IRC-Galleria

amap

amap

Will you be here forever?

>:((((((((Sunnuntai 01.03.2009 22:58

Onko suomalaisille herännyt joku perinne, että fanituksen mukaan äänestetään, eikä ohjelman tarkoitusta ajatella yhtään?

Timo Kotipelto voitti Kuorosodan, vaikka oli kaikkein surkein kuoro. Toki tästäkin voi olla montaa mieltä, mutta ne, jotka kuorolaulua harrastavat/ovat harrastaneet (kuten minäkin9 tai omistavat muuten musiikillista älyä, huomaavat että Mikki osasi käyttää kuoroaan paljon monipuolisemmin ja tehokkaammin kuin vastustajansa.

Ensinnäkin a, mies ei osaa tehdä kuoroja yhtään. Ei osaa käyttää suurta ihmismassaa hyväkseen, kaikki laulavat yhtä aikaa ja koreografiat ovat huonot. Hän laulaa itse mukana liian usein - ei luota kuoroonsa vai on vain niin itserakas, että oma ääni on saatava kuulumaan?

b, eikö niitä muitakin kuorolaisia voisi suosia ison, hevarihtavan äijän ja kovaäänisen naisen lisäksi? 20 ihmistä käytettävänä ja soolona aina samat henkilöt. Taasko puutetta uskosta?

c, siis mitä. Käyttää 40 000 euroa Lappajärven nuorisomuusikoiden hyväksi?! Onhan se hyvä tukea pieniä paikkakuntia, mutta en minä tuota hyväntekeväisyyteen laskisi. Mikki sentään aikoisi käyttää voittonsa SOS-lasten hyväksi.

Ärsyttävää.
Ensin ketutti Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa, kun Kanki Kaikkonen pudotti oikeasti osaavia tanssijoita ihan vain sen takia, että oli olevinaan niin hauska, nyt suomalaiset tekivät tämän.
Ja ihan vain siksi, että IIIIH STRATOVARIUKSEN LAULAJA IIIIH HEVIÄ UUUUH HEVIMIES.
Mrh.

NO SHIT OLIN ETUSIVULLA.
<3

AjantappoaKeskiviikko 25.02.2009 13:18

KETÄ/MITÄ SINULLA ON?
☆ Taskuissasi - Ei mitään. : <
☆ Hiuksissasi - Takkuja.
☆ Mielessä - Miima.

YLEISTÄ:
☆ Lempipaikka? - Talli
☆ Mitä pelkäät? - Ahdistusta, yksinäisyyttä, isoja pahoja miehiä
☆ Haluatko mennä naimisiin? - Ei kuulu "must to do!" listalleni.
☆ Pitääkö kukaan sinusta? - Hih, joo.
☆ Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - Olen joskus soittanut radioon.. muuta en muista.
☆ Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - Olen. Murh.
☆ Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - Olen. Tai no, Väiski nukkuu matolla.
☆ Jos voittaisit lotossa miljoonan, mitä tekisit? - Rahaa säästöön, matkaa pukkaamaan, hevosjuttuja, koirajuttuja, juttuja rakkaalle, juttuja äidille, juttuja itselleen..

RAKKAUS/SUHTEET:
☆ Missä kulkee pettämisen raja? - Se on vaikea määrittää. Joskus jopa katse voi olla pettämistä, mikäli on tietynlainen (olettaen, että tämä katse kuvastaa jotain, mikä tulee tapahtumaan/on jo tapahtunut)
☆ Oletko himoinnut kaverin kumppania? - En.
☆ Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - OLEN! Läpällä kylläkin.
☆ Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - Joillekin oikein sopiva vaihtoehto, mutta minä en kuulu näihin.
☆ Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? - Miima.

VIIMEISIN:
☆ Henkilö jonka näit? - Miima.
☆ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Äiti.
☆ Henkilö jota halasit? - Miima. Sitä ennen Sara.
☆ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Miiman kanssa pari viestiä heitettiin.
☆ Kappale jonka kuuntelit? - Lay all your love on meeeeeeeeeeee..
☆ Asia jota mietit? - Vilkkuva messenger-kuvake (joka alkoi juuri vilkkua, kun luin kysymyksen)

OLETKO:
☆ Itsepäinen - Melkoisen.
☆ Ilkeä - Ikävä kyllä.
☆ Viisas - Ehdoton ei.
☆ Tylsä - Valitettavan.
☆ Huutanut - JOOOOOOOOOOOOO
☆ Purevaa tyyppiä - Ennemminkin raapivaa.

