IRC-Galleria

anna ^^ HEIPPA! //Paskatkoneet Ry sanoo:

noh olipa kerran ukkeli joka sanoi aina vain "heippa"
kaikki luulivat että hän ei halunnut ketään lähelleen, koska jos häneltä kysyi vaikka että mitä kuuluu niin hän sanoi vaan "heippa".... kaikki tulkitsivat sen "mee pois"...
Hän jäi aivan yksin.
Mutta hän ei halunnut olla yksin. Kukaan ei vaan ymmärtänyt häntä... Oikeasti hän halusi kaverin jonka kanssa kilpailla ja pitää hauskaa ja kirmata pitkin kesäisiä niittyjä...
Tosin hänen kuntonsa oli niin huono ettei hän toisaalta olisi jaksanut kirmata ja kaverinsa olisi aina voittanut..
niinpä ukkeli vain vanheni ja vanheni... Sanoen "heippa" yhä harvemmille ja harvemmille ihmisille. Hän erakoitui ja muutti asumaan metsään, koska työnantajat eivät halunneet eivätkä TARVINNEET puhelimiinsa ihmistä joka sanoisi aina lopuksi "heippa"... Hän oli siis hyvin työtön
Hän asui metsässä ja huuteli eläimille HEIPPAAH kunnes yksikään eläin ei uskaltanut tulla edes lähelle ukkelin mökkiä.
Pian hän unohti oman nimensä... Hän unohti omat vanhempansa ja lapsuutensa.... Hän unohti jopa tapauksen, jonka takia hän toisteli sanaa heippa... Hän unohti akkelin jonka kanssa oli puhelimeen heippaa huutanut kilpaa. Hän ei muistanut. Hän ei ajatellut. Hän vain oli.
Eli metsässä... Syöden marjoja ja puiden lehtiä ja välillä metsästäen eksyneitä poroja.
Kesät hän ui ja talvet hiihteli. Hänen kuntonsa alkoi kasvaa. Mutta sillä ei ollut väliä, koska hän oli unohtanut jopa unelmansa niityllä kirmaamisesta. Ja jos unohtaa unelmansa, on kadottanut itsensä.
Mutta eräänä päivänä hän kuuli tutun sanan... sanan jota oli itse käyttänyt vuosia sitten. Sanan jonka takia koko hänen elämästään oli tullut mitätön. Hän kuuli kauniin nais-äänen huutavan: "HEIPPAA!!! Perkele eikö kukaan enää osaa sanoa heippa!!"
Yhtäkkiä ukkeli muisti kaiken. Muisti kauniin pikkutytön jolle oli soitellut ja puhelimessa kilpaa huutanut heippaa niin kauan, että heidän vanhempiensa piti heidät erottaa.
Hän ei ollut nähnyt tyttöä vuosiin. Hän ei itseasiassa ollut nähnyt ketään ihmistä vuosiin, muttei ajatellut sitä. Hän ajatteli vain Tyttöä. Ukkeli taisi olla jo reippaasti yli keski-iän, mutta nyt hän tunsi itsensä taas nuoreksi. Hän ajatteli olevansa sama kuusivuotias pikkupoika, joka oli salaa ihastunut tähän pikkutyttöön, muttei ikimaailmassa olisi kehdannut sitä kertoa, koska kuusivuotiaana tyttöjen olisi pitänyt olla ÄLLÖJÄ.
Hän ei osannut päättää olisiko juossut karkuun vai tytön syliin. Häntä jännitti. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän TUNSI jotain! "Heippa" -huuto alkoi kuitenkin kuulua lähempää. Mitenköhän tyttö oli löytänyt ukkelin luo? Olikohan hän ollut yhtä yksinäinen?
Pian ukkeli näki hänet. Hieman pyöreähkön keski-ikäisen naisen, joka käytti rumia sanoja [kuten perkele] ja Heippa-sanaa. Nainen oli silti kaunis. Hänellä oli samat silmät kuin sillä ihanalla pikkutytöllä, jonka kanssa ukkeli oli puhunut kuusivuotiaana. Nainen ja ukkeli tuijottivat toisiaan, kunnes nainen viimein tokaisi "no perkele, aiotko sie halata minnuu vai pittääkö sitä kaikki ite tehä? HEIPPA!"
Mies juoksi naisen syliin ja he halailivat kauan. "mitensie löysit miut täältä metästä?" mies kysyi. Ja nainen kertoi hänelle, että ei ollut ikinä unohtanut ukkelia, eikä heidän puhelujaan ja että hänkin oli elänyt todella yksinäistä elämää pitäen huolta sairaasta äidistään. Vihdoin [se perkeleen] äiti oli kuollut ja nainen oli uskaltanut seurata sydäntään rakkaansa luokse.
He muuttivat yhdessä asumaan miehen mökkiin, uivat kesäisin ja hiihtivät talvisin ja ennenkaikkea KIRMASIVAT KUKKANIITYILLÄ ALASTI sekä huusivat kilpaa HEIPPAAH.

Loppu<3