Kesän alussa skitsosin siitä että kyllästyisin joskus Nelly Furtadon Maneater kappaleeseen. No sittemin ainakin turruin siihen. Sitten kuulin Thom Yorken soololevyltä Harrowdown Hillin, ja samanlaiset pelkotilat valtasivat mieleni. Varjelen sitä tarkoituksella. Sitten sain levyllisen hyvää elektronista musiikkia ja kuuntelin sitä liikaa. Nyt mm. Hot Chip on rauhoitettua riistaa. Mutta nyt räjähti. Kuuntelin eilen ensimmäistä kertaa kunnolla Liekin Rajan piirsin taa levyä. En tiedä miksi en ole hankkinut sitä koskaan. No, nyt minulla kuitenkin on levyllinen uusia sulosäveliä, ja mielenrauha! Liekistä riittää viikoiksi! Sitten joudun ehkä jo etsimään jonkun uuden suosikkikappaleen tai levyn tai yhtyeen... :X