mieleni valuu irti minusta vai onko se sieluni...?ihan sama koska se tuntuu jumalaiselta aivan kuin joku palataivasta olisi koskettanut sieluani ja pidellyt sitä hellästi sylissään ja hetkellisesti kaikki arpeni siellä kaukana olisi parantuneet.auringon valo täyttää mieleni ja saa minut kohoamaan universumin uumeniin katsomaan vain pimeää kaunista tyhjyyttä...en halua taakseni katsoa..täällä on liian kaunista ja liidän kohti jotain tuntematonta mutta hyvää...tunnen joka solullani miten se liukuu läpi minun kuin hidastunut hyökky-aalto...taivaalisen lämpimänä ja rauhallisena nukahdan enkelien luo...