IRC-Galleria

voisitko pitää mun kanssa yhden päivän hauskaa
olla miettimättä mitään ja yrittämättä liikaa.
joskus osaisit katsoo
mua syvälle silmiin
kertoo kuinka välität
pitäisin siitä niin.
sitten mäkin ymmärtäisin
että otat mut tosissas,
etkä halua vaan kiusata..

pidän sinusta, siinä kaikki.
täytyykö se todistaa tuhansilla sanoilla ?

Olet oppinut kantapään kautta
tien ihmisten sydämiin,
ja luoja tietää, töitä teit
että siinä kävisi niin.
koti-ilta päättyy sun katseeseen
levollisen tuntuiseen
mutta hehkut kuin loppu savukkeen
jonka heitit talviseen hankeen.

Ei se pelaa joka ei pelkää,
on pakko yrittää.
Ei se riitä että sait kaiken,
se täytyy vielä säilyttää.
On öinen tie osa sielusi maisemaa,
jota tummat varjot reunustaa.

;<

"Seukkaaminen on sitä, että on toisen kanssa yhdessä, pussaillaan ja toinen antaa toiselle rahaa."
Sebastian 11v.

"Olen seukannut yhden kanssa normaalisti, yhden kaa säälistä ja yhden kaa vahingossa."
Riina 11v.

"Seurustelu on sitä, kun tyttö ja poika ovat yhdessä. Ne viettävät yhdessä aikaa ja roikkuu toistensa kauloista."
Petri 12v.

"Unelmieni tyttö on huumorintajuinen, hänellä on hyvä peppu, isot rinnat, vähän pienenpi kuin minä, ymmärtäväinen."
Roope 11v.

"Kun seukataan, niin toista saa koskea, mutta ei uimapuvun alle jäävälle alueelle. Jos se koskisi mua eikä tuntusi hyvältä, vetäisin nyrkillä ja lähtisin."
Peppi 10v.

"Lopetetaan haukkumalla toista."
Iiro 11v.

"Se loppuu kun sanoo että enää ei sytytä."
Lotta 10v.

"Hiukan olen puhunut vanhempien kanssa. Siitä vaan, että kuinka monen kaa on jo ollu."
Sara 12v.

"Kaveriporukassa ei paljon puhuta seukkaamisesta, koska jotkut pelkäävät tyttöbakteereja."
Kalle 10v.

"Seukkaaminen aloitetaan viattomalla flirtillä ja menemällä yhdessä leffaan."
Niko 12v.

"Seurustelun lopetus on helppoa. Sanotaan vaan, että se on ohi eikä välitetä toisesta."
Olli 10v.

"Toista saa halia ja sellaista, mutta ei vielä koskea SELLAISIIN paikkoihin."
Ilari 12v.

"Aloitan seurustelun heti, kun joku näde tyttö kävelee sisään."
Henkka 12v

Pianon ruskea, puulta tuoksahtava kansi aukeaa.
Eteeni ilmestyy suuri määrä valkoisia ja mustia koskettimia.
Tiedän, että osaan tämän.
Kaikista instrumenteista juuri tämä soitin kuuluu minulle.
Alan soittaa erilaisia koskettimia haluamani rytmiin.
Se kuulostaa hyvältä.
Vasarat iskevät pianon sisällä oleviin kieliin ja ne värähtelevät
juuri sen aikaa, kun itse haluan.
Siitä tässä on siis kyse, kyvyistä ja ajatuksesta.

Silloin, kun pääsin opiskelemaan Tampereen Konservatorioon,
en tiennyt musiikista irtoavan näin paljon.
Alusta asti opiskelu oli mielenkiintoista ja pikku hiljaa aloin oppia ja ymmärtää,
ettei kyse ole vain pelkistä oikein soitetuista nuoteista,
vaan jostain paljon enemmästä.

Koska mikään asia tässä maailmassa ei voi toimia virheettömästi ainiaan,
myös musiikin opiskelujeni parissa uskoni on ollut hyvin alhainen.
Opettajat huusivat, että minä olen maailman huonoin
ja etten selviäisi peruskursseja pidemmälle.
Herkkänä ihmisenä purin asiat äidilleni, mutten lannistunut.
Se riittää, että itse tietää olevansa hyvä. Minä tiesin.

Kun huomasin olevani hyvä, vaikka muut sanoivatkin muuta,
aloin kirjoittaa sanoja. Äkkiä huomasin istuvani pianon ääressä valmistellen
kappaleelleni sopivaa melodiaa.
Jokaisessa sävellyksessä pitää mielestäni sanoa jotain,
muuten musiikin teossa ei ole varsinaista ideaa.
Ideoitahan maailma on tulvillaan.

Mitä siis olen oppinut ja mitä musiikki minulle merkitsee?
Niin kuin sinä saat päättää jatko-opiskelupaikkasi,
minä saan mielikuvituksellani soittaa mitä vain.
Sitä kutsutaan vapaudeksi ja taidoksi osata improvisoida ja
saada musiikki kuulostamaan hyvältä.
Nyt kun olen soittanut pianoa jo kymmenen vuotta,
esiintynyt monta kertaa,
nauhoittanut ja säveltänyt omat kappaleet,
mieleeni nousee yksi ajatus.
Ajatus siitä, haluanko musiikkia ammatikseni.
Pedagokiikka ei minua sillä tavalla innosta kuin musiikin tekeminen
ja sillä itsensä elättäminen.
Mutta minua pelottaa ajatus siitä, tulisiko musiikista työn kautta liian rutiininomainen.
Katoaisiko musiikista se harrastuksen iso,
joka minulla on lapsuudesta asti ollut?
Musiikista on muodostunut minulle kantava elämäntapa,
jolla tulen pääsemään vielä pitkälle.
Oli kyseessä sitten harrastus tai ammatti,
tiedän sen kantavan minut korkealle ja pysymään siellä.

Jalkani nousee pedaalilta.
Tunnen sävelen soivan sisälläni, vaikkei pianosta irtoa pihahdustakaan enää.
Kielet lepäävät, ja koskettimet hehkuvat kiitosta äskeisestä.
Kaikkea sitä, mitä mielikuvituksellani sain aikaan.
Onneksi kaikki on nyt paperilla.
Osoitan pienen hymyn pianoa kohti, lasken puisen kannen alas ja nousen penkiltä.
Kuiskaan itselleni:
"Tästä tulee loistava kappale"



- Äikän aine. Tää kertoo niin paljon musta, siks kirjotin :)

Se missä tuntuu pahalle
haistat pelon ja haluat muualle.
minne muualle?
sinne jossa tuntuu paremmalle
voi olla ja pitää hauskaa
etkä koskaan halua sinne muualle palata.
siellä ei tiedetä paremmasta.
eikä osata pitää hauskaa.

Käykö niin, että jossain vaiheessa
se lakkaa tuntumasta pahalta?
Ei itketä tai pelota
se ettei saa ketään mukaansa
Ei itketä tai pelota

Käykö niin, että tarpeeksi ajoissa
sen ehtii huomata?
Jos kaikki olisi lopussa,
mitä jäisi kertomatta?

11.10. - 24.10.
Bangok
Pattaya

+ kerroin kaikille teille,
ketä mun tulee kova ikävä.