Eikä kukaan kysy, ei huomaa, ei kysy mihin vie tää. Se tytär jälleen lipeää naarmuihin joka tekee kipeää. Niinkuin pieniä polkuja ranteessa on, se hihan alle jää, eikä kukaan tiedä, et onneton on tyttö tää, kun ei sieluunsa nää. Niinkuin pieniä polkuja risteileviä, jotka ei johda mihinkään, mut se terä joka sydämessä on kii, sattuu syvempään. Ja aamulla on taas niinkuin muut, ja aamulla on taas niinkuin toisetkin.