Sain just luettua Leena Lehtolaisen kirjan Jonain onnellisena päivänä. Ahmin sen päivässä. Aloitin eilen illalla kymmenen aikaan Peterin mentyä poikien pokeri-iltaan, ja jätin yöksi kesken kello yhden jälkeen. Kahdentoista jälkeen päivällä jatkoin taas ja hetki sitten olin valmis. Se luku-urakka palkittiin, vaikka mieli myllertääkin.
Kirjan alkuosaa värittivät alkoholi ja lapsien huudot kantautuivat korviini. Saivat mieleen eläviä muistoja öistä vuosien takaa ja lähempääkin. Ehkä siksi olin niin ala-maissa kun Peteri tuli kotiin. Nukuin levottomasti ja alitajunnassani käsittelin kirjaa läpi yön. Aamulla kaikki onneksi jo kaikkosi mielestäni.
Toinen osa käsitteli Marjukan selviämistä kaikesta. Avioliitosta, joka oli alun pelastuksen jälkeen muuttunut vankilaksi Juhanin kanssa, lapsista Simon kanssa, toisen kaksospojan kuolemasta. Kaikkien lähimpien kuolemasta. Kaiken sen jälkeen löytyi vahva ihminen, joka rakensi elämänsä uudelleen toisella paikkakunnalla.
Kumpa Marjukka lakkaisi syyttämästä itseään. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.
Ja kumpa kaikki saisivat lukea ja mennä lukemastaan ymmälleen.
Tänään on synttärijuhlat, kaunein toppini päälle ja menoks!