin perkeleesti. mutta ei se ole syy olla tekemättä mitään. vai onko se? en tunne ketään jolla olisi mennyt tänä vuonna hyvin. muutoksia, muutoksia kaikille. en edes tiedä mitä haluaisin. olla rauhassa kai, mutta ei omilta ajatuksiltaan saa koskaan olla. aina mun päässä juttelee joku...
palelen ja hikoilen. haluan loman vaikka juuri olin lomalla.
olen laiha kuin tikku.
kukkakeppi. mutta ei se mitään.
kamala ikävä myös mariaa, puola on liian kaukana.
nyt lopetan tän valittamisen. vittu.
kaikki on ihan hyvin joo.

tämä päivä ihan hyvä. rakastan, elämä tuntuu selkeältä ja saan mennä kera ystävien teatteriin katsomaan näytelmää miksi on kädet. jees, onneks on hyvä ja kaunis.

tää päivä ei sit ollu parempi ku eilinen. vittumaisempi suoraansanottuna. koulussa vaammataan ja murhataan into opiskeluun. vittu saatana perkele. psike tietää.

onko mustikkapiirakka ratkaisu ongelmaan?

jeesus. olen tänään kärsinyt kylmyydestä ja muusta yleisestä pahoinvoinnista. luulin olevani rahaton, mutta olinkin saanut jännittävät rahat tililleni. en uskalla käytää niitä liikaa, mutten myöskään liian vähän.
voisin ostaa vaikka kuumailmapallon ja lentää tunisiaan tai timbuktuun. samalla voisin huumata kanssa matkustajat ja reportoida asiasta korkeimmalle oikeudelle, joka lienee herra ken. mutta mistäs sitä koskaan tietää. päätän nyt lopettaa tämän helvetin turhan paskan jauhannan ja kadota maan uumeniin. kiits. ja vielä sittenkin,
älkää kiirehtikö hyvät ihmiset. muistakaa nauttia matkasta.
pusuja moi.