Sinä sait minut uskomaan,
sait minut luottamaan,
sait nauramaan,
mutta myös itkemään.
Teet niin edelleen,
opetat minua elämään,
maailma on vain synkempi,
ilman lämmintä syliäsi.
Yritimme liikaa,
tahdoimme liikaa,
muttemme onnistuneet saamaan sitä toimimaan.
Olimme nuoria,
hölmöjä ja naiveja.
Nyt meillä ei vain ole enää aikaa.
Sinun kanssasi saan nauraa,
sinun kanssasi olen vapaa,
sinä teet minusta sellaisen oikean miehen,
sellaisen oikean laisen.
Rakkaus?
Sitäkö se on ollut?
Vaikko ystävyyttä?
Ikuista sellaista?
En tiedä,
tiedän vain että olet aina tällä,
sydämessä.