IRC-Galleria

sunnuntain ankeus.Sunnuntai 27.11.2005 16:48

tulin just kuopioon. pieni krapula vaivaa vaikkei eilen pitäny mittään ottaakaan. olin lähdössä sonden kuppilasta pilkun aikaan pois, ni ulkona olikin kolme tuttua poikaa ja pyysivät mukaansa iippolaan. no läksin, kun ajattelin, että seikkailu piristää. ihan mukavaa olikin, tosin olin takaisin sondella joskus kuuden aikaan aamulla, jonka jälkeen etsittiin kuumeisesti lisää juotavaa, katsottiin äärettömän omituista jynkkyvilimiä (?!) ja sitten joskus vaille kahdeksan lopulta nukahdettiin. ja puolen päivän aikaan menin himaan. porukat kävivät tuomassa meidät kuopijoon. kissat olivat hieman tuohtuneita vietettyään yönsä yksin ja fiksu pissi kahdelle matolle... artturi oli ihmeissään partsilla lumen takia. se seisoi hämmästyneenä parvekkeelle sataneen lumen keskellä ja kaapi tassuillaan maata ja kurisi ihmetystään. aika veikeää! :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.