IRC-Galleria

"”Minä olen Jonathan”

Joulukuun 15. vuonna 1992. Poika syntyi koko ajan kiihtyvästi kasvavan laman kourissa vellovaan, synkkään Suomeen. Sinä päivänä lunta satoi niin että taivas pimeni, maan pinta katosi valkeiden lumimassojen alle. Aurinko ei pilkahtanutkaan raskaiden pilvien välistä, ja pojan syntyessä pimeys oli jo imaissut maan syövereihinsä. Tuo lumi suli seuraavana päivänä, kadut tulvivat märästä, kaiken kastelevasta, jääkylmästä loskasta, mutta yhä vain taivas pysyi harmaana ja repeilemättömänä, kuten se pysyikin koko loppuvuoden.
Pojan isä oli työttömäksi jäänyt lentokapteeni, joka hukutti suruaan ja häpeäänsä kovasta kohtalostaan juomalla. Mies oli komea, pitkä ja hoikka. Lopulta alkoholi pöhötti hänetkin, ja nuori isä muuttui komistuksesta hirviöksi, punoittavaksi ja lurppasilmäiseksi. Herttainen mies katosi aggressiivisen kuoren alle. Äiti oli entinen lentoemäntä, mutta myös työttömäksi jäätyään alkoi pikku hiljaa jojoilla painonsa kanssa. Joskus äiti oli kuin valas, kuten poika häntä joskus myöhemmin kuvaili, joskus pelkkä luuviulu. Äiti oli herkkä ja taipui miehensä tahtoon turhankin usein. Myötäilystä huolimatta äiti peitteli mustelmia ja naarmujaan vaatteiden ja meikin alle. Poika, joka syntyi väärään paikkaan, tai jos ei väärään paikkaan niin ainakin väärään aikaan, oli nimeltään Joonas. Joonas sai myös oman osuutensa väkivallasta ja henkisestä musertamisesta.
Hänen vanhempansa olivat olleet onnellinen pariskunta, ja innoissaan raskaudesta. Työnsä menetettyään he kuitenkin joutuivat rappiolle. Pojan äiti olisi halunnut tehdä abortin, isä suorastaan painosti siihen, mutta oli jo liian myöhäistä; raskaus oli edennyt jo neljännelle kuukaudelle. Joka ikinen päivä, lapsen kasvaessa äidin kohdussa, hän salaa toivoi lapsen kuolevan, tukehtuvan napanuoraansa, koska koki, ettei pystyisi kasvattamaan tätä rahattomassa perheessä.
Poika kuitenkin syntyi, ja rahankäyttöä alettiin tarkkailla vielä enemmän. Varsinkaan isän juominen ja äidin syöminen ei tilannetta paljoa auttanut, ja Joonas pysyi laihana, melkein riutuneena poikana. Isän joka viikonloppuinen juominen jätti jälkensä pojan iholle, mutta kaikki olettivat ruhjeiden olevan vain 4-vuotiaan pojan rajuista leikeistä peräisin. Kummallista tässä oli, ettei Joonas koskaan leikkinyt muiden lasten kanssa. Ei edes aivan pienenä. Siltikin oletukset jatkuivat elämistään ja perhe sai rauhassa murtua palasiksi.
Tuli päivä, kun Joonas täytti 6 vuotta. Hän oli samana päivänä aloittanut koulun, ala-asteen. Toisin kuin muut lapset, hän ei ollut innostunut koulun aloittamisesta. Hän halusi vain pysyä kotona, suojella äitiä isän rystysiltä..."

ÖRR i'll manage