IRC-Galleria

_pirta

_pirta

ÖRPPÄ HÖRPPÄ

Selaa blogimerkintöjä

baarihöpöskooppiSunnuntai 02.10.2011 21:39

Leijona 22.7. - 23.8.
Leijonalle baari ja koti ovat lähes synonyymeja. Ennen kuin hän lähtee baariin, hän on viettänyt koko päivän biljardisalilla, pelannut korttia ja tuppea, heittänyt tikkaa sekä täyttänyt veikkaus- ja lottolaput. Hän on piipahtanut myös paikallisessa pianobaarissa, jossa hän on viihdyttänyt soitto- ja laulutaidoillaan paikan kanta-asiakkaita. Jo hieman päihtyneenä hän saapuu kotiin ja pelaa vielä hetken aikaa nettipokeria ja tienaa siinä mukavan rilluttelupääoman. Varsinaiseen baari-iltaan Leijona valmistautuu huolellisesti. Päälle mahdollisimman huomiota herättävät releet, kultaa kaulaan, ranteeseen ja korviin. Koko komeuden kruunaa kettuturkki, huolellisesti pöyhityt hiukset ja äänekkäästi kapsuvat kengät. Jos ei Leijonan saapumista baarissa huomata, niin ainakin hänet kuullaan! Leijona suorittaa sisääntulon ja silmäilee samalla, huomattiinko hänet. Hän pistää myös merkille, että baarissa on black jack -pöytä, ruletti ja muutama peliautomaatti, kivaa! Hän tervehtii äänekkäästi tuttaviaan ja aloittaa välittömän teerenpelin baaritiskin toisella puolella olevan baben kanssa, joka katselee Leijonaa ihailevasti. Leijona lähestyy kohdetta ja alkaa kohta kalastella tältä kehuja tarjoamiensa paukkujen ja hauskojen juttujensa avulla. Ollakseen varma tekemästään vaikutuksesta, hän käy varttitunnin välein tarkistamassa, että hiukset ovat hyvin. Hän päihtyy illan aikana enemmänkin saamastaan ihailusta kuin alkoholista ja raahaa kotiinsa jo lähes sammumispisteessä olevan faninsa. Sängyssä ei tapahdu mitään, koska molemmat ovat liian humalassa. Aamulla ihailijan pään selvetessä Leijonakin näyttää erilaiselta kuin illalla ja hän häipyy vähin äänin omaan kotiinsa. Leijona lohduttautuu soittelemalla exilleen, joiden arvelee olevan vielä häneen rakastuneita.

mää taian olla syntyny väärään aikaan tms koska ei


muhun sattuu
seksuaalisesti

NO MUTTA.... HAISTAKAA VITTULauantai 24.09.2011 17:39

MAHLAT VALUU JOKA IKISESTÄ REIÄSTÄ


Hera pieni pesusieniLauantai 17.09.2011 15:52

umpilisäkeTorstai 15.09.2011 15:27



mää vähän tuolla hospitaalis




Leevii nauratti

ei saa halataKeskiviikko 24.08.2011 02:03

tumblr_lqdpj7QOvq1qlfu1ho1_500.jpg
tumblr_lplzg51F4L1qh79fwo1_500.gif





MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU MIAU


juu