Tänään tajusin, ettei minulla ole ystäviä.
Ei, onhan minulla. Minulla on monta ystävää.
Ehkä parempi termi olisi, ettei minulla ole parhaita ystäviä. Paitsi yksi, joka on minulle kuitenkin hyvin paljon enemmänkin.
Ei ole ketään sellaista, joka kysyisi, onko minulla kaikki hyvin ja haluaisi kuunnella.
Ei ole ketään, jolle voisin purkaa asioita aivan kaikesta.
Ei ole ketään, joka haluaisi viettää aikaa kanssani vapaalla. Joka ehdottaisi jotain, pyytäisi minua jonnekin varta vasten.
Ei ole ketään, kuka kutsuisi yökylään kuten ennen vanhaan.
Ei ole ketään, joka kutsuisi vaikka vain lenkille kanssaan.
Paitsi yksi, ja häntä rakastan.
Ehkä minun pitäisi yrittää saada unta.