Eräs pieni ruusupensas oli täysin lumen alle hautautunut. Siinä asustava haltijakeijukainen oli vetäytynyt kotikoloonsa nukkumaan talven yli ja odottamaan kevättä. Jouluaattoyönä se yhtäkkiä heräsi unestaan.
Unenpöpperöinen keijukainen ei tiennyt, missä oli ja mitä oli tapahtunut. Eihän se ollut koskaan nähnyt talvea! Kylmyys jähmetti sen unen jäljiltä jo valmiiksi kankeat sirot siivet. Keijukainen oli kuitenkin pulassa ja sen täytyi lähteä ruusupensaastaan hakemaan apua. Pienet jalat juuri ja juuri kantoivat keijukaisen lähimmän kuusen juurelle, kun jostain kuului hentoa tepastelua.
Keijukainen säpsähti kuullessaan jonkun tulevan, mutta tunnistaessaan pimeydestä lähestyvän hahmon kuusen Siniparraksi se tajusi avun saapuneen.
"Keiju, mitä sinä teet hereillä tähän aikaan vuodesta? Eikös sinun pensaasi nuku talven yli?", kysyi Siniparta ihmeissään.
"Kyllä nukkuu, enkä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi nyt tehdä! Olen kylmissäni ja minua aivastuttaa. Atshuu!", Keiju niiskutti vastaukseksi.
"Voi poloa! Tule, vien sinut kotiini ja saat hieman lämmintä juotavaa."
Ruusupensaan keijukainen lähti onnellisena Siniparran perässä tämän kotikuuseen. Se oli edelleen ihmeissään ympärillään olevasta talvesta, mutta kylmyys pakotti sen kipittämään lämpimään.
Siniparran kotikolo oli viehättävä pieni tupa aivan kuusen latvassa. Sieltä avautui upea näköala ympäröivään lumottuun metsään ja kirkkaalle tähtitaivaalle. Keiju katseli silmät pyöreinä talvista metsää, kun Siniparta ojensi sille kupillisen kuumaa kamomillateetä.
"Juo tämä. Se lämmittää", Siniparta sanoi.
Keiju joi teen pitäen kupista kaksin käsin kiinni. Kamomillatee lämmitti ihanasti paleltuneita käsiä ja Siniparran antamat pehmoiset tohvelit olivat parasta, mitä Keiju pystyi kuvittelemaan. Katsoessaan ulos ikkunasta se huomasi jotain hyvin merkillistä. Metsän eläimiä oli alkanut kerääntyä aukiolle, aivan Siniparran kuusen vierelle.
"Mitä nuo eläimet tekevät? Miksi ne kaikki kokoontuvat tuohon?"
"On jouluaatto. Eläimet tulevat joka vuosi kuuseni juurelle juhlimaan talven suurinta juhlaa. Kaikki sovussa keskenään", Siniparta vastasi.
"Oi, miten kaunista", Keiju huokaisi.
He katsoivat yhdessä, kuinka lumotun metsän eläimet pienimmästä suurimpaan asettuivat isoon rinkiin ja aloittivat seremoniansa. Jonkin ajan kuluttua Siniparta kuitenkin havahtui.
"Sinun pitäisi mennä takaisin omaan pensaaseesi. Se raukka ei pärjää ilman sinua. Saatan sinut, ja haen Nukkumatin mukaani."
Niin Keiju, Siniparta ja Nukkumatti siirtyivät läpi joulua juhlivien metsän eläinten keijukaisen pienen ruusupensaan luo. Siniparta peitteli Keijun hyvin vällyjen väliin.
"Nähdään keväällä!" Siniparta huikkasi vielä oveltaan.
Nukumatti lensi keijun ruusupensaan yli, varistaen hieman unihiekkaa sen hennoille oksille. Niin Keiju saisi taas unen päästä kiinni ja heräisi virkeänä keväällä hoitamaan pensastaan.
Taivaalla tähdet tuikkivat ja kuu loi kimalletta lumivalkealle hangelle. Oli sanomattoman kaunis jouluyö.
-Peike Korvenmaa niminen heppu kirjoittanut sadun Kultainen Tomaatti lehteen-