IRC-Galleria

Suomessa taasPerjantai 04.01.2008 00:22

Joulu meni ja samalla vauhdilla vaihtu uusivuosikin. Vesilahden mökillä oli hupaisaa ja hauskaa! Usein meillä meni aamun tunneille milloin mitäkin leffaa katsellen tai kirjoja lukien tai vaikka saunoen. Peterin kanssa yritettiin ehtiä käymään kaikilla tutuilla jotka meidät kylään kutsuivat. Sen verran tiukkaa teki, että viimeisille kolmelle päivälle ei otettu mitään suunnitelmia, kunhan lorvittiin. :) Ja se onnistui hyvin ja niin me saatiin sitä kortilla ollutta aikaa myös meidän kahdenkeskeiseen oleskeluun.

Tiistai iltana rakas ystäväni kertoi ihania uutisia, hän on kultsinsa kanssa mennyt naimisiin joulukuussa! Sähköpostiini saapui pian ihania, kauniita ja suloisia kuvia herkästä päivästä. Siu vaan rakas ystävä ja sen mies! *vinks*

Peter lähti eilen Saksaan takaisin. Me lennetään Saaran kanssa 16.päivä perässä ja ollaan sunnuntaihin saakka siellä. Sitten tuleekin piiiitkä tauko näkemisessä, kun Peter tulee vasta ekan famulaturin jälkeen tänne. Ja silloin on jo MAALISKUU!! No, pitää vaan lukea kevään pääsykokeisiin, niin eiköhän se aika siinä kulu. Ja onneksi balettitreenit alkaa taas. Kevätkaudella on varmaan sellaiset 3-5 tuntia viikossa. Sehr schön! :)

Vähän vaikeaa on ollut kotiutua taas tänne, kun kaikki sisäiset mallit on vielä Heidelbergin kodossa. Huomenna nään Marikan kanssa kaupungissa ja illalla mennään äitin ja Katrin kanssa Juha Tapion konserttiin. Lauantaina on vuoden ekat treenit 11-12.15 ja sitten suuntaan ostamaan uusia kärkitossuja. (vanhoissa pohjat poikki kaikissa) Että kyllä tässä menoa riittää kuitenniin..

Hyvää uutta vuotta vaan!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.