Uusi kone! <3Lauantai 21.02.2009 01:08

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 02:14

10 asiaa jotka haluaisit sanoa kymmenelle eri ihmiselle juuri nyt:

1. Minulla on ikävä sinua. Rakasihana.
2. Olen tosi iloinen, kun jaksat sekoilla kanssani koulussa!
3. Ärsyttää, kun sinuun ei saa yhteyttä. Väität olevasi ystäväni, mutten silti kuule sinusta ikinä.
4. Tuli tänään todella ikävä lapsuuden ystävyyttämme.
5. Olen saanut sinusta laiskan kuvan hevosenomistajana.
6. VTU LAITA KOIRAT KIINNI LENKKEILLESSÄSI.
7. Toivon, että pitäisit lupauksen, jonka olet minulle tehnyt.
8. Haluaisin tavata sinut, mutta samalla en halua. Olet silti mahtava kaveri.
9. Olen pettynyt sinuun ystävänä - oikeastaan en tunne sinun olevan enää ystäväni.
10. Häpeä, sinä tyhmä ja ajattelematon lapsi!

09 totuutta sinusta:

1. Olen erikoinen
2. Olen rakastunut
3. Hiukseni ovat oikeasti blondit
4. Tykkäisin näyttää naiselliselta, mutten jaksa panostaa
5. Rakastan eläimiä
6. Haluan muuttaa omaan asuntoon.
7. Tykkään puhumisesta
8. Olen sieni
9. Minulla on vain tunti koulua perjantaisin

07 asiaa jotka risteilevät mielessäsi jatkuvasti:

1. Rakas
2. Koulu
3. Tulevaisuus
4. Eläimet
5. Raha
6. Itseinho
7. Ihmissuhteet

06 asiaa jotka teet ennen nukkumaanmenoa:

1. Tietokone
2. Vessa
3. Vatsalihakset
4. Vaatteet pois
5. Tekstarin lähetys
6. Peiton alle

05 ihmistä jotka merkitsevät sinulle paljon:

1. Minna
2. Äiti
3. siskot
4. koulun porukka (Pilvi, Riikka, Niina, Outi, Mari ♥)
5. tallin porukka
6. muitakin on

04 vaatekappaletta jotka sinulla on päälläsi:

1. olohousut
2. huppari
3. tissiliivit
4. sukat

03 musiikkikappaletta joita kuuntelet paljon:

~Kaikkea sekalaisen paljon jee.

02 asiaa jotka haluat tehdä ennen kuin kuolet:

1. elää elämisen arvoisen, hyvän elämän
2. voittaa pelkojani

01 tunnustus

1. Väsyttää, paljon.

VOI NY VITTU.Keskiviikko 18.02.2009 17:36

Enkö mä ihan oikeasti pääse tästä rämäkoneesta ikinä eroon.

05.02.2009Maanantai 09.02.2009 14:02

M ♥ M
6kk

Maailman kamalin ihminenTiistai 03.02.2009 00:16

Se minä olen.

Olen pahoillani rakas.

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 15:25

<angst>

Olen läski. Ja lihon kokoajan lisää.
Ruma läski.

</angst>

[Ei aihetta]Perjantai 23.01.2009 14:14

PELOT JA KIUSAT

1. Voisitko suostua rasvaimuun?
- Ehdottomasti kyllä.

2. Uskotko jos (tyttö)poikaystäväsi sanoo pitävänsä sinusta enemmän ilman meikkiä?
- No, sanotaanko, että tietysti uskon mitä hän sanoo, mutta koska en itse kykene näkemään itseäni hyvän näköisenä missään muodossa, en aivan 100% voisi tätä uskoa.

3. Ovatko hämähäkit sinusta pelottavampia kuin muut hyönteiset?
- Hämähäkit ei ole hyönteisiä.

4. Onko sinusta parempi, että on kehnompi poikaystävä kuin ei poikaystävää ollenkaan?
- En ottaisi poikaystävää ollenkaan. Oli sitten kunnon tyyppi tai ei.

6. Voisitko syödä rakkautesi todistukseksi kumppanisi räkää?
- ...riittääkö se, jos tungen kielen sieraimeen?

7. Toivotko, että sinulla olisi jokin toinen nimi?
- Joo, haluaisin olla Terhi.

8. Oletko odottanut pojan soittoa koko päivän?
- En.

9. Käyttäytyvätkö kaverisi hölmömmin kun vastakkaisen sukupuolen edustajia on läsnä?
- Hölmöjä ne on vaikka olisi kuka paikalla.

10. Oletko ollut jättäjä useammin kuin jätetty?
- Fifty fifty.

11. Onko mikään ruumiinosasi lävistetty, korvien lisäksi?
- Ei.

SUHTEET

12. Oppisitko pitämään toisen ihmisen musiikkimausta seurustelun vuoksi?
- Olen itse niin kaikkiruokainen musiikin suhteen, ettei tekisi tiukkaa.

13. Onko irtoseksi uskottomuutta jos seurustelussa on tauko?
- No eihän se toisaalta uskottomuutta ole, mutta itse kyllä herneen nenään vetäisin.

14. Oletko puhunut kumppanisi kanssa puhelimessa ollessasi sängyssä toisen kanssa?
- En? Oma rakas riittää petikumppaniksi.

15. Voiko mielestäsi rumuus olla seksuaalisesti houkuttelevaa?
- Ei omalla kohdallani.

16. Voisitko teeskennellä tiedotonta, jotta ihastuksesi saisi loistaa tiedollaan?
- Liian vaikea kysymys pääni käsiteltäväksi. Öö en?

17. Katsotko omaa peilikuvaasi aina kun saat tilaisuuden?
- En.

18. Pitäisikö mielestäsi seksin laillisuusrajaa laskea 16:sta?
- Laski tai ei, naivat nuoremmat siltikin.

19. Menisitkö treffeille parhaan kaverin exän kanssa?
- Hmm.

20. Antaisitko miehen tarjota drinkin, vaikket olisi kiinnostunut hänestä?
- Jos janottaisi niin miksi ei, minulta kun ei heru mitään kuitenkaan. : P

21. Arvostatko huumorintajua enemmän kuin ulkonäköä?
- En osaa vastata.

22. Jos voisit opettaa ulkomaalaiselle kumppanillesi vain kaksi sanaa suomea, häviäisikö "Rakastan sinua" sanoille "Nai minua"?
- En opettaisi kumpaakaan. Molemmat voi osoittaa teoillakin.

KIRJALLISUUS

23. Uskotko, että miehet voisivat oikeasti lukea Playboyn artikkeleja?
- Lukevatko miehet? En tiennytkään.

24. Pidätkö samanlaisista kirjoista kuin kumppanisi?
- Pidänkö?

25. Oletko koskaan pitänyt päiväkirjaa?
- Jees.

26. Oletko kirjoittanut runoja?
- Hyvin huonoja olen.

27. Valitsetko ruokalistalta kalliimpia ruokia silloin, kun joku toinen maksaa?
- En, melkein toisinpäin.

28. Hienosteletko lehdillä, joita kuljetat mukanasi?
- ...

29. Oletko koskaan tehnyt listaa julkkiksista, joiden kanssa haluaisit maata?
- En.

30. Luetko enemmän kuin 10 kirjaa vuodessa?
- Ikävä kyllä en taida.

31. Osaatko luetella 10 sarjakuvasankaria?
- Juu!

32. Pitääkö mielestäsi kirjan päättyä onnellisesti?
- Ei tarvitse.

33. Luetko enemmän kirjoja kuin lehtiä?
- Päin vatsoin.

Yritätkö koskaan puhua vieraalla korostuksella? Milloin ja millä?
- En : D

Oletko koskaan lukenut salaa jonkun päiväkirjaa/tekstiviestejä?
- Olen

MUINAISET ASIAT

Pystytkö luettelemaan kaikkien seksipartnereidesi koko nimet?
- Olen pihi.

Oletko koskaan pitänyt eläintä seksikkäänä?
- EN

Oletko ollut alasti koulussa muuten kuin pukuhuoneessa?
- Mitä.

Oletko riisuutunut julkisella paikalla?
- Kiireessä mitä vain.

Oletko koskaan vammautunut harrastaessasi seksiä?
- Kipu tuo nautintoa.

Onko sinua ulkona rakastellessa purrut muu kuin partnerisi?
- *alkoi hihittää mielikuville*

Oletko välttynyt yhden yön jutuilta?
- Olen kiitos.

Kaipaatko itsenäisyyttä enemmän kuin huolenpitoa?
- En. Ehkä. Kai.

Oletko heittänyt drinkin törkeän öykkärin kasvoille?
- Oi se olisi hauskaa.

Nostavatko kalliit lahjat eroottisia halujasi?
- Öh ei.

Oletko maannut kenekään kanssa vain kostaaksesi jollekin toiselle?
- En.

Oletko mielissäsi jos perääsi vihelletään?
- Viskaan kengällä.

[Ei aihetta]Perjantai 16.01.2009 02:27

Who is that girl I see
Staring straight back at me?
When will my reflection show
Who I am inside?

I am now
In a world where I have to
Hide my heart
And what I believe in
But somehow
I will show the world
What�s inside my heart
And be loved for who I